Varjo

Kiire on ollut kova viime aikoina. Koulu, työn ja perheen sovittaminen yhteen vielä vapaa-ajan kanssa on toisinaan kovin vaikeaa. Siksi ei ole tullut kovinkaan paljoa kirjoiteltuakaan.

Nyt opiskelen viimeistä vuotta pukuompelijaksi, ja opinnäytetyön teko alkaa tammikuussa. Tämän syksyn olemme tehneet teatteripuvustuksia sekä asiakastöitä. Aloitin iltatyöt ennen kesää, muutamana iltana viikossa. Nyt on täytynyt sanoa loppu töille, kun ei yksinkertaisesti vain jaksa. Tai jaksaisi, mutta sitten se on pois perheeltä, tai opintojen edistymiseltä. Nostan hattua niille vanhemmille, jotka tekevät töitä opiskelujen lisäksi pikkulapsiperheessä!

Viime vuonna häiden jälkeen minulla todettiin sairaus, joka on varjostanut ja muuttanut elämääni huomattavasti. Sairautta ei pystytä parantamaan. Kyseessä on autoimmuunisairaus suuni limakalvoilla. Muuten aivan vaaraton, mutta pahentuessaan riski suusyöpään kasvaa huomattavasti. Minulla on se ärhäkkä muoto tästä, ja käyn siksi liki kuukausittain hammaslääkärissä. Sairaus itsessään vie voimia, joten senkin vuoksi en näe aiheelliseksi vetää itseäni aivan piippuun. Jostain pitää karsia, ja kun työt tulevat prioriteeteissa viimeisenä, se oli helppo karsia pois.

Sairaus on muuttanut syömistäni ja jaksamistani paljon. Kun ei voi syödä enää mitään, mistä pitää, se ottaa koville. Olin ennen mausteusten ruokien ystävä, rakastin tulisia siipiä, sinappia ja sinappisia kastikkeita, sitrushedelmiä, kirpeitä karkkeja, litania on todella pitkä. Olen joutunut jättämään kaiken muun pois, paitsi lakritsin ja suklaan. Olen joutunut opettelemaan uuteen, joutunut etsimään uusia tykkäämisen kohteita. Ja kyllä se itkettää toisinaan, varsinkin kun siihen lisää vielä jatkuvan kivun. En pysty haukottelemaan, puhaltamaan ilmapalloja/saippuakuplia, en vellaamaan poskia irvistelyleikeissä. Joskus jos on todella kipeä, pelkkä hampaiden harjaus sattuu jo niin paljon, että se saattaa jäädä välistä. Hammaslääkärin tarkastus on pahinta. Hammastahnan olen joutunut vaihtamaan, hammasharjat, ja langat. En kestä mitään pastilleja, enkä valtaosaa xylitolituotteistakaan.

Muistan sen kerran kun oli ensimmäinen aamu, ja poskiini sattui niin paljon, etten saanut suuta auki, jotta olisin juonut mitään. Silloin mietin, että mitähän tästä tulee, jollen sairastu syöpään niin miten tätä jaksaa. Minkäänlaista parannusta ei ole, pitää vain välttää niitä asioita, jotka pahentavat.

En ole vieläkään täysin sinut asian kanssa, vaikka siitä on jo liki vuosi kun tämä puhkesi. Joskus on hyviä aikoja, jolloin voin juoda spritea pullollisen, ja syödä kaksi kirpeää karkkia. Joskus voin jo laittaa raakaa sipulia ihan pikkuisen hampurilaisen väliin (mainittakoon, että syömäni elintarvikkeet eivät pahenna sairautta, eivätkä paranna). Mutta sitten tulee taas se takapakki, kun se tuttu kastike tuntuu jo inhottavalta, koska siinä on tomaattia.

Olen päättänyt siis ryhtyä kasvissyöjäksi, osittain sairauteni vuoksi. Olen saanut kyllä energiaa kasvisruokavaliosta, en tunne oloani enää niin väsyneeksi ja raskaaksi, ja ihan kuin olisi suunkin tilanne pikkuisen helpottanut. Tiedä häntä. Olen kuitenkin sitä kautta saanut ruokahalua hieman takaisin.

Nyt minulla on huomenna suun kirurginen toimenpide, kaksi viisaudenhammasta poistetaan, sillä niiden poiston ollaan katsottu olevan hyödyksi sairauttani kohtaan. Mitä terveempi suu, sitä enemmän pitäisi tulla hyviä kausia. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Leikkauksen vuoksi olen sairaslomalla muutaman päivän. Saisinkohan kotona mitään aikaiseksi sinä aikana? Minun ompeluksiani voi eurata edelleen instagramissa @emiljaana :)

 

-emiljaana

Pilkahdus

Pitkän  tauon jälkeen ajattelin, että olisihan se kiva taas kirjoittaa johonkin ajatuksiaan ylös. Mä kun olen sellainen pohdiskelija.

Mitä meille kuuluu? Oikein hyvää kuuluu! Kesä meni kivasti, töitä tehdessä ja lomaillessa hieman. Kävimme Norjassa lomamatkalla (tai mies meni sinne kalastamaan, minä menin lomailemaan). Päätin mennä mukaan toistekin. :) Ensi kerralla aion kyllä rohkeammin liikkua siellä! Olin ensimmäistä kertaa ulkomailla niin, että vietin päivät yksin poikien kanssa. Arkajalalle tämä oli oikein mahtava kokemus, sain omaan tahtiin kerätä rohkeutta liikkua täysin vieraassa maassa osaamatta paikallista kieltä lainkaan. Norjassa on kyllä sen verran sivistynyttä porukkaa, että englannilla selviää todella hyvin. Loma oli kaiken kaikkiaan ihan täydellinen!

Esikoinen aloitti esikoulun, voi sitä isoa poikaa! Mitenkä sitä ei koskaan ole tullut ennen ajatelleeksi, että ne kasvavat niin nopeasti siitä halitteluvaiheestakin eroon! Nyt ei saa kädestä enää pitää, kun astutaan koulun alueelle, pusuja ja halejakin saa antaa vain pienissä määrin, ja vain jos kukaan ei tiedä siitä. Hih, nytkö se nolostelu jo alkaa?

Poika on viihtynyt koulussa, tykkää tunneista ja oppii nopeasti. Kavereitakin on paljon. Ei häntä malttaisi saada pois sieltä!

Kuopus aloitti päivähoidon kuukausi sitten, ja hänkin on tykännyt! Menihän siinä jokunen viikko että poika uskalsi puhua ja alkaa leikkimään muiden kanssa, mutta kun on luonteeltaan sivusta seuraaja ja ujo niin en odottanutkaan muuta. Kaiken kaikkiaan poika tykkää älyttömästi olla hoidossa, oli siis juurikin oikea ikä siihen.

Lopetin kuopuksen imetyksen hänen ollessaan vuoden ja kuusi kuukautta. Lopetus kävi melko kivuttomasti, mutta edelleen neljä kuukautta myöhemmin poika saattaa yöllä pyytää maitoa. Niin tärkeä se hänelle oli. <3

Minä käyn koulua, viimeinen vuosi opintoja jäljellä. Samalla teen parina iltana viikossa töitä. Työnteot vähensin ihan minimiin, sillä opiskelut menevät etusijalle nyt. Meillä on menossa haastava jakso, jossa teemme neljänä päivänä viikossa teatterinäytöksen puvustusta. Lopun ajasta sitten päällystakkia. Jos minä saisin päättää, tekisin vain takkia.

Ajattelin päivittää paremmalla ajalla enemmän nykyisyyttä, ja katsotaan pääsenkö taas kirjoituksen makuun! :)

-emiljaana

Kiirettäkö!

A P U A !

Siis siitä on kauan. Ompa siitä kauan. Nyt saa kyllä riittää tauot!minäpä

Meillä on siis kaikkea tapahtunut ja paljon! Lapset kasvaa, naapureista päästy eroon, koulussa pitää käydä ja samalla tukiäitiyttä harrastaa!

Ainiin, ja kävin mä laneillakin 😉

 

Eli moi! Minä olen Milja, 25v äiskä ja vaimo (oi ihanaa kirjoittaa se vihdoin johonkin!)! Sekä sisko, ystävä, tytär, täti ja mitä näitä nyt on. Harrastan edelleen ah niin ihanaa ompelua <3 Ei, en ole saanut siitä tarpeekseni edes koulussa, jossa nyt käydään pelkästään teoriaa. Koko jakso. Pelkkää teoriaa. Noh. Kouluttauduin Imetyksen tuki ry:n tukiäidiksi (vimppaa vaille valmis), ja olen jo vetänyt yhden imetys-illan tukiäitinä! Toinen tulee tässä kuussa, eli kaikki jotka haluavat apua, tietoa jne niin paikalle vaan! Tampereen Lielahdessa kirpputori Vadelmatarhan tiloissa järjestetään 15.12 klo 18.00 imetystukiryhmä. Muistakaa, tyhmiä kysymyksiä ei ole!

Sitten. Koulussa olen tkouluosiaan ollut. Ja jopa yllättävän ylpeä itsestäni! No ne miltei 10 vuotta nuoremmat nuorukaiset ovat toki asia ominaan, mutta olen suvaitsevainen ja ymmärtäväinen. Suokoon heille heidän nuoruutensa. :) En anna sen häiritä. Oma opiskelu etenee hyvin. Yhtään rehkimättä saan parhaimpia numeroita nyt, kuin olen ikinä ennen koulussa koskaan saanut! Eli opiskelu on minulle nyt tällä hetkellä kaikista optimaalisin juttu! Vähän harmittaa kun en opi ompelua, kun ne pirun teoriat, mutta muutoin viihdyn koulussa ihan hyvin.

Ompelua sen sijaan on kyllä. Teen satunnaisesti töitä, ja ompelen edelleen aina kun ehdin ja jaksan, lapsille, itselleni ja kotiimme kaikkea kivaa. Nyt oli ihan hullun ihanat ompelulanit (kyllä, ompelijatkin järjestävät laneja), joissa ompelin lapsille alusvaatekerrastot, itselleni paidan ja imetysliivit sekä korjasin pari vaatetta. Ihan ok saavutus yhdelle päivälle. :) Toinen päivä jäi vähän välistä muista syistä..

No mitä sitten ihmettä tämä naapurijuttu! Noh, sanotaanko näin, että naapurit olivat hieman omanlaisiaan. Eikä siinä pihamitään! Ihan totta, kaikki saavat olla sellaisia kuin ovat. Mutta me katsoimme parhaaksemme muuttaa pois, sillä siitä tuli kamala stressi lähes päivittäin, eikä oikein koskaan tiennyt millä mielellä otetaan vastaan jos käveletkin vaan ulkosalla. Joten me muutimme siis! Voiei, nyt mulla on niin ihana asunto että! Iso, todella iso asunto. Edellinen oli 65 neliöinen kolmio. Tämä on 108 neliöinen neliö, saunalla ja omalla pihalla. Voi jumpe mä olen rakastunut! Siis ai että miten oikein vierähti kamala vuori hartioilta pois niiiiiiin monesta syystä! (onhan tässä miinuskin, sokeritoukat ovat huolestuttaneet pikkuisen)

Eli, kiireisen arjen keskellä on ollut superkiire vielä muutonkin ja töiden vuoksi. Joten yritän ehtiä postaamaan nyt sitten jotain kivaa tähän väliin. Katsotaan mitä tulee! :)

 

-emiljaana

Täydellinen

Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan. Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän, opin sinut.”

Hiljaiseloa. On. Siksi, että arkeen paluu oli yllättävän raskas, ja siksikin, että olen odottanut saavani kuvia, jotka voisin julkaista täällä. Koska haalin yksityisyyttämme, jäävät kuvat hieman vähäisiksi nyt.

Häät menivät ihanasti! Loppujen lopuksi meille ei sen suurempaa stressiä tullut, mitä ajattelin tulevan. Ruoka riitti, joitain jäi yli roimasti. Juomatkin riittivät, vaikka pohdimme, oliko sitä tarpeeksi. Vähän mietittiin jo, että käydään vielä viime tingassa hakemassa juotavaa lisää, mutta eipä tarvinnut!IMG_0209

Kaikilla oli hauskaa, ainakin menosta ja palautteesta päätellen. Isovanhemmat olivat aivan haltioituneina ja vanhemmat tihrustivat kyyneleitä. Mukavin kommentti, joka on monen suusta tullut jo, kuului; ”Teitä oli niin ihana katsella, teistä oikein huokuu rakkaus toisianne kohtaan”.

No siis kyllähän mä tiedän että oon ihan silmät soikeena ja kroppa vetelänä rakastanut tuota miestä jo jokusen vuoden. Mutta nyt vihdoin muutkin näkivät, että tää on totta. Oma isäni oli aikoinaan todella huolissaan, kun sain lapsen ja olin yksinhuoltaja. Että miten mä pärjään ja jaksan. Nyt sanoin hänelle, että ei tarvitse olla huolissaan enää. Hän huokaistIMG_0247en itki, halasi pitkään ja tuntui, että häneltä lähti yksi otsaryppy pois ja kivi harteilta.

Koristelut olivat siis itse tehtyjä. Tuikkukipoista tuli todella kivat, lisäksi pöydissä oli vaahteranlehtiä, sekä nauhoja. Simppeli, mutta omasta mielestäni oikein kaunis. Tarjoilupöydissä oli lisäksi vielä ”koivumakkaroita”, sekä meidän pöydässä suuri kimppu.

Suurin kiitos menee meidän pääkokille ja henkilökunnalle, ilman heitä ei olisi mitään häitä ollutkaan! Miehen siskolle iso kiitos kakuista, jotka olivat aivan taivaallisen hyviä. Sekä kaikille muillekin, jotka panostivat enemmän tai vähemmän häidemme järjestelyihin. Olemme kaikille suunnattoman kiitollisia.

Puvuista. Miehellä oli siis sävy sävyyn (tietysti) puku kanssani. Voi jumpe miten hyvältä hän näytti!

Oma pukuni valmistui viime tingassa. Ompelija sanoi, että olisi toki voinut vielä tehdä hieman jotain, mutta se ei olisi vaikuttanut suuremmin kokonaisuuteen. Omasta mielestäni puvustani tuli ihan täydellinen. Ja koska juhlapaikalla oli melkoisen kylmä, on päälläni musta bolero.IMG_0330

Pukuni oIMG_0287n siis valmistettu käsityönä, omien mittojen mukaan ja oman visioni kautta. Kaikki kunnia ompelijalleni, hän onnistui täydellisesti! Vaikkakin meillä oli hieman ongelmia, kun laihduin laihtumistani. ”Nyt ei sitten saa laihtua enää, tai tää tippuu sun päältä hääpäivänä”. 😀

Puvussa on avonainen selkä (näkyy vasemmassa kuvassa), ja edessä napitus, jotta pystyn imettämään. Kellohelma liehui ihanasti, ja pehmeästi! Alla minulla ei ollut liivejä, joten istuvuudesta pisteet myös!

Pitsin leikkuuseen meni 6h aikaa. pitsi on leikattu siis kuvioittain helmaan. Tämä ei ollut vaatimukseni, vaan ylimääräinen toive jos aikaa jää. Ihan tolkuttoman upeaa, että se toteutui!

 

En muuttaisi mitään häissäni. Tanssimme valssinkin, mikä oli kysymysmerkki ihan h-hetkeen asti. Ruoka oli hyvää, meillä oli hauskaa ihan yön pikkutunneille asti, ja hotellin huone oli ihan loistava päätös!

Hotellilla saimme aamiaisen huoneeseen kuohuvan kera. Ja se aamiainen… croissantteja, leipää, erilaisia lihoja, kalaa, juustoja tuoreita marjoja ja hedelmiä, dippailtavia ja suklaata, suklaakakut, kuohuva, kahvia ja tuoremehua. Voi miten ihanaa! Kyllä, me rentouduimme ihan huolella.

Pojilla oli mennyt yökyläily hyvin. Isompi on tottunutkin käymään yökylässä ja menee ihan mielellään. Kuopus oli ensimmäistä kertaa. Oli mennyt oikein hyvin! Hän ei ollut itkenyt juurikaan, mutta sen sijaan oli hoitajan rinnalla ollut useasti (kyllä, hoitaja imetti lastani). Kotiin päästyään hän ilmaisi ikävän, ja oli rinnalla lähes vuorokauden jatkuvasti. Hoidosta oli hyötyä muutenkin. Hän alkoi syödä kiinteitä oikein kunnolla! Nyt menee 5 ateriaa päivässä ja oikein aterioita. Ei enää vain muutamia lusikallisia.

 

Häiden jälkeen vietimme viimeisen lomaviikon ennen kouluun paluutani. Paluu kouluun oli raskas minulle. Kuopus on kotona mieheni kanssa ja heillä menee oikein mukavasti päivisin. Minä sitten taas olen hyvinkin väsynyt teoriatunneista, ja kun minulla ei ole kuin teoriaa nyt. Kouluun on ollut ihanaa palata. On jotain tekemistä koko ajan, mielekästä sellaista, ja kotiin pääsee silti joka päivä perheen luokse.

Nyt jätänkin bloggaamisen harvemmalle. Siksi, että keskityn kouluun, ja siksi, etten tuhlaisi vapaa-aikaani koneen äärellä, vaan perheeni luona. Pyrin kirjoittamaan kerran kuukaudessa kuulumisia, mutta nyt jään some-tauolle kokonaan!

Hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille!

-emiljaana

 

Häiden järjestelyt ja tyttöjen ilta!

Häiden järkkäily on stressaavaa. Varsinkin, kun se pitää sovittaa normaaliin arkeen, jossa on muutoinkin omia huolenaiheitaan.

IMG_20151001_230220

Olemme saaneet melko hyvin jo lähes kaiken järkättyä. Huomaan kuitenkin, että olen ollut kireä viime aikoina. Kun on monta tikkua tulessa, loppuu kädet vaan kesken.

Aikaa häihin on enää vain päiviä. Mekkokaan ei ole vielä valmis. Mitähän tästä tulee?

IMG_20151001_230203

Budjetista, aika hyvin ollaan onnistuttu. Tässä hieman esimerkkejä hinnoistamme.

  • Paikan vuokra, koko viikonlopulta on 350€
  • Juomatarjoilu ihan kaikkineen päivineen (kahvit, alkoholittomat, boolit, kuohuviinit jne.) n. 280€
  • Ruoka (osio jonka itse kustannamme) n. 300€
  • Miehen puku 195€
  • Minun vaatetus 90€
  • Koristeet 40€
  • Astiasto 175€
  • Muu tilpehööri 150€

Budjettimme oli 2000€. Tähän mennessä ollaan menty reilusti alle. Hankintoja on enää vähän, mutta voihan tässä olla että tulee jotain yllättävääkin vielä eteen. Ja niin, häät ovat nippa nappa 50 hengen vieraslistalla. Teemme kaiken itse, koristeista kakkuun. Astiat vuokrasimme, tosin boolimukit päätimme ottaa kertseinä. Miehen puku vuokrataan, omani teetätin.

Häissämme tarjoillaan tervetuliaismalja, ruoka viineineen, kakkukahvit, boolit ja mahdollisesti iltapala. Iltapala on näistä enää suurin mietinnän aihe.

Koristelut tulevat pääosin luonnosta, sillä teemanamme on ruska, syksyn häät (luonnollisesti syksyllä). Rakastan syksyä!

Nyt enää pientä tilpehööriä ja pilkun viilausta niin alkaa olla valmista!

Jotain kivaakin on tapahtunut, mitä en koskaan uskonut tapahtuvan!

IMG_20151001_230128

Nimittäin mulla on maailman ihanimmat siskot ja ystävät, jotka järkkäsivät mulle polttarit! Parhaimmassa seurassa, syöden hyvää ruokaa, juoden ja pitäen hauskaa! Mulla oli ihan uskomaton päivä, ja mut päästiin kaiken lisäksi yllättämään ihan täysin! Ihanaa tytöt ❤

– emiljaana

I made my clothes!

Ompelupostaus!
Pitkästä aikaa :)

En koskaan postannut sitä mekkoa, jonka tein juhliin! No tässä se nyt on!

IMG_20150824_204829

Ja tässä sitten poikien liivit!

IMG_20150824_204844

Olen toki ommellut muutakin. Kaapissani on marinoitunut vanha nahkatakki, joka on ensinnäkin ollut liian iso ja toisekseen väärän mallinen keholleni (ja tyylilleni).

Olen haaveillut lyhyestä biker-takista jo kauan. Ja sellaisen sitten muokkasin tästä! Hihat ovat kaksinkertaista trikoota. Takki on vuorotettu ja hihoissa on nahkaa antamassa särmää. Nyt se istuukin! Kumpa vaan ilmat viilenisivät 😉

IMG_20150824_204927

Ompelin myös paidan itselleni. Ihan summan mutikassa 3€ kankaasta. Pitkä paita, jotta se sopisi myös leggingsien kanssa. Ja löysä, mukavuuden vuoksi!

IMG_20150824_205008

Alla taas on raa’asti vain ommmeltu reunat. Kyseinen neule on alunperin ollut college-mekko. No en nyt oikeasti perustanut siitä joten tein siitä takin. Tämän muokkaus varmasti jatkuu vielä.

IMG_20150824_205030

Ps. Yllä olevassa kuvassa minulla on ensimmäistä kertaa täysin itsr ompelemat vaatteet!

Meillä on kahdet rattaat, joista nämä ovat vanhat, mutta vielä toimivat. Piristin hieman ilmettä istuinpehmusteella, joka on ommeltu kierrätetyistä kankaista ja vanhasta peitosta. :)

IMG_20150824_205050

Kouluun palaan lokakuussa! Voi kun olen sotä odottanut :)

-emiljaana

Vieroitusta ja rintaa

Hääjärkkäilyt on mennyt oikeastaan yllättävän kivasti. Vähän ärsyttää jotkut pikku seikat, kuten eräiden henkilöiden tekemät oharit ja turhat lupaukset. Mutta heidät on sitten kylmästi vain karsittu pois, sillä oikeasti meistä välittävä ei tee ohareita. Näin ollen moiset henkilöt eivät ansaitse paikkaansa meidän häissä.

drtger

Samaten hieman kismittää muiden jatkuvat epäilyt ja hieman liian vahvat mielipiteet. No siis, nämähän ovat meidän häät, joten miksi tulisi edes järjestää mitään, mikä ei olisi meidän juttu? Minähän en alennu järkkäämään kirkkohäitä (mitä emme edes saisi) yhdenkään vieraan mieliksi. En myöskään pukemaan valkoista mekkoa, tai maksamaan maltaita ”tosi hienosta paikasta ja pitopalvelusta”. En myöskään kutsu häihini yhtäkään henkilöä, jota en sinne oikeasti halua. En sen vuoksi, että ”olemme olleet tekemisissä jo vuoden”, enkä sen vuoksi että olisi ”velvollisuus”. Kutsun puhtaasti vain siksi, että haluan vain nämä ihmiset juhliini. Kiukutelkoot ken haluaa. Menen vain kerran naimisiin, ja häistä tulee juuri sellaiset kuin me haluamme.

Häävalssi tulee aivan varmasti ihmetyttämään monia, jos sellaisenkaan järkkäämme sinne. Paikka on nyt varattu, ja kutsut pääosin lähetetty. Mekkoon tilataan kankaat maanantaina, mitat on otettu ja kaavat tehty joten ei kun ompeleen vaan! Miehen puku vuokrataan, sillä aikaa ei ole ompeluun. Niin ja taisi mies ihan ilmaistakin että haluaa vuokrata 😀

Häät tulevat pienellä budjetilla. Kaikki tehdään itse, ihan leipiä myöten. Melkein kaikki on jo sovittu, kuka tekee mitäkin ja milloin missäkin. Muutama asia enää. Eiköhän nämä tästä järkkäänny! Häistä sitten sen enempiä.

ertLapsiin ja perheeseen. Meillä on tosiaan sitten häiden vuoksi ollut hieman kärttyinen ilmapiiri. Ei suinkaan siksi, että olisi sen kummempia ongelmia, vaan siksi, että olen ollut paljon lasten kanssa yksin ja mies hoitanut asioita häitä varten. Siis _paljon_. Väsähdin pahasti, kun ensin mies oli siellä kalareissullaan lähes kaksi viikkoa, sitten lähti viikoksi hommiin ja reissuun. Melkein kolmisen viikkoa olin yksistään. Samaan syssyynesikoisella alkoi jonkin sortin eroahdistus, kuopus puski neljä hammasta kerralla ja tuli kipeäksi. Niin ja minäkin olin kipeänä. Pahimmillaan päivä meni niin, että olin nukkunut vain kolmisen tuntia yöllä sillä kuopus ollut koko yön rinnalla, ja aamusta alkaen kuunnellut kiukuttelua ja itkua. Jossain vaiheessa päivä sitten mennyt itseltäkin itkuksi, kun sietorajat paukkuvat. Illalla ajatellut, että kohta he nukahtavat ja saan hetken olla hiljaisuudessa, ja sitten kuopus valvoo kuitenkin yli puolen yön. Itku ollut herkässä.

Näiden viikkojen jälkeen päätin että en suostu tähän enää. Ensinnäkin, en aio olla jatkuvasti yksin lasten kanssa, ja minullakin on oikeus lähteä itsekseni johonkin! Toisekseen kuopuksen öiset heräilyt rinnalle saavat luvan vähentyä, sillä kerrat huitelevat jatkuvasti 5-15 välillä. Ja kolmannekseen, no en tiedä. Itkut riittää.

Kuinka me sitten ratkaistiin tämä?

Kuopus on erittäin kiintynyt minuun, mikä on luonnollista sillä olen kantanut häntä jatkuvasti, imetän, enkä ole käynyt töissä tms. Suhde isään alkoi heikentyä, sillä isä oli aiemmin mainitsemieni syiden vuoksi paljon pois. Tämä korjataan. Nyt mies hoitaa paljon kuopusta, sekä viettää aikaa hänen kanssaan, ja minä olen taka-alalla. Imetys ei ole tästä häiriintynyt, imetän edelleen useasti päivässä. Yöt rauhoitimme myös. Ensimmäisen yön nukuin olohuoneessa, jotta en unissani lykkää vaan tissiä suuhun. Kuopus heräsi kaksi kertaa syömään (en laske näihin mukaan ilta- ja aamumaitoja). Toisena yönä nukuin makuuhuoneessa, mutta mies nukkui meidän välissä (vauvalla on pinnasänky sivuvaununa, josta pääsee mönkimään kainaloon). Kuopus heräsi kaksi kertaa. Nyt viime yö oli kolmas yö. Nukuin vauvan vieressä. Vauva heräsi kahdesti syömään. Kahdessa yösyötössä aion pitää nyt hetken, ja sitten siirtyä vain yhteen.

Vauvaa ei ole huudatettu. Vauvaa on kannettu, taputeltu, silitelty, rauhoiteltu. En suostu huudattamiseen, sillä se on tutkitusti haitallista lapselle (ja äidille). Mies on nukuttanut kantaen ja rauhoitellen, ja vienyt sänkyyn nukahdettua. Tämä on onnistunut yllättävän hyvin, vaikka vauva on ollut todella riippuvainen rinnasta. Odotin paljon rankempaa!nimetön

Rintani eivät tästä pidä, sillä pakkautuvat aivan täyteen maitoa. Tietenkin, koska kysyntä ja tarjonta on vastannut, ja nyt tarjontaa on enemmän kuin kysyntää joten totutteluun menee aikaa! Kuitenkin tuntuu että vauvallekin tämä on luonnollista, sillä olemme nukkuneet selkeästi paljon paremmin nyt viimeiset pari yötä. :) Tänä iltana nukutus kävi yllättävän helposti jo isältä!

Imetyksestä vielä sen verran, että esimmäinen koulutuspäivä imetystiedon peruskurssilta on takana päin, ja ihan uskomaton juttu! Mä niin alan tukiäidiksi! Tosi ihana ja voimauttava päivä, samalla kun oppii ja kuulee paljon kaikkea uutta! Lokakuussa toivon mukaan saan sitten tukiäiti-tittelin itselleni! :)

 

-emiljaana

Kaksi imetystä

Olen menossa imetystiedon peruskurssille. Kurssin ensimmäinen päivä on huomenna. Tehtävänä oli kirjoittaa oma imetystarina. Jotta en koskaan unohtaisi tätä, aion julkaista sen blogissani. Kokemukseni on luonnollisesti henkilökohtainen, mutta paljastaa oman imetykseni kulun tiivistettynä. Painotan vielä, että imetys on minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä asia.

Imetystarinani

Esikoiseni syntyi heinäkuussa vuonna 2010. Olin yksinhuoltaja, enkä tiennyt vauvan hoidosta mitään, muuta kuin että vaippaa tulee vaihtaa ja ruokaa antaa. Imetin heti sairaalassa jo. Muistan, kun vauva katsoi silmiini maatessaan vatsani päällä, rauhallisena imiessään rintaa. Ensimmäisistä kuukausista taas muistan vain sen, kuinka kivuliasta imetys oli, mutten suostunut lopettamaan, koska se oli vauvalle niin tärkeää. En saanut apua mistään, mutten osannut oikein pyytääkään. Neuvolassa vain nyökyteltiin, että joo, imettää.Picture 036

Vauva tuli kahden kuukauden ikään, ja neuvolassa tuli puhetta jatkuvasta rinnalla olemisesta. Vauvani oli myös todella itkuinen, heti ensimmäisen kahden viikon jälkeen. Luulin, että kaikki vauvat ovat itkuisia, joten en osannut kyseenalaistaa tätä. Poskiin alkoi ilmestyä pahaa ihottumaa, ja kakka oli aina erityisen pahan hajuista ja limaista. Neuvolasta ainoat ohjeet olivat, että kiinteitä viimeistään kolmen kuukauden ikään mennessä, jotta itkuisuus vähenisi ja vauva nukkuisi. Jos olisin silloin tiennyt enemmän..

Annoin vauvalle kiinteitä noin kolmen kuukauden ikäisenä. Ihottuma vain paheni, samaten itkut. Neuvolasta sanottiin, että luumu auttaa, ja lisää täyttävämpää ruokaa. Kuinka sokea ihminen voikaan olla?

Reilun kuuden kuukauden ikäisenä lapseni suolisto meni tukkoon, ja hän oli vähällä menehtyä. Vietimme teho-osastolla neljä päivää, jonka jälkeen poliklinikalla muutaman päivän. Lapsi oli nenämahaletkun varassa kuusi vuorokautta, sekä tipassa. Tuona aikana ihottuma hävisi lähes olemattomiin, ja huomattiin, että lapsella on ollut vaikea ruoka-aineallergia joka on pahentunut vain lisäämien ruokien myötä entisestään. Suolen tuppeuma oli lähes sata prosenttisesti liian aikaisten kiinteiden aloitusten, sekä allergioiden yhteensattuma. Lapsen itkut lakkasivat siihen, hän alkoi nukkua paljon paremmin, ja ihottumat lähtivät, kun allergisoivat aineet poistettiin ruokavaliosta. Silloin vasta hoksasin kaiken. Nyt edelleenkin viiden vanha lapseni on maidolle allerginen.

Imetykseni loppui seinään leikkauspäivänä, ja se edelleen itkettää ja surettaa. Olisinko kyennyt jatkamaan, jos joku olisi neuvonut pumppaamaan ja tehostamaan imetystä kuuden vuorokauden jälkeen? Ehkä.

Esikoisen imetys sattui noin kolmeen ikäkuukauteen asti. Johtuiko tämä asennosta vai otteesta? Miksei kukaan tarjonnut edes rintakumia? En tiedä. Esikoisen imetyksestä on jäänyt olo, että olisi pitänyt ottaa itse selvää enemmän. Tiedän, että vika ei ole ollut minussa, ja tein parhaani. Mutta silti, olisin halunnut imettää paljon pidempään.

Syyllisyys on voimakas tunne.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Kuopukseni syntyi marraskuussa 2014. Hän on nyt 9 kuukauden ikäinen. Nyt viisi vuotta myöhemmin en ole enää lasten kanssa yksin. Miehen tuki ja turva on ollut erittäin tärkeässä asemassa, ihan kaikessa.

Ennen syntymää otin paljon selvää imetyksestä, sillä halusin panostaa siihen edellisen imetyksen vuoksi täysillä.

Aivan kuin esikoisenkin aikana, imetys teki kovin kipeää. Ostin rintakumin vauvan ollessa viikon ikäinen, sillä rintani olivat rikki. Imetin lapsentahtisesti, ja kahden kuukauden iässä tiesin jatkuvan rinnalla olon olevan tiheän imun kautta. En antanut neuvolan, enkä muidenkaan vaikuttaa imetykseeni millään tapaa, tiesinhän nyt enemmän kuin he. Rintakumista pääsimme eroon tiheän imun jälkeen, eikä sitä ole enää tarvittu.

Nyt tiesin kuuden kuukauden täysimetyssuosituksestakin, josta minulle ei ollut kukaan kertonut mitään esikoisen aikaan. Sain kuulla paljon epäileviä ja hieman mollaaviakin kommentteja siitä, kuinka ”luulen” maitoni riittävän vauvalle niin pitkään. Silti, kuopus oli pelkällä rintamaidolla ensimmäiset kuusi kuukautta, ja oikein tyytyväinen.

Nykyään vauva syö jo jonkin verran kiinteitäkin, mutta maito on silti pääosassa. Nyt olen huomannut sen, kuinka tärkeä asia rinta on muutoinkin vauvalle, kuin vain ravinnollisesti. Ja etenkin kuinka tärkeää imetys on minulle.

Olen yllättynyt siitä, kuinka erilaisia tuntemuksia imetys on minussa herättänyt. Alkuun minua itketti suunnattomasti, sillä kuopus toi mieleeni esikoisen vauva-aikaa. Olin monesti jo luovuttamassa, mutta sain vertaistukea, ja osasin hakea sitä. Ennen kaikkea imetys on pelastanut vauva-ajan. Minusta on myös tullut ehdoton imetyksen suhteen. En suostu korvikkeeseen niin kauan kuin omaa maitoa riittää, ellei ole hengenhätä. Samaten lapsentahtisuus on mielestäni erityisen tärkeää pienen, mutta myös isomman lapsen kanssa.Screenshot_2014-12-29-23-20-26~2

Alkuun olin sitä mieltä, että imetän niin kauan kuin lapsi haluaa. Mutta nyt yhdeksän kuukauden iässä olen alkanut tulla toisiin aatoksiin. Lähden kouluun vauvan ollessa 11 kuukautta. Vauva jää miehen kanssa kotiin. Jännitän imetystä jo nyt. Haluan jatkaa vähintään vuoden ikään, ja tiedän, että se on mahdollista. Mutta yli vuoden ikäisen imetys ei ole enää niin ehdoton asia minulle, kuin oli vielä puoli vuotta sitten. Silti toiveet pysyvät. Toiveissa olisi pitkä imetys, mutta tulevaisuus näyttää.

Kokemuksieni perusteella haluan oppia imetyksestä vieläkin enemmän. Esikoisen imetyksen vuoksi taas haluaisin ryhtyä tukihenkilöksi, jottei kukaan joutuisi puutteellisten ja väärien neuvojen vuoksi kokemaan samaa. Haluan etenkin vahvistaa ja levittää imetystietoutta, joka on niin todella vähässä maassamme. Haluan olla edistämässä lasten ja äitien hyvinvointia.

 

-emiljaana

Suunnittelua

Meillä on touhua kerrakseen! Kuopus teki viikossa neljä hammasta, kävelee tuen kanssa ja on alkanut syömään kiinteitä ihan huimasti! Esikoisella taasen on joku henkinen kasvuvaihe päällä, ja sitten niin kaikki mahdollinen itkettää ihan koko ajan. Tähän lisäksi me järjestämme häitä suhteellisen lyhyellä  aikataululla.

Ajattelen lähes jatkuvasti häitäni. Siis ihan koko ajan. Siksikin, että budjettimme on todella pieni. Järjestämme alle 2000€ häät. Tai ainakin toivon niin! 😀

Mekko tehdään tilaustyönä, no suhteilla tietenkin. Itse en lähde ompelemaan, mutta autan ompelijaani jos tarve vaatii. Miehen puku näillä näkymin vuokrataan, se kun on hieman helpompi homma.

Häitä tulee viettämään 50 hengen seurue kanssamme, emme halua sen suurempia. Juhlapaikkaa menen huomenissa katsomaankin jo. Aika pitkälti kaikki on saatu jo vietyä, vaikka tässä on vasta noin viikon verran touhuttu asian parissa. Olemme ulkoistaneet paljon hommia muille, jotta itsellämme ei tulisi stressiä, ja saisimme nauttia siitä päivästä täysillä! Päiväkin on jo lyöty lukkoon, syksyn aikana tämä sitten tapahtuu!

Sehän tarkoittanee sitten sitä, että lapset menevät ensimmäistä kertaa yhdessä hoitoon. Tämä onkin sitten vaikein asia koko päivän järkkäilyssä. Haluan ehdottomasti, että lapset ovat samassa paikassa, sillä kuopus ei ole ollut vielä koskaan yökylässä. Paikasta emme ole vielä varmoja, mihinkä menevät. Mutta hoitajia on kyllä. Enemmän se kirpaisee omassa sydämessäni, sillä en raaskisi millään jättää, mutta hääyötä en lykkää hamaan tulevaisuuteen. Kuopus kyllä jaksaa yhden yön erossa, ainakin haluan tuudittautua siihen.

Siispä jos tässä nyt ehdin häähumussa kirjoittelemaan, niin ne ovat sitten niitä hääjuttuja varmaankin pääpiirteittäin!

-emiljaana

Yksin lasten kanssa

Mies lähti viikko sitten keskiviikkona reissuun, lähes kahden viikon reissuun. Voi luoja, mä olin kiukkuinen. Kiukkuinen, koska olin epävarma itsestäni. Miten mä pärjäisin lähes kaksi viikkoa yksin lasten kanssa?

Joku voisi naurahtaa, joku samaistua. Nyt viikko takana, ja olo alkaa olla jo ihan loistava. Olin alkuun todella väsynyt, ja lisäksi oli ne isot sukujuhlatkin, joiden vuoksi valvoimme kaikki kolme ihan liikaa.

Liiallisen valvomisen vuoksi nukuimme ja löhösimme kaksi päivää. Ei vain jaksanut. En minä, eikä lapsetkaan. Sitten ryhdistäydyttiin, ja esikoisen synttäreiden kunniaksi lähdimme Vakoilumuseoon! Esikoinen tykkäsi kovin, siellä oli paljon testailtavaa ja tutkittavaa. Kävimme myös syömässä, ja lopun päivää olimme pihalla. Seuraavana päivänä ulkoilimme koko päivän, ja isäni haki esikoisen hänen hoiviinsa illasta. Jäin siis tiistai-iltana vauvan kanssa kaksistaan. Jotenkin tuntuu orvolta, mutta yritän nyt nauttia tästä.

Vähän on sellainen olo, että mitenkä sitä on joskus valittanutkaan, että yhden kanssa on ollut vaikeaa tai raskasta, sillä nyt se on älyttömän helppoa? Ehkä se johtuu siitä, että ei ole ollut sitä kokemusta. Ja sanonta ”siinä se yksi menee, missä toinenkin” ei kyllä vieläkään pidä paikkaansa. Kukahan senkin on keksinyt.

Esikoinen on siis edelleen isäni luona, heillä on mennyt oikein mukavasti ja ovat soitelleet paljon ihan vain kuulumisia. Minulla on mennyt oikein leppoisasti kuopuksen kanssa. Ensinnäkin kuopus on mennyt nukkumaan noin klo 20, ja aamulla noussut vasta 10-11 välillä. MITÄ?! Mä oon saanut NUKKUA! No siis tottahan toki hän herää öisin syömään, ja usein herääkin. Varsinkin nyt, kun hampaita on puhjennut viikon sisään ihan jokunen jo. Mutta silti hän on nukkunut pitkään! Normaalisti meillä herätään 7-8 aikaan.

Mitenkä sitä sitten on käyttänyt ajan? No jaa. Ensin ajattelin että ompelen kun kerran voin ja jaksan. Mutta kiinnostusta ei ole. En raaski käyttää tätä aikaa siihen. Eräs ystäväni on ollut kahtena iltana seuranani, joimme lasit viiniä ja juttelimme niitä näitä. Ja lopun ajan olenkin vain ollut. Väsännyt vanhoja ”pitäisi tehdä” juttuja pois alta, kuten esikoisen vauva-albumin sain vihdoin valmiiksi (täyttihän hän nyt viisi)! On jotenkin ollut ihanaa vain olla. Ihan hiljaista, ja istut vain.

Silti jotain tänne kaipaa. Kyllä mä olen kiitollinen siitä, että en ole enää yhden lapsen yksinhuoltaja. Nautin silloin kyllä olostani, mutta tämä nykyisyys on vielä parempaa. On ikävä sitä erityisherkkä viis veetä, ja erityisesti ikävä sitä miestä joka aina vaan jaksaa tukea, kannustaa ja kuunnella. Ja etenkin rakastaa. On niin ikävä niitä päivittäisiä haleja, pusuja ja silittelyjä, ja sen pärstää. Menee ihan lässynlääksi, ja tuli varmaan jo selväksi. Mutta se on niin uskomaton apu niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Lässynläästä puheen ollen, mä meinaan mennä sen kanssa naimisiin. Siis ihan oikeasti, ei nyt vain mun päähänpisto, vaan että mentäisiin naimisiin. Mutta mennäkö näyttävästi, hissukseen vai salaa hiipien? Siinäpä pulma.

Nyt meinaan vielä keittää kupin teetä, vaikka kello läheneekin puolta yötä, syödä pikkuisen suklaata, ja olla vaan. Vielä kun voi!

 

-emiljaana