Vihdoin valmista
Päästiinhän me silti tällä viikolla liikkeellekin! Oltiin kaupungilla siskoni kanssa, ja illalla kyllä taas huomasi että tuli liikuttua kotoota muualle. Oli mukava kyllä liikkua, kun harvemmin meitä mihinkään pyydetään, mutta aina se kostautuu. Särkylääkkeitä on mennyt tällä viikolla enemmän kuin koko raskauden aikana, mikä jokseenkin harmittaa, sillä en muutenkaan mielelläni lääkkeitä napsi. Mutta luettuani, että kivun aiheuttamasta stressistä on enemmän haittaa vauvalle kuin itse särkylääkkeistä, niin mieluummin sitten olen kärsimättä ihan niin pitkään kuin normaalisti.
Coffee Housessa välipalalla.
36+0
Möllöttelijä päikkäriseurana.
Joskus kyllä on sellaisia päiviä että mihinkään ei satu, ja olo on ihan mahtava! Sen kyllä huomaa musta. Kiukuttelu kipeenä on toki normaalia, mutta kyllä sen huomaa kaikista noista kanssa eläjistäkin että on mukavaa jos on välipäiviä. Esikoinen on tupannut jo kysymään aamulla että ”ootko sä tänään kipee?”. Harmittaa, koska inhoan kiukutella, varsinkin kun mitään syytä nuo eivät anna sille.
Mua välillä huvittaa se kuinka joillain on sellainen kuva musta että kiukuttelen paljonkin, mutta sitten usein kuulee kuitenkin niiltä jotka näkevät enemmänkin, että oon aika vaisu tapaus kiukuttelun suhteen. Mua huvittaa usein ne hormoonihuuruissa elävät odottajat, joilla on vaikeuksia hallita tunteitaan. Ei mitenkään ivallisella tavalla, vaan sellaisella, että kun yleistetään että kaikki odottajat kuuluvat tähän kastiin, ja itseäni en sellaisena näe. Oon mieheltä ihan kysynytkin että oonko sellainen hirviöodottaja joka kimpaantuu sekunnissa ja huutaa ihan turhista asioista, niin vastaus on usein että ”voitko sä joskus näyttää edes siltä että sua kiukuttaa”. No nyt varmasti on näkynytkin viime aikoina, mutta nää kiukut ei kyllä hormooneista johdu.
Tiedän kyllä että mulla itku tulee tosi herkästi. Siis välillä oikeesti ihan sairaan herkästi. Esikoinen kerran totesi että ”äiti on ihan surkee kokki” ja kehui sitten miehen ihan maasta taivaisiin siinä taidoillaan. Tämähän on siis ihan faktajuttu, mutta mullahan tuli siitä itku. Tunsin kyllä itseni ihan idiootiksi. 😀 Toinen mikä huvittaa on se, että istuin illalla yksikseni sohvalla juoden teetä, mies oli työreissulla. Tästä on viikon verran aikaa. Tuli jostain mieleen vanhoja juttuja miehestä, ja ajasta ennen lasta. Siinähän mä sitten itkeskelin yksikseni sohvalla että oon vaan niin onnellinen kun se on mun, vaikka ihan varma joskus olin että en sitä itelleni saa.
No, asiasta toiseen. Ompelukonekin vihdoin tuli kotiin, toimitus oli vain myöhemmin kuin saumurilla. Joten nyt 
olen saanut muutakin valmiiksi! Pojalle valmistui teräsmiehen viitta (josta kuvaa en vielä laita, koska loppu puku puuttuu). Niistä lakanoista jo mainitsinkin vauvalle, ja nyt sain vihdoin tärkeimmän valmiiksi, mikä on ollut pitkään haaveena. Meillä on esikoisen ajalta makuupussi ja pieni peitto rattaisiin, ja niiden kuosi ei ollut mieleinen. Joten niihin tein uudenpäällisen kumpaankin. Mainittakoon että alkuperäinen oli keltainen nallekuvioilla, joten olen hyvinkin tyytyväinen mustavalkoiseen, vaikka se värittömämpi onkin. Silti nämä ovat mielestäni paljon mukavemmat. Nyt olen tehnyt kaiken tarvittavan valmiiksi, joten vauva saisi jos syntyä!
-emiljaana
Mutta sitten on niitä ihmeellisiä aamuja, kuten tänään, että herään aikaisin puhtia täynnä ja teen vaikka mitä, 
energiaa riittää vaikka mihin! Tänään se energia kului kotiin ja esikoiseen. Heräsin aamulla ensimmäisenä tiskaamaan. Oli vielä mukavan syksyinen sadekeli, joten me lähdettiin koiran ja esikoisen kanssa lenkille ja puistoon. No poikahan oli ihan tohkeissaan, kun sai hyppiä ihan luvan kanssa lätäköissä ja lutrata kunnolla! Koira sen sijaan ei ollut ihan niin innoissaan, johtui varmaan sadetakista 😀
Loma alkoi kivasti. Käytiin lennättämässä leijaa viikonloppuna, ollaan leivottu pipareita, ja tänään harjoiteltu pyörällä ajamista ilman apupyöriä! Turhautuminen ja kiukutteluhan siitä tuli, mutta kuulunevat asiaan. Nyt esikoinen haluaisi kovasti harjoitella koko ajan, vaikka se tyhmää onkin kun ei osaa.
Mutta on se ihanaa silti että hänestä on kasvanut noinkin hieno poika. Esikoinen on niin huomaavainen ja rauhallinen neljä vuotiaaksi pojaksi, että olen lähes jatkuvasti erittäin ylpeä hänestä. Toki ikään kuuluu itsekkyys, ja lapsille nyt ylipäänsä, mutta tuo osaa silti sulkea sen itsekkyyden poiskin uskomattoman hyvin. Hän on niin ajattelevainen että välillä mietin, miten onnistuin noinkin hyvin ensimmäisissä vuosissa hänen kanssaan.
Viime päivät on mennyt lepäillessä ja laiskotellessa. Supistuksia tulee edelleen päivittäin, ja pahoinvointi on ihan kamala toisinaan. Olo alkaa olla todella tukala, sillä vauva painaa keuhkoihin, ja astmani on puhjennut uudelleen. Tuntuu että tukehdun, ja samaan aikaan keho painaa tolkuttoman paljon. Joka paikkaa turvottaa, ja koska turvottaa, ahdistaa myös fyysisesti lähes jatkuvasti. Iltaisin tulee usein itkun tunteita koska olo vain on auttamattoman hirveä.
En silti täysin vuodelevossa ole ollut, pieniä lenkkejä on tullut tehtyä ja leikkipuistossa oltua pojan kanssa. Nyt kun on tullut pimeää, ja ilmat viilenevät, viihdyn enemmän ulkosalla. En lukeudu kesästä pitäviin, vaan päinvastoin syksy, talvi ja pimeys ovat mun juttu. Mitä kylmempi ulkona on, sitä enemmän tunnen oloni kotoisammaksi. Lenkit viileässä ilmassa on ihan mahtavaa, vaikka vaatetta joutuisikin pukemaan enemmän. Syksyisin on mukava istua sohvalla kynttilänvalossa teetä juoden, ja luksustahan on jos pääsee kainaloon vielä. Täydellinen vuodenaika. :3
Sunnuntaina kävimme ala-asteen syystempauksessa, jossa oli temppurata ja hattara meidän mieleen! Temppuradalla pääsi kokeilemaan monia eri taitojaan.
sunnuntai päättyi?
