Vihdoin valmista
Päästiinhän me silti tällä viikolla liikkeellekin! Oltiin kaupungilla siskoni kanssa, ja illalla kyllä taas huomasi että tuli liikuttua kotoota muualle. Oli mukava kyllä liikkua, kun harvemmin meitä mihinkään pyydetään, mutta aina se kostautuu. Särkylääkkeitä on mennyt tällä viikolla enemmän kuin koko raskauden aikana, mikä jokseenkin harmittaa, sillä en muutenkaan mielelläni lääkkeitä napsi. Mutta luettuani, että kivun aiheuttamasta stressistä on enemmän haittaa vauvalle kuin itse särkylääkkeistä, niin mieluummin sitten olen kärsimättä ihan niin pitkään kuin normaalisti.
Coffee Housessa välipalalla.
36+0
Möllöttelijä päikkäriseurana.
Joskus kyllä on sellaisia päiviä että mihinkään ei satu, ja olo on ihan mahtava! Sen kyllä huomaa musta. Kiukuttelu kipeenä on toki normaalia, mutta kyllä sen huomaa kaikista noista kanssa eläjistäkin että on mukavaa jos on välipäiviä. Esikoinen on tupannut jo kysymään aamulla että ”ootko sä tänään kipee?”. Harmittaa, koska inhoan kiukutella, varsinkin kun mitään syytä nuo eivät anna sille.
Mua välillä huvittaa se kuinka joillain on sellainen kuva musta että kiukuttelen paljonkin, mutta sitten usein kuulee kuitenkin niiltä jotka näkevät enemmänkin, että oon aika vaisu tapaus kiukuttelun suhteen. Mua huvittaa usein ne hormoonihuuruissa elävät odottajat, joilla on vaikeuksia hallita tunteitaan. Ei mitenkään ivallisella tavalla, vaan sellaisella, että kun yleistetään että kaikki odottajat kuuluvat tähän kastiin, ja itseäni en sellaisena näe. Oon mieheltä ihan kysynytkin että oonko sellainen hirviöodottaja joka kimpaantuu sekunnissa ja huutaa ihan turhista asioista, niin vastaus on usein että ”voitko sä joskus näyttää edes siltä että sua kiukuttaa”. No nyt varmasti on näkynytkin viime aikoina, mutta nää kiukut ei kyllä hormooneista johdu.
Tiedän kyllä että mulla itku tulee tosi herkästi. Siis välillä oikeesti ihan sairaan herkästi. Esikoinen kerran totesi että ”äiti on ihan surkee kokki” ja kehui sitten miehen ihan maasta taivaisiin siinä taidoillaan. Tämähän on siis ihan faktajuttu, mutta mullahan tuli siitä itku. Tunsin kyllä itseni ihan idiootiksi. 😀 Toinen mikä huvittaa on se, että istuin illalla yksikseni sohvalla juoden teetä, mies oli työreissulla. Tästä on viikon verran aikaa. Tuli jostain mieleen vanhoja juttuja miehestä, ja ajasta ennen lasta. Siinähän mä sitten itkeskelin yksikseni sohvalla että oon vaan niin onnellinen kun se on mun, vaikka ihan varma joskus olin että en sitä itelleni saa.
No, asiasta toiseen. Ompelukonekin vihdoin tuli kotiin, toimitus oli vain myöhemmin kuin saumurilla. Joten nyt 
olen saanut muutakin valmiiksi! Pojalle valmistui teräsmiehen viitta (josta kuvaa en vielä laita, koska loppu puku puuttuu). Niistä lakanoista jo mainitsinkin vauvalle, ja nyt sain vihdoin tärkeimmän valmiiksi, mikä on ollut pitkään haaveena. Meillä on esikoisen ajalta makuupussi ja pieni peitto rattaisiin, ja niiden kuosi ei ollut mieleinen. Joten niihin tein uudenpäällisen kumpaankin. Mainittakoon että alkuperäinen oli keltainen nallekuvioilla, joten olen hyvinkin tyytyväinen mustavalkoiseen, vaikka se värittömämpi onkin. Silti nämä ovat mielestäni paljon mukavemmat. Nyt olen tehnyt kaiken tarvittavan valmiiksi, joten vauva saisi jos syntyä!
-emiljaana