Lähdettiin viikonlopuksi isäni luo maalle. Maalla tarkoitan oikeasti maalla. Täällä on metsää ympärillä mielin määrin eikä ulkomaailman äänet kuulu. Täällä on hevonen, lampaita, kanoja, kissoja, koiria ja ankka. Täällä on iso piha, oma ranta, sauna ja takalla lämmitetty tupa.
Mummon kirjasto-osuus makkarissa.
Tähdet näkyvät selkeästi koska ilma on niin puhdas, ja omaa rauhaa saa aivan varmasti.
Rakastan tätä paikkaa rauhallisuuden vuoksi, ja kun tämä on niin keskellä luontoa. Olen aina mielissäni, kun tänne pääsee.
Mutta ehkä oli liian aikaista lähteä kuopuksen kanssa yökylään. Hän on herkkä, tarkoitan todella herkkä ärsykkeille. Hän sietää muutaman tunnin hälinää, mutta siihen se sitten jää. Ja sitten alkaa huuto ja väsymys, johon ei auta muu kuin pimeä ja hiljainen huone, sänky ja kainalo.
En tiedä miksi ajattelin että kyllähän se nyt siitä. Tai ehkä en edes ajatellut. Mutta ensimmäinen ilta alkoi jo olla vähän liikaa. Toisen päivän aamupäivä meni pelkästään huutaen. Koko päivänä ei paljoa nukuttanut, ja ilta oli ihan hirveä. Tiedättekö kun vauva huutaa hysteerisenä? No meidän vauva huusi hysteerisenä pitkän aikaa koska virikkeitä ja älämölöä oli liikaa. Ei vaan kestä. Ja sitten sanotaan ”sun pitää totuttaa se älämölöön”, vai pitäiskö mun vaan kuunnella mitä mun lapseni oikeasti tarvitsee? Niin. No olkoon sitten niin mutta mä kuuntelen mun lapseni tarpeita ja vastaan niihin kunnioittaen häntä, enkä ala pientä vauvaa totuttamaan mihinkään. Onneksi mä saan itse päättää.
No tätä hysteeristä huutoa kesti siis pitkän aikaa eikä oikein mikään auttanut. Kuopus vain huusi ja huusi, sillain oikein karjui. Itku alkoi tulla omiin silmiin koska tuntui niin pahalta. Vika asia sitten mikä auttoi, oli alasti peiton alla pimeässä huoneessa kainalossa. Mutta kyllä siihen kauan meni.
Me ei siis taideta lähteä kyläilemään yöksi enää vähään aikaan. Onneksi me viihdytään tosi hyvin kotonakin.
Kuopus oli syntyessään 3915g, 50cm ja päänympärykseltään 34,5cm. Hän syntyi viikoin 37+0. Kävimme siis neuvolassa vuoden viimeisenä päivänä, jolloin kuopus oli kuuden viikon ikäinen. Painoa oli tullut hyvin, 5290g ja 57cm, päänympärys 38,1cm. Kuopus on rauhallinen ja tyytyväinen. Samalla reissulla hän sai rotarokotteen. Kyseinen rokote on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa uutuutensa vuoksi. Meillä esikoinen on jo saanut kyseisen rokotteen vuonna 2010, enkä muista, että siitä juurikaan mitään olisi tullut. Kuopus nukkui rokotteen annosta vuorokauden verran todella hyvin, ja oli ehkä normaalia hieman väsyneempi muina päivinä. Kakkaamisväli muuttui harvemmaksi, ja hän itkeskeli hieman enemmän vatsakipuja. Mahassa kurni selkeästi paljon ja pierut sekä kakat haisivat ihan törkeän pahalle. Tätä kesti vajaat kaksi viikkoa, jonka jälkeen ihan kuin sormia napsauttamalla lapsi muuttui takaisin omaksi itsekseen. Meillä ei siis kummoisempia vaivoja ollut, mikä on erittäin yleistä. En itse henkilökohtaisesti näy yhtäkään syytä jättää rokottamatta, ja olen aiheesta lukenut melko paljon.
Kuopus on kasvanut ihan hirveästi. Huomenna ikää tulee tasan 2 kuukautta. Hän juttelee paljon, hymyilee ja antaa riemun kiljahduksia, itkee kyyneliä ja ilmeistä ja silmistä huomaa, kun joku harmittaa, voi se ilme on niin sydäntä särkevä vetistävien silmien kanssa! Hän on oppinut kannattelemaan päätään todella hyvin, ja tänään kannatteli käsistä nostettaessa jo! Hän on myös löytänyt kätensä ja jalkansa. Hän vie kädet suuhunsa, ja tutkii niitä, sekä pyörittelee käsiään toisiaan vasten. Hän on alkanut rapsutella ja kurotella. Jalkojaan hän potkii ja jumppaa paljon. Ihaninta on nähdä, kun hän selkeästi innostuu nähdessään tutun henkilön, ja alkaa potkia, huitoa ja höpöttää ihan kamalasti! Räkiminen on myös ihan ykkösjuttu.
Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.
Kuopus on todella tyytyväinen, ja itkee vain väsymystä, vatsakipua ja tylsyyttä, sekä tietty nälkää ellen ehdi vastaamaan tai huomaa muita nälän merkkejä. Nämäkin itkut ovat melko vähäisiä, mutta vertailun kohteenani on vain esikoinen, joka itki taukoamatta lähes koko esimmäisen vuotensa. Kyllä ovat lapset täysin vastakohdat toisilleen!
Imetyksestä haluan kertoa. Saimme jokusen aikaa sitten rintakumit pois käytöstä. Kumit otimme käyttöön pojan ollessa noin viikon ikäinen, kun rintani olivat rikki ja imetys sattui väärän otteen vuoksi niin pajon, että itkin joka kerta. Jopa kumin kanssa imetys sattui toisinaan. Muistan kysyneeni imetystukihenkilöltä netissä apua, mutten kokenut saavani viestien kautta tarpeeksi kattavaa neuvoa ja tukea. Pääsimme kumista eroon niin, että vähitellen lisäsin syöttökertoja ilman kumia, hammasta purren. Jossain vaiheessa huomasin, että yöllä en ole käyttänyt kertaakaan kumia, ja siitä muutaman päivän päästä kumi jäi kokonaan käytöstä. Imuote on silti vielä huono, ja imetys tuntuu todella inhottavalta, sekä poika naksuttaa imiessään. Minulla on myös suihkutissit (maidon virtaus on liian kova, ja maito suihkuaa rinnoista) jotka vaikuttavat otteeseen, vatsavaivoihin ja syömiseen muutenkin. Kuopus on alkanut nyt viime aikoina raivoamaan rinnalla. Hän potkii, huitoo, pyörittää päätään, repii rintaa, raapii ja huutaa, eikä suostu syömään kuin tietyissä asennoissa.
Ajasta ja paikasta riippumatta.
Halusin konkreettista apua ihan kasvotusten, joten raahasin siskoni vauvansa kanssa (ajattelin, että hekin hyötyisivät kanssa) mukaan imetystukiryhmään. Sain siellä paljon neuvoja, tukea, tsemppausta ja tunteen, etten ole todellakaan ainoa, jolla on ongelmia. Suosittelen!
Nyt meillä on hoidettavana suihkutissit, rintaraivoamiseen huijausyrityksiä, ja kenguruhoitoa imuotteen parantamiseksi. Rintani ovat jo melko turtuneet kipuun, mikä on hyvä asia, mutta olen huomannut, että otekin on yhä useammin parempi. Täytyy antaa vauvalle vain aikaa oppia. Meillä jäi nyt kumin pois jättämisen aikoihin tuttikin kokonaan pois sillä se ei enää kelpaa, mikä on hyvä asia imetyksen suhteen! Mielestäni meillä kuitenkin sujuu imetys suht ok.
Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!
Esikoinen on palannut päiväkotiin, ja reipastunut veikan syntymän jälkeen huimasti. Hän ei valita enää muuta kuin tylsyyttä ja turhautumista, ja uhmaaminenkin on jäänyt taakse. Olen huomannut, että oma mielialani tottakai vaikuttaa todella paljon, ja olen itsekin koittanut tsempata, vaikka väsymys tekeekin minusta kiukkuisemman. Kuopus syö sekä päivisin, että öisinkin lähes tunnin välein, joten katkonainen uni on melko raskasta.
Jos vain jaksaa touhuta niin esikoinen on tyytyväinen ja kaikki mene sujuvammin koko päivän, mutta on meilläkin päiviä jolloin kuuluu paljon ”kukaan ei leiki mun kaa”. Pakko myöntää, että aina ei vaan jaksa. Mutta parempaan päin tämä on jo menossa. Olen todennut, että lautapelit ovat ihan parhaita meillä! Eivät vaadi paljoa, niitä voi pelata imettäessäkin, ja esikoinen oppii uusien pelien kautta numerot, kellot ja laskemisen! Ostin ihan tätä varten Myyrän numero- ja kellonaikapelit meille
Nyt yleisesti ottaenkin pitäisi alkaa helpottaa kaiken kanssa, sillä yleensä kahden kuukauden iässä alkaa arki sutviintua paremmin. On ihanaa, että kuopus viihtyy paljon vain sylissä, mutta on myös ihanaa, että pääsee taas tekemään muutakin. Olen kyllä nauttinut suunnattomasti näistä kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta. <3 Nämä haluaisin muistaa, ja jos en, niin käväisen lukemassa täältä!
Laitoimme illalla muutaman paketin odottamaan olohuoneen lattialle (meillä ei ole kuusta, eikä kyllä koristeitakaan missään lukuun ottamatta lapsen askarteluja) malttamatonta 4 vuotiasta, ja painuimme pehkuihin. Yö meni loistavasti, kuopus heräsi kolmelta ja kuudelta syömään, ja hörppäsi aamumaidon kahdeksan maissa, jolla jaksoi valvoa koko aamun. Esikoinen nousi seitsemältä, eikä edes muistanut koko Joulua enää, joten jouduin hieman avittamaan pakettien huomaamisessa. Esikoiselle olisi riittänyt yksi paketti, ainakin omien sanojensa perusteella. Toiveita hänellä oli vain kaksi; pikkulegoja ja supersankarijuttuja. Ensimmäisestä paketista paljastuikin pikkulegoja, joita aamusta koottiin aamupalan äärellä ennen lähtöä!
Kävimme aamupäivästä äitini luona, ja kahvikupin ääressä tuli koristeltua pipareita!
Äitini luota lähdimme tädilleni syömään. Ruoka oli hyvää, tunnelma lämmin ja kaikilla mukavaa! Illemmasta kävi pukki juuri kun lapset olivat saunassa, mutta eipä se haitannut kun lahjat jätti kuitenkin 😉
Lahjoja tuli vaihteeksi ihan mielin määrin taas, mutta kaikki olivat mieleisiä. Lahjojen tutkimisen jälkeen olikin jo aika lähteä kotiin. Esikoinen meni edeltä kummisedän kyydillä, ja minä tulin bussilla kuopuksen kanssa, sillä bussimatka oli pitkä.
Törmäsin kotiin mennessämme matkalla ristiriitaiseen asiaan koskien imetystä. Olen ujo, erittäin ujo, mutta periaatteitani en riko. Poika alkoi huutaan nälkäänsä bussissa. Matkaa oli vielä noin puolisen tuntia kestettävänä, ja bussi oli viimeinen koko päivänä. Lastani en huudata turhaan, ja meillä on poika täysimetyksellä, joten ei muuta kuin tissit tiskiin keskellä bussia! En olisi koskaan uskonut, että kykenen imettämään paikassa, jossa on täysin ventovieraita katselemassa. Silti koin, ettei minulla ollut muita vaihtoehtoja, eikä se sitten ollutkaan kummoisempaa, sillä varsinaisesti kukaan ei nähnyt mitään. Vai näkeekö tästä että lapsi on rinnalla? Jollet siis nyt tietäisi että on 😉
Nyt onkin sitten tämäkin päivä koottu legoja, leikitty leluilla ja käytetty uusia vaatteita. Suuri kiitos kaikille, jotka osallistuivat meidän Jouluumme!
Kävihän se ensilumi! Oli hetken seuranakin. Löhöpäivinä on hyvä viettää aikaa perheen kanssa, ja touhuta lapsen kanssa kaikkea mitä mieleen juolahtaa. Kuten vaikka lähteä loskakelillä pihalle ja unohtaa ne likomärät vaatteet hetkeksi.
Mä kyllä nautin niistä lumileikeistä. Vaikka oon aika heittäytyväinen lasten leikkien suhteen, niin tää raskaus on vienyt multa paljon voimia, mitä pidemmälle se on edennyt. Mutta lumileikit, oi että ne oli ihania!
Raikas ilma vie pahoinvoinnin pois, ja vaikka joka paikkaa särkeekin, niin se touhuaminen ja lapsen riemu vei voiton kyllä 100-0!
Ollaan paljon pelailtukin nyt, kimbleä ja hama-helmiä väkerrelty. Askarreltu ja piirretty. Ja mä otin tän viikon tehtäväkseni antaa tosi paljon läheisyyttä ja huomiota esikoiselle, koska vauva kuitenkin tulisi pian. Esikoisella on kauhea uhma meneillään, joten se läheisyys ja touhu on auttanut siihenkin aina välillä.
Yksi iltapäivä katsottiin pikku kakkosta, ja siinähän tulee lopussa aina se viikon aihe mistä voi piirtää ja lähettää niille. No, tämän viikon aihe kolahti sitten pojuun ihan täysin ja hän piirsi heti kuvan, kertoi tarinan ja vietiin samana iltana postilaatikkoonkin vielä. Ensimmäinen posti laitettu sinne!
Nyt viikonlopuksi poika lähti hoitoon, jotta saisimme omaa aikaa ja rauhaa miehen kanssa keskenämme. Siispä löhötä ja nukkua! <3
