Onhan sitä tullut ommeltua, vaikkei niitä ole tullut postattua. Nyt siis yksi postaus pyhitetty vain niille.
Ensimmäisiä tekeleitäni olivat paidat esikoiselle. Tämä taisi olla ihan ensimmäinen, tehty reilu vuosi sitten, ja on yhä käytössä. Tämä on siis yökkäripaita, ja kamalan nukkaantunut nykyään. Mutta tykätty!
Tämä vilahtikin jo yhdessä postauksessa. Tämän tein itselleni, ensimmäinen työni omilla kaavoilla. Liivissä on takana aplikoitu pääkallo (joka oli muuten pirun rasittava!) joka oli myös ensimmäisiä kokeilujani. Olen varsin tyytyväinen tähän, ja se kuvastaa mukavasti tyyliäni.
Kuopukselle tein peittoon ja makuupussiin rattaisiin uudet päälliset odotusaikana.
Odotusaikana ompelin myös ensimmäiset farkut. Ne olivat odotusajan farkut, mutta ikävä kyllä en koskaan saanut niistä kuvaa valmiina, sillä ne varastettiin koululta. Toivottavasti tuli jollekin oikeasti tarpeeseen!
Kuopukselle tuli myös vanuhaalari valmistettua, silloin odotusaikana.
Pikkuveljen tytölle tein mekon, ja samaa mallia ja kangasta tein myös ystäväni tytöille mekot!
Viimeisimpänä suunnittelin ja valmistin viime viikonloppuna mummolaan verhot. Tehtävälistalla on vielä pöytäliina ja istuinpäälliset samoista kankaista, nämä ovat siis keittiöön.
On toki paljon muutakin, kuten meille pinnasänkyyn kissasuoja, verhot, päiväpeitto, esikoiselle olohaalari, ystävän lapselle hame jne. Mutta tässä olikin onnistuneimmat, joten seuraavia yritän sitten postata sitä mukaa kun tulee. Eihän nämä mitään priimaa ole, mutta olenkin vasta aloittelijan tasolla ompelussa.
Lähdettiin viikonlopuksi isäni luo maalle. Maalla tarkoitan oikeasti maalla. Täällä on metsää ympärillä mielin määrin eikä ulkomaailman äänet kuulu. Täällä on hevonen, lampaita, kanoja, kissoja, koiria ja ankka. Täällä on iso piha, oma ranta, sauna ja takalla lämmitetty tupa.
Mummon kirjasto-osuus makkarissa.
Tähdet näkyvät selkeästi koska ilma on niin puhdas, ja omaa rauhaa saa aivan varmasti.
Rakastan tätä paikkaa rauhallisuuden vuoksi, ja kun tämä on niin keskellä luontoa. Olen aina mielissäni, kun tänne pääsee.
Mutta ehkä oli liian aikaista lähteä kuopuksen kanssa yökylään. Hän on herkkä, tarkoitan todella herkkä ärsykkeille. Hän sietää muutaman tunnin hälinää, mutta siihen se sitten jää. Ja sitten alkaa huuto ja väsymys, johon ei auta muu kuin pimeä ja hiljainen huone, sänky ja kainalo.
En tiedä miksi ajattelin että kyllähän se nyt siitä. Tai ehkä en edes ajatellut. Mutta ensimmäinen ilta alkoi jo olla vähän liikaa. Toisen päivän aamupäivä meni pelkästään huutaen. Koko päivänä ei paljoa nukuttanut, ja ilta oli ihan hirveä. Tiedättekö kun vauva huutaa hysteerisenä? No meidän vauva huusi hysteerisenä pitkän aikaa koska virikkeitä ja älämölöä oli liikaa. Ei vaan kestä. Ja sitten sanotaan ”sun pitää totuttaa se älämölöön”, vai pitäiskö mun vaan kuunnella mitä mun lapseni oikeasti tarvitsee? Niin. No olkoon sitten niin mutta mä kuuntelen mun lapseni tarpeita ja vastaan niihin kunnioittaen häntä, enkä ala pientä vauvaa totuttamaan mihinkään. Onneksi mä saan itse päättää.
No tätä hysteeristä huutoa kesti siis pitkän aikaa eikä oikein mikään auttanut. Kuopus vain huusi ja huusi, sillain oikein karjui. Itku alkoi tulla omiin silmiin koska tuntui niin pahalta. Vika asia sitten mikä auttoi, oli alasti peiton alla pimeässä huoneessa kainalossa. Mutta kyllä siihen kauan meni.
Me ei siis taideta lähteä kyläilemään yöksi enää vähään aikaan. Onneksi me viihdytään tosi hyvin kotonakin.
Ekoilijoita me ei olla, eikä hippejä, vaikka jotkut siksi haukkuvatkit. 😛 mutta joku pieni hippi mussa piilee.
Meillä on siis luomuteetä, luomukahvia, luomuhunajaa, luomusitä luomutätä. Itse vannon kuukupin nimeen, sekä pesupähkinöiden. Ostoslistalla on vielä kestorätti ja -liivinsuojat. Ja nyt aloitetaan kestovaippailu!
Mutta ei me olla ekoilijoita ei. Mä en jaksa lajitella roskia, ja kyllä meillä on tavallistakin pesuainetta. Suurin osa ruokatarvikkeista ei todellakaan ole luomua, ja kertojuttujakin käytetään paljon. Mutta mä uskon että pikku hiljaa mekin ollaan aina pikkuisen enemmän ekoja, koska mä välitän luonnosta ja ympäristöstäni. Pikku hiljaa on silti hyvä lähtökohta muuttaa tapojaan.
Tietyt jutut ovat ihan pakollisia, kuten kuukuppi. Mä en pysty millään pitämään siteitä tai tamponia, ei, hyi! Mulla on tosi ällöttävä olo niissä, ja tamponikin on ihan kirosana limakalvoille! On inhottavaa olla siteen kanssa, ja kyllä mua kiukutti aina kun niitä jouduin käyttämään, ennen kupin löytämistä. Nyt kun saa taas jälkivuodon loputtua käyttää kuppia niin huokaisin helpotuksesta! Ja kyllähän ne siteet ja tamponit tuovat paljon jätettä.
Nyt toisena tulee kestovaipat. No ensinnäkin se jätevuori pienenee hurjasti, ja talous kiittää. Keskimäärin meillä menee yhdeksän vaippaa päivässä. Jos näistä kahdeksan korvaa kestovaipoilla, ja pitäisi vain öisin kertakäyttöistä vaippaa, niin rahansäästökin on huiman. Vaippamme on ostettu käytettynä, joten ne maksavat itsensä takaisin jo ensimmäisen kuukauden aikana (kertakäyttöiset maksavat 8x30x0,20€=48€/kk) ja rahaakin jäisi yli vielä. No sitten toiseksi kemikaalit. Kertakäyttövaipoissa on vaikka mitä, ja sanokoon kuka tahansa tähän mitä vain, niin itse en tahdo väkipakolla altistaa vauvan herkkää ihoa niille, jos jaksaisin hoitaa vaippapyykin, joka ei paljoa enempää tuo hommaa päiviin. Tässä on vähän sekin, että mä en tykkää itse käyttää siteitä koska niissä on inhottava olla, joten voin vain kuvitella kuinka inhottavaa on vaippojenkin kanssa.
No mä olen nyt sitten haalinut tiettyjä vaippoja meille, jotka koen helpoiksi. Olemme saaneet ja ostaneet halvalla käytettyjä, joten taloudellisesti tosiaan ei paljoa ole näihin mennyt. Joka kerta kun laittaa keston kertsin sijaan, voi mietti että 20 senttiä (halvimmillaan) menee säästöpossuun. En usko, että pyykkivuori kasvaa yhtään sen enempää, sillä lähes jokainen koneellinen vetäisi vielä pari vaippaa pyykkien lisäksi.
Samaten meillä on nyt one size vaippoja, joiden toivon kestävän koko vaippaiän, joten uusiakaan ei ole pakko heti ostaa.
Mä olen nyt niin innoissani näistä (mies ei niinkää) että mä en jaksaisi odottaa että kaikki on käynyt pesukoneessa! Hölmöä olla innoissaan vaipoista, mutta niin vaan on.
Käytiin tänään kanssaäidin kanssa perhekahvilassa, joka oli melko laimea, ja sen jälkeen kirpparilla, josta löytyi vaikka mitä kivaa!
Mulla on tuohon ekojuttuun vielä yksi ekstra; vuosi ostamatta uusia vaatteita. No okei, alusvaatteet ostan uutena, mutta muut käytettynä. Ajattelin soveltaa tätä pitkälle lapsillekin, mutta heille ajattelin antaa armoa enemmän kuin itselleni. Tänä vuonna ei ole sitten ostettu mitään uutta, ja katsotaan kuinka pitkälle päästään tällä. Itse ommellen ja käytetettynä ostaen!
Tarkoituksena olisi myös pienentää tavaramäärää kotona, mistä esikoinen oli hyvin innoissaan. Hän omatoimisesti vähensi omia lelujaan paljon, joten ongelmia ei ole siis lelujen hävityksessäkään, niitä kun on ihan liikaa. Varastosta olemme myös tyhjentäneet tavaraa, joten pikku hiljaa turhaa roinaa alkaa lähteä
Jälkitarkastus ohi. Tarkastuksessa oli kaikki hyvin, niinkuin odotinkin, mutta painosta tuli hieman noottia. Lääkärin mielestä on hieman hälyyttävää, että painoni laskee niin paljon niin lyhyessä ajassa. Tiedostan tämän kyllä itsekin. Kuopuksen syntymän jälkeen on painoni laskenut nyt noin 16kg. Paino hipoo jo todella lähellä lähtöpainoa. Katsotaan nyt sitten miten etenee.
Arki on tasaantunut, ja olemme löytäneet ihan parhaan jutun; kantoreppu ja -liina! Itse käytän liinaa, ja olen käyttänyt vanhasta lakanasta ompelemaani. Nyt postissa odotan saapuvan trikoisen liinan. Mies on tykännyt repusta, ja nopeampihan se on laittaa kuin liina.
Kantoreppuna kokeilimme ensin jotain halpaa ja erittäin surkeaa, joka ergonomialtaankin on ihan kamala. Keskipaneeli on ohut, joka pakottaa lapsen jalat suoraan, mikä ei ole lainkaan suotuisa lapsen lonkalle. Otin selvää oman paikkakuntamme lainaamosta, josta vuokrasimme ensin manducan viikoksi, koska se on tykätty ja kehuttu, sekä ergonominen niin kantajalle kuin kannettavallekin. Manduca oli ihan kiva, ja mieskin ilmeisesti ainakin tykkäsi, mutta omat hartiani ovat todella pienet, joten olkahihnojen säädöt eivät riittäneet. Eikun takaisin lainaamoon, ja lainaamon tukienkilökin sanoi, että tuo on todella yleinen ongelma pienikokoisilla kantajilla. Kokeilimme siis tulaa, joka on vähemmän säädettävä, mutta ihan uskomaton! Omassa käytössä tuo oli ihan loistava! Olin ihan suru puserossa kun jouduin palauttamaan sen!
Joten nyt kun odottelemme, että poika kasvaisi vauvatuen ohi, niin kannan liinassa. Nyt kun olen oppinut sidonnan kunnolla, se käy jo aika näpsäkästi, ja voi että kuopus tykkää! Hän nukkuu todella hyvin siinä, ja vain kerran on tullut hetki, kun liina ei ole kelvannut, ja minä kannan kyllä todella paljon liinassa!
Kantoliinassa ja ergonomisessa repussa on se hyvä puoli, että lasta ei voi kantaa liian kauaa, koska asento on täysin luonnollisen ja suotuisa lapselle. Liinassa vielä kaiken lisäksi ei edes tunne vauvan painoa missään, joten ihan kuin vauva leijuisi edessäni. Ja meidän poika on kuitekin jo 2kk ja painoltaan 6,6kg karkeasti. Suosittelen kokeilemaan, se helpottaa arkea paljon! Meidän lapsi kun ei nuku juurikaan muualla kuin sylissä, joten miksei sitten pitäisi sylissä mutta niin, että kädet ovat vapaat!
Puhelimeni oli korjauksessa, joten kuvia on ollut rajoitetusti. Silti nyt kun sain sen takaisin (tai siis tilalle uuden), on kuvia jälleen pystynyt ottamaan.
Olemme ulkoilleet melko paljon. Ja nyt hoksattu taas perhekerhot! Olen myös vietänyt melko paljon aikaa muiden äitien kanssa, sillä niitä nyt lähipiiristäkin löytyy. Jotenkin mukavaa, kun on samassa tilanteessa olevia, ja osa melkein täysinkin. Ihan suunnaton vertaistuki, joka auttaa todella monessa asiassa!
Kuitenkin nyt tuli päivä, kun mies oli pois kotoa. Alkupäivä meni ihan okei, kävimme dinosaurusnäyttelyssä.
Esikoinen innostui kunnolla, ja kuopuskin ihmetteli osansa.
Kummin virkaa toimitettu jo 9 vuotta yhden tähtisilmän kanssa!
Ilapäivästä tulimme kotiin, ja siitä alkoi kaaos. Kuopus huusi vatsavaivojansa, sillä olin edellisenä päivänä poikennut ruokavaliosta kummipoikani syntymäpäivillä. Samalla esikoinen itki huomiota, ja halusi kaikkea mahdollista. Kumpikin itkeskeli klo 16-22, kuopus lähes taukoamatta. Annoin esikoisen nukkua vieressäni, koska se on harvinaista herkkua hänelle.
Aamu meni ihan ok, vähän itkua ja kiukkua, mutta aamupäivästä alkoi huuto. Kumpikin huusi päät punaisena tunnin putkeen, ja ihmettelen, miksen itkenyt. Enkä kyllä tiedä miten sain heidät hiljaisiksi. Silti huomasin, että olimme menossa kaupunkiin sovittuun tapaamiseen ihan ajallaan ja sovussa.
Illasta menimme serkkuni perheen luokse, sillä ajattelin, että en kyllä jaksa toista samanlaista iltaa putkeen. Samalla reissulla mies ilmoitti tulevansa sittenkin jo sinä iltana, vaikka piti vasta seuraavana päivänä. Voi se huokaus helpotuksesta!
Ja kaikki kunnioitus ja hatun nosto niille yksinhuoltajille, jotka ovat useamman lapsen kanssa yksin! Tiedän kyllä esikoisesta, mitä on olla yksin lapsen kanssa, mutta kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin! Se kuka joskus vielä minulle niin väittää, voi tunkea päänsä jonnekin. Niin puppua koko lause!
Kissakin alkaa lämmetä vauvalle!
Kuitenkin, jos koskaan erehtyy ajattelemaan, että olisi jotenkin ihan normaalia ja joka päiväistä, että se kumppani auttaa, niin tuo jos joku herättää; mahdollisimman vaikeaa yksin lasten kanssa. Sitä alkaa arvostaa enemmän olemassa olevaa. Vaikka itsehän toki arvostan jatkuvasti, mutta muistutus ei ole pahitteeksi koskaan 😉 Kyllä se kumppani on todella suuri apu, varsinkin jos se on noin huomaavainen ja avulias, kuin omani. <3 kyllä mä olisin niin hukassa ilman häntä.
