perhe

6.5.2015

Omin sormin!

Yleinen äiti, äitiys, allergiat, arki, esikoinen, kiinteiden aloitus, kuopus, lapsi, neuvola, perhe, rokotus, sormiruokailu, vauva Ei kommentteja

Kävimme neuvolassa, kahdesti. Ensimmäinen käynti oli se perus visiitti, pituus, paino ja kuulumiset. Paino nousee hyvin, 8,6kg oli punnituksessa pyöreesti. Mutta pituus! Voi jumpe, kyllä mun pojat on niin vastakohdat toisilleen! Esikoinen oli lyhyt ja pullea (nykyään pitkä ja pullea), mutta kuopus on pitkä ja solakka! 68,5cm. Ei ihmekään että kaikki bodyt kinnaa selän pituudesta ja kaikki haalarit jää painamaan! Mutta muutenhan meillä menee kaikki hyvin. Täysimetyksellä, kipeenä oli mutta siitäkin selvittiin, ja öisin nukkuu ihan kivasti. Äiti vaan laihtuu laihtumistaan (nyt jo alle lähtöpainon) vaikka miten ja mitä söisi.

Toinen käynti olikin sitten rokotuskäynti. Nakkasin homman isälle, tuntuu niin pahalta pitää väkisin kiinni itkevää vauvaa. Nyt rokotteista on jokunen päivä, emmekä ole huomanneet juurikaan mitään sivuvaikutuksia. Ehkä pikkuisen itkuisempi kuin normaalisti.

Käynneillä tuli puheeksi kiinteiden aloitus, koska poika lähenee kuutta kuukautta. Neuvolan olettamuksena oli soseruoat, ja perunalla aloitus. Itse kyseenalaistan tämän. Miksi syöttää soseita, kun vauva osaisi syödä itsekin? Ja miksi aloittaa perunalla, jossa ei ole käytännössä kuin tärkkelystä, kun voisi aloittaa parsakaalilla tai avokadolla, jotka ovat huimasti terveellisempiä? Neuvolassa ihan kysyttiin ”meinaatteko tehdä soseet itse, vai ostatteko kaupasta?”. Vastaukseksi sai: ” ajattelimme sormiruokailla”.

sormi

Joten me sormiruokailemme, emme täysin, mutta painotus on enemmän sormiruoalla. Asiaa vain varjostaa esikoisen allergiat, jotka ovat nyt ikäväksemme puhjenneet uudelleen. Poika reagoi vahvasti johonkin, mutta mihinkä? Ja kun yhdellä lapsella on allergiaa (ja minä olen se kantava osapuoli geeneissä), niin riskialttius toiselle lapselle on myös suuri. Kysyin poliklinikalta hoitajan mielipidettä asiaan, ja he sanoivat, että riskit ovat suuret, muttei ole tietenkään absoluuttinen totuus että kuopuskin olisi allerginen. Esikoinen oireili lähes heti syntymästään lähtien, mutta kuopuksella ei ole vielä ollut mitään (ei edes punoitusta vaipan alueella!), joten olen rauhallisin mielin, vaikkakin pelokas. (Hassu pointti väliin että mä pelkään kaikkea muutenkin, ja tuo mies sitten totesi kerran että ”sä saat kohta jonku syövän tosta stressaamisestas” :D)

Jotenka rennosti ajattelematta allergiaa mutta ajatellen oireita. Meidän piti aloittaa vasta kaksi viikkoa rokotteen jälkeen, mutta kun mitään oiretta ei parina päivänä tullut, ajattelimme että no antaa mennä. Kaksi päivää on nyt menty kiinteillä.

Sormiruokailusta laitan linkkiä loppuun, jos jotakuta kiinnostaa senaloitus, tarkoitus tai muuten vaan toiminta.

Me sormiruokailemme siksi, että se on lapsentahtista, kehittää lapsen motoriikkaa, on erittäin mielenkiintoista ja hauskaa. Ja mikä parasta, lapsi saa päättä itse syökö vai ei, onko nälkä vai ei, tekeekö mieli. Mikä minä olen päättämään näitä asioita, kun en voi tietää mitkä lapsen pohjimmaiset tunteet ovat, muuta kuin arvailemalla. Sotkuista se on, mutta niin on soseetkin! Soseet ovat mukana, jotta kiinteitä varmasti menee. Sormiruokailussa on se puoli, että sitä ei pakolti mene alas pariin ensimmäiseen kuukauteen, ja meillä toinen vanhempi on kuitenkin soseiden kannalla, joten fifty-fifty!

sormir

Aloitimme kurkulla, koska jääkaappikylmä kurkku auttaa hampaisiinkin. Alkuun poika ei laittanut lainkaan kurkkua suuhun, vaikka muutoin kaikki sinne menee poikkeuksetta. Hetken tutkiskeltuaan hän maistoi – irvisti – heitti pois. Maistoi uudestaan ja siitä se sitten lähti. Hän ihan innoissaan imeskeli kurkkusiivuja, ja sai ihan palasiakin, varmasti masuunkin asti koska niitä ei näkynyt missään. Miksi kurkku? Koska se on kuin pelkkää vettä, joten mieto aloitukseen, plus ne ikenet kutiavat.

Toisena päivänä annoimme kurkkua, porkkanaa ja parsakaalia. Miksi? Porkkana on hieman makea, mutta terveellinen, ja poikkeaa mukavasti vihreästä väristä. Parsakaali taas on superterveellinen, sekä sairaan helppo pieneen käteen. Kurkkua maisteli kuin tuttua jo, parsakaali aiheutti irvistelyitä. Porkkanaa ei tainnut mennä edes suuhun asti 😀 no, huomenna uusiksi. On muuten älyttömän mielenkiintoista seurata miten lapsi kehittyy, tutkii ja nauttii sen ruoan tutkimisesta! Ihan sairaan upeeta!

Vappu meillä meni kotona. Tulin itse kipeäksi, joten energia aivan lopussa. Teimme kuitenkin munkkeja, ja joimme simaa! Mutta eipä isompikaan poika oikein mitään osannut kaivata lisää. Ilmapalloja meillä ei muutenkaan koskaan ole, koska pelkään niitäkin (hehheh :D). Niitä hän taisi kysyä, mutta harmissaan ei ollut kuitenkaan. Sen sijaan hän oli superiloinen naamiaisasustaan! Hän oli supersankarininja, ja salaman nopee (munkit ehkä auttoivat tässä hieman)! Vappu meni siis mukavan rauhakseen kotona.

-emiljaana

Alla linkki ihan perustietouteen sormiruokailusta. Samaten, jos googlettaa ”sormiruokailu” löytyy paljon blogeja, joissa on valtavasti arkea sormiruokailijan kanssa, reseptejä, ja tietoutta!

http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=324

15.4.2015

Yöhulinat ja ensimmäinen sairastelu.

Yleinen äiti, äitiys, arki, esikoinen, kevät, kuopus, lapsi, perhe, vauva Ei kommentteja

sade

Neljän kuukauden ikä on kyllä tosi kiva. Vauva oppii kaikkea uutta, meillä esimerkiksi kiljumisen jalon taidon, itsensä ympäri pyörimisen, leikkimisen, nauramisen ja lirkuttelun. Näistä johtuen ollaankin sitten yöllä oikein hulinapäällä, mikä on toki vauvasta kivaa, mutta ei ehkä muusta perheestä. Kaiken lisäksi rinnalla ei jakseta keskittyä syömiseen koska muu maailma on niin kovin mielenkiintoinen, ja päiväunia ei raaskita aloittaa. Vauva kaipaa jatkuvasti viihdykettä, ja kiukustuu kun ei pääse itse liikkumaan.

nimetön

Toisaalta esikoinen on aivan loistava viihdyttäjä, joten kuopus on malttanut olla hetkiä rattaissakin katsellen esikoista. Kopan otimme pois jo kuukausi takaperin rattaista, sillä se tuntui vain ahdistavan vauvaa. Voisi sanoa, että kuopus alkoi nukkumaan päikkäreitä rattaissa noin neljän kuukauden iässä, kauan siinä menikin. Nyt uskaltaa liikkua paikasta toiseen rattaat mukana, eikä vain lasta kantaen (yhtään väheksymättä kantamista, olen täysin kantamisen puolella).

sade2

Nyt rytmikin on tullut selkeäksi. Aamulla yhdeksältä päikkärit, puoliltapäivin toiset, kolmannet sitten iltapäivällä. Rytmi helpottaa paljon arkea. On helpompi suunnitella menoja, kun tietää koska lapsi nukahtaisin suunnilleen, kuin että lähtisi ihan sokkona arvuutellen.

Mutta ne yöhulinat. Voi, nepäs sekoittaa. Koska yöllä hulinoidaan, on päiväkin vähän yhtä hulinaa. Silti on helpottavaa tietää, että tämä on vain vaihe ja täysin normaalia käytöstä. Sekin olisi kyllä kiva tietää, koska se loppuu.

sade3

Meille saapui kotiin kutsu tutkimukseen. Yleensä sivuutan nämä tutkimukset ihan samantien, mutta tämä oli sellainen mikä herätti mielenkiintoni. Kyseisestä tutkimuksesta ei aiheudu mitään haittaa omalle lapselle, sekä siitä on paljon hyötyä muille.

Kyseessä on tutkimus, jossa tutkitaan silmänliikkeiden kuvaukseen perustuvan laitteiston käyttöä lasten varhaiskehityksen arvioinnissa. ”Tutkimuksen tarkoituksena on kehittää uusia menetelmiä joilla lasten varhaiskehitystä voidaan arvioida aiempaa monipuolisemmin. Tutkimuksessa testataan silmänliikkeiden kuvaukseen perustuvaa menetelmää, joka soveltuu erityisesti näönvaraisen tarkkaavaisuuden arviointiin. Tutkimuksesta saatava tieto voi tulevaisuudessa parantaa mahdollisuuksiamme ymmärtää ja tunnistaa lapsen varhaiskehityksessä ilmeneviä poikkeamia sekä tukea lasten oppimista sekä lapsen ja vanhemman välisestä vuorovaikutusta.”

Käytännössä vauva istuu sylissä ja katselee ruudulta kuvia, ei siis mitään haittaa. Osallistuimme mielellämme tähän, jos siitä vain olisi hyötyä tulevaisuudessa muiden lapsille. Jos aihe kiinnostaa lisää, pääsee linkin kautta tutustumaan aiheeseen ( http://www.uta.fi/med/icl/index.html ).

Ensimmäinen käyntimme tutkimukseen oli maanantaina, jonka jälkeen kuopus tulikin kipeäksi. Orastavaa flunssaa oli jo edellisenä päivänä, mutta sittenhän se puhkesi kunnolla. Seuraava yö ja päivä meni kanniskellessa itkevää vauvaa tunti tolkulla, onneksi särkylääkkeestä oli hieman apua. Oli kurjaa, kun ei oikein voinut auttaa lohduttomasti itkevää vauvaa. Pojalla oli nenä aivan tukossa, ääni käheänä ja yskittikin. Lämpöä oli hieman, mutta varsinaista kuumetta ei missään vaiheessa. Viime yö meni jo ihan mukavasti, mutta silti tänään on tuntunut menevän taas jo hieman pahempaan suuntaan. Ääni senkun pahenee, ja yskiminen yltyy. Vauva meni yöunille normaalia aikaisemmin. Huomenna on onneksi viiden kuukauden neuvola. Rokotteita lykkäämme, sillä olisi vain vauvan kiduttamista piikittää jo puolikuntoiseen kehoon mitään, jopa aikuiselle.

Kävimme Muumilaakson museossa, ja esikoinen tykkäsi kovin!

Eväsretki satamaan.

Auringonlasku ja näkymä parvekkeelta.

Mä tykkään keväästä. Ei ole kuuma, mutta ei juurikaan kylmäkään, eikä lapsia tarvitse pakata pihalle päästäksemme kaikista paksuimpiin vaatteisiin. Samalla aurinko paistaa ja lämmittää kivasti, ja maa alkaa saada värejä. Pitäisiköhän alkaa tekemään kesävaatetta jo, ettei tule kiire?

-emiljaana

7.4.2015

Viihteelle?

Yleinen äiti, äitiys, arki, esikoinen, imetys, kuopus, lapsi, lapsivapaa, perhe, vauva, vauva-aika Ei kommentteja

Muistan miettineeni kuopuksen odotusaikana, että ”anna aikaa myös itselle” ja ”uskalla jättää lapsi isälleen ja lähde viihteelle”.

Olen ollut aina vähän kontrolloiva lapsiini liittyvissä asioissa. Kontrolloiva niin, että hoitoon jätettäessä on aina ollut monta neuvoa ja toisinaan ihan paperilla kaikki ylhäällä. Luulen tämän johtuvan esikoisen allergiasta ja atopiasta, sekä siitä että ollaan oltu aina kaksin. Paperilla on lukenut mm. ruokailu- ja nukkuma-ajat, ihonhoito ja allergiat sekä muuta ns nippelitietoa, kuten ”poika nukahtaa parhaiten näin ja tykkää erityisesti tästä”.

Joidenkin mielestä olen ollut, ja olen edelleen, ylihuolehtiva ja liian kontrolloiva, joidenkin mielestä vain välitän paljon myös hoidossa ollessa lapsestani ja näytän sen vahvasti tätä kautta. Minulle on kuitenkin aina ollut tärkeää että lapsella on kaikki hyvin hoidossa, ja jos siellä jotain on, niin hänen tulee saada aina soittaa minulle tai tulla kotiin jos siltä tuntuu.

Joten voinette kuvitella, että yht äkkiä vastuun jakaminen täysin toisen kanssa saattaa tuottaa ongelmia. Olen vielä lisäksi hieman päsmäri, että ei kun se tehdään näin eikä noin. Tästä harvemmin on mitään tullut sanottavaa nyt vajaan vuoden aikana, mutta itse joudun päässäni miettimään näitä paljonkin. On vaikeaa jakaa lasta, jos on tottunut pitämään hänet täysin itsellään. Tätä voi olla vaikea ymmärtää ellei ole itse ollut totaaliyksinhuoltaja, ja sitten perustaa uudestaan perheen.

Nyt kuopuksen kohdalla ajattelin, että minun on pakko höllätä otetta jotta isäkin saa mahdollisuuden tasavertaisena vanhempana. En halua, että äiti antaa läheisyyttä ja rakkautta ja isä komentaa. Ei ei, haluan että kumpikin tekee saman verran. Muistan miettineeni ensimmäisen kuukauden aika monestikin että ”eikä, ei sitä noin tehdä”, mutten kuitenkaan sanonut mitään. Hetken päästä hoksasin itsekin että jos olisin sanonut, olisi isä varmasti turhautunut, eikä mikään olisi hyvin jos kumpikin tekisi täysin samoin. Suurimman osan ajasta arkea helpottaa se, että teemme asiat eri tavalla. Välillä on niin, että lapsi haluaa isän syliin, eikä äidin, aivan sama vaikka äiti pitäisi samalla tavalla sylissä – se ei ole sama asia. Onneksi en silloin alkanut kontrolloimaan.

Silti jos poika huutaa ja huutaa, iskee kontrollifriikki ja käyn hakemassa lapsen toisen sylistä. En kestä kuunnella huutoa. En vain kestä. Välillä haen siksi että aistin isän kireyden, välillä siksi että nyt ei vaan kestä. Huuto on ainoa tilanne joka saa sydämen hyppimään kurkkuun, kummankin lapsen kohdalla.

Viihteelle?

Olen ollut viihteellä viimeksi odotusaikana kaksi (vaiko kolme?) kertaa, mieheni kanssa. Ennen odotusaikaa hieman useammin, sillä esikoinen tykkää yökyläillä (välillä tuntuu, että hän asuisi mielellään muualla, koska kyläily on niin kivaa). Kuopuksen syntymän jälkeen en kertaakaan, kuopus lähenee nyt viittä kuukautta.

En koe, että tarvitsisin vapaailtaa lapsista. Mutta kyllä välillä itkettää jos mies lähtee kaverin kanssa ulos, viihtyy monta tuntia, ja itse hoidat itkuisia poikia kotona, että olisi se kivaa jos itsekin pääsisi. Olisi äärimmäisen mukavaa jos pääsisi hetkeksi irtaantumaan lapsista, ja saisi ajatella jotain muuta, ehkä sitä käyttäytyisikin eri tavalla sen jälkeen.

Mutta tämä tuntuu äärimmäisen hankalalta, lähes mahdottomalta. Esikoinen olisi ihan ok, mutta kuopus. Kuopus itkee isänsäkin seurassa sydäntä särkevästi, jos tissinkaipuu iskee, enkä ole kotona. Siihen ei auta mikään. Lapsi huutaa niin kauan kunnes saavun paikalle. Joku näppärä sanoisi tähän ”anna huutaa, ei se siitä rikki mene”. Mutta miksi antaisin? Se ei tee hyvää isälle, itse en pystyisi rentoutumaan ja lapsi, no, mikäli on lukenut vähääkään lapsen stressistä ja kortisolista niin tietää, että lohduton itku aiheuttaa monen päivän stressitilan, vaikka vauva olisi päälle päin ok.

Toki isä on tuttu, joten ei jäisi hoitoon, saatika yksin. Mutta rehellisesti, kuinka moni äiti nauttii vapaaillasta jos lapsi itkee koko sen ajan? Sanoisin, ettei yksikään tervejärkinen.

En ole aloittanut kehoni reenaamistakaan vielä, vaikka motivaatiota olisi paljonkin, juuri siksi että nuorin ei ole valmis irtautumaan. Tiedän että tämä on vain vaihe, eikä kestä ikuisuutta (sekä kehon palautumiseen suositellaan 9kk tekemättä raskasta liikuntaa, ellei ole sitä jo ennen lasta tehnyt), mutta kyllä se välillä ottaa pattiin. Ystävät ja muut tuttavat menevät ja tekevät vaikka heilläkin on vauvoja, kun itse en vain voi.

Harrastus olisi kiva. Sellainen, mitä tekisi muualla kuin kotona. Se toisi jaksamista arkeen ja saisi mielen pysymään virkeänä. Mutta kerkiäähän sitä sitten kun lapsetkin ovat valmiita. Koska minä en lapsiani huudata yhden vapaaillan takia, tai tunnin lenkin vuoksi jonne voisin ottaa lapsen mukaan. En huudata vaikka käskettäisiin. Ehdoin tahdoin en lapsen luottamusta ja turvallisuuden tunnetta riistä, ellei siihen ole erittäin painavaa hyvää syytä (kuten tehohoito sairaalassa).

Joskus mietin niitä perheen äitejä, jotka sanovat, etteivät ole käyneet viihteellä vuosiin, tai että lapset eivät ole koskaan olleet yökylässä kaikki samaan aikaan. Että miten he kestävät? Olen todennut, että toimiva ja hyvä parisuhde on erittäin tärkeä osa tätä, sekä usko siihe että jaksaa. Ja vaikkei jaksaisi, niin näyttää rehellisesti että kuulkaas tänään on huono päivä ja äitiä kiukuttaa (uskon, että lapselle on näytettävä rehellisesti eri tunteita, eikä pidätellä itkua jos jokin itkettää). Nämä ovat auttaneet omaan jaksamiseeni. Haaveilen leffaillasta ja hyvästä ruoasta parhaan kaverini kanssa, mutta parhaimmat eivät katoa, eli kyllä sitä ehtii. Kuopus ei loputtomiin ole niin riippuvainen minusta. Sitä paitsi, onhan hän mahdottoman pieni vielä. Hänellä on luonnollinen tarve olla lähellä, ihan jo selviytymisenkin kannalta.

Kyllä mä pärjään, mutta mitenkä muut äidit? Onko heillä samanlaisia tunteita?

-emiljaana

23.3.2015

Neljä kuukautta

Yleinen äiti, äitiys, arki, askartelu, diy, esikoinen, i, imetys, itse tehty, kuopus, lapsi, leikit, luonto, neuvola, ompelu, perhe, rintaraivoava vauva, vaatteet, Veli Ei kommentteja

Kuopus on nyt neljän kuukauden ikäinen. Maagiset 4 kuukautta kun lapsi voisi alkaa syödä kiinteitä. Voisi, niimpä. Tälle on montakin ”perustelua” miksi söisi, mutta myöskin vastapainoa. Mikä sitten on oikeasti hyvä? Ehkä sen jokainen punnitsee itse henkilökohtaisesti. Suositus on kuitenkin edelleen täysimetystä kuuden kuukauden ikään, vaikka siitä onkin ollut uutisissa nyt paljon.

Nyt monesti pettymyksen todenneena läheisilleni ja ei niin läheisille, että ei, meillä ei syödä kiinteitä vielä. Eikä tämän asian kuuluisi hetkauttaa ketään. Muut saavat tehdä miten haluavat, joten mekin saamme, eikö?

Kävimme neuvolassa. Poika kasvaa hyvin, painoa on vajaat 8 kiloa, mikä on keskikäyrällä, mutta tämäpä pienokainen on normaaleja lapsia pidempi. Pitkältä hän minustakin on aina tuntunut. Neuvolassa kannustetaan hyvin täysimetykseen kuuden kuukauden ikään asti. Aina kysyvät että ”vieläkö on täysimetyksellä” ja aina kehutaan että hieno juttu! Oma äitiysneuvolan tätini kehuu aina vuolaasti kun olen jaksanut imettää. Ja aionkin imettää vielä pitkään, jos lapsi niin tahtoo.

”Äiti, veikka syö mut!”

Yöt ovat alkaneet rullata mukavammin. Tai no, mukavammin ja mukavammin, edelleen kuopus herää parista kerrasta kymmeneen kertaa, mutta nyt kaikki heräämiset eivät ole maidon haluamista, vaan muuta äheltämistä ja pyörimistä. Olen ajatellut sen johtuvan kaikesta uudesta oppimastaan, mikä tekee lapset levottomiksi yöllä. Mukavuudella tarkoitan sitä, että lapsi nukahtaa illalla sänkyyn, ja nukkuu muutaman tunnin itsekseen. Tämä on mielestäni huomattava edistys verrattuna aikaisempaan.

Kuopus on myös hurjan sosiaalinen. Hän kaipaa jatkuvasti leikittäjää, juttelijaa ja uutta touhuamista. Vaikka hän viihtyykin lattialla jo paljon, niin silti häntä saa kanniskella pitkin päivää. Väittäisin, että nukuttu ja kannettu aika vuorokaudesta ovat lähes samoilla mitoilla, päiväsaikaan siis. Onhan hän nykyään enemmän hereillä, kuin nukkuu. Välillä turhauttaa suunnattoman paljon, kun ei halkea kahdeksi – toista pitää kantaa ja samaan aikaan hoivata toista.

Esikoisella on tullut taantumusta. Hän on alkanut puhua höpöjä, kiukutella kuin taapero, heittäytyy lattialle ja leikkii ettei osaa. Ja mikä ehkä suurin ihmetykseni oli vessa-asiat. On tullut jokunen vahinko (tiedän, jotkut neljävuotiaat eivät vieläkään ole täysin kuivia), mikä on todella outoa. Esikoinen ei ole tehnyt vahinkoja sitten yökuivaksi jäämisen jälkeen kuin yhden käden sormilla lasketun verran, ja hänestä tuli yökuiva alle kolmen ikävuoden.Nyt täytettyään neljä, hän ei ole kertaakaan kastellut, ja täyttäähän hän jo viisi kesällä. Viimeisin kerta (ennen tätä taantumaa) taitaa olla silloin kun hän oli juuri täyttänyt kolme.

Kierrätysmateriaaleista askartelua!

Olen yhdistänyt hyvän kuivaksi opettelun lapsentahtisuuteen. En koskaan jaksanut opettaa lasta kuivaksi, tai kokeilinhan minä kerran tuloksetta. Siitä tuli pelkkää ”ei äiti, ei haluu”-huutoa joten ajattelin että lapsi ei ole valmis. Tämä oli joskus kun poika oli alle kahden. Ei mennyt aikaakaan kun lapsi itse totesi eräänä päivänä repien vaippansa pois ”äiti, ei tarvii tätä enää”, ja niinhän se sitten jäi. Jokunen vahinko tuli siitä kuukauden sisällä, mutta sen jälkeen päivävahinkoja ei ole juurikaan sattunut. Yökuivuutta ehdotin hänelle, kun yövaippakaan ei kastunut enää päiväkuivuuden jälkeen kuin harvakseltaan. Yökastelua ei ole tapahtunut kuin vähän, nekin ovat olleet sitä luokkaa, että lapsi on juossut vessaan ja bokserit ovat kastuneet hieman ennen pytylle pääsyä.

Eväsretki lasten kanssa.

Olen ajatellut, että ehkä nämä perusasiat kuten kuivaksi opettelu, ruokailujut, nukkumiset ja tutista vieroittamiset ovat toimineen helposti, koska esikoisen 0-3v allergia- ja ihosairauskaudet olivat niin pahat. Jossain on helpompaa, niin toisaalla sitten vaikeampaa.

Screenshot_2015-03-19-13-56-16~2

Nyt kuitenkin toisen lapsen myötä on tuntunut menevän ihan päälaelleen tämä homma. Ehkä esikoisen vilkas ikäkausikin tekee osansa, sekä täysin uusi perhekuvio (tietenkin), mutta nyt tuntuu että se oma lapsi on kadonnut johonkin taas. Kotona on välillä todella kireä tunnella, sillä esikoinen ei millään tunnu ymmärtävän, eikä ehkä ehdikään ymmärtää touhuiltaan ja energialtaan. Näin ollen sattuu välillä milloin mitäkin, kuten sohvalta tippumista – kun on juuri sanottu ettei siinä saa jumpata. Olen myös itse herkässä tilassa, joka aiheuttaa tämän tästä turhia kimpaantumisia ja maltin menettämisiä, toki väsymyskin ajaa asiansa tässä.

Esikoisen askartelema kortti kummisedälle, kangas- ja pahvijämistä!

Jos esikoisen kanssa touhuaisi ihan jatkuvasti panostaen itse 110% niin hänet saisi pidettyä tyytyväisenä. Mutta se tarkoittaisi pienemmän laiminlyöntiä ja itsensä puhkiin kuluttamista. Täytyisi nyt saada sisäistettyä hänelle, että ei, koko ajan ei tarvitse touhuta hikipäässä vaan välillä voi, ja täytyy rauhoittua, ja maailmassa – sekä meidän perheessä – on muitakin jotka tarvitsevat ja ansaitsevat huomiota.

Aamun lastenohjelmat.

Kuitenkin. Olen ollut paljon ulkona lasten kanssa nyt kun on kevät tuloillaan ja aurinko paistaa. Ihan tolkuttoman ihana ilma (lukuun ottamatta allergisia oireitani)! Nyt on ompeluksetkin jääneet hieman vähemmälle, mutta on sitä silti tullut tehtyä uusia juttuja. Ja edelleen työn alla on paljonkin tekemistä. Olemme myös paljon askarrelleet.

Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipata! :)

Noshin trikoosta ompelemani pojille. Isoveikan lempparipaita! :)

Kokeiluni karkkipaperipussukan ompelu!

Pyöräilykausi avattu viikko sitten!

Pyöräretkellä.

– emiljaana

3.3.2015

Arki – ra(s)kasta

Yleinen äiti, äitiysvaatteet, arki, esikoinen, imetys, itse tehty, kuopus, lapsi, muoti, ompelu, perhe, vaatteet, vauva, Veli Ei kommentteja

Pientä hiljaiseloa ollut. Syynä alkuun neuvolassa saadut rokotteet, sekä yht äkkiä yltynyt ompeluvimmani.

Kissakin uskaltautunut syliin!

Kuopus painoi hiukan reilu 7 kiloa kolmen kuukauden neuvolassa. Keskikäyrällä menee aika lailla kaikissa. Isoveli oli ikäisenään hieman painavampi. Kolmen kuukauden neuvolassa tuli myös rokotteet, kaksi erittäin inhottavaa piikkiä sekä rota. No ne piikit. Huusihan se niin paljon että meinasi itku päästä itseltä. Mutta rokotteista ei sen koommin mitään tullut. Kuopus oli hieman väsynyt ja vähän itkuinen mutta siinäpä se. Tuota kesti sen viikon verran, hieman vatsanvääntelyitä mukanaan.

Kuopus kannattelee jo todella hyvin päätään, sekä ottaa leluista kiinni. Hän tutkii sormiaan jatkuvasti ja opettelee uusia äännähdyksiä. Nyt hän viihtyy jo pitkän aikaa lattiallakin itsekseen!

Esikoisella on joku näsäviisastelukausi meneillään. Tolkuttoman rasittavaa pidemmän päälle. Vaikka elänkin melko lapsentahtisesti (en voi väittää eläväni täysin, sillä se ei ole minusta oikein kaikissa tilanteissa), on nyt tullut tilanteita, joissa voisi toimia paremminkin. Hiljaa itsekseni sitten iltasella mietiskelen että mitä olisi voinut tehdä toisin.

Esikoinen on muuten kovin reipas ja auttavainen. Hänellä on valtavasti virtaa ja kyselytulva on välillä ihan sietämätön. ”Äiti, miks maapallo pyörii? Äiti, asuuko hait Suomessa? Onko Norjassa karhuja?”

Hän on herkkä, erittäin herkkä. Hän on aina ollut. Vauvana hän ilmoitti hyvinkin kärkkäästi, mutta vienosti jos joku oli pilalla. Taaperona hän veti ”huutokonsertin”, mutta nykyään hän vain itkee. Ja paljon itkeekin. Uskon, että suurin osa itkuista liittyy henkiseen kasvuun, vaikka hän itkee normaalistikin paljon. Hän vain on niin herkkä. Ja se on mielestäni kaunis ominaisuus ihmisessä.

Samalla kun hän on herkkä, hän on myös auttavainen ja omatoiminen. Hän on alkanut kuorimaan omenoita ja porkkanoita itse! Hän myös leikkii veikan kanssa paljon, ja välillä oikein pyytää että veikka tulisi huoneeseen katsomaan leikkejä. Hän tekee salaatin, tykkää imuroida, ja auttaa muutenkin paljon.

Mutta hän nälvii. Voi että, koskahan se loppuu? Milloinka tämä vaihe menee ohi?

Noh, asiasta toiseen.

Olen ommellut nyt paljon. Ehkä siksi että kuopus nukkuu ja viihtyy paremmin, ehkä siksi että inspiraatiota on huimasti, ken tietää. Mutta ommellut olen, ja tehtävää olisi vaikka millä mitalla lisää pääni sisällä!

Esikoinenkin on ommellut. Hän on tehnyt pussukan ja paidan – tosin vähän helpotetun version. Hän on hurjan kiinnostunut siitä. Eilen suunnittelin itselleni takkia paperille, niin hän tuli viereen piirtämään että ”tee äiti tällainen”, ihan värien kera. Hän auttaisi paljonkin, mutta harmi että on paljon vain tiellä jos omiani teen. Tietenkin annan auttaa, mutta oma pinnani on melko lyhyt jos kohteena on oma tekeleeni. Siksi hän saa omia töitä tehdä vanhoista lakanoista.

Tässä siis tuotoksiani.

Ristiäislahjaksi sänkyyn kissasuoja ja siihen mätsäävät verhot!

Ensimmäinen tekemäni body pikkuveikalle ja paita isoveikalle.

Imetysystävällinen mekko itselleni.

Tässä mekko toimintatestailussa.

Farkut itselleni.

Ja pojille, paita ja body!

Meidän arki on nyt alkanut mennä jo samaan tahtiin joka päivä. Isoveikka menee nukkumaan 19.30-20.00, sen jälkeen heti pikkuveikka. Hän nukkuu kolmisen tuntia ja syö, jolloinka itse menen nukkumaan. Yöllä herätään aika tarkkaan 2h välein syömään, ja seitsemältä, viimeistään kahdeksalta herätään kaikki. Päivällä kuopus nukkuu 4-5 lyhyehköt päikkärit ja sitten onkin taas ilta.

Itseäni ei haittaa yöheräilyt ja tiiviit syötöt, tiedän että lapsi tarvitsee sitä. En koe mitään tarvetta lähteä muuttamaan mitään, vaikka väsyttääkin. Välillä yöllä mietin että olispa kiva jos joku muu välillä hoitais tänkin, mutta ajatustasolle se jää. Päivälläkin mietin että pitäisikö pumpata että saisi hetken olla vaan, mutta en raaski, sillä lapsi tarvii mua. Kyllä mä kerkiän, eikä tässä mitään puhkikulutettuja olla. Mä oon vielä niin tiukkis imetykseni suhteen, että en uskallakaan oikein lähteä pullosta antamaan, ettei vaan ala vauva hylkimään rintaa.

Myönnän, että teen kyllä paljon lapsien vuoksi ennenkuin pyydän apua. Mutta kyllä mä osaan sitä apuakin pyytää. Kuopus on omasta mielestäni helppo, mutta oma vertauskuvani kohdistuukim vain esikoiseen, joka oli äärimmäisen vaikea. Siihen nähden meillä menee ihan kivasti, väsymyksestä huolimatta.

-emiljaana

5.2.2015

Kunnioitusta heille

Yleinen äiti, ergonominen, esikoinen, kantaja, kantaminen, kantoliina, kantoreppu, kumppani, kuopus, lapsi, manduca, paino, perhe, tula, vauva, yksinhuoltaja Ei kommentteja

Jälkitarkastus ohi. Tarkastuksessa oli kaikki hyvin, niinkuin odotinkin, mutta painosta tuli hieman noottia. Lääkärin mielestä on hieman hälyyttävää, että painoni laskee niin paljon niin lyhyessä ajassa. Tiedostan tämän kyllä itsekin. Kuopuksen syntymän jälkeen on painoni laskenut nyt noin 16kg. Paino hipoo jo todella lähellä lähtöpainoa. Katsotaan nyt sitten miten etenee.

Arki on tasaantunut, ja olemme löytäneet ihan parhaan jutun; kantoreppu ja -liina! Itse käytän liinaa, ja olen käyttänyt vanhasta lakanasta ompelemaani. Nyt postissa odotan saapuvan trikoisen liinan. Mies on tykännyt repusta, ja nopeampihan se on laittaa kuin liina.

Kantoreppuna kokeilimme ensin jotain halpaa ja erittäin surkeaa, joka ergonomialtaankin on ihan kamala. Keskipaneeli on ohut, joka pakottaa lapsen jalat suoraan, mikä ei ole lainkaan suotuisa lapsen lonkalle. Otin selvää oman paikkakuntamme lainaamosta, josta vuokrasimme ensin manducan viikoksi, koska se on tykätty ja kehuttu, sekä ergonominen niin kantajalle kuin kannettavallekin. Manduca oli ihan kiva, ja mieskin ilmeisesti ainakin tykkäsi, mutta omat hartiani ovat todella pienet, joten olkahihnojen säädöt eivät riittäneet. Eikun takaisin lainaamoon, ja lainaamon tukienkilökin sanoi, että tuo on todella yleinen ongelma pienikokoisilla kantajilla. Kokeilimme siis tulaa, joka on vähemmän säädettävä, mutta ihan uskomaton! Omassa käytössä tuo oli ihan loistava! Olin ihan suru puserossa kun jouduin palauttamaan sen!

Joten nyt kun odottelemme, että poika kasvaisi vauvatuen ohi, niin kannan liinassa. Nyt kun olen oppinut sidonnan kunnolla, se käy jo aika näpsäkästi, ja voi että kuopus tykkää! Hän nukkuu todella hyvin siinä, ja vain kerran on tullut hetki, kun liina ei ole kelvannut, ja minä kannan kyllä todella paljon liinassa!

Kantoliinassa ja ergonomisessa repussa on se hyvä puoli, että lasta ei voi kantaa liian kauaa, koska asento on täysin luonnollisen ja suotuisa lapselle. Liinassa vielä kaiken lisäksi ei edes tunne vauvan painoa missään, joten ihan kuin vauva leijuisi edessäni. Ja meidän poika on kuitekin jo 2kk ja painoltaan 6,6kg karkeasti. Suosittelen kokeilemaan, se helpottaa arkea paljon! Meidän lapsi kun ei nuku juurikaan muualla kuin sylissä, joten miksei sitten pitäisi sylissä mutta niin, että kädet ovat vapaat!

Puhelimeni oli korjauksessa, joten kuvia on ollut rajoitetusti. Silti nyt kun sain sen takaisin (tai siis tilalle uuden), on kuvia jälleen pystynyt ottamaan.

Olemme ulkoilleet melko paljon. Ja nyt hoksattu taas perhekerhot! Olen myös vietänyt melko paljon aikaa muiden äitien kanssa, sillä niitä nyt lähipiiristäkin löytyy. Jotenkin mukavaa, kun on samassa tilanteessa olevia, ja osa melkein täysinkin. Ihan suunnaton vertaistuki, joka auttaa todella monessa asiassa!

Kuitenkin nyt tuli päivä, kun mies oli pois kotoa. Alkupäivä meni ihan okei, kävimme dinosaurusnäyttelyssä.

Esikoinen innostui kunnolla, ja kuopuskin ihmetteli osansa.

Kummin virkaa toimitettu jo 9 vuotta yhden tähtisilmän kanssa!

Ilapäivästä tulimme kotiin, ja siitä alkoi kaaos. Kuopus huusi vatsavaivojansa, sillä olin edellisenä päivänä poikennut ruokavaliosta kummipoikani syntymäpäivillä. Samalla esikoinen itki huomiota, ja halusi kaikkea mahdollista. Kumpikin itkeskeli klo 16-22, kuopus lähes taukoamatta. Annoin esikoisen nukkua vieressäni, koska se on harvinaista herkkua hänelle.

Aamu meni ihan ok, vähän itkua ja kiukkua, mutta aamupäivästä alkoi huuto. Kumpikin huusi päät punaisena tunnin putkeen, ja ihmettelen, miksen itkenyt. Enkä kyllä tiedä miten sain heidät hiljaisiksi. Silti huomasin, että olimme menossa kaupunkiin sovittuun tapaamiseen ihan ajallaan ja sovussa.

Illasta menimme serkkuni perheen luokse, sillä ajattelin, että en kyllä jaksa toista samanlaista iltaa putkeen. Samalla reissulla mies ilmoitti tulevansa sittenkin jo sinä iltana, vaikka piti vasta seuraavana päivänä. Voi se huokaus helpotuksesta!

Ja kaikki kunnioitus ja hatun nosto niille yksinhuoltajille, jotka ovat useamman lapsen kanssa yksin! Tiedän kyllä esikoisesta, mitä on olla yksin lapsen kanssa, mutta kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin! Se kuka joskus vielä minulle niin väittää, voi tunkea päänsä jonnekin. Niin puppua koko lause!

Kissakin alkaa lämmetä vauvalle!

Kuitenkin, jos koskaan erehtyy ajattelemaan, että olisi jotenkin ihan normaalia ja joka päiväistä, että se kumppani auttaa, niin tuo jos joku herättää; mahdollisimman vaikeaa yksin lasten kanssa. Sitä alkaa arvostaa enemmän olemassa olevaa. Vaikka itsehän toki arvostan jatkuvasti, mutta muistutus ei ole pahitteeksi koskaan 😉 Kyllä se kumppani on todella suuri apu, varsinkin jos se on noin huomaavainen ja avulias, kuin omani. <3 kyllä mä olisin niin hukassa ilman häntä.

-emiljaana

15.1.2015

Imetykseen apua

Yleinen äiti, arki, esikoinen, imetys, imuote, kuopus, lapsi, neuvola, perhe, rintaraivoava vauva, suihkutissit, Talvi, vauva, Veli, vertaistuki Ei kommentteja

Kuopus oli syntyessään 3915g, 50cm ja päänympärykseltään 34,5cm. Hän syntyi viikoin 37+0. Kävimme siis neuvolassa vuoden viimeisenä päivänä, jolloin kuopus oli kuuden viikon ikäinen. Painoa oli tullut hyvin, 5290g ja 57cm, päänympärys 38,1cm. Kuopus on rauhallinen ja tyytyväinen. Samalla reissulla hän sai rotarokotteen. Kyseinen rokote on herättänyt paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa uutuutensa vuoksi. Meillä esikoinen on jo saanut kyseisen rokotteen vuonna 2010, enkä muista, että siitä juurikaan mitään olisi tullut. Kuopus nukkui rokotteen annosta vuorokauden verran todella hyvin, ja oli ehkä normaalia hieman väsyneempi muina päivinä. Kakkaamisväli muuttui harvemmaksi, ja hän itkeskeli hieman enemmän vatsakipuja. Mahassa kurni selkeästi paljon ja pierut sekä kakat haisivat ihan törkeän pahalle. Tätä kesti vajaat kaksi viikkoa, jonka jälkeen ihan kuin sormia napsauttamalla lapsi muuttui takaisin omaksi itsekseen. Meillä ei siis kummoisempia vaivoja ollut, mikä on erittäin yleistä. En itse henkilökohtaisesti näy yhtäkään syytä jättää rokottamatta, ja olen aiheesta lukenut melko paljon.

Kuopus on kasvanut ihan hirveästi. Huomenna ikää tulee tasan 2 kuukautta. Hän juttelee paljon, hymyilee ja antaa riemun kiljahduksia, itkee kyyneliä ja ilmeistä ja silmistä huomaa, kun joku harmittaa, voi se ilme on niin sydäntä särkevä vetistävien silmien kanssa! Hän on oppinut kannattelemaan päätään todella hyvin, ja tänään kannatteli käsistä nostettaessa jo! Hän on myös löytänyt kätensä ja jalkansa. Hän vie kädet suuhunsa, ja tutkii niitä, sekä pyörittelee käsiään toisiaan vasten. Hän on alkanut rapsutella ja kurotella. Jalkojaan hän potkii ja jumppaa paljon. Ihaninta on nähdä, kun hän selkeästi innostuu nähdessään tutun henkilön, ja alkaa potkia, huitoa ja höpöttää ihan kamalasti! Räkiminen on myös ihan ykkösjuttu.

Liinailu auttaa lähes kaikkiin vaivoihin.

Kuopus on todella tyytyväinen, ja itkee vain väsymystä, vatsakipua ja tylsyyttä, sekä tietty nälkää ellen ehdi vastaamaan tai huomaa muita nälän merkkejä. Nämäkin itkut ovat melko vähäisiä, mutta vertailun kohteenani on vain esikoinen, joka itki taukoamatta lähes koko esimmäisen vuotensa. Kyllä ovat lapset täysin vastakohdat toisilleen!

Imetyksestä haluan kertoa. Saimme jokusen aikaa sitten rintakumit pois käytöstä. Kumit otimme käyttöön pojan ollessa noin viikon ikäinen, kun rintani olivat rikki ja imetys sattui väärän otteen vuoksi niin pajon, että itkin joka kerta. Jopa kumin kanssa imetys sattui toisinaan. Muistan kysyneeni imetystukihenkilöltä netissä apua, mutten kokenut saavani viestien kautta tarpeeksi kattavaa neuvoa ja tukea. Pääsimme kumista eroon niin, että vähitellen lisäsin syöttökertoja ilman kumia, hammasta purren. Jossain vaiheessa huomasin, että yöllä en ole käyttänyt kertaakaan kumia, ja siitä muutaman päivän päästä kumi jäi kokonaan käytöstä. Imuote on silti vielä huono, ja imetys tuntuu todella inhottavalta, sekä poika naksuttaa imiessään. Minulla on myös suihkutissit (maidon virtaus on liian kova, ja maito suihkuaa rinnoista) jotka vaikuttavat otteeseen, vatsavaivoihin ja syömiseen muutenkin. Kuopus on alkanut nyt viime aikoina raivoamaan rinnalla. Hän potkii, huitoo, pyörittää päätään, repii rintaa, raapii ja huutaa, eikä suostu syömään kuin tietyissä asennoissa.

Ajasta ja paikasta riippumatta.

Halusin konkreettista apua ihan kasvotusten, joten raahasin siskoni vauvansa kanssa (ajattelin, että hekin hyötyisivät kanssa) mukaan imetystukiryhmään. Sain siellä paljon neuvoja, tukea, tsemppausta ja tunteen, etten ole todellakaan ainoa, jolla on ongelmia. Suosittelen!

Nyt meillä on hoidettavana suihkutissit, rintaraivoamiseen huijausyrityksiä, ja kenguruhoitoa imuotteen parantamiseksi. Rintani ovat jo melko turtuneet kipuun, mikä on hyvä asia, mutta olen huomannut, että otekin on yhä useammin parempi. Täytyy antaa vauvalle vain aikaa oppia. Meillä jäi nyt kumin pois jättämisen aikoihin tuttikin kokonaan pois sillä se ei enää kelpaa, mikä on hyvä asia imetyksen suhteen! Mielestäni meillä kuitenkin sujuu imetys suht ok.

Esikoinen opettelee jääkiekkoilua ja luistelua!

Esikoinen on palannut päiväkotiin, ja reipastunut veikan syntymän jälkeen huimasti. Hän ei valita enää muuta kuin tylsyyttä ja turhautumista, ja uhmaaminenkin on jäänyt taakse. Olen huomannut, että oma mielialani tottakai vaikuttaa todella paljon, ja olen itsekin koittanut tsempata, vaikka väsymys tekeekin minusta kiukkuisemman. Kuopus syö sekä päivisin, että öisinkin lähes tunnin välein, joten katkonainen uni on melko raskasta.

Jos vain jaksaa touhuta niin esikoinen on tyytyväinen ja kaikki mene sujuvammin koko päivän, mutta on meilläkin päiviä jolloin kuuluu paljon ”kukaan ei leiki mun kaa”. Pakko myöntää, että aina ei vaan jaksa. Mutta parempaan päin tämä on jo menossa. Olen todennut, että lautapelit ovat ihan parhaita meillä! Eivät vaadi paljoa, niitä voi pelata imettäessäkin, ja esikoinen oppii uusien pelien kautta numerot, kellot ja laskemisen! Ostin ihan tätä varten Myyrän numero- ja kellonaikapelit meille

Nyt yleisesti ottaenkin pitäisi alkaa helpottaa kaiken kanssa, sillä yleensä kahden kuukauden iässä alkaa arki sutviintua paremmin. On ihanaa, että kuopus viihtyy paljon vain sylissä, mutta on myös ihanaa, että pääsee taas tekemään muutakin. Olen kyllä nauttinut suunnattomasti näistä kahdesta ensimmäisestä kuukaudesta. <3 Nämä haluaisin muistaa, ja jos en, niin käväisen lukemassa täältä!

Ps. Rakastan talvea.

-emiljaana

29.12.2014

Nimiäiset

Yleinen äiti, äitiys, arki, esikoinen, imetys, itse tehty, kuopus, lapsi, nimiäiset, perhe, vauva, Veli Ei kommentteja

Ensinnäkin kyllä, ne saatiin järkättyä! Kakku leivottiin, kämppä siivottiin ja aamulla ei ollut enää edes hoppu minkään kanssa!

Vieraat saapuivat, vauvaa ihailtiin, kahvia kera herkkujen nautittiin ja kaikilla oli mukavaa. Tarjoilu ei ollut kummoinen, mutta itse olen tyytyväinen, ja se on pääasia. Jännitin hieman, että joku olisi sanonut jotain ristiäisten sivuuttamisesta, mutta kukaan ei sanonut mitään.

Paikalla oli vain lähisuku, vaikkakin meidän lähisuku onkin melko suuri. Mutta juuri siksi ei ystäviä kutsuttu, ja hehän ovat nimen tienneet muutenkin jo ennen muita.
Lahjoja saimme mm. isomummun kutomia asusteita, lastenlaulukirjan, rahapankin (ja toki sisältöäkin), sekä mahtavimpana isäni veistämän kynttilänjalan, johon kaiverrutetaan vielä nimi.

Esikoisen piti saada kunnia kertoa nimi vieraille, mutta ressukkaa alkoi ujostuttaa, joten äitihän sen sitten kertoi. Eräs sukulainen oli ihana ja oli tuonut tuolle isommalle hurmurillekin pienen, mutta erittäin mieluisan lahja! Kiitos siitä!

Kaiken kaikkiaan juhlat menivät hienosti. Vauva kävi muutamassa sylissä, mutta turvautui rintaan suurimman osan ajasta. Oli mukavaa juhlistaa vauvaa, ja viettää aikaa suvun kanssa. Olen äärimmäisen iloinen että saimme juhlat järjestettyä hienosti, ottaen huomioon väsymyksen ja turhautumisen.

Tämä päivä vielä kruunasi eiliset juhlat ja väsymyksen. Nimittäin aamulla sain nukkua pitkään kun mies oli poikien kanssa, esikoinen käväisi herättämässä että siellä on yllätys. Aamupala odotti pöydässä! Kauppareissulla kuopus nukkui koko ajan ja esikoinen jaksoi hienosti, kesti meillä kuitenkin 4h koko reissu. Ja voi, koko päivä on ollut ihan yhtä parhautta! Ei lainkaan kiukuttelua tai nyrpeää naamaa edes uhmaikäisellä, ja päivä on ollut niin iloinen. Illalla esikoiselle satua lukiessani kuopus alkoi itkeä rinnalle, peittelin pojan, suukotin ja olin laittamassa rutiinista mankasta soimaan toisen sadun vielä, kun esikoinen totesi ”vauva herää, mee äiti äkkiä! Hyvää yötä!”. Että höpönlöpön mitään mustasukkaisuutta meillä ole! Mä olen ylpeä mun esikoisesta, kun se on niin kauniisti ottanut vauvan vastaan ja huomioi hänet yhtälailla kuin muutkin.

Meillä varmaan yleisin lause jota kuulee jokaisen suusta, joka päivä, ja jokaiselle tässä perheessä; ”sä oot ihana”. Ja se kertoo kaiken tarpeellisen.

Ihanaa kerrakseen kaikki, ja lässynläätä lisää vielä kera onnellisuuden. Täydellisyyttä kerrakseen, ja tän mä haluan muistaa, niitä arjen pieniä, mutta suuria iloja.

-emiljaana

22.12.2014

kuulumisia!

Yleinen äiti, äitiys, arki, esikoinen, imetys, kuopus, lapsi, perhe, väsymys, vauva, Veli Ei kommentteja

Jotenkin vaikea aloittaa nykyään tekstiä. Se aloitus on hankalin, ei itse aiheet. No mutta, nyt kun tuli aloitettua näin niin jatketaas tästä.

Siispä meidän kuulumisia. Voi vitsi oli ihanaa kun päiväkoti oli auki! Esikoinen sai kulutettua aikaansa ja energiaansa, ja sai mukavasti aktiviteetteja. Samalla itse pystyin aamupäivät nukkumaan kuopuksen kanssa, ja tämä oli suunnattoman mukavaa jo oli edellinen yö mennyt huonommin. Tuli siis oikeasti käytettyä aika hyödyksi! Sitten pystyi hyvillä mielin hakemaan esikoisen hoidosta. Esikoinen vielä tykkää olla siellä niin ei tule huonoa omatuntoa sillö , että jättöisin häntä vähemmälle huomiolle. Tuo päikky on kyllä ihan mahti, verrattuna niihin muutamaan edelliseen!

Meidän pienin on ollut pääsääntöisesti oikein kiltti ja helppo vauva. Erittäin tyytyväinen, syö hyvin ja on suurimmaksi osaksi nukkunutkin hyvin – ainakin tähän asti. Nyt viikko takaperin itkut hieman pahenivat. Kuopus on nyt viiden viikon ikäinen. Kolmen viikon iässä oli tiheän imun kausi, joka kesti muistaakseni viitisen päivää. Sen jälkeen helpotti hetkeksi, ja poika nukkui pari yötä vain yhdellä syötöllä, mutta sitten taas paheni. Nyt siis aamut ja päivät menevät hyvin, mutta illat ja yöt ovat vaikeita. Poika on todella levoton, huutaa kipuitkua, haluaa olla vain sylissä ja rintaa pitäisi saada koko ajan. Jos sitten rinnalle ottaa, niin levotonhan hän siinä on; huitoo käsillä, potkii, hamuaa, itkee, repii ja tönii. Ja vaikka nänni olisi suussa, niin silti hamuaminen jatkuu itkun kanssa. Hän rauhoittuu hetkeksi syömään, ja sitten aloittaa taas saman – ja tätä rumbaa jatketaan monta tuntia. Kokeilimme Cuplatonia, jonka pitäisi auttaa ilmavaivoihin, mutta se vain pahensi. Vuorokausi sen kanssa oli järjetöntä puklailua ja tissillä koko vuorokauden nukkumatta juuri lainkaan.

Nyt olemme hieman jo oppineet käsittelemään poikaa ja lukemaan häntä. Ensinnäkin meillä ihan ykkönen on rintareppu! Siihen rauhoittuu aina, ja nukahtaa todella helposti. Ei ole tullut vielä kertaakaan sellaista vaivaa johon se ei auttaisi. Toinen on sitten pystyssä pitäminen, olkaa vasten on ihan paras. Ja kolmantena vatsallaan nukkuminen, toki vain valvovan silmän alla. Olen siinä uskossa ettänämä vaivat ovat täysin normaaleja suolen kehittymättömyyteen liittyviä oireita, ainakin toistaiseksi.

Mutta on meidän päivissä jotain ihanaakin itkujen seassa. Esikoinen on ottanut lähes joka aamu tavaksi siivota olohuoneen meidän vielä nukkuessa. Suunnattoman kaunis ele neljä vuotiaalta! Ja vielä täysin pyytämättä!
Hän on nyt pitänyt paljon seuraa kuopukselle kun tämä on hereillä. Kuopus sitteriin ja he viihtyvät keskenään tunninkin verran viihdyttäen toisiaan. Nyt varsinkin kun kuopus on alkanut juttelemaan takaisin niin vallattoman suloisesti!

Itse voin myös hyvin, kiitos siitä kuuluu täysin tuolle miehelle. Vähän tietty väsyttää, mutta se nyt on varmaan jokaisen vauvaperheen vanhempien riesana. Mutta synnytyksestä olen palautunut päällisin puolin täysin, enkä ole ollut hetkeen enää kipeä. Mahdin normaaleihin 36 koon vaatteisiin ongelmitta, mutta vanhaan kokooni ennen raskautta en halua, sillä olin kokoa 32 (housuni olivat pienimmillään 24-25, siis älyttömän pienet). Tahtoisin jäädä ”pullukammaksi” mutta saas nähdä mitä imetys tekee kropalle.

Mutta koska joulu lähestyy, täytyy paketoida viimeiset lahjat vielä. Nyt tavoitteena on postata useammin, katsotaan onnistunko!

-emiljaana

9.12.2014

Onnea ja ongelmia

Yleinen äiti, äitiys, esikoinen, imetys, kuopus, lapsi, perhe, vauva Ei kommentteja

Ensinnäkin, voi että sitä vauvan tuoksua!

Sitten. Tauko on ollut pitkä, sillä olen omistautunut täysin perheelleni. Olemme tutustuneet vauvaan ja opetelleet uutta joka päivä. Suurimmaksi osaksi päiväni kuluu silti nukkuessa ja imettäessä, joten annettakoon anteeksi pitkähkö postausaika.

Arki se sujuu ihan kivasti. Vauva on nyt kolme viikkoa vanha. Esikoinen on palannut päiväkotiin pitkien päivien vuoksi, ja olihan niitä kavereita ja normaalia rytmiä jo selkeästi ikävä. Lähes 2 viikkoa oli kotona meidän kanssa.

Kimblestä on tullut jo rutiini; imettäessä huomiota voi antaa kummallekin! :)

Esikoinen otti yllättävän hyvin vauvan vastaan. Alkuun oli kahdella ensimmäisellä viikolla sellaista huomionhakua ja ”ininää”, ja tuntui että ainoat lauseet jotka kuuli häneltä olivat ”mitä mä voisin tehdä?” ja ”kukaan ei leiki mun kanssa!”. Olihan se uuvuttavaa, kun muutenkin oli kipeä, väsynyt, vauva roikkui rinnalla koko ajan ja toistakin pitäisi ehtiä viihdyttämään joka sekunti. Mutta nyt kun esikoinen palasi päiväkotiin, helpotti päivät huomattavasti hänen kotona ollessaan. Enää ei kuule jatkuvasti noita kahta lausetta, vaan hän jopa leikkii itsekseenkin mielellään hetkiä.

Kuopus on täysimetyksellä ja nukkuu yöt hyvin pääsääntöisesti, hän syö kolmesti 21.00-08.00 välisenä aikana jos on hyvä yö. Vaikeana yönä sitten saattaa roikkua tissillä tunti tolkulla eikä millään suostu sänkyynsä nukahtamaan, joten huoletta annan silloin nukkua vieressäni.
Päivällä vauva nukkuu vieläkin paremmin. Silti hän jaksaa olla hereillä todella pitkiä aikoja putkeen monesti päivässä. Pääsääntöisesti hän on todella tyytyväinen ja hyväntuulinen, mutta vatsavaivat ovat kiusana, kuten varmaan jokaisella vastasyntyneellä. Mitäpä sitä voi odottaa suolistolta joka ei koskaan ennen ole ruokaa saanut.

Meillä vatsavaivoihin on auttanut jumppaaminen todella paljon ja harrastetaan sitä päivittäin useita kertoja. Samaten vauvan vatsallaan olo ja nukkuminen, silloin kun on sylissä. Pientä vauvaahan ei suositella nukuttaan vatsallaan, ainakaan yksin ollessaan. Enkä uskaltaisikaan, siksi vain päiväsaikaan sylissä nukkuu melkein vallan vatsallaan.

Ongelmista inhottavin on imetykseeni liittyvä. Moni varmasti kamppailee saman asian kanssa, lienee yleisin ongelma. Vauvan imemisote on siis väärä.

Nyt jos täällä on imetyksen kanssa kamppailevia, niin suosittelen lämpimästi imetys.fi-sivustoa, sekä facebookissa toimivaa Imetystuki ry-ryhmää. Näistä saa uskomattoman paljon apua ja tietoa itsestä tyhmiltä tuntuviinkin kysymyksiin, sekä mm. tietoa äidinmaidosta ja korvikkeista, kiinteisiin siirtymisestä ja fiktio ja fakta-tietoutta. Kannattaa vilkaista!

Siis ongelmina meillä ovat seuraavat;
~ vauvan imuote
~ tissiraivarit
~ vauva ei avaa suutaan kunnolla

Ensipäivien vuoksi nännini rikkoutuivat niin että maidon mukana tuli verta jokaisella imetyskerralla. Viisastuin esikoisen ajoilta, ja ostin rintakumin kun vauva oli viikon ikäinen. Rintakumien avulla sain nännit paranemaan, ja nyt haasteena onkin otteen korjaaminen, sillä vaikka vauva saa maitoa kyllikseen, imetys sattuu otteen vuoksi.

Olen todennut, että otteeseen vaikuttaa selkeästi suun aukaiseminen, jota ei saa parannettua edes asennoilla. Tiedän siis varsin hyvin oikeat asennot ja jalkojen siirtämisen vaikutuksesta, mutta nämäpä eivät tepsi meillä. Toinen asia mikä vaikuttanee, on rintakumi. Kumin kanssa vauva saa nännin helposti tarpeeksi syvälle, sillä kumi vie sen sinne automaattisesti. Silti ilman otettaessa saamme yrittää kymmeniä kertoja ennen onnistumista, eikä tätäkään voi harjoitella kuin silloin, kun vauva on todella rauhallinen. Olen myös kesken imetyksen yrittänyt kun herumisvaihe on lakannut, samalla kymmenien kertojen tuloksella. Muutenhan ote ei haittaisi, mutta kun se on kivulias

Muutenhan meillä on oikeasti mennyt todella kivasti! Kuopus on niin ihana, että sitä ei malttaisi lakata tuijottamasta! <3 Ne tummat silmät valloittaa täysin!

-emiljaana

1 2 3 4