neuvola

6.5.2015

Omin sormin!

Yleinen äiti, äitiys, allergiat, arki, esikoinen, kiinteiden aloitus, kuopus, lapsi, neuvola, perhe, rokotus, sormiruokailu, vauva Ei kommentteja

Kävimme neuvolassa, kahdesti. Ensimmäinen käynti oli se perus visiitti, pituus, paino ja kuulumiset. Paino nousee hyvin, 8,6kg oli punnituksessa pyöreesti. Mutta pituus! Voi jumpe, kyllä mun pojat on niin vastakohdat toisilleen! Esikoinen oli lyhyt ja pullea (nykyään pitkä ja pullea), mutta kuopus on pitkä ja solakka! 68,5cm. Ei ihmekään että kaikki bodyt kinnaa selän pituudesta ja kaikki haalarit jää painamaan! Mutta muutenhan meillä menee kaikki hyvin. Täysimetyksellä, kipeenä oli mutta siitäkin selvittiin, ja öisin nukkuu ihan kivasti. Äiti vaan laihtuu laihtumistaan (nyt jo alle lähtöpainon) vaikka miten ja mitä söisi.

Toinen käynti olikin sitten rokotuskäynti. Nakkasin homman isälle, tuntuu niin pahalta pitää väkisin kiinni itkevää vauvaa. Nyt rokotteista on jokunen päivä, emmekä ole huomanneet juurikaan mitään sivuvaikutuksia. Ehkä pikkuisen itkuisempi kuin normaalisti.

Käynneillä tuli puheeksi kiinteiden aloitus, koska poika lähenee kuutta kuukautta. Neuvolan olettamuksena oli soseruoat, ja perunalla aloitus. Itse kyseenalaistan tämän. Miksi syöttää soseita, kun vauva osaisi syödä itsekin? Ja miksi aloittaa perunalla, jossa ei ole käytännössä kuin tärkkelystä, kun voisi aloittaa parsakaalilla tai avokadolla, jotka ovat huimasti terveellisempiä? Neuvolassa ihan kysyttiin ”meinaatteko tehdä soseet itse, vai ostatteko kaupasta?”. Vastaukseksi sai: ” ajattelimme sormiruokailla”.

sormi

Joten me sormiruokailemme, emme täysin, mutta painotus on enemmän sormiruoalla. Asiaa vain varjostaa esikoisen allergiat, jotka ovat nyt ikäväksemme puhjenneet uudelleen. Poika reagoi vahvasti johonkin, mutta mihinkä? Ja kun yhdellä lapsella on allergiaa (ja minä olen se kantava osapuoli geeneissä), niin riskialttius toiselle lapselle on myös suuri. Kysyin poliklinikalta hoitajan mielipidettä asiaan, ja he sanoivat, että riskit ovat suuret, muttei ole tietenkään absoluuttinen totuus että kuopuskin olisi allerginen. Esikoinen oireili lähes heti syntymästään lähtien, mutta kuopuksella ei ole vielä ollut mitään (ei edes punoitusta vaipan alueella!), joten olen rauhallisin mielin, vaikkakin pelokas. (Hassu pointti väliin että mä pelkään kaikkea muutenkin, ja tuo mies sitten totesi kerran että ”sä saat kohta jonku syövän tosta stressaamisestas” :D)

Jotenka rennosti ajattelematta allergiaa mutta ajatellen oireita. Meidän piti aloittaa vasta kaksi viikkoa rokotteen jälkeen, mutta kun mitään oiretta ei parina päivänä tullut, ajattelimme että no antaa mennä. Kaksi päivää on nyt menty kiinteillä.

Sormiruokailusta laitan linkkiä loppuun, jos jotakuta kiinnostaa senaloitus, tarkoitus tai muuten vaan toiminta.

Me sormiruokailemme siksi, että se on lapsentahtista, kehittää lapsen motoriikkaa, on erittäin mielenkiintoista ja hauskaa. Ja mikä parasta, lapsi saa päättä itse syökö vai ei, onko nälkä vai ei, tekeekö mieli. Mikä minä olen päättämään näitä asioita, kun en voi tietää mitkä lapsen pohjimmaiset tunteet ovat, muuta kuin arvailemalla. Sotkuista se on, mutta niin on soseetkin! Soseet ovat mukana, jotta kiinteitä varmasti menee. Sormiruokailussa on se puoli, että sitä ei pakolti mene alas pariin ensimmäiseen kuukauteen, ja meillä toinen vanhempi on kuitenkin soseiden kannalla, joten fifty-fifty!

sormir

Aloitimme kurkulla, koska jääkaappikylmä kurkku auttaa hampaisiinkin. Alkuun poika ei laittanut lainkaan kurkkua suuhun, vaikka muutoin kaikki sinne menee poikkeuksetta. Hetken tutkiskeltuaan hän maistoi – irvisti – heitti pois. Maistoi uudestaan ja siitä se sitten lähti. Hän ihan innoissaan imeskeli kurkkusiivuja, ja sai ihan palasiakin, varmasti masuunkin asti koska niitä ei näkynyt missään. Miksi kurkku? Koska se on kuin pelkkää vettä, joten mieto aloitukseen, plus ne ikenet kutiavat.

Toisena päivänä annoimme kurkkua, porkkanaa ja parsakaalia. Miksi? Porkkana on hieman makea, mutta terveellinen, ja poikkeaa mukavasti vihreästä väristä. Parsakaali taas on superterveellinen, sekä sairaan helppo pieneen käteen. Kurkkua maisteli kuin tuttua jo, parsakaali aiheutti irvistelyitä. Porkkanaa ei tainnut mennä edes suuhun asti 😀 no, huomenna uusiksi. On muuten älyttömän mielenkiintoista seurata miten lapsi kehittyy, tutkii ja nauttii sen ruoan tutkimisesta! Ihan sairaan upeeta!

Vappu meillä meni kotona. Tulin itse kipeäksi, joten energia aivan lopussa. Teimme kuitenkin munkkeja, ja joimme simaa! Mutta eipä isompikaan poika oikein mitään osannut kaivata lisää. Ilmapalloja meillä ei muutenkaan koskaan ole, koska pelkään niitäkin (hehheh :D). Niitä hän taisi kysyä, mutta harmissaan ei ollut kuitenkaan. Sen sijaan hän oli superiloinen naamiaisasustaan! Hän oli supersankarininja, ja salaman nopee (munkit ehkä auttoivat tässä hieman)! Vappu meni siis mukavan rauhakseen kotona.

-emiljaana

Alla linkki ihan perustietouteen sormiruokailusta. Samaten, jos googlettaa ”sormiruokailu” löytyy paljon blogeja, joissa on valtavasti arkea sormiruokailijan kanssa, reseptejä, ja tietoutta!

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=324

23.3.2015

Neljä kuukautta

Yleinen äiti, äitiys, arki, askartelu, diy, esikoinen, i, imetys, itse tehty, kuopus, lapsi, leikit, luonto, neuvola, ompelu, perhe, rintaraivoava vauva, vaatteet, Veli Ei kommentteja

Kuopus on nyt neljän kuukauden ikäinen. Maagiset 4 kuukautta kun lapsi voisi alkaa syödä kiinteitä. Voisi, niimpä. Tälle on montakin ”perustelua” miksi söisi, mutta myöskin vastapainoa. Mikä sitten on oikeasti hyvä? Ehkä sen jokainen punnitsee itse henkilökohtaisesti. Suositus on kuitenkin edelleen täysimetystä kuuden kuukauden ikään, vaikka siitä onkin ollut uutisissa nyt paljon.

Nyt monesti pettymyksen todenneena läheisilleni ja ei niin läheisille, että ei, meillä ei syödä kiinteitä vielä. Eikä tämän asian kuuluisi hetkauttaa ketään. Muut saavat tehdä miten haluavat, joten mekin saamme, eikö?

Kävimme neuvolassa. Poika kasvaa hyvin, painoa on vajaat 8 kiloa, mikä on keskikäyrällä, mutta tämäpä pienokainen on normaaleja lapsia pidempi. Pitkältä hän minustakin on aina tuntunut. Neuvolassa kannustetaan hyvin täysimetykseen kuuden kuukauden ikään asti. Aina kysyvät että ”vieläkö on täysimetyksellä” ja aina kehutaan että hieno juttu! Oma äitiysneuvolan tätini kehuu aina vuolaasti kun olen jaksanut imettää. Ja aionkin imettää vielä pitkään, jos lapsi niin tahtoo.

”Äiti, veikka syö mut!”

Yöt ovat alkaneet rullata mukavammin. Tai no, mukavammin ja mukavammin, edelleen kuopus herää parista kerrasta kymmeneen kertaa, mutta nyt kaikki heräämiset eivät ole maidon haluamista, vaan muuta äheltämistä ja pyörimistä. Olen ajatellut sen johtuvan kaikesta uudesta oppimastaan, mikä tekee lapset levottomiksi yöllä. Mukavuudella tarkoitan sitä, että lapsi nukahtaa illalla sänkyyn, ja nukkuu muutaman tunnin itsekseen. Tämä on mielestäni huomattava edistys verrattuna aikaisempaan.

Kuopus on myös hurjan sosiaalinen. Hän kaipaa jatkuvasti leikittäjää, juttelijaa ja uutta touhuamista. Vaikka hän viihtyykin lattialla jo paljon, niin silti häntä saa kanniskella pitkin päivää. Väittäisin, että nukuttu ja kannettu aika vuorokaudesta ovat lähes samoilla mitoilla, päiväsaikaan siis. Onhan hän nykyään enemmän hereillä, kuin nukkuu. Välillä turhauttaa suunnattoman paljon, kun ei halkea kahdeksi – toista pitää kantaa ja samaan aikaan hoivata toista.

Esikoisella on tullut taantumusta. Hän on alkanut puhua höpöjä, kiukutella kuin taapero, heittäytyy lattialle ja leikkii ettei osaa. Ja mikä ehkä suurin ihmetykseni oli vessa-asiat. On tullut jokunen vahinko (tiedän, jotkut neljävuotiaat eivät vieläkään ole täysin kuivia), mikä on todella outoa. Esikoinen ei ole tehnyt vahinkoja sitten yökuivaksi jäämisen jälkeen kuin yhden käden sormilla lasketun verran, ja hänestä tuli yökuiva alle kolmen ikävuoden.Nyt täytettyään neljä, hän ei ole kertaakaan kastellut, ja täyttäähän hän jo viisi kesällä. Viimeisin kerta (ennen tätä taantumaa) taitaa olla silloin kun hän oli juuri täyttänyt kolme.

Kierrätysmateriaaleista askartelua!

Olen yhdistänyt hyvän kuivaksi opettelun lapsentahtisuuteen. En koskaan jaksanut opettaa lasta kuivaksi, tai kokeilinhan minä kerran tuloksetta. Siitä tuli pelkkää ”ei äiti, ei haluu”-huutoa joten ajattelin että lapsi ei ole valmis. Tämä oli joskus kun poika oli alle kahden. Ei mennyt aikaakaan kun lapsi itse totesi eräänä päivänä repien vaippansa pois ”äiti, ei tarvii tätä enää”, ja niinhän se sitten jäi. Jokunen vahinko tuli siitä kuukauden sisällä, mutta sen jälkeen päivävahinkoja ei ole juurikaan sattunut. Yökuivuutta ehdotin hänelle, kun yövaippakaan ei kastunut enää päiväkuivuuden jälkeen kuin harvakseltaan. Yökastelua ei ole tapahtunut kuin vähän, nekin ovat olleet sitä luokkaa, että lapsi on juossut vessaan ja bokserit ovat kastuneet hieman ennen pytylle pääsyä.

Eväsretki lasten kanssa.

Olen ajatellut, että ehkä nämä perusasiat kuten kuivaksi opettelu, ruokailujut, nukkumiset ja tutista vieroittamiset ovat toimineen helposti, koska esikoisen 0-3v allergia- ja ihosairauskaudet olivat niin pahat. Jossain on helpompaa, niin toisaalla sitten vaikeampaa.

Screenshot_2015-03-19-13-56-16~2

Nyt kuitenkin toisen lapsen myötä on tuntunut menevän ihan päälaelleen tämä homma. Ehkä esikoisen vilkas ikäkausikin tekee osansa, sekä täysin uusi perhekuvio (tietenkin), mutta nyt tuntuu että se oma lapsi on kadonnut johonkin taas. Kotona on välillä todella kireä tunnella, sillä esikoinen ei millään tunnu ymmärtävän, eikä ehkä ehdikään ymmärtää touhuiltaan ja energialtaan. Näin ollen sattuu välillä milloin mitäkin, kuten sohvalta tippumista – kun on juuri sanottu ettei siinä saa jumpata. Olen myös itse herkässä tilassa, joka aiheuttaa tämän tästä turhia kimpaantumisia ja maltin menettämisiä, toki väsymyskin ajaa asiansa tässä.

Esikoisen askartelema kortti kummisedälle, kangas- ja pahvijämistä!

Jos esikoisen kanssa touhuaisi ihan jatkuvasti panostaen itse 110% niin hänet saisi pidettyä tyytyväisenä. Mutta se tarkoittaisi pienemmän laiminlyöntiä ja itsensä puhkiin kuluttamista. Täytyisi nyt saada sisäistettyä hänelle, että ei, koko ajan ei tarvitse touhuta hikipäässä vaan välillä voi, ja täytyy rauhoittua, ja maailmassa – sekä meidän perheessä – on muitakin jotka tarvitsevat ja ansaitsevat huomiota.

Aamun lastenohjelmat.

Kuitenkin. Olen ollut paljon ulkona lasten kanssa nyt kun on kevät tuloillaan ja aurinko paistaa. Ihan tolkuttoman ihana ilma (lukuun ottamatta allergisia oireitani)! Nyt on ompeluksetkin jääneet hieman vähemmälle, mutta on sitä silti tullut tehtyä uusia juttuja. Ja edelleen työn alla on paljonkin tekemistä. Olemme myös paljon askarrelleet.

Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipata! :)

Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipaita! :)

Kokeiluni karkkipaperipussukan ompelu!

Pyöräilykausi avattu viikko sitten!

Pyöräretkellä.

– emiljaana

15.1.2015

Imetykseen apua

Yleinen äiti, arki, esikoinen, imetys, imuote, kuopus, lapsi, neuvola, perhe, rintaraivoava vauva, suihkutissit, Talvi, vauva, Veli, vertaistuki Ei kommentteja

Kuopus oli syntyessään 3915g, 50cm ja päänympärykseltään 34,5cm. Hän syntyi viikoin 37+0. Kävimme siis neuvolassa vuoden viimeisenä päivänä, jolloin kuopus oli kuuden viikon ikäinen. Painoa oli tullut hyvin, 5290g ja 57cm, päänympärys 38,1cm. Kuopus on rauhallinen ja tyytyväinen. Samalla reissulla hän sai rotarokotteen. Kyseinen rokote on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa uutuutensa vuoksi. Meillä esikoinen on jo saanut kyseisen rokotteen vuonna 2010, enkä muista, että siitä juurikaan mitään olisi tullut. Kuopus nukkui rokotteen annosta vuorokauden verran todella hyvin, ja oli ehkä normaalia hieman väsyneempi muina päivinä. Kakkaamisväli muuttui harvemmaksi, ja hän itkeskeli hieman enemmän vatsakipuja. Mahassa kurni selkeästi paljon ja pierut sekä kakat haisivat ihan törkeän pahalle. Tätä kesti vajaat kaksi viikkoa, jonka jälkeen ihan kuin sormia napsauttamalla lapsi muuttui takaisin omaksi itsekseen. Meillä ei siis kummoisempia vaivoja ollut, mikä on erittäin yleistä. En itse henkilökohtaisesti näy yhtäkään syytä jättää rokottamatta, ja olen aiheesta lukenut melko paljon.

Kuopus on kasvanut ihan hirveästi. Huomenna ikää tulee tasan 2 kuukautta. Hän juttelee paljon, hymyilee ja antaa riemun kiljahduksia, itkee kyyneliä ja ilmeistä ja silmistä huomaa, kun joku harmittaa, voi se ilme on niin sydäntä särkevä vetistävien silmien kanssa! Hän on oppinut kannattelemaan päätään todella hyvin, ja tänään kannatteli käsistä nostettaessa jo! Hän on myös löytänyt kätensä ja jalkansa. Hän vie kädet suuhunsa, ja tutkii niitä, sekä pyörittelee käsiään toisiaan vasten. Hän on alkanut rapsutella ja kurotella. Jalkojaan hän potkii ja jumppaa paljon. Ihaninta on nähdä, kun hän selkeästi innostuu nähdessään tutun henkilön, ja alkaa potkia, huitoa ja höpöttää ihan kamalasti! Räkiminen on myös ihan ykkösjuttu.

Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.

Kuopus on todella tyytyväinen, ja itkee vain väsymystä, vatsakipua ja tylsyyttä, sekä tietty nälkää ellen ehdi vastaamaan tai huomaa muita nälän merkkejä. Nämäkin itkut ovat melko vähäisiä, mutta vertailun kohteenani on vain esikoinen, joka itki taukoamatta lähes koko esimmäisen vuotensa. Kyllä ovat lapset täysin vastakohdat toisilleen!

Imetyksestä haluan kertoa. Saimme jokusen aikaa sitten rintakumit pois käytöstä. Kumit otimme käyttöön pojan ollessa noin viikon ikäinen, kun rintani olivat rikki ja imetys sattui väärän otteen vuoksi niin pajon, että itkin joka kerta. Jopa kumin kanssa imetys sattui toisinaan. Muistan kysyneeni imetystukihenkilöltä netissä apua, mutten kokenut saavani viestien kautta tarpeeksi kattavaa neuvoa ja tukea. Pääsimme kumista eroon niin, että vähitellen lisäsin syöttökertoja ilman kumia, hammasta purren. Jossain vaiheessa huomasin, että yöllä en ole käyttänyt kertaakaan kumia, ja siitä muutaman päivän päästä kumi jäi kokonaan käytöstä. Imuote on silti vielä huono, ja imetys tuntuu todella inhottavalta, sekä poika naksuttaa imiessään. Minulla on myös suihkutissit (maidon virtaus on liian kova, ja maito suihkuaa rinnoista) jotka vaikuttavat otteeseen, vatsavaivoihin ja syömiseen muutenkin. Kuopus on alkanut nyt viime aikoina raivoamaan rinnalla. Hän potkii, huitoo, pyörittää päätään, repii rintaa, raapii ja huutaa, eikä suostu syömään kuin tietyissä asennoissa.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Halusin konkreettista apua ihan kasvotusten, joten raahasin siskoni vauvansa kanssa (ajattelin, että hekin hyötyisivät kanssa) mukaan imetystukiryhmään. Sain siellä paljon neuvoja, tukea, tsemppausta ja tunteen, etten ole todellakaan ainoa, jolla on ongelmia. Suosittelen!

Nyt meillä on hoidettavana suihkutissit, rintaraivoamiseen huijausyrityksiä, ja kenguruhoitoa imuotteen parantamiseksi. Rintani ovat jo melko turtuneet kipuun, mikä on hyvä asia, mutta olen huomannut, että otekin on yhä useammin parempi. Täytyy antaa vauvalle vain aikaa oppia. Meillä jäi nyt kumin pois jättämisen aikoihin tuttikin kokonaan pois sillä se ei enää kelpaa, mikä on hyvä asia imetyksen suhteen! Mielestäni meillä kuitenkin sujuu imetys suht ok.

Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!

Esikoinen on palannut päiväkotiin, ja reipastunut veikan syntymän jälkeen huimasti. Hän ei valita enää muuta kuin tylsyyttä ja turhautumista, ja uhmaaminenkin on jäänyt taakse. Olen huomannut, että oma mielialani tottakai vaikuttaa todella paljon, ja olen itsekin koittanut tsempata, vaikka väsymys tekeekin minusta kiukkuisemman. Kuopus syö sekä päivisin, että öisinkin lähes tunnin välein, joten katkonainen uni on melko raskasta.

Jos vain jaksaa touhuta niin esikoinen on tyytyväinen ja kaikki mene sujuvammin koko päivän, mutta on meilläkin päiviä jolloin kuuluu paljon ”kukaan ei leiki mun kaa”. Pakko myöntää, että aina ei vaan jaksa. Mutta parempaan päin tämä on jo menossa. Olen todennut, että lautapelit ovat ihan parhaita meillä! Eivät vaadi paljoa, niitä voi pelata imettäessäkin, ja esikoinen oppii uusien pelien kautta numerot, kellot ja laskemisen! Ostin ihan tätä varten Myyrän numero- ja kellonaikapelit meille

Nyt yleisesti ottaenkin pitäisi alkaa helpottaa kaiken kanssa, sillä yleensä kahden kuukauden iässä alkaa arki sutviintua paremmin. On ihanaa, että kuopus viihtyy paljon vain sylissä, mutta on myös ihanaa, että pääsee taas tekemään muutakin. Olen kyllä nauttinut suunnattomasti näistä kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta. <3 Nämä haluaisin muistaa, ja jos en, niin käväisen lukemassa täältä!

Ps. Rakastan talvea.

-emiljaana

3.11.2014

Flunssan kourissa

Yleinen äiti, äitiys, esikoinen, koira, lapsi, neuvola, odotus, raskaus, raskausaika, vauva Ei kommentteja

Jouduin tekemään hieman vaikeahkon päätöksen. Meidän koira on jo pidemmän aikaa käyttäytynyt ongelmallisesti ulkona ollessaan. Kyse ei ole siitä, etteikö koira saisi liikuntaa. Dexin ominaisuuksiin kuuluu liika innostus, ja sen hallitsemisen vaikeudet. Koira innostuu sadasosasekunnissa eikä sitä pysäytä silloin enää mikään. Se on alkanut vetää lenkeillä hirveesti, hyökkii liian innostuneena toisten koirien päälle ja komennuksista huolimatta kulkee kuin korvat lukossa. Tiedossa on, että ongelma kuuluu ikään, sekä vauvan tuloon, ja vaatisi vain tiukkaa kuria ja oikeanlaista koulutusta. Mutta nyt tuntuu että tällä hetkellä ei sitä aikaa ja energiaa ole.

Soimaan itseäni koska olen aina ollut negatiivisella mielellä niiden koirien omistajien kanssa jotka antavat koiran pois koska eivät jaksa, ja nyt lukeudun itse niihin. Ihan kamalaa. Vaikka ei me sitä pois olla annettu. Hoitoonhan se vain meni, mutta pidemmäksi aikaa. En halua koirastani luopua ennenkuin tiedän että olen varmasti tehnyt sen eteen kaikkeni. Ehkä se on vain se ikä, ja se rauhoittuu. Ja kun sanotaan, että eläimet vaistoaa, niin kyllä tuo koira on jokseenkin outo aina ajoittain kotona ollut, ja stressannut vauvan tuloa.

No, onneksi tämä ei ole lopullinen päätös, ja koira on hoidossa paikassa, josta tiedän että siitä pidetään ja ei ole riesana.

Siispä silloin kun koiran hoitoon vein parisen päivää sitten, sain samalla flunssan. Ja niin sai esikoinenkin. Tuli siis hyvään saumaan tuo hoitopaikka, sillä olen ihan totaalisen loppu. Nyt unta on vielä vähemmän kuin mitä olisi pelkkien lonkkakipujen vuoksi, sillä flunssa valvottaa. Tuli sitten yöllä noustua ihan suosilla ylös ja valvottua muutama tunti, kun ei se uni vain tule.

Esikoinen on ollut nyt maanantain kotonakin oman tilansa vuoksi, mutta silti jaksanut hyvin leikkiä. Sillä tässäkin kuvassa haalari on ahdettu täyteen legoja laskien kuinka monta sinne mahtuu 😀

Tänään oli myös neuvola. Nyt se paino sitten päätti lähteä nousemaan, kun sen kanssa on ollut kränää neuvolatädin puolelta. Tänään sitten todettiin että ”nyt nousisi jo liikaa tuo paino..”. Mikään ei ole hyvä. Painoa on toki tullut nyt viikkoa kohden 500g. No, sf-mitta menee tasaisesti, kuten huomaa. En silti ole huomannut edelleenkään ruokailussani mitään ihmeellistä, kuin sen että ruokahalu vähenee jatkuvasti. Tämä ei kyllä katso yks yhteen painon kanssa, mutta syön ruokahalusta huolimatta säännöllisesti, tai ainakin pyrin syömään.

Mua kieltämättä jännittää että minkä kokoinen vauva on, koska esikoinen meni keskikäyrän alla mutta silti oli hyvän kokoinen syntyessään. Mielelläni synnyttäisin siis vaikka nyt tällä viikolla jo, ettei vauva kasvaisi liian isoksi. Mulle tulee pelkoa ja paineita nyt päivä päivältä enemmän, kun mietin, mitä olisi ponnistaa esikoista isompi ulos.

Tänään on viikkoja 37+1, ja neuvolatätikin oli jo sitä mieltä, että kyllä se sieltä saisi jo syntyä. Kunhan flunssan saa pois alta, niin sitten saa kaikkensa tehdä että synnytys käynnistyisi. Joten tässä nyt sitten toipilaana vedellään kuumaa mustaherukkamehua ja katsellaan lastenohjelmia kilpaa niistäen pojan kanssa. Ainakaan ei voi sanoa, etteikö otettaisi leppoisasti!

37+1

Toisaalta mä kaipaan jo vauvan viereeni. Haluaisin niin että hän jo syntyisi, ja saisin pitää sylissäni ja kainalossa. Nyt on alkanut tulla esikoisen ajoilta muistoja siitäkin, mitä oli imettää, ja ne positiiviset muistot herättää suurempaa halua synnyttää. Haluaisin tuntea jo pienen lämmön ja silkin pehmeän ihon omaani vasten. Esikoisesta ei tällaista tunnetta ollut, sillä en tiennyt mitä se on. Mutta nyt tästä tunne on todella voimakas. Tulisi jo.

-emiljaana

24.10.2014

Postipaketti, tuplasti!

Yleinen äiti, äitiys, esikoinen, lapsi, neuvola, odotus, perhe, raskaus, raskausaika, Syksy Ei kommentteja

Arkeen paluu. Esikoinen siis päiväkotiin ja niin, jotain sitä pitäisi itsekin tehdä, että se lapsi ei ihan turhaan siellä päiväkodissa ole.

Tiistaina oli neuvolalääkäri. Tilanne on siis ihan normaali viikkoihin nähden; pehmentynyt ja sormelle auki, kanavaa kuitenkin vielä n. 2cm jäljellä. Viikkoja tuolloin oli 35+2. Ainoa mikä itseä vähän ihmetytti, oli tuo paino. Kun tässä on nyt ollut keskustelua neuvolatädin kanssa siitä että painoni ei nouse tarpeeksi, eli vain n. 150g/vko, niin nyt se sitten nousi hujauksessa. Perjantaista painoa tiistaihin mennessä tuli lisää 2kg. Mitähän sekin sitten merkitsee.. Sf-mittani menee kuitenkin keskikäyrällä tasaisesti.

Esikoisen vasu oli myös tällä viikolla. Aina ne jaksaa kehua sitä, kuinka kiltti, huomaavainen ja reipas hän on. Erityisiä huomioita tuli rauhallisuudesta ja herkkyydestä, poika ottaa helposti itseensä kaiken. Kaikista mukavinta on kuulla lause ”hän on lempilapsi, kaikki lapset tykkäävät hänestä ja vähän kinastelevat, kuka saa leikkiä tänään hänen kanssaan”. Tuo samainen lause on sanottu aina jokaisessa eri päiväkodissa, ja poika on harmikseni joutunut päiväkotia vaihtamaan muutamaan otteeseen. Silti hän on hienosti aina sopeutunut, ja tähän päiväkotiin olisi tarkoitus nyt sitten jäädäkin loppuun asti. Pojalla ainoa asia jossa on parantamisen varaa on ujous. Ujoudessa ei siis ole mitään vikaa, ja mielestäni se on yksi suloisimmista piirteistä mitä ihmisessä voi olla, mutta esikoisen kohdalla se aiheuttaa jo vaikeita tilanteita. Hän ei uskalla mennä sanomaan asiaansa hoitajille, joten tässä pitänee rohkaista. Silti rauhoittaa kuulla, että häneltä sujuu kaikki paremmin kuin hyvin ja on erittäin omatoiminen, eikä juuri koskaan ole mitään ongelmia rauhallisuuden ja kiltteytensä vuoksi. Voiko nyt taas ylpeämpi olla omasta lapsestaan?

Omasta lapsuudestanikin tuttu kuulapeli, jota oli pakko testata isomummulla!

Muffinssitaikinan tekoa.

Yhtenä päivänä pidimme kotipäivän. Ajattelin että mitä sitä suotta päiväkotiin, kun itselläkään ei ole mitään tekemistä. Joten me leivoimme aamupäivästä, siivoilimme, mies teki hyvää ruokaa, ja päivällä menimmekin isomummua moikkaamaan. Oli mukava käydä pitkästä aikaa kylässä! Isomummu oli leiponut pullia ja oli silminnähden onnellinen vierailustamme! Lupasin, että käymme varmasti nyt useammin kylässä, kun lomallakin olen. Isomummulle ei kuitenkaan ole kuin kolmisen kilometriä matkaa, joten nopeastihan sen kipaisee.
Siskoni (vanhin niistä monista) kävi kylässä myös, siksi leivoimmekin! Ja kiitoksia vain, nyt ei tarvitse palella, sillä siskoni lainasi pari toppatakkia jotka menevät vielä mahani ympäri, kun omani eivät mahdu (ja mikä hauskaa, siskoni on minua pienempi :D). En ole raaskinut ostaa talvitakkia muutaman viikon vuoksi vain, joten joko jäädyn tai lainaan, ja mieluummin lainaan!

On tullut käytyä Ikeassa, ja muokattua kahdessa huoneessa järjestystä. Jospa nyt olisi kaikki niinkuin pitää?

Esikoinen sai paketin postista, ja vähän huvittavaa, miten noin pieni voi olla niinkin innoissaan tuollaisesta paketista. Paketissa oli siis Ticketin vihreä sadeasu, ja sitä kokeiltiin sitten ylpeinä, kun vain paketti oli tohkeissaan ensin avattu. On kiva huomata, että oma lapsi osaa olla iloinen tuollaisestakin asiasta. Ja olihan tuo siis ihan loisto asu, eikä hinnalla pilattu, sillä olisi vielä alennuksessa 39,92€, jos jotakuta kiinnostaa! Klikkaa alla olevaa kuvaa niin pääset Lekmerin sivustolle. Tuli nopeasti postissa! Käytännössä ei ole tullut vielä kokeiltua, ikävä kyllä. Meille otettiin 116cm koko, vaikka poika on itse 110cm muilta vaatteiltaan. Vähän oli isohko, muttei niin että haittaisi käyttöä. Tarkoituksena olisi siis pitää vielä ensi vuoden kevääseen asti, ja siksi reilumman kokoinen. Kyllä meillä ainakin tykästyttiin

Pikkupakkasten takia siirrytty toppavaatteisiin jo :)

Lankojen pujotusta!

On ollut muskari! Esikoinen ei nyt millään olisi halunnut lähteä, jotenkin tuo joka paikkaan lähteminen on vaikeutunut yht äkkisesti taas. Mutta kun muskarista pois tuli, oli hän intoa piukassa! Tällä kertaa siellä maalattiin ja laulettiin samalla. Temppukoulussakin käytiin, ja itse kävin samalla ompelutarvikeliikkeessä.
Miksi? Koska tilasin vihdoin ompelukoneen ja saumurin. Saumuri tulikin sitten perjantaina kotiovelle, ompelukone tulee myöhemmin perästä. Vihdoin, vihdoin mulla on oma kone! Tästä on haaveiltu jo pidemmän aikaa, ja olihan se pakko heti kaivaa laatikosta ja testata! Ompelin nyt sitten heti alkuun vauvalle pussilakanasetin, joka jäi koulussa tekemättä sairaslomani vuoksi. Tästä sitten jatkamaan, eikä ole vaikea edes miettiä mitä tekisi!

-emiljaana

18.10.2014

Neuvolapäivitys

Yleinen äiti, äitiys, neuvola, odotus, pahoinvointi, perhe, raskaus, raskausaika, supistus, vauva Ei kommentteja

Eilen oli neuvola. Rauta-arvot olen vihdoin saanut nousemaan kovalla rautakuurilla. Pahimmillaan ne oli 103, mikä aiheutti kamalaa kuvotusta ja heikotuksen tunnetta niin, etten bussissa pystynyt istumaan 20 minuutin matkaakaan. Oloni ei ollut väsynyt, mutta selkeästi tuo pahoinvointi johtui liian alhaisista arvoista. Alkuun en saanut niitä nousemaan, kun söin joka toinen päivä kahta 100mg tablettia, ja joka toinen vain yhtä. Neuvolassa neuvottiin nostamaan kuuriluonteisesti lisää määrää, sillä arvot vain laskivat ennestään. Näin ollen otin kolme tablettia päivässä, jolloinka arvot lähtivät nousemaan. Nyt otan enää yhden päivässä, ja arvot ovat 116! Olokin on paljon parempi, ja olin ihan varmakin että ovat nousseet juuri siksi.

Nyt oli ensimmäistä kertaa verenpaineet normaalit. Minulla on normaalisti alhaiset paineet, joiden vuoksi tunnen heikotusta normaalistikin pitkin päivää. Olin tosin edellisenä iltana syönyt salmiakkia pienen rasiallisen, joten liekö sillä vaikutusta asiaan. Paineeni olivat 121/68.

Vauvan sykkeet ja liikkeet ovat olleet aina hyvät, ja hän on ollut raivotarjonnassa jo viikoilta 20 lähten. Liikkeet varsinkin. Vauva alkaa potkia ja töniä heti kun joku vähänkin vatsaa menee koskemaan. Nyt ne liikkeet ovat todella kivuliaita, kun vatsani on laskeutunut. Etenkin ihan alhaalla liikkeet sattuvat tolkuttoman paljon.

34+3

Sf-mitta menee melko tasaisesti nyt, ja on nyt viikoilla 34+5 31cm.

Vaikka sf-mitta menee normaalisti, on silti ollut puhetta painostani. Viimeisen 2,5kk aikana painoni on noussut 2kg, ja pienentynyt sitä mukaa, mitä pidemmälle raskaudessa mennään. Kuukausi sitten painoa nousi vielä parisen sataa grammaa päivässä, kun nyt se on vain sadan luokkaa. Tästä voidaan olla montaa mieltä, mutta jos kaksi viikkoa takaperin on katsottu vauvan olevan hyvän kokoinen, niin itse en näe asiassa mitään huolen aihetta. Toki lapsenhan tulisi kasvaa jo paria sataa grammaa viikkoa kohden, joten kaiken järjen mukaan itseltäni paino putoaa. Mutta tähän mennessä minulla on paino noussut yhteensä 12kg, joten ehkä siinä olisi tiputettavaakin hieman.

Neuvolatäti kehotti huomioimaan ruokailua, vaikka painotin syöväni täysin normaalisti, ja mielestäni samalla tavalla kuin ennenkin.

Enemmän itseäni pelottaa imetysaika, sillä esikoisesta painoni tippui kriittisesti ensimmäisen kuukauden aikana. Tosin olen aina ollut hoikka, enkä koskaan ole joutunut katsomaan mitä suuhuni laitan, joten saa nyt nähdä mitä imetys tuo tullessaan. Paljon vain ruokaa naamaan niin ainakin ravintoarvot ovat kohdillaan!

Ensi viikolla pitäisi olla loppuraskauden lääkärikäynti. Hieman pelottaa tuo käynti, sillä nyt lomaviikon aikana on supistellut todella kipeästi, ja vauva on tosiaan laskeutunut ihan ryminällä viime päivien aikana. Toissapäivänä tuli kipeitä supistuksia säännöllisesti noin tunnin kahden ajan, mutta ne rauhoittuivat. Välillä niitä tulee muutama säännöllisesti, sitten on taas hetken rauhallista. Satunnaisesti tulee todella kipeä, mutta seuraava saattaakin olla taas harjoitus. Joten mitä sitten kun lääkäri käy sörkkimässä, provosoiko se vai pysyykö tilanne samana?

Toisaalta en pistäisi pahitteeksi että vauva syntyisi nyt, sillä joka päivä on sellainen olo että ”kyllähän tämä voisi merkeistä päätellen jo tulla”, mutta toisaalta hän olisi keskonen, joten pysy vain vielä hetki siellä <3

– emiljaana

6.10.2014

Vuodelevolle

Yleinen äiti, äitiys, ennenaikainen, neuvola, odotus, pahoinvointi, perhe, raskaus, raskausaika, sairaala, supistus, synnytys, vauva Ei kommentteja

Kävihän tässä sitten loppujen lopuksi hyvin, ainakin toistaiseksi! Keskiviikkona aamulla sain estolääkkeen, sillä supistuksia piirtyi käyrälle noin 10 minuutin välein. Ne eivät kuitenkaan olleet kivuliaita, joten sain luvan kotiutua muutamilla ehdoilla. Vuodelevosta vastaavissa tilanteissa ei lääkärin sanojen mukaan ole ollut merkittävää hyötyä, joten sairaalassa minun on hieman turha vain makoilla. Silti kotona en saisi mm. lenkkeillä koiran kanssa tai siivota (koskien imurointia ja lattioiden pesua eritoten). Suoraan lääkäriäni lainaten; ”voit kyllä jääkaapille kävellä ja ruokaa tehdä, mutta muuten suosittelen makoilemaan sängyssä tai sohvalla”. Ja nostelu tosiaan olisi kanssa täysin kiellettyä.

Kotiin tulo oli bussissa hieman raskas, sillä alhaisten verenpaineideni vuoksi kärsin pahoinvoinnista alituiseen. Nyt ihan kotonakin ollessa on pahoinvointia esiintynyt, vaikka vain istuisi paikoillaan sohvalla. Uutena vaivana myös tullut korkea leposyke ja sydämen tykytykset pitkin päivää liittymättä mihinkään. Tosin luettuani muiden raskaana olevien kokemuksia, olisi nämä hyvinkin yleisiä vaivoja. Ja koska vauva on laskeutunut paljon, sattuu hänen liikkeensä häpyluuhun aivan suunnattomasti. Kuitenkin olen iloinen että pienokainen on vielä turvallisesti sisällä, sillä olisi suunnattoman rankkaa jättää hänet sairaalaan moneksi viikoksi. Tästä kokemusta on sen verran, että esikoinen on ollut sairaalassa kahteen otteeseen teho-osastolla monia öitä vauva-aikana. Sitä huolen määrää on lähes mahdotonta kuvailla sanoin.

Itse en ole enää niin suunnattoman huolissani vauvan ennenaikaisesta syntymästä. Olen toki huolissani vauvan tilasta, jos hän nyt päättäisi syntyä, sillä kipeitä supistuksia tulee pitkin päivää jatkuvasti ja hän todellakin on pieni. Mutta kun tiedostan, että kortisoni on vaikuttanut jo, ja olisi täysin turvallista synnyttää, en luultavastikaan panikoisi enää, jos synnytys käynnistyisi. Toista se oli silloin viikko sitten, kun oli täysin tietämätön. Ja nyt ollaan kuitenkin turvallisilla viikoilla, jolloin lapsella ongelmana olisi hengittäminen itse, ravinnon saaminen sekä kellastuminen. Silti hengitysapukaan ei olisi raskainta mahdollista, vaan selvittäisiin hyvinkin vähällä. Kysyessäni lääkäriltä, mitä käytännössä oikeasti tapahtuisi jos lapsi syntyisi, oli vastauksena nenämahaletku ravinnon takaamiseksi, sinivalohoito kellastumiseen sekä lisähapen anto.

Takaraja synnytyksen estollehan on 34 raskausviikkoa. Näiden viikkojen jälkeen lapsen annetaan syntyä. Tästä ei missään informoida, kuten ei myöskään siitä, mitä tehdä, jos synnytys käynnistyy ennenaikaisesti. Olisin itse ollut suunnattoman kiitollinen, jos neuvolassa olisi ohjeistettu kyseisestä aiheesta, sillä se ei kuitenkaan ole todella harvinaista. Miksi tästä ei informoida?

No mitä sitten pitää tehdä, jos synnytys käynnistyy reilusti ennen laskettua aikaa? Otatko särkylääkkeen, kuuman suihkun ja levon? Kauanko odotat että supistuksia tulee säännöllisesti, ennenkuin pitää lähteä sairaalaan? Faktahan on kuitenkin se, että he haluavat estää lapsen tulon, joten mitä jos kotona tulee kärvisteltyä tuntikausia supistuksien kanssa ja kohdunsuu onkin jo auki kun sairaalaan menet? Ja vain sen vuoksi, ettei kukaan ole ohjeistanut asiasta?

Itse lähdin melko heppoisin perustein sairaalaan, mutta heidän mielestään olisi pitänyt tulla heti. Kiinnostaisi tietää, ovatko muut äidit saaneet minkäänlaista ohjeistusta asiaan? Ja ennenkuin mitään on tapahtunut? Sillä minua ohjeistettiin jälkikäteen, vaikka onhan se jälkiviisaskin ihan hyvä olla

Pääasia kuitenkin että meillä on kaikki kunnossa, ja tilanne on rauhoittunut. Toki niitä supistuksia tulee paljonkin ja ovat kipeitä, mutta eivät säännöllisiä. Ohjeistukseksi sain, että ennen viikkoa 34 pitää sairaalaan lähte heti jos lapsivesi menee, supistukset ovat säännöllisiä eivätkä rauhoitu särkylääkkeellä, tai jos lapsen liikkeet vähenevät huomattavasti. Viikon 34 jälkeen voin rauhassa kotona käynnistellä synnytystä, turvallisin mielin. Nyt viikkoja on tänään maanantaina 33+1.

-emiljaana