Flunssan kourissa
Jouduin tekemään hieman vaikeahkon päätöksen. Meidän koira on jo pidemmän aikaa käyttäytynyt ongelmallisesti ulkona ollessaan. Kyse ei ole siitä, etteikö koira saisi liikuntaa. Dexin ominaisuuksiin kuuluu liika innostus, ja sen hallitsemisen vaikeudet. Koira innostuu sadasosasekunnissa eikä sitä pysäytä silloin enää mikään. Se on alkanut vetää lenkeillä hirveesti, hyökkii liian innostuneena toisten koirien päälle ja komennuksista huolimatta kulkee kuin korvat lukossa. Tiedossa on, että ongelma kuuluu ikään, sekä vauvan tuloon, ja vaatisi vain tiukkaa kuria ja oikeanlaista koulutusta. Mutta nyt tuntuu että tällä hetkellä ei sitä aikaa ja energiaa ole.
Soimaan itseäni koska olen aina ollut negatiivisella mielellä niiden koirien omistajien kanssa jotka antavat koiran pois koska eivät jaksa, ja nyt lukeudun itse niihin. Ihan kamalaa. Vaikka ei me sitä pois olla annettu. Hoitoonhan se vain meni, mutta pidemmäksi aikaa. En halua koirastani luopua ennenkuin tiedän että olen varmasti tehnyt sen eteen kaikkeni. Ehkä se on vain se ikä, ja se rauhoittuu. Ja kun sanotaan, että eläimet vaistoaa, niin kyllä tuo koira on jokseenkin outo aina ajoittain kotona ollut, ja stressannut vauvan tuloa.
No, onneksi tämä ei ole lopullinen päätös, ja koira on hoidossa paikassa, josta tiedän että siitä pidetään ja ei ole riesana. 
Siispä silloin kun koiran hoitoon vein parisen päivää sitten, sain samalla flunssan. Ja niin sai esikoinenkin. Tuli siis hyvään saumaan tuo hoitopaikka, sillä olen ihan totaalisen loppu. Nyt unta on vielä vähemmän kuin mitä olisi pelkkien lonkkakipujen vuoksi, sillä flunssa valvottaa. Tuli sitten yöllä noustua ihan suosilla ylös ja valvottua muutama tunti, kun ei se uni vain tule.
Esikoinen on ollut nyt maanantain kotonakin oman tilansa vuoksi, mutta silti jaksanut hyvin leikkiä. Sillä tässäkin kuvassa haalari on ahdettu täyteen legoja laskien kuinka monta sinne mahtuu 😀
Tänään oli myös neuvola. Nyt se paino sitten päätti lähteä nousemaan, kun sen kanssa on ollut kränää neuvolatädin puolelta. Tänään sitten todettiin että ”nyt nousisi jo liikaa tuo paino..”. Mikään ei ole hyvä. Painoa on toki tullut nyt viikkoa kohden 500g. No, sf-mitta menee tasaisesti, kuten huomaa. En silti ole huomannut edelleenkään ruokailussani mitään ihmeellistä, kuin sen että ruokahalu vähenee jatkuvasti. Tämä ei kyllä katso yks yhteen painon kanssa, mutta syön ruokahalusta huolimatta säännöllisesti, tai ainakin pyrin syömään.
Mua kieltämättä jännittää että minkä kokoinen vauva on, koska esikoinen meni keskikäyrän alla mutta silti oli hyvän kokoinen syntyessään. Mielelläni synnyttäisin siis vaikka nyt tällä viikolla jo, ettei vauva kasvaisi liian isoksi. Mulle tulee pelkoa ja paineita nyt päivä päivältä enemmän, kun mietin, mitä olisi ponnistaa esikoista isompi ulos.
Tänään on viikkoja 37+1, ja neuvolatätikin oli jo sitä mieltä, että kyllä se sieltä saisi jo syntyä. Kunhan flunssan saa pois alta, niin sitten saa kaikkensa tehdä että synnytys käynnistyisi. Joten tässä nyt sitten toipilaana vedellään kuumaa mustaherukkamehua ja katsellaan lastenohjelmia kilpaa niistäen pojan kanssa. Ainakaan ei voi sanoa, etteikö otettaisi leppoisasti!
37+1
Toisaalta mä kaipaan jo vauvan viereeni. Haluaisin niin että hän jo syntyisi, ja saisin pitää sylissäni ja kainalossa. Nyt on alkanut tulla esikoisen ajoilta muistoja siitäkin, mitä oli imettää, ja ne positiiviset muistot herättää suurempaa halua synnyttää. Haluaisin tuntea jo pienen lämmön ja silkin pehmeän ihon omaani vasten. Esikoisesta ei tällaista tunnetta ollut, sillä en tiennyt mitä se on. Mutta nyt tästä tunne on todella voimakas. Tulisi jo.
-emiljaana