2014
Nyt kun vuosi vaihtui, pitänee sanoa muutama sananen edellisestä.
2014 oli aika tapahtumarikas vuosi. Alkuvuodesta kamppailin vielä itseni, ja erilaisten ihmissuhteiden kanssa. Pohdin paljon, ketä tarvitsen elämääni ja ketä en, kuka on sen arvoinen, että antaisin itsestäni osan. Tiesin, että on vain pari hassua ystävää, joiden ystävyyteen panostaisin, ja muut saavat sitten mennä omalla painollaan. Jouduin myös muutamaan ihmiseen katkaisemaan välit, ajatellen omaa jaksamistani, sekä perhettäni. Opin hienon läksyn; haali niitä ihmisiä ympärillesi, jotka haluavat hyvää, mutta ne, jotka aiheuttavat lähes pelkkää mielipahaa pitää sulkea pois.
Alkuvuodesta asuin pienessä opiskelijakämpässä esikoisen kanssa. Ajattelin että no tässä asutaan niin kauan että opiskelut on käyty. Tosi pienihän se koppero oli, minä nukuin olohuoneen sohvalla, esikoisella oli oma huone. Olin yksinhuoltaja, aivan kuten siihen astikin esikoisen syntymästä lähtien. Meillä meni kivasti, keskityin kouluun, ja vietin paljon aikaa vain lapseni kanssa. Olin varsin tyytyväinen elämäämme.
Mutta sitten kävikin se, mitä olin jo pitkään haaveillut. Vaikka olinkin aina tyytyväinen ihan yksistään lapseni kanssa (ihan tosi, minä pidin yh-äidin roolista paljon), minulla oli aina haave. Jokaisellahan on haaveita. Oma haaveeni oli kuitenkin kokonainen perhe. Olisi ihanaa, jos olisi kaksi lasta ja mies, sekä omakotitalo. Ja sitten vielä se yksi tietty mies, jota olin salaa rakastanut jo pitkälle toista vuotta, mutta jolle en kyennyt sitä kertomaan. Luulin aina ettei häntä kiinnosta olemassaoloni niin paljoa. Toki me vietimme aikaa keskenämme, mutta jotenkin ajattelin aina että se olisi siinä. Ja luulin kyllä että lapseni oli myös este. Mutta jotenkin tämä nyt sitten tapahtui. Haaveesta oli tulossa totta. Lapsi sai alkunsa yhteisymmärryksessä, ja jotenkin oli vain luontevaa muuttaa yhteen ja perustaa se perhe. Kaikki luuloni menivät ihan vika suuntaan!
Muutto toisen ihmisen kanssa asumaan jännitti tolkuttoman paljon. En ollut asunut toisen kanssa vuosiin. Se kesä meni paljon tutustumiseen ja opetteluun, että miten nyt eletään uusperheen elämää.
Olin kuullut juttua uusperheiden elämästä, että se olisi pelkkää riitaa ja vaikeuksia. En tiedä miksi koin tuon todelliseksi, sillä olen itse uusperheen lapsi. Odotin siis paljon pahempaa. Esikoisella oli toki uhmansa miestä kohtaan, oltiinhan me oltu aina tosi tiiviisti vain kahdestaan, eikä kukaan oikein koskaan edes uskaltanut tulla meidän väliin ennen, olimme saaneet elää omassa kuplassamme lähes neljä vuotta. Ihan ymmärrettävää, sillä nyt äiti ei olekaan enää ainoa aikuinen, ja hattua täytyy nostaa tuolle miehelle, kun niin mallikkaasti hoiti asiat. Esikoinen siis ei halunnut uskoa että nyt meidän kanssamme asuu joku muukin joka määrää, ja joka myös saa äidiltä huomiota. Silti olen uskomattoman ylpeä pojastani, sillä hän loppujen lopuksi otti asian todella rauhallisesti ja mallikkaasti, ja voin jälleen mainita että minulla on todella fiksu lapsi
Ja siihen ne ongelmat sitten jäivätkin. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuntuu että arki sujuu todella hyvin, eikä meillä riidellä. Ymmärrämme toisiamme, ja kunnioitamme. Ei ole syytä alkaa nipottamaan tai huutamaan.
Kuitenkin. Takaisin vuoteen 2014. Lasta odotettiin, tutustuttiin toisiimme ja elettiin mielestäni ihan normaalia elämää. Kävin koulua ja vartosin äitiyslomalle pääsyä. Ja sitten kun se loma alkoi, niin tylsäähän siinä tuppasi välillä olemaan. Ostin kotiin ompelukoneen ja saumurin, jotta pystyn pitämään yllä innostusta ja kehittämään itseäni.
Ja sitten poika syntyi. Erittäin suloinen pienokainen. Synnytys meni paljon paremmin kuin odotin, ja vauva-arkikin on yllättänyt iloisesti. Esikoinen oli alkuun hieman mustasukkainen, mutta se laantui nopeasti.
Joulu meni yllättävän hyvin poikien kanssa, ja vuoden vaihdekin! Esikoinen pelkäsi hieman raketteja kovan äänen vuoksi, mutta kyllä niistä silti tykättiin.
Olen vuonna 2014 saanut monta hyvää asiaa, ja vuosi on minusta todella hyvä vuosi! Pojat saivat myös pari serkkua, nimittäin veljeni ja siskoni saivat kumpikin lapsensa loppu vuodesta. Nyt on vauvoja, ja vertaistukea!
Toivon, että vuoden päästä voin sanoa jälleen, että edellinen vuosi on ollut positiivinen ajanjakso. Ainakin alku näyttää lupaavalta. 
-emiljaana