lapsivapaa

Täydellinen

Ylämäessä tönin sua eteenpäin, alamäessä vauhtias jarrutan. Vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän, opin sinut.”

Hiljaiseloa. On. Siksi, että arkeen paluu oli yllättävän raskas, ja siksikin, että olen odottanut saavani kuvia, jotka voisin julkaista täällä. Koska haalin yksityisyyttämme, jäävät kuvat hieman vähäisiksi nyt.

Häät menivät ihanasti! Loppujen lopuksi meille ei sen suurempaa stressiä tullut, mitä ajattelin tulevan. Ruoka riitti, joitain jäi yli roimasti. Juomatkin riittivät, vaikka pohdimme, oliko sitä tarpeeksi. Vähän mietittiin jo, että käydään vielä viime tingassa hakemassa juotavaa lisää, mutta eipä tarvinnut!IMG_0209

Kaikilla oli hauskaa, ainakin menosta ja palautteesta päätellen. Isovanhemmat olivat aivan haltioituneina ja vanhemmat tihrustivat kyyneleitä. Mukavin kommentti, joka on monen suusta tullut jo, kuului; ”Teitä oli niin ihana katsella, teistä oikein huokuu rakkaus toisianne kohtaan”.

No siis kyllähän mä tiedän että oon ihan silmät soikeena ja kroppa vetelänä rakastanut tuota miestä jo jokusen vuoden. Mutta nyt vihdoin muutkin näkivät, että tää on totta. Oma isäni oli aikoinaan todella huolissaan, kun sain lapsen ja olin yksinhuoltaja. Että miten mä pärjään ja jaksan. Nyt sanoin hänelle, että ei tarvitse olla huolissaan enää. Hän huokaistIMG_0247en itki, halasi pitkään ja tuntui, että häneltä lähti yksi otsaryppy pois ja kivi harteilta.

Koristelut olivat siis itse tehtyjä. Tuikkukipoista tuli todella kivat, lisäksi pöydissä oli vaahteranlehtiä, sekä nauhoja. Simppeli, mutta omasta mielestäni oikein kaunis. Tarjoilupöydissä oli lisäksi vielä ”koivumakkaroita”, sekä meidän pöydässä suuri kimppu.

Suurin kiitos menee meidän pääkokille ja henkilökunnalle, ilman heitä ei olisi mitään häitä ollutkaan! Miehen siskolle iso kiitos kakuista, jotka olivat aivan taivaallisen hyviä. Sekä kaikille muillekin, jotka panostivat enemmän tai vähemmän häidemme järjestelyihin. Olemme kaikille suunnattoman kiitollisia.

Puvuista. Miehellä oli siis sävy sävyyn (tietysti) puku kanssani. Voi jumpe miten hyvältä hän näytti!

Oma pukuni valmistui viime tingassa. Ompelija sanoi, että olisi toki voinut vielä tehdä hieman jotain, mutta se ei olisi vaikuttanut suuremmin kokonaisuuteen. Omasta mielestäni puvustani tuli ihan täydellinen. Ja koska juhlapaikalla oli melkoisen kylmä, on päälläni musta bolero.IMG_0330

Pukuni oIMG_0287n siis valmistettu käsityönä, omien mittojen mukaan ja oman visioni kautta. Kaikki kunnia ompelijalleni, hän onnistui täydellisesti! Vaikkakin meillä oli hieman ongelmia, kun laihduin laihtumistani. ”Nyt ei sitten saa laihtua enää, tai tää tippuu sun päältä hääpäivänä”. 😀

Puvussa on avonainen selkä (näkyy vasemmassa kuvassa), ja edessä napitus, jotta pystyn imettämään. Kellohelma liehui ihanasti, ja pehmeästi! Alla minulla ei ollut liivejä, joten istuvuudesta pisteet myös!

Pitsin leikkuuseen meni 6h aikaa. pitsi on leikattu siis kuvioittain helmaan. Tämä ei ollut vaatimukseni, vaan ylimääräinen toive jos aikaa jää. Ihan tolkuttoman upeaa, että se toteutui!

 

En muuttaisi mitään häissäni. Tanssimme valssinkin, mikä oli kysymysmerkki ihan h-hetkeen asti. Ruoka oli hyvää, meillä oli hauskaa ihan yön pikkutunneille asti, ja hotellin huone oli ihan loistava päätös!

Hotellilla saimme aamiaisen huoneeseen kuohuvan kera. Ja se aamiainen… croissantteja, leipää, erilaisia lihoja, kalaa, juustoja tuoreita marjoja ja hedelmiä, dippailtavia ja suklaata, suklaakakut, kuohuva, kahvia ja tuoremehua. Voi miten ihanaa! Kyllä, me rentouduimme ihan huolella.

Pojilla oli mennyt yökyläily hyvin. Isompi on tottunutkin käymään yökylässä ja menee ihan mielellään. Kuopus oli ensimmäistä kertaa. Oli mennyt oikein hyvin! Hän ei ollut itkenyt juurikaan, mutta sen sijaan oli hoitajan rinnalla ollut useasti (kyllä, hoitaja imetti lastani). Kotiin päästyään hän ilmaisi ikävän, ja oli rinnalla lähes vuorokauden jatkuvasti. Hoidosta oli hyötyä muutenkin. Hän alkoi syödä kiinteitä oikein kunnolla! Nyt menee 5 ateriaa päivässä ja oikein aterioita. Ei enää vain muutamia lusikallisia.

 

Häiden jälkeen vietimme viimeisen lomaviikon ennen kouluun paluutani. Paluu kouluun oli raskas minulle. Kuopus on kotona mieheni kanssa ja heillä menee oikein mukavasti päivisin. Minä sitten taas olen hyvinkin väsynyt teoriatunneista, ja kun minulla ei ole kuin teoriaa nyt. Kouluun on ollut ihanaa palata. On jotain tekemistä koko ajan, mielekästä sellaista, ja kotiin pääsee silti joka päivä perheen luokse.

Nyt jätänkin bloggaamisen harvemmalle. Siksi, että keskityn kouluun, ja siksi, etten tuhlaisi vapaa-aikaani koneen äärellä, vaan perheeni luona. Pyrin kirjoittamaan kerran kuukaudessa kuulumisia, mutta nyt jään some-tauolle kokonaan!

Hyvää loppuvuotta kaikille lukijoille!

-emiljaana

 

Häiden järjestelyt ja tyttöjen ilta!

Häiden järkkäily on stressaavaa. Varsinkin, kun se pitää sovittaa normaaliin arkeen, jossa on muutoinkin omia huolenaiheitaan.

IMG_20151001_230220

Olemme saaneet melko hyvin jo lähes kaiken järkättyä. Huomaan kuitenkin, että olen ollut kireä viime aikoina. Kun on monta tikkua tulessa, loppuu kädet vaan kesken.

Aikaa häihin on enää vain päiviä. Mekkokaan ei ole vielä valmis. Mitähän tästä tulee?

IMG_20151001_230203

Budjetista, aika hyvin ollaan onnistuttu. Tässä hieman esimerkkejä hinnoistamme.

  • Paikan vuokra, koko viikonlopulta on 350€
  • Juomatarjoilu ihan kaikkineen päivineen (kahvit, alkoholittomat, boolit, kuohuviinit jne.) n. 280€
  • Ruoka (osio jonka itse kustannamme) n. 300€
  • Miehen puku 195€
  • Minun vaatetus 90€
  • Koristeet 40€
  • Astiasto 175€
  • Muu tilpehööri 150€

Budjettimme oli 2000€. Tähän mennessä ollaan menty reilusti alle. Hankintoja on enää vähän, mutta voihan tässä olla että tulee jotain yllättävääkin vielä eteen. Ja niin, häät ovat nippa nappa 50 hengen vieraslistalla. Teemme kaiken itse, koristeista kakkuun. Astiat vuokrasimme, tosin boolimukit päätimme ottaa kertseinä. Miehen puku vuokrataan, omani teetätin.

Häissämme tarjoillaan tervetuliaismalja, ruoka viineineen, kakkukahvit, boolit ja mahdollisesti iltapala. Iltapala on näistä enää suurin mietinnän aihe.

Koristelut tulevat pääosin luonnosta, sillä teemanamme on ruska, syksyn häät (luonnollisesti syksyllä). Rakastan syksyä!

Nyt enää pientä tilpehööriä ja pilkun viilausta niin alkaa olla valmista!

Jotain kivaakin on tapahtunut, mitä en koskaan uskonut tapahtuvan!

IMG_20151001_230128

Nimittäin mulla on maailman ihanimmat siskot ja ystävät, jotka järkkäsivät mulle polttarit! Parhaimmassa seurassa, syöden hyvää ruokaa, juoden ja pitäen hauskaa! Mulla oli ihan uskomaton päivä, ja mut päästiin kaiken lisäksi yllättämään ihan täysin! Ihanaa tytöt ❤

– emiljaana

Äiti vapaalla!

(Tämä on kirjoitettu jo viikko sitten, pikku ongelmien vuoksi julkaistaan vasta nyt!)

Kävimme mökillä viikonloppuna. Lähdimme isomummun seuraksi, ja vähän avuksikin. Lapset viihtyivät hyvin, samoin kuin minä! Uskaltauduin uimaankin, vaikka vesi olikin hurjan kylmää. Lämmitetty sauna antoi oman osansa.

IMG_2489

IMG_2492

Sunnuntaina kotiuduttuamme aamusta ajattelin vieväni kummipoikani elokuviin. Hän ei päässyt omien menojensa vuoksi, mutta olin päättänyt silti viettää hetken omaa aikaa ilman lapsia. Pumppasin maitoa ja lähdin kaupunkiin.

Menin yksin, vaikka se onkin ollut mörkö minulle. Silti teki hyvää käydä ihan yksistään ensimmäistä kertaa. Sai hengähtää, eikä tarvinnut miettiä, pitääkö olla sosiaalinen. Mietin pitkään, että mihin meen ja mitä teen. Ajattelin, että hemmottelen itseäni kovin vähän, joten nyt sen teen! Kirpparit eivät olleet auki enää siihen aikaan, joten päätin rikkoa lupaukseni. Ja oikeastaan en ole edes pettynyt. Alkuun vähän kirpaisi, mutta tauko on ollut niin pitkä, että antaa olla.

Kyse on siis ”älä osta uutta vaatetta vuoteen”-lupauksestani. Edellisen vaatteen olen ostanut odotusaikana, ollessani jollain seitsemännellä, kahdeksannella kuulla. Tästä on nyt siis kymmenisen kuukautta aikaa, ainakin. Ostin housut ja paidan. Kolme hairahdustahan sallitaan, joten kaksihan tässä on vasta mennyt! No what ever, meni niihin ainakin kymppi rahaa joten sama se. Suotakoon tämä minulle, kun ei oikein sopivia vaatteita muutenkaan ole laihtumisen myötä.

Kolmisen tuntia olin poissa. Mietin vielä, että menenkö kahvilaan juomaan kahvin ja syömään jotain hyvää, mutta joku tunne sai minut palaamaan kotiin. Jokin huusi sisälläni, että maitobaaria tarvittiin. Kotiin palatessani oli vastassa kolme tyytyväisen näköistä tyyppiä. No mitä hitsiä! Teki mieli lähteä takaisin kaupunkiin, mutta jaa.

Päätin sitten, että menen torstaina vanhojen kavereiden kanssa. Laitoin itse heille viestiä, koska tiesin, että ei minua kukaan koskaan  mihinkään pyydä. Pari kaveria lähti mielellään mukaani. Lähdin yhden maissa. Olin pumpannut maitoa 180ml, ja imetin kuopuksen juuri ennen lähtöä. Minulla oli kivaa, oikeasti. Sai puhua ja kuulla jotain aivan muuta kuin kakkavaippoja, hampaita ja Batmania. Äiti-ihmisenä oli toki jotenkin outoa olla ulkona, varsinkin kun edellisestä kerrasta on 1,5 vuotta.

Kävimme likkojen kanssa terassilla, ja istuttiin kapakassa. Koska enhän mä niihin pääse lasten kanssa koskaan! Vaihtelu virkistää. Kiitos seurasta näille hienoille naisille 😉

IMG_2499

Tuli siinä tyttöjen kanssa puhetta parisuhteestani, ja mietittiin sitten mekkoniompelua häihin, nämä tytöt kun kanssa opiskelevat ompelijoiksi. Saan kaipaamaani apua vastaan, sitten kun se on ajankohtainen. Lopputyönä olisi kiva tehdä oma häämekko, nyt kun on renkaat sormissakin jo lupauksena siitä. Olen jo aika lailla päättänyt mallin ja väritkin!

Palasin yhdeksän aikoihin. Jälleen lapset olivat tyytyväisiä. Kuopus konttasi vastaan iloisena jälleen näkemisestämme. Esikoinen oli jo pedissä odottamassa iltapusua ja peittelyä. Hyvinhän näillä oli täällä mennyt! Kuopus oli juonut maidot ja syönyt kiinteitäkin, mikä on melko harvinaista. Olen helpottunut, että kuopus jää nyt niin hyvin miehen kanssa kotiin. Ei ole enää sitä pelkoa, että hän huutaisi tunti tolkulla perääni. Nyt hän on valmis siihen. Silti muiden luokse hoitoon jättäminen ei ole vielä ajankohtaista. Kyllä sillekin aikansa tulee.

Ilta meni kuitenkin siihen, että kuopus kukkui johonkin lähemmäksi puoleen yöhön. Ei hän malta nukkua. Johtuuko se siitä, että hän on oppinut konttaamaan ja nousee seisomaan, vai hampaista jotka ovat todella lähellä puhkeamistaan? Vaiko vain äidin poissaolosta? Tiedä sitten.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan pieni valvominen ei ollut paha. Olinhan kuitenkin saanut olla pitkään erossa, ja luvan hengähtää!

IMG_2517

-emiljaana

Viihteelle?

Muistan miettineeni kuopuksen odotusaikana, että ”anna aikaa myös itselle” ja ”uskalla jättää lapsi isälleen ja lähde viihteelle”.

Olen ollut aina vähän kontrolloiva lapsiini liittyvissä asioissa. Kontrolloiva niin, että hoitoon jätettäessä on aina ollut monta neuvoa ja toisinaan ihan paperilla kaikki ylhäällä. Luulen tämän johtuvan esikoisen allergiasta ja atopiasta, sekä siitä että ollaan oltu aina kaksin. Paperilla on lukenut mm. ruokailu- ja nukkuma-ajat, ihonhoito ja allergiat sekä muuta ns nippelitietoa, kuten ”poika nukahtaa parhaiten näin ja tykkää erityisesti tästä”.

Joidenkin mielestä olen ollut, ja olen edelleen, ylihuolehtiva ja liian kontrolloiva, joidenkin mielestä vain välitän paljon myös hoidossa ollessa lapsestani ja näytän sen vahvasti tätä kautta. Minulle on kuitenkin aina ollut tärkeää että lapsella on kaikki hyvin hoidossa, ja jos siellä jotain on, niin hänen tulee saada aina soittaa minulle tai tulla kotiin jos siltä tuntuu.

Joten voinette kuvitella, että yht äkkiä vastuun jakaminen täysin toisen kanssa saattaa tuottaa ongelmia. Olen vielä lisäksi hieman päsmäri, että ei kun se tehdään näin eikä noin. Tästä harvemmin on mitään tullut sanottavaa nyt vajaan vuoden aikana, mutta itse joudun päässäni miettimään näitä paljonkin. On vaikeaa jakaa lasta, jos on tottunut pitämään hänet täysin itsellään. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ellei ole itse ollut totaaliyksinhuoltaja, ja sitten perustaa uudestaan perheen.

Nyt kuopuksen kohdalla ajattelin, että minun on pakko höllätä otetta jotta isäkin saa mahdollisuuden tasavertaisena vanhempana. En halua, että äiti antaa läheisyyttä ja rakkautta ja isä komentaa. Ei ei, haluan että kumpikin tekee saman verran. Muistan miettineeni ensimmäisen kuukauden aika monestikin että ”eikä, ei sitä noin tehdä”, mutten kuitenkaan sanonut mitään. Hetken päästä hoksasin itsekin että jos olisin sanonut, olisi isä varmasti turhautunut, eikä mikään olisi hyvin jos kumpikin tekisi täysin samoin. Suurimman osan ajasta arkea helpottaa se, että teemme asiat eri tavalla. Välillä on niin, että lapsi haluaa isän syliin, eikä äidin, aivan sama vaikka äiti pitäisi samalla tavalla sylissä – se ei ole sama asia. Onneksi en silloin alkanut kontrolloimaan.

Silti jos poika huutaa ja huutaa, iskee kontrollifriikki ja käyn hakemassa lapsen toisen sylistä. En kestä kuunnella huutoa. En vain kestä. Välillä haen siksi että aistin isän kireyden, välillä siksi että nyt ei vaan kestä. Huuto on ainoa tilanne joka saa sydämen hyppimään kurkkuun, kummankin lapsen kohdalla.

Viihteelle?

Olen ollut viihteellä viimeksi odotusaikana kaksi (vaiko kolme?) kertaa, mieheni kanssa. Ennen odotusaikaa hieman useammin, sillä esikoinen tykkää yökyläillä (välillä tuntuu, että hän asuisi mielellään muualla, koska kyläily on niin kivaa). Kuopuksen syntymän jälkeen en kertaakaan, kuopus lähenee nyt viittä kuukautta.

En koe, että tarvitsisin vapaailtaa lapsista. Mutta kyllä välillä itkettää jos mies lähtee kaverin kanssa ulos, viihtyy monta tuntia, ja itse hoidat itkuisia poikia kotona, että olisi se kivaa jos itsekin pääsisi. Olisi äärimmäisen mukavaa jos pääsisi hetkeksi irtaantumaan lapsista, ja saisi ajatella jotain muuta, ehkä sitä käyttäytyisikin eri tavalla sen jälkeen.

Mutta tämä tuntuu äärimmäisen hankalalta, lähes mahdottomalta. Esikoinen olisi ihan ok, mutta kuopus. Kuopus itkee isänsäkin seurassa sydäntä särkevästi, jos tissinkaipuu iskee, enkä ole kotona. Siihen ei auta mikään. Lapsi huutaa niin kauan kunnes saavun paikalle. Joku näppärä sanoisi tähän ”anna huutaa, ei se siitä rikki mene”. Mutta miksi antaisin? Se ei tee hyvää isälle, itse en pystyisi rentoutumaan ja lapsi, no, mikäli on lukenut vähääkään lapsen stressistä ja kortisolista niin tietää, että lohduton itku aiheuttaa monen päivän stressitilan, vaikka vauva olisi päälle päin ok.

Toki isä on tuttu, joten ei jäisi hoitoon, saatika yksin. Mutta rehellisesti, kuinka moni äiti nauttii vapaaillasta jos lapsi itkee koko sen ajan? Sanoisin, ettei yksikään tervejärkinen.

En ole aloittanut kehoni reenaamistakaan vielä, vaikka motivaatiota olisi paljonkin, juuri siksi että nuorin ei ole valmis irtautumaan. Tiedän että tämä on vain vaihe, eikä kestä ikuisuutta (sekä kehon palautumiseen suositellaan 9kk tekemättä raskasta liikuntaa, ellei ole sitä jo ennen lasta tehnyt), mutta kyllä se välillä ottaa pattiin. Ystävät ja muut tuttavat menevät ja tekevät vaikka heilläkin on vauvoja, kun itse en vain voi.

Harrastus olisi kiva. Sellainen, mitä tekisi muualla kuin kotona. Se toisi jaksamista arkeen ja saisi mielen pysymään virkeänä. Mutta kerkiäähän sitä sitten kun lapsetkin ovat valmiita. Koska minä en lapsiani huudata yhden vapaaillan takia, tai tunnin lenkin vuoksi jonne voisin ottaa lapsen mukaan. En huudata vaikka käskettäisiin. Ehdoin tahdoin en lapsen luottamusta ja turvallisuuden tunnetta riistä, ellei siihen ole erittäin painavaa hyvää syytä (kuten tehohoito sairaalassa).

Joskus mietin niitä perheen äitejä, jotka sanovat, etteivät ole käyneet viihteellä vuosiin, tai että lapset eivät ole koskaan olleet yökylässä kaikki samaan aikaan. Että miten he kestävät? Olen todennut, että toimiva ja hyvä parisuhde on erittäin tärkeä osa tätä, sekä usko siihe että jaksaa. Ja vaikkei jaksaisi, niin näyttää rehellisesti että kuulkaas tänään on huono päivä ja äitiä kiukuttaa (uskon, että lapselle on näytettävä rehellisesti eri tunteita, eikä pidätellä itkua jos jokin itkettää). Nämä ovat auttaneet omaan jaksamiseeni. Haaveilen leffaillasta ja hyvästä ruoasta parhaan kaverini kanssa, mutta parhaimmat eivät katoa, eli kyllä sitä ehtii. :) Kuopus ei loputtomiin ole niin riippuvainen minusta. Sitä paitsi, onhan hän mahdottoman pieni vielä. Hänellä on luonnollinen tarve olla lähellä, ihan jo selviytymisenkin kannalta.

Screenshot_2015-04-07-01-00-03~2

Kyllä mä pärjään, mutta mitenkä muut äidit? Onko heillä samanlaisia tunteita?

-emiljaana