Onnea ja ongelmia
Ensinnäkin, voi että sitä vauvan tuoksua!
Sitten. Tauko on ollut pitkä, sillä olen omistautunut täysin perheelleni. Olemme tutustuneet vauvaan ja opetelleet uutta joka päivä. Suurimmaksi osaksi päiväni kuluu silti nukkuessa ja imettäessä, joten annettakoon anteeksi pitkähkö postausaika.
Arki se sujuu ihan kivasti. Vauva on nyt kolme viikkoa vanha. Esikoinen on palannut päiväkotiin pitkien päivien vuoksi, ja olihan niitä kavereita ja normaalia rytmiä jo selkeästi ikävä. Lähes 2 viikkoa oli kotona meidän kanssa.
Kimblestä on tullut jo rutiini; imettäessä huomiota voi antaa kummallekin! :)
Esikoinen otti yllättävän hyvin vauvan vastaan. Alkuun oli kahdella ensimmäisellä viikolla sellaista huomionhakua ja ”ininää”, ja tuntui että ainoat lauseet jotka kuuli häneltä olivat ”mitä mä voisin tehdä?” ja ”kukaan ei leiki mun kanssa!”. Olihan se uuvuttavaa, kun muutenkin oli kipeä, väsynyt, vauva roikkui rinnalla koko ajan ja toistakin pitäisi ehtiä viihdyttämään joka sekunti. Mutta nyt kun esikoinen palasi päiväkotiin, helpotti päivät huomattavasti hänen kotona ollessaan. Enää ei kuule jatkuvasti noita kahta lausetta, vaan hän jopa leikkii itsekseenkin mielellään hetkiä.
Kuopus on täysimetyksellä ja nukkuu yöt hyvin pääsääntöisesti, hän syö kolmesti 21.00-08.00 välisenä aikana jos on hyvä yö. Vaikeana yönä sitten saattaa roikkua tissillä tunti tolkulla eikä millään suostu sänkyynsä nukahtamaan, joten huoletta annan silloin nukkua vieressäni.
Päivällä vauva nukkuu vieläkin paremmin. Silti hän jaksaa olla hereillä todella pitkiä aikoja putkeen monesti päivässä. Pääsääntöisesti hän on todella tyytyväinen ja hyväntuulinen, mutta vatsavaivat ovat kiusana, kuten varmaan jokaisella vastasyntyneellä. Mitäpä sitä voi odottaa suolistolta joka ei koskaan ennen ole ruokaa saanut.
Meillä vatsavaivoihin on auttanut jumppaaminen todella paljon ja harrastetaan sitä päivittäin useita kertoja. Samaten vauvan vatsallaan olo ja nukkuminen, silloin kun on sylissä. Pientä vauvaahan ei suositella nukuttaan vatsallaan, ainakaan yksin ollessaan. Enkä uskaltaisikaan, siksi vain päiväsaikaan sylissä nukkuu melkein vallan vatsallaan.
Ongelmista inhottavin on imetykseeni liittyvä. Moni varmasti kamppailee saman asian kanssa, lienee yleisin ongelma. Vauvan imemisote on siis väärä.
Nyt jos täällä on imetyksen kanssa kamppailevia, niin suosittelen lämpimästi imetys.fi-sivustoa, sekä facebookissa toimivaa Imetystuki ry-ryhmää. Näistä saa uskomattoman paljon apua ja tietoa itsestä tyhmiltä tuntuviinkin kysymyksiin, sekä mm. tietoa äidinmaidosta ja korvikkeista, kiinteisiin siirtymisestä ja fiktio ja fakta-tietoutta. Kannattaa vilkaista!
Siis ongelmina meillä ovat seuraavat;
~ vauvan imuote
~ tissiraivarit
~ vauva ei avaa suutaan kunnolla
Ensipäivien vuoksi nännini rikkoutuivat niin että maidon mukana tuli verta jokaisella imetyskerralla. Viisastuin esikoisen ajoilta, ja ostin rintakumin kun vauva oli viikon ikäinen. Rintakumien avulla sain nännit paranemaan, ja nyt haasteena onkin otteen korjaaminen, sillä vaikka vauva saa maitoa kyllikseen, imetys sattuu otteen vuoksi.
Olen todennut, että otteeseen vaikuttaa selkeästi suun aukaiseminen, jota ei saa parannettua edes asennoilla. Tiedän siis varsin hyvin oikeat asennot ja jalkojen siirtämisen vaikutuksesta, mutta nämäpä eivät tepsi meillä. Toinen asia mikä vaikuttanee, on rintakumi. Kumin kanssa vauva saa nännin helposti tarpeeksi syvälle, sillä kumi vie sen sinne automaattisesti. Silti ilman otettaessa saamme yrittää kymmeniä kertoja ennen onnistumista, eikä tätäkään voi harjoitella kuin silloin, kun vauva on todella rauhallinen. Olen myös kesken imetyksen yrittänyt kun herumisvaihe on lakannut, samalla kymmenien kertojen tuloksella. Muutenhan ote ei haittaisi, mutta kun se on kivulias 
Muutenhan meillä on oikeasti mennyt todella kivasti! Kuopus on niin ihana, että sitä ei malttaisi lakata tuijottamasta! <3 Ne tummat silmät valloittaa täysin!
-emiljaana
No, asiasta toiseen. Ompelukonekin vihdoin tuli kotiin, toimitus oli vain myöhemmin kuin saumurilla. Joten nyt 
olen saanut muutakin valmiiksi! Pojalle valmistui teräsmiehen viitta (josta kuvaa en vielä laita, koska loppu puku puuttuu). Niistä lakanoista jo mainitsinkin vauvalle, ja nyt sain vihdoin tärkeimmän valmiiksi, mikä on ollut pitkään haaveena. Meillä on esikoisen ajalta makuupussi ja pieni peitto rattaisiin, ja niiden kuosi ei ollut mieleinen. Joten niihin tein uudenpäällisen kumpaankin. Mainittakoon että alkuperäinen oli keltainen nallekuvioilla, joten olen hyvinkin tyytyväinen mustavalkoiseen, vaikka se värittömämpi onkin. Silti nämä ovat mielestäni paljon mukavemmat. Nyt olen tehnyt kaiken tarvittavan valmiiksi, joten vauva saisi jos syntyä!
Mutta sitten on niitä ihmeellisiä aamuja, kuten tänään, että herään aikaisin puhtia täynnä ja teen vaikka mitä, 
energiaa riittää vaikka mihin! Tänään se energia kului kotiin ja esikoiseen. Heräsin aamulla ensimmäisenä tiskaamaan. Oli vielä mukavan syksyinen sadekeli, joten me lähdettiin koiran ja esikoisen kanssa lenkille ja puistoon. No poikahan oli ihan tohkeissaan, kun sai hyppiä ihan luvan kanssa lätäköissä ja lutrata kunnolla! Koira sen sijaan ei ollut ihan niin innoissaan, johtui varmaan sadetakista 😀
Loma alkoi kivasti. Käytiin lennättämässä leijaa viikonloppuna, ollaan leivottu pipareita, ja tänään harjoiteltu pyörällä ajamista ilman apupyöriä! Turhautuminen ja kiukutteluhan siitä tuli, mutta kuulunevat asiaan. Nyt esikoinen haluaisi kovasti harjoitella koko ajan, vaikka se tyhmää onkin kun ei osaa.
Mutta on se ihanaa silti että hänestä on kasvanut noinkin hieno poika. Esikoinen on niin huomaavainen ja rauhallinen neljä vuotiaaksi pojaksi, että olen lähes jatkuvasti erittäin ylpeä hänestä. Toki ikään kuuluu itsekkyys, ja lapsille nyt ylipäänsä, mutta tuo osaa silti sulkea sen itsekkyyden poiskin uskomattoman hyvin. Hän on niin ajattelevainen että välillä mietin, miten onnistuin noinkin hyvin ensimmäisissä vuosissa hänen kanssaan.
Viime päivät on mennyt lepäillessä ja laiskotellessa. Supistuksia tulee edelleen päivittäin, ja pahoinvointi on ihan kamala toisinaan. Olo alkaa olla todella tukala, sillä vauva painaa keuhkoihin, ja astmani on puhjennut uudelleen. Tuntuu että tukehdun, ja samaan aikaan keho painaa tolkuttoman paljon. Joka paikkaa turvottaa, ja koska turvottaa, ahdistaa myös fyysisesti lähes jatkuvasti. Iltaisin tulee usein itkun tunteita koska olo vain on auttamattoman hirveä.
En silti täysin vuodelevossa ole ollut, pieniä lenkkejä on tullut tehtyä ja leikkipuistossa oltua pojan kanssa. Nyt kun on tullut pimeää, ja ilmat viilenevät, viihdyn enemmän ulkosalla. En lukeudu kesästä pitäviin, vaan päinvastoin syksy, talvi ja pimeys ovat mun juttu. Mitä kylmempi ulkona on, sitä enemmän tunnen oloni kotoisammaksi. Lenkit viileässä ilmassa on ihan mahtavaa, vaikka vaatetta joutuisikin pukemaan enemmän. Syksyisin on mukava istua sohvalla kynttilänvalossa teetä juoden, ja luksustahan on jos pääsee kainaloon vielä. Täydellinen vuodenaika. :3