Äidille

Äitienpäivä. Muistan ensimmäisen äitienpäiväni. Lapseni oli silloin kymmenen kuukauden ikäinen. Olin tolkuttoman ylpeä itsestäni; olin juuri oppinut puolustamaan lapseni tarpeita oikeasti julkisissa terveyspalveluissa, lapseni allergiat alkoivat selvitä ja hän alkoi voida paljon paremmin, minun ansiostani. Olin selvinnyt hiton hyvin kymmenen erittäin vaikeaa kuukautta yksin lapseni kanssa, ja olin onnellinen! Nyt minulla oli jo vähän haisua siitä, mitä on olla äiti, vaikkakin äitiyteni oli vasta alussa. Nyt tiesin, miltä äideistä tuntuisi äitienpäivänä.

Muistan menneeni sukulaisiin toivottamaan äitienpäivätoivotukset, ja saamaan ne myös itse ensimmäistä kertaa. Kuitenkaan juuri kukaan ei minua muistanut, oma isäni on lähes ainoa, joka muistaa aina. En tiedä, johtuuko siitä oma latistumiseni asiaa kohtaan, mutta kyllä se pienoinen pettymys silloin oli. Ja minun sukuni on iso, oikeasti.

Seuraavana äitienpäivänä lapseni oli jo päiväkodissa, ja hän oli askarrellut minulle lahjan; kukkaruukun, jossa kasvoi ”kaunein kukka äitille”. Silloin itkin, onnesta. Kolmantena äitienpäivänä sain kauniin kortin, neljäntenä kaulakorun, jossa riippui lasilaatta (muovia oikeasti), johon hän oli piirtänyt kuvan.

Nämä kaikki äitienpäivät ovat menneet samalla kaavalla; herään aamulla normaalisti. Muistutan lasta päivästä, ja teemme yhdessä aamiaisen, lapsi haluaa tietenkin valmistaa omani. Loppu päivä on mennyt mummuloissa, joissa harva on minun äitiyttäni muistanut. Toisaalta ei tarvitsekaan, enhän minä ole kuin omien lapsieni äiti, ja omani minua muistavat.

Nyt tänä vuonna kaava muuttui.

Heräsin aamulla kuopuksen äninään. Ennenkuin ehdin nousta, mies nappaa lapsen, hoitaa vaipanvaihdon ja nousee hänen kanssaan painaen makuuhuoneen ovea kiinni.

Screenshot_2015-05-11-13-56-41~2

Seuraavan kerran havahdun lapsen nälkähuutoon, jolloin hänet nostetaan rinnalle. Heräilen siinä samalla, ja kuuntelen kun keittiössä puhutaan ” se on äitille”, muistan että eikä! Sain aamiaisen, ja esikoinen oli tehnyt päiväkodissa lahjan; rannekoru hienoimmilla helmillä!

Päivä meni muuten kaavan mukaan, mutta nyt kaikki muistivat minutkin! En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että sukuumme on syntynyt kaksi vauvaa omani lisäksi, mutta samapa se. Muistaminen tuntui kivalta!

Silti äitienpäivä on minulle päivä muiden joukossa, mutta ekstra-aamiainen on aina mukavaa!

-emiljaana

Omin sormin!

Kävimme neuvolassa, kahdesti. Ensimmäinen käynti oli se perus visiitti, pituus, paino ja kuulumiset. Paino nousee hyvin, 8,6kg oli punnituksessa pyöreesti. Mutta pituus! Voi jumpe, kyllä mun pojat on niin vastakohdat toisilleen! Esikoinen oli lyhyt ja pullea (nykyään pitkä ja pullea), mutta kuopus on pitkä ja solakka! 68,5cm. Ei ihmekään että kaikki bodyt kinnaa selän pituudesta ja kaikki haalarit jää painamaan! Mutta muutenhan meillä menee kaikki hyvin. Täysimetyksellä, kipeenä oli mutta siitäkin selvittiin, ja öisin nukkuu ihan kivasti. Äiti vaan laihtuu laihtumistaan (nyt jo alle lähtöpainon) vaikka miten ja mitä söisi.

Toinen käynti olikin sitten rokotuskäynti. Nakkasin homman isälle, tuntuu niin pahalta pitää väkisin kiinni itkevää vauvaa. Nyt rokotteista on jokunen päivä, emmekä ole huomanneet juurikaan mitään sivuvaikutuksia. Ehkä pikkuisen itkuisempi kuin normaalisti.

Käynneillä tuli puheeksi kiinteiden aloitus, koska poika lähenee kuutta kuukautta. Neuvolan olettamuksena oli soseruoat, ja perunalla aloitus. Itse kyseenalaistan tämän. Miksi syöttää soseita, kun vauva osaisi syödä itsekin? Ja miksi aloittaa perunalla, jossa ei ole käytännössä kuin tärkkelystä, kun voisi aloittaa parsakaalilla tai avokadolla, jotka ovat huimasti terveellisempiä? Neuvolassa ihan kysyttiin ”meinaatteko tehdä soseet itse, vai ostatteko kaupasta?”. Vastaukseksi sai: ” ajattelimme sormiruokailla”.

sormi

Joten me sormiruokailemme, emme täysin, mutta painotus on enemmän sormiruoalla. Asiaa vain varjostaa esikoisen allergiat, jotka ovat nyt ikäväksemme puhjenneet uudelleen. Poika reagoi vahvasti johonkin, mutta mihinkä? Ja kun yhdellä lapsella on allergiaa (ja minä olen se kantava osapuoli geeneissä), niin riskialttius toiselle lapselle on myös suuri. Kysyin poliklinikalta hoitajan mielipidettä asiaan, ja he sanoivat, että riskit ovat suuret, muttei ole tietenkään absoluuttinen totuus että kuopuskin olisi allerginen. Esikoinen oireili lähes heti syntymästään lähtien, mutta kuopuksella ei ole vielä ollut mitään (ei edes punoitusta vaipan alueella!), joten olen rauhallisin mielin, vaikkakin pelokas. (Hassu pointti väliin että mä pelkään kaikkea muutenkin, ja tuo mies sitten totesi kerran että ”sä saat kohta jonku syövän tosta stressaamisestas” :D)

Jotenka rennosti ajattelematta allergiaa mutta ajatellen oireita. Meidän piti aloittaa vasta kaksi viikkoa rokotteen jälkeen, mutta kun mitään oiretta ei parina päivänä tullut, ajattelimme että no antaa mennä. Kaksi päivää on nyt menty kiinteillä.

Sormiruokailusta laitan linkkiä loppuun, jos jotakuta kiinnostaa senaloitus, tarkoitus tai muuten vaan toiminta.

Me sormiruokailemme siksi, että se on lapsentahtista, kehittää lapsen motoriikkaa, on erittäin mielenkiintoista ja hauskaa. Ja mikä parasta, lapsi saa päättä itse syökö vai ei, onko nälkä vai ei, tekeekö mieli. Mikä minä olen päättämään näitä asioita, kun en voi tietää mitkä lapsen pohjimmaiset tunteet ovat, muuta kuin arvailemalla. Sotkuista se on, mutta niin on soseetkin! :) Soseet ovat mukana, jotta kiinteitä varmasti menee. Sormiruokailussa on se puoli, että sitä ei pakolti mene alas pariin ensimmäiseen kuukauteen, ja meillä toinen vanhempi on kuitenkin soseiden kannalla, joten fifty-fifty!

sormir

Aloitimme kurkulla, koska jääkaappikylmä kurkku auttaa hampaisiinkin. Alkuun poika ei laittanut lainkaan kurkkua suuhun, vaikka muutoin kaikki sinne menee poikkeuksetta. Hetken tutkiskeltuaan hän maistoi – irvisti – heitti pois. Maistoi uudestaan ja siitä se sitten lähti. Hän ihan innoissaan imeskeli kurkkusiivuja, ja sai ihan palasiakin, varmasti masuunkin asti koska niitä ei näkynyt missään. Miksi kurkku? Koska se on kuin pelkkää vettä, joten mieto aloitukseen, plus ne ikenet kutiavat.

Toisena päivänä annoimme kurkkua, porkkanaa ja parsakaalia. Miksi? Porkkana on hieman makea, mutta terveellinen, ja poikkeaa mukavasti vihreästä väristä. Parsakaali taas on superterveellinen, sekä sairaan helppo pieneen käteen. Kurkkua maisteli kuin tuttua jo, parsakaali aiheutti irvistelyitä. Porkkanaa ei tainnut mennä edes suuhun asti 😀 no, huomenna uusiksi. On muuten älyttömän mielenkiintoista seurata miten lapsi kehittyy, tutkii ja nauttii sen ruoan tutkimisesta! Ihan sairaan upeeta!

Vappu meillä meni kotona. Tulin itse kipeäksi, joten energia aivan lopussa. Teimme kuitenkin munkkeja, ja joimme simaa! Mutta eipä isompikaan poika oikein mitään osannut kaivata lisää. Ilmapalloja meillä ei muutenkaan koskaan ole, koska pelkään niitäkin (hehheh :D). Niitä hän taisi kysyä, mutta harmissaan ei ollut kuitenkaan. Sen sijaan hän oli superiloinen naamiaisasustaan! Hän oli supersankarininja, ja salaman nopee (munkit ehkä auttoivat tässä hieman)! Vappu meni siis mukavan rauhakseen kotona.

vappu

vapp

 

-emiljaana

Alla linkki ihan perustietouteen sormiruokailusta. Samaten, jos googlettaa ”sormiruokailu” löytyy paljon blogeja, joissa on valtavasti arkea sormiruokailijan kanssa, reseptejä, ja tietoutta!

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=324