Nyt kontataan!
Kuopus on kasvanut hirveästi, ja oppinut paljon uusia taitoja. Hän lähti konttaamaan, ja viikko sen jälkeen nousi jo tuelle seisomaan. Nyt hän kulkee valtavan nopeasti. Joillekin tavaroille on ruvettu kuumeisesti etsimään uusia paikkoja. Nukkuminen on ollut vähän hakusessa, kun koko ajan tekisi mieli kontata ja kiipeillä tutkimaan. Välillä herään öisin siihen, kun hän unissaan konttaa sängyllämme, tai kiipeää minua vasten.
Haimme pinnasängyn kellarista – taas. Nyt kuopus on 7 kuukautta vanha, ja nukkuu pinnasängyssä osan yöstään. Tämä kuulostaa lauseena ”ihanteelta”. Todellisuus? Pinnasänky on sivuvaununa oman sänkymme vieressä, ja siitä on poistettu toinen laita. Näin ollen lapsi on koko ajan tavoiteltavissa, ja silti vieressä, vaikkakin omassa sängyssään. Tämä helpottaa myös yösyöttöjä, jotka ovat erittäin tärkeitä vauvalle. Öisin maito on ravitsevampaa, ja lapsi hakee turvaa ja läheisyyttä, jota päivisin ei enää jatkuvasti tankkaa. Samaten usein unohdetaan lapsen luontainen tarve herätä öisin. Tiesittekö, että vauvan täysi yö on vain viisi tuntia? Ei suinkaan kahdeksaa tai kymmentä tuntia. Nykyihanne vain ei tue lasten luontaista, ja ihan biologista elämää. Heräily ”kaiken aikaa” ei suinkaan ole kiusallaan, tai siksi, että lapsi olisi tottunut liian hyvään.
Jos haluaa tutustua aiheeseen lisää, suosittelen lukaisemaan aiheesta lisää vaikkapa lataamalla linkin sivun vasemmasta laidasta kirjan 
( http://kiintymysvanhemmuus.fi/referaatit.html )
Sivuvaununa pinnasänky toimii meillä ihan hyvin. Eihän lapsi nuku jatkuvasti siinä, mutta ensimmäiset tunnit ainakin, ja osan yöstä. Viime yö taisi mennä vain kahdella – ehkä kolmella syötöllä, ja lapsi tuli omaan sänkyymme vasta aamuyöstä. Näin me vanhemmatkin saamme kaipaamaamme tilaa hieman enemmän. En silti sulje lapselta perhepetiä pois.
Esikoinen lähti isovanhempien hoiviin lauantaina. Hän ihan tohkeissaan laski jo pitkän aikaa ennen lähtöä päiviä, ja kun se päivä koitti, hän soitteli koko aamupäivän ja ravasi katsomassa joko auto tuli pihaan. Ihanaa, että hän niin kovin odottaa vierailua. On mukava päästää lapsi iloisena yökyläilemään, kuin jännittyneenä!
Samaisena lauantaina kuopuksen oli tarkoitus jäädä hoitoon ensimmäistä kertaa. Veimme kuopuksen hoitajan luokse iltapäivästä, viivyimme hetken, sillä eihän näin pientä voi vaan jättää tutustumatta hieman. Kaikki meni hyvin, lähdimme ja lapsi jäi katsomaan peräämme. Kuuntelimme hetken oven takana, ei hiiskahdustakaan. Päästyämme hetken matkan päähän, tuli puhelimeeni viesti. Lapsi vain huutaa. Ajattelin jo heti että voi ei, ei hän ole valmis. Miksi edes laitoin? Oliko tämä nyt välttämättömyys? Mies oli mukanani, joten emme ihan heti kääntyneet takaisin. Olin päättänyt, että pidän hetken lomaa. Pian tuli hoitajiltakin viestiä, että lapsi rauhoittui.
Saimme hetken nauttia hiljaisuudesta ja vain toisistamme. Harvinaista. Ei ole ollut tällaista hetkeä pitkään, pitkään aikaan. Olimme juuri syöneet hyvää ruokaa ja juoneet lasin viiniä, joten olo oli kaikin puolin kylläinen.
Illemmalla tuli jälleen viestiä, että lapsi alkaa olla itkuinen. Lähdimme heti hakemaan. Olimme ehkä tunnin keskenämme, mutta kyllä se aika oli ihan kullan arvoista. Hoitajille iso kiitos jaksamisesta!
Palattuamme, lapsi oli todella itkuisen oloinen. Hän heti minut nähdessään ilmaisi selkeästi olleensa hädissään poissaolostamme. Hetken itkettyään sylissäni, ja sitten isänsä sylissä, hän kuitenkin rauhottui ja kaikki oli taas hyvin. Illalla hän oli hyvin kiinni minussa. Nukkumaan mentäessä hän ei olisi halunnut irroittaa sekunniksikaan, edes unissaan.
Silti tämä pieni tauko teki hyvää. Luulisi ettei noin pieni aika merkkaisi juuri mitään, mutta mitenkäs sitä sanotaan, ”tartu hetkeen”? Sehän sen määrittää. Tartuin hetkeen, ja näin hetki kasvoikin suuremmaksi kuin vain hetki.
-emiljaana