Kunnioitusta heille
Jälkitarkastus ohi. Tarkastuksessa oli kaikki hyvin, niinkuin odotinkin, mutta painosta tuli hieman noottia. Lääkärin mielestä on hieman hälyyttävää, että painoni laskee niin paljon niin lyhyessä ajassa. Tiedostan tämän kyllä itsekin. Kuopuksen syntymän jälkeen on painoni laskenut nyt noin 16kg. Paino hipoo jo todella lähellä lähtöpainoa. Katsotaan nyt sitten miten etenee.
Arki on tasaantunut, ja olemme löytäneet ihan parhaan jutun; kantoreppu ja -liina! Itse käytän liinaa, ja olen käyttänyt vanhasta lakanasta ompelemaani. Nyt postissa odotan saapuvan trikoisen liinan. Mies on tykännyt repusta, ja nopeampihan se on laittaa kuin liina.
Kantoreppuna kokeilimme ensin jotain halpaa ja erittäin surkeaa, joka ergonomialtaankin on ihan kamala. Keskipaneeli on ohut, joka pakottaa lapsen jalat suoraan, mikä ei ole lainkaan suotuisa lapsen lonkalle. Otin selvää oman paikkakuntamme lainaamosta, josta vuokrasimme ensin manducan viikoksi, koska se on tykätty ja kehuttu, sekä ergonominen niin kantajalle kuin kannettavallekin. Manduca oli ihan kiva, ja mieskin ilmeisesti ainakin tykkäsi, mutta omat hartiani ovat todella pienet, joten olkahihnojen säädöt eivät riittäneet. Eikun takaisin lainaamoon, ja lainaamon tukienkilökin sanoi, että tuo on todella yleinen ongelma pienikokoisilla kantajilla. Kokeilimme siis tulaa, joka on vähemmän säädettävä, mutta ihan uskomaton! Omassa käytössä tuo oli ihan loistava! Olin ihan suru puserossa kun jouduin palauttamaan sen!
Joten nyt kun odottelemme, että poika kasvaisi vauvatuen ohi, niin kannan liinassa. Nyt kun olen oppinut sidonnan kunnolla, se käy jo aika näpsäkästi, ja voi että kuopus tykkää! Hän nukkuu todella hyvin siinä, ja vain kerran on tullut hetki, kun liina ei ole kelvannut, ja minä kannan kyllä todella paljon liinassa!
Kantoliinassa ja ergonomisessa repussa on se hyvä puoli, että lasta ei voi kantaa liian kauaa, koska asento on täysin luonnollisen ja suotuisa lapselle. Liinassa vielä kaiken lisäksi ei edes tunne vauvan painoa missään, joten ihan kuin vauva leijuisi edessäni. Ja meidän poika on kuitekin jo 2kk ja painoltaan 6,6kg karkeasti. Suosittelen kokeilemaan, se helpottaa arkea paljon! Meidän lapsi kun ei nuku juurikaan muualla kuin sylissä, joten miksei sitten pitäisi sylissä mutta niin, että kädet ovat vapaat! 
Puhelimeni oli korjauksessa, joten kuvia on ollut rajoitetusti. Silti nyt kun sain sen takaisin (tai siis tilalle uuden), on kuvia jälleen pystynyt ottamaan.
Olemme ulkoilleet melko paljon. Ja nyt hoksattu taas perhekerhot! Olen myös vietänyt melko paljon aikaa muiden äitien kanssa, sillä niitä nyt lähipiiristäkin löytyy. Jotenkin mukavaa, kun on samassa tilanteessa olevia, ja osa melkein täysinkin. Ihan suunnaton vertaistuki, joka auttaa todella monessa asiassa!
Kuitenkin nyt tuli päivä, kun mies oli pois kotoa. Alkupäivä meni ihan okei, kävimme dinosaurusnäyttelyssä.
Esikoinen innostui kunnolla, ja kuopuskin ihmetteli osansa.
Kummin virkaa toimitettu jo 9 vuotta yhden tähtisilmän kanssa!
Ilapäivästä tulimme kotiin, ja siitä alkoi kaaos. Kuopus huusi vatsavaivojansa, sillä olin edellisenä päivänä poikennut ruokavaliosta kummipoikani syntymäpäivillä. Samalla esikoinen itki huomiota, ja halusi kaikkea mahdollista. Kumpikin itkeskeli klo 16-22, kuopus lähes taukoamatta. Annoin esikoisen nukkua vieressäni, koska se on harvinaista herkkua hänelle.
Aamu meni ihan ok, vähän itkua ja kiukkua, mutta aamupäivästä alkoi huuto. Kumpikin huusi päät punaisena tunnin putkeen, ja ihmettelen, miksen itkenyt. Enkä kyllä tiedä miten sain heidät hiljaisiksi. Silti huomasin, että olimme menossa kaupunkiin sovittuun tapaamiseen ihan ajallaan ja sovussa.
Illasta menimme serkkuni perheen luokse, sillä ajattelin, että en kyllä jaksa toista samanlaista iltaa putkeen. Samalla reissulla mies ilmoitti tulevansa sittenkin jo sinä iltana, vaikka piti vasta seuraavana päivänä. Voi se huokaus helpotuksesta!
Ja kaikki kunnioitus ja hatun nosto niille yksinhuoltajille, jotka ovat useamman lapsen kanssa yksin! Tiedän kyllä esikoisesta, mitä on olla yksin lapsen kanssa, mutta kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksikin! Se kuka joskus vielä minulle niin väittää, voi tunkea päänsä jonnekin. Niin puppua koko lause!
Kissakin alkaa lämmetä vauvalle!
Kuitenkin, jos koskaan erehtyy ajattelemaan, että olisi jotenkin ihan normaalia ja joka päiväistä, että se kumppani auttaa, niin tuo jos joku herättää; mahdollisimman vaikeaa yksin lasten kanssa. Sitä alkaa arvostaa enemmän olemassa olevaa. Vaikka itsehän toki arvostan jatkuvasti, mutta muistutus ei ole pahitteeksi koskaan 😉 Kyllä se kumppani on todella suuri apu, varsinkin jos se on noin huomaavainen ja avulias, kuin omani. <3 kyllä mä olisin niin hukassa ilman häntä.
-emiljaana