Ensimmäinen yökyläily
Lähdettiin viikonlopuksi isäni luo maalle. Maalla tarkoitan oikeasti maalla. Täällä on metsää ympärillä mielin määrin eikä ulkomaailman äänet kuulu. Täällä on hevonen, lampaita, kanoja, kissoja, koiria ja ankka. Täällä on iso piha, oma ranta, sauna ja takalla lämmitetty tupa.
Mummon kirjasto-osuus makkarissa.
Tähdet näkyvät selkeästi koska ilma on niin puhdas, ja omaa rauhaa saa aivan varmasti.
Rakastan tätä paikkaa rauhallisuuden vuoksi, ja kun tämä on niin keskellä luontoa. Olen aina mielissäni, kun tänne pääsee.
Mutta ehkä oli liian aikaista lähteä kuopuksen kanssa yökylään. Hän on herkkä, tarkoitan todella herkkä ärsykkeille. Hän sietää muutaman tunnin hälinää, mutta siihen se sitten jää. Ja sitten alkaa huuto ja väsymys, johon ei auta muu kuin pimeä ja hiljainen huone, sänky ja kainalo.
En tiedä miksi ajattelin että kyllähän se nyt siitä. Tai ehkä en edes ajatellut. Mutta ensimmäinen ilta alkoi jo olla vähän liikaa. Toisen päivän aamupäivä meni pelkästään huutaen. Koko päivänä ei paljoa nukuttanut, ja ilta oli ihan hirveä. Tiedättekö kun vauva huutaa hysteerisenä? No meidän vauva huusi hysteerisenä pitkän aikaa koska virikkeitä ja älämölöä oli liikaa. Ei vaan kestä. Ja sitten sanotaan ”sun pitää totuttaa se älämölöön”, vai pitäiskö mun vaan kuunnella mitä mun lapseni oikeasti tarvitsee? Niin. No olkoon sitten niin mutta mä kuuntelen mun lapseni tarpeita ja vastaan niihin kunnioittaen häntä, enkä ala pientä vauvaa totuttamaan mihinkään. Onneksi mä saan itse päättää.
No tätä hysteeristä huutoa kesti siis pitkän aikaa eikä oikein mikään auttanut. Kuopus vain huusi ja huusi, sillain oikein karjui. Itku alkoi tulla omiin silmiin koska tuntui niin pahalta. Vika asia sitten mikä auttoi, oli alasti peiton alla pimeässä huoneessa kainalossa. Mutta kyllä siihen kauan meni.
Me ei siis taideta lähteä kyläilemään yöksi enää vähään aikaan. Onneksi me viihdytään tosi hyvin kotonakin. 
-emiljaana