Lepoa ja valmisteluja
Kotiin päästyä tuntui että tuli kiire saada vauvan tarvikkeet paikoilleen ja valmiiksi! Niinpä meillä laitettiin kotiutumisiltanani pinnasänky valmiiksi, ja viimeisetkin vauvan vaatteet on pestynä kaapissa. Mutta silti tuntuu että jotain vielä puuttuisi.
Meillä on vaatteet pestyinä kaapissa, sänky, rattaat, istuin ja sitteri. Tuttipulloja ja rintapumppu, sekä pari tuttia lähinnä iskää varten, tai jos kuopus on yhtä vaikea kuin esikoinen oli! Ilman rintapumppua pärjäisi hienosti, ja minulta on moni kysynytkin miksi meillä sellainen on.
Esikoista odotin yksin, ja kasvatin yksin pitkään. Näin ollen meidän välinen side on todella vahva, ja olen kieltämättä melkoinen höösääjä, koska vain minä tiedän miten tuo poika on kasvatettu. Täysimetin esikoista ensimmäiset kuusi kuukautta, kunnes tuli terveydelliset seikat tielle. Imetyksen aikana minulla oli aina ”p*ska mutsi”-olo jos hän sai korviketta jossain kyläillessään, vaikka nämä korvikekerrat ovat jääneet ihan helposti laskettaviksi.
Nyt kun meitä on kaksi vanhempaa, en voi ajatella että lapsi saisi aina tissistä maitoa. Ja koska korvikkeita haluan välttää, jos se vain on mahdollista, niin mielelläni pumppaisin maidon valmiiksi kaappiin, josta se olisi helppo juottaa ilman omantunnontuskia. Mielestäni on myös tasavertaista, että isä pääsee yhtä lailla osallistumaan myös syöttämiseen. Ja jos maidontuloni on yhtä runsasta nyt kuin esikosienkin aikaan, maitoa riittää helposti vaikka kahdelle vauvalle.
Mielipiteeni korvikkeista ei silti ole niin jyrkkä, vaikka itse en niitä mielelläni lapsillani käytä. Ymmärrän hyvin, jossei lasta halua imettää, tai ei siihen pysty, ja antaa korviketta. Mutta oma näkökantani on, että itse annan omaa maitoani jos se vain on mahdollista, ja korvikkeet ovat vasta viimeinen keino.
Meillä todennäköisesti siis on jo kaikki tarvittava, mutta silti on olo että jotain puuttuisi. Ehkä se on vauvan odotusta vain. 
Viime päivät on mennyt lepäillessä ja laiskotellessa. Supistuksia tulee edelleen päivittäin, ja pahoinvointi on ihan kamala toisinaan. Olo alkaa olla todella tukala, sillä vauva painaa keuhkoihin, ja astmani on puhjennut uudelleen. Tuntuu että tukehdun, ja samaan aikaan keho painaa tolkuttoman paljon. Joka paikkaa turvottaa, ja koska turvottaa, ahdistaa myös fyysisesti lähes jatkuvasti. Iltaisin tulee usein itkun tunteita koska olo vain on auttamattoman hirveä.
Olen yrittänyt liikkua ja ulkoilla rennosti, jotta turvotuskin laskisi, muttei tunnu auttavan. Olen yrittänyt levätä, muttei sekään tunnu auttavan. Pahinta on ehkä se, että haluaisin juosta maratonin jotta vauva syntyisi, että oloni helpottuisi. Mutten voi koska vauva on vielä niin pieni, enkä voi itsekkäästi uhmata hänen terveyttään vain koska en itse jaksa. 6 viikkoa laskettuun aikaan, joten eiköhän sen kestä. Pahimmassa tapauksessa 8 viikkoa, mutta ei sitä tiedä vaikka olo paranisi yllättäen
En silti täysin vuodelevossa ole ollut, pieniä lenkkejä on tullut tehtyä ja leikkipuistossa oltua pojan kanssa. Nyt kun on tullut pimeää, ja ilmat viilenevät, viihdyn enemmän ulkosalla. En lukeudu kesästä pitäviin, vaan päinvastoin syksy, talvi ja pimeys ovat mun juttu. Mitä kylmempi ulkona on, sitä enemmän tunnen oloni kotoisammaksi. Lenkit viileässä ilmassa on ihan mahtavaa, vaikka vaatetta joutuisikin pukemaan enemmän. Syksyisin on mukava istua sohvalla kynttilänvalossa teetä juoden, ja luksustahan on jos pääsee kainaloon vielä. Täydellinen vuodenaika. :3
Siispä meillä syysiltoina on esikoinen alkanut piirtään ja askarteleen paljon.
-emiljaana