Yleinen

9 hauskaa huomiota äitiydestä

Joka laukusta löytyy nykyään tutteja, puklurättejä ja vaippoja kun ennen laukun täytti huulirasvat, hajuvedet ja lehdet mahdolisten odottelujen varalta.

Puhun itsestäni monikossa, myös silloin kun asia koskee vain itseäni. Tai ainakaan vielä Kiira ei tee ruoka, lue kirjaa tai lakkaa kynsiä. Myös muut puhuvat minusta monikossa useasti.

Keskustelen helposti vieraiden ihmisten kanssa yksityisasioista 10 minuuttia ennen kuin edes havahdun kuinka yksityisiä asioita multa onkaan kysytty.

Olen aina ollut aikamoinen vanhusmagneetti, mutta vaunulenkkeillessä keskustassa matkaan saa nopeasti mukaan päiväkävelylllä olevan papan jonka kanssa  keskustella esim siperiantuulesta.  Useimmiten tää on aika  piristävää. Miksi me suomalaiset keskustellaan muille vain jos toisella on lapsi tai koira?

Mennessäni julkisille paikoilla mietin ensimmäisenä missä on lastenhoitohuone ja mikro maidon lämmitystä varten.

Ekaa kertaa elämässäni olen aina ajoissa ja aikataulussa. Miten on mahdollista että tähän tarvittiin vauva?

Puhun sujuvasti tunti tolkulla saamatta vastauksia. Jopa silloin kun tyttö on jo ñukahtanut.

Termi tyttöjen ilta ei tarkoita enään iltaa yöelämässä alkoholin siivittämänä.  Tyttöjen ilta tarkoittaa tytön kylvettämistä ja hieromista vauvaöljyllä. Pikku pimulle maitodrinkkejä ja äidille pepsi maxia sekä smoothie coktaillasista.

Ruoka maistuu kylmänä ja entinen ehdoton oikea kätinen on jo aika taituri vasemmankin käden käytössä.  

2 kk hitit

Kiira on nyt 2 kk ja risat, joten taas on aika listata taas kuukauden hitit. Tyttö kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia. Se pieni yhdellä käsivarrelle mahtua käärö jonka kanssa sairaalasta tulin kotiin valtaa jo lähes koko sylin. Hymyjä ja keskusteluita tyttö suo jatkuvasti enemmän sekä tunnistaa tuttuja juttua. Ihahhaa-laulun alkaessa aletaan hymyilemaan ja potkuttelemaan jaloilla. Oma itsevarmuus kasvaa päivä päivältä ja koko ajan opin tuntemaan tyttöämme paremmin. Samalla on myös ollut ihana seurata miten myös läheiset oppivat tuntemaan ja käsittelemään Kiiraa. Vaikka Kiira isänsä sylissä on hellyttävin näky tulee kovana kakkosena oman isäni antama huomio pikku tytölleni. Ainoa mikä harmittaa etten pääse näkemään Kiiraa vähäsanaisen, mutta niin viisaan edesmenneen pappani sylissä. Uusia taitoja on pään pystyssä pitäminen ja kääntyily sekä jatkuvasti kehittyä katsekontakti.

IMG_0623

Omat kädet ja kieli. Pikku neiti on nyt löytänyt pikku nyrkkinsa ja koittaa saada niitä suuhunsa jatkuvasti. Omat kädet voittavat lähes jo tutinkin. Myös kieli on tunnistettu omaksi ja sillä temppuillaan sekä koitetaan nuolla omia sormia tai äidin kaulaa. 

IMG_0462

Unirytmi on jo aika vakiintunut. Aamupäivällä nukutaan lyhyitä päikkäreitä ja iltapäivällä maistuu pidemmät unet. Alkuillasta torkutaan pieniä pätkiä ja yöunille viedään klo 23. Lapsi nukkuu, aikuiset nukkuu, joten kaikki voittaa.

Leikkimatto. Ikeasta löydettiin Kiiralle leikkimatto, jonka kaaressa roikku aurinko, joutsen ja pilvi. Matolla köllötellään selällään mobiileja ihmetellen ja jaloilla potkien sekä harjoitellaan pään nostelua mahallaan. Muutamat kerrat on ehditty jo kääntyilemäänkiin.

IMG_0345

Leikit ja laulut. Joka päivä leikitään muutami tutuiksi tulleita leikkejä. Varpaista nenään kiipevät sormet- leikki ja ketä on peilissä-leikki ovat tämän hetken lemppareita. Parhaat naurut aiheuttaa kuitenkin aamuinen vaatteiden vaihto sekä tädin ja enon ilmeilyt. 

Ristiäiset. Jännityksestä huolimatta juhlat sujuivat hyvin. Ristiäisistä olenkin kertonut enemmän kahdella aikaisemmalla postauksella ja vielä on tulossa yksi kirjoitus muutamasta lahjasta. P.S posti toi Kiiran kela-kortin tällä viikolla ja nyt hän on virallisesti Kiira Emilia Voutilainen. Oli aikamoinen pysähdys lukea tytön nimi virallisesta kirjekuoresta!

Salikäynnit. Takana on nyt kolme salireissua, jotka ovat vain innostaneet äitiä kuntoilemaan. Suurimmaksi osaksi tyttö nukkuu salilla, mutta herätessään naureskelee minun puhinaa ja hikoilua. 

Näkemiin neiti Negatiivinen!

Mulla on ollut menossa jokin ihmeellinen negatiivinen vaihe viime viikkojen ajan. Loukkaannun asioista joille ei mahda mitään, suutun vitseistä ja teen karpäsestä härkäsen. Ja myönnän että olen ollut todella rasittava. Tuntuu että itseni lisäksi aiheutan pahaa mieltä myös muille. Jälkikäteen kiroan itseäni ja ärsyynnyn vielä enemmän kun en vain pitänyt suutani kiinni.Valitettavasti tämän kaiken p****n saa niskaan Ville, joka useimmiten täysin syytön mun mielipahaan. Miksi sille läheisimmälle ja todella rakkaalle ihmiselle on inhottavin? Sama kun teininä kaiken sai kestää vanhemmat.  Olen ollut juuri sellainen tyyppi, josta en itse pidä ollenkaan. Kaikille tulee varmasti ekana mieleen että väsyneen äidin puhetta, mutta ei mä en ole väsynyt,  nukun pitkään ja hyvin eikä vauva-arki ole syy tähän. Toinen hyvä syy olisi imetyksen aiheuttamat hormonihyökkäykset, ihan kiva selitys, mutta ku mä en imetä. Kykenemätön siihenkin. 

Koskaan kaikki ei ole täydellistä, mutta kaiken kaikkiaan mä elän mun unelma elämää. Vaikka sitä omakotitaloa ja Lady nimistä Kultasennoutajaa ei vielä olekkaan. Mulla on ihana poikaystävä, kaunein lapsi, loistavat välit vanhempiin ja sisaruksiin sekä hyviä ystäviä. Ainut mikä mättää on oma asenne. Ja siihen tulee muutos just nyt. Heti tän postauksen jälkeen korjaan oman asenteeni. Niin kuin Hyvät ja huonot uutiset-ohjelma kertoo että kuten mieliala vaikuttaa kävelytyyliin vaikuttaa myös kävelytyyli mielialaan! Postausta kirjoittaessa olen samalla jutellut missäs muuallakaan kuin Facebookissa ystäväni kanssa, joka fiksusti sanoi ”positiivisille ihmisille tapahtuu kaikkee kivaa”. Joten nyt hyvästelen neiti Negatiivisen ja oon avoin kaikelle lisä kivalle!

Miksi mä kirjotan tästä mun blogissa? Siksi että tätä se elämä on hyvä ja huonoja fiiliksiä, mutta elämän on. Yleensä muo ärsyttää lukea muiden blogeissa just näitä ankeita angstaus postauksia, mutta täähän on sitä arkea aidoimmillaan kun aina ei hypitä ruusun terälehdillä vaan väillä osutaan piikkisiiin varsiin. Äskeiseen lauseen kirjoitettua tajusin että toihan on just mun elämänmotto, jonka oon ite unohtanu vaikka se onkin tatuoitu ruusun kuvana selkään. Toivottavasti muutkin hyvästelevät mahdolliset neiti Negatiivisen. Palaillaan myöhemmin iloisemmilla aiheilla, paremmalla fiilikselllä ja ehkä vähän paremmalla oikeinkirjoituksellakin! ♥

 

Viikko 1 ja -1.3kg

Viikko sitten lupasin päästää teidätkin seuraamaan painonpudotustani ja matkaa kohti unelmavartaloa. Viikko sujui nopeasti hyvässä ja pahassa. Viikon aikana tuli lenkkeiltyä vaunuilla ja ilman sekä käytyä salilla yli puolen vuoden tauon jälkeen! Salitreeni tuntui uskomattoman hyvältä ja kaipuu salille vain kasvoi. Hyvä niin, sillä työnsarkaa tässä vartalossa riittää. Viikon aikana tuli pääosin syötyä terveellisesti ja säännöllisesti, mutta mukaan mahtui myös herkuttelua. Lauantaina juhlittiin äitini synttäreitä possukakun äärellä, jota tuli maistettua santsi annoksenkin verran. Herkuttelusta huolimattatuloksia saatiin aikaan ja viikon painon pudotus oli -1.3kg. 

11104052_10204063792252334_936062989_n

Tällä hetkellä mulla ei ole mitään ammattilaisen laatimia ruoka- ja liikuntaohjelmaa vaan sovellan itse. Suurena apuna on Villen tieto ja taito ruokavalioista ja salitreenaamisesta, joka omalla tekemisellään on hyvä esimerkki ja motivoiva malli. Helpottaa todella kun syödään samoja ruokia eikä tarvitse vierestä katsoa toisen herkuttelua. Lisää innostusta toi myös onnistunut salireissu Kiiran kanssa. Tyttö nukkui kantokopassa suurimman osan ajasta, mutta herätessään vain naureskeli äidin hikoilulle ja puhinalle. Myös ystävän ja perheen tuki ja kannustus tsemppaavat.

Mutta mikä on se mun unelmien vartalo? Ehdottomasti terveen ja kauniin näköinen. Haluan olla hoikka ja sopivasti lihaksikas. Hah, töitä siis riittää! Tiputettavia kiloja ja kirittäviä senttejä on jäljellä paljon, mutta hitaasti hyvää tulee. Kesäksi ei vielä kuntoon päästä, mutta kesän loppuun mennessä uskon monien tavoitteiden täyttyvän. Nyt vain katse kohti tavoitetta ja töitä tekemään. Viikon päästä taas uusia (toivottavasti yhtä hyviä tuloksia). 

Keskiviikon ruokapäiväkirja

Suurin osa raskauskiloista on karistettu ruokavalion ja kevyen liikunnan avulla. Ja nyt olisi aika päästä niistä lopuista ja muutamista ”alkuperäisistäkin” kiloista. Herkut ja ylimääräiset hiilihydraatit ovat pannassa ja herkkupäivä häämöttää jossain tulevaisuudessa. Satunnaisesti rauhalliset vaunukävelyt ovat vaihtuneet juoksuun tai reippaaseen kävelyyn sekä kotona tehtäviin lihaskunto harjoituksiin. Jatkossa tulen tiistaisin kertomaan viikon (varmasti huimista!) tuloksista, avautumaan viikon liikunta suorituksista ja näyttämään osia ruokapäiväkirjasta. Alla keskiviikon ruokapäiväkirja kuvina. 

IMG_0693

IMG_0694

IMG_0697

 

  • Aamupala: 1 keltuainen ja 2 valkuaista paistettuna, 2 rkl raejuustoa, kiivi, 2 siivua verigreippiä
  • Lounas: Naudan jauhelihaa ja salaattia
  • Väli- ja Iltapala: Banaani,-mustikka,- vadelmasmoothie maitorahkaan tehtynä.
  • Päivällinen: 2 palaa kanapiirakkaa ja salaattia. (terveellinen kanapiirakka resepti tulossa!)
  • Liikunta: 1 h reipas kävelylenkki ja 25 min rauhallinen kävely kauppaan ja takaisin

 

Ristiäiset part. 2

kiira-6

Edelleen jatketaan ristiäis teemalla. Päätin jakaa juhlat useampaan postaukseen, jotta ne pysyisivät siedettävän pituisina. Ristiäiset part. 1-postauksessa kerroin tyttäremme nimen ja kerroin kastetilaisuudesta sekä tarjoilusta. Nyt käsitellään koristelu ja lahjat. Tälläkään osa-alueella en itse joutunut hommiin vaan koristelusta vastasi äitini ja mammani. Mammani on töissä omistamassaan kukkakaupassa ja on taitava kukka-asetelmien tekijä, joten hän ottii huolehtiakseen että kukkaset. Äitini puolestaan teki DIY kukkamaljakot. Maljakot olivat vanhoja hunajapurkkeja, jotka koristeltiin liimamalla purkin kaulan ympärille pitsinauhaa ja sitomalla päälle vaaleanpunainen nauha. Maljakoiden pohjalle laitettiin koristekiviä ja mammani asetteli maljakoihin ruusun sekä vihreät täytekasvit. Lahjapöydällä oli kimppu ja tarjoilupöydällä isompi asetelma. Juhlien jälkeen järjestelin innoissani kukka-asetelmia ympäri kotia tuomaan tunnelmaa ja piristystä. Miten ihanaa onkaan kun koti on täynnä kauniita kukkia! Vaikka ristiäisiin tarkoitetut kukat aikanaan laskatuvat jäävät DIY-maljakot varmasti käyttöön. Äitini oli myös ennen juhlia ja juhlien aikana suuri apu hoitaessaan Kiiraa meidän valmistellessa ja siivotessa paikkoja. Innokkaita sylissä pitäjiä oli niin paljon ettei tyttö ollut vanhempien sylissä juhlien aikana kertaakaan.

IMG_0654

IMG_0661

Useat vieraat kysyivät lahjatoiveita, joita olen aina huono kertomaan. Toivomuksena oli kuitenkin kaunista ja käytännöllistä. Ja miten ihania lahjoja Kiira saikaan!  Esim. kauniita valokuvakehyksiä, säästölippaan, paljon vaatteita, koruja, ruokailuvälineitä, muutamia leluja, lahjakortin Lindexiin, ensimmäiset kenkänsä, itsetehdyn sisustuskirjaimen ja ihonhoitotuotteita sekä todella upean vaippakakun! Vaatteet olivat kaikki muutamia kokoja liian isoja, joka todella miellytti äitiä. Tytön kasvaessa ei tarvitse heti lähteä vaateostoksille. Kaikki lahjat olivat todella mieluisia ja järjestelty jo omille paikoilleen. Jopa kehykset jotka vielä odottavat tytön omia kuvia.

IMG_0657

IMG_0658

minni

IMG_0643

IMG_0635

IMG_0637

IMG_0607

IMG_0666

IMG_0650

 

Ristiäiset part. 1

Sunnuntaina vietettiin tyttäremme ristiäisiä ja hän sai nimekseen Kiira Emilia Voutilainen. Sukunimi tuli luonnollisesti isältä ja toinen nimi annettiin minun toisen nimen mukaan. Etunimeä mietittiin pitkään, mutta jo ennen murun syntymää molempia miellyttäen nimeksi valikoitui Kiira. Nimiä miettiessä molempia miellytti selkeästi keskipitkät ja helposti sanottavat nimet. Ville piti ehkä hiukan minua enemmän perinteisemmistä nimistä. Kauniita nimiä on todella paljon niin tytöille kuin pojillekkin, mutta vaikeinta oli löytää se oikealta ja omalta kuulostava nimi.

IMG_126536537473907

Kaste- kahvitilaisuus pidettiin Raision seurakuntatalolla, joka mahdollisti riittävän isot ja mukavat tilat. Ja isot tilat olivat tarpeen, sillä ei haluttu tinkiä vieraista tilan puutteen vuoksi. Näin meidän lähemmäs 50 vierasta mahtui hyvin. Pappia käytiin tapaamassa kuukausi aikaisemmin ja sovittiin kastetilaisuuden sisällöstä. Virsiksi valittiin varmasti jokaiselle tutut Jumalan kämmmenellä ja Suojelusenkeli. Kummisetä luki Lasten evankeliumin,  kummitäti Kumminrukouksen, minun äitini hieman muunnellun isovanhempienrukouksen ja me Villen kanssa vanhempien rukouksen. Näiden lisäksi pappi huomioi puheessaan meille tärkeät asist js ajatukset. Kastetilaisuus oli lyhyt (n 30 min) ja myös kaikki vieraina olevat lapsetkin jaksoivat sen hyvin.

kiira-2

 

IMG_20150322_205404

Kasteen jälkeen siirryttiin viereiseen saliin kahville. Koska kaikki vieraat olivat lähiseudulta ei koettu tarpeelliseksi tarjota ruokaa.  Tarjolla oli voileipäkakkua, coctailpiirakoita munavoin kanssa, kinuskikakku, kuivakakkuja, muffinseja, pikkuleipiä ja karkkia. Kahvin lisäksi mahdollisuus oli juoda teetä, mehua, limpparia ja tietysti vettä. Kakku oli tilattu Mynämäen leipomosta, mutta muuten kaiken karkkeja lukuunottamatta teki Villen äiti. Iso kiitos hänelle isosta työstä ja herkullisista tarjoiluista. Jotta saimme itse keskittyä nauttimaan juhlista oli isona apuns myös ystävämme, joka huolehti kahvin tarjoilusta ja pöydän esillepanosta ja täyttämisestä! Heidän pojallaan oli risitäiset alle 2 vuotta sitten, joten tuore kokemus ja hyvät vinkit tulivat tarpeen.

kiira-64

 

Oli ihana huomata miten moni ihminen kunnioitti tulollaan meille ja tyttärellemme tärkeää päivää.  En ole itse kovin uskonnollinen ja minulle ristiäisissä tärkeintä oli sukulaisten tapaaminen sekä tutustuttaminen lapseemme. Pääsin myös tapaamasn monia uusia ihmisiä Villen suvusta. Kiitos paljon kaikille vieraille♥

Päivä meidän kanssa

Nyt vuorossa ensimmäinen postaus meidän päivästä aamusta iltaan. Tai itseasiassä edellisestä illasta seuraavaan iltaan, koska nukkumaan meno ja yö vaikuttavat tietysti paljon päivän fiilikseen. Esittelyssä on meidän tavallinen arkipäivä jolloin Ville tekee yövuoroa.

22:50 Vaihdan tytölle vaipan ja yöppärit. Tyttö syö viimeisen kerran ennen yöunia. Useimmiten nukutetaan tyttö meidän sängyssä vieressä ollen ja hänen nukahdettuaan nostetaan omaan sänkyyn. Tänään tyttö nukahtaa kesken syömisen ja siirrän hänet suoraan omaan sänkyyn.  Käyn itse suihkussa ja teen omat iltatoimet.

00:00 Menen itsekkin sänkyyn,  mutta selailen vielä nettiä ja viestittelen Villen kanssa joka lähti aikaisemmin illalla yöksi töihin.

00:30 Sammutan valot ja alan itsekkin nukkumaan.

04:45 Tyttö herää ja ilmoittaa nälästä. Syötän ja otan pikkuisen viereeni nukkumaan. Nukahdetaan molemmat nopeasi uudestaan.Tämä yö on yksi harvoista kun hän herää syömään ennen aamua.

07:15 Ville tulee töistä. Syötän tytön ja nukutaan vielä kaikki.

08:30 Noustaan tytön kanssa ja vaihdetaan vaippa, tehdään aamupesut sekä puetaan päivävaatteet. Aamut aloitetaan aina toiminnalla valoisassa huoneessa paljon höpötellen. Pikku muru ei ilmoita vielä nälästä, joten syön oman aamupalani ensin.

09:00 Syötän tytön ja jutellaan leikkimatolla sekä ihmetellään hymynaamaa. Tyttö on hieman levoton ja masu hieman sattuu, joten rauhoittelen häntä sylissä kantaen kunnes hän nukahtaa ja siirrän hänet sitteriin.

IMG_0460

10:00 Järjestelen asuntoa, jotta iltapäivälle jää enään vain imurointi ja moppaus. Mulla on tapana siivota maanantaisin sekä perjantaisin ja torstaina pesen pyykkikorin tyhjäksi. Tällä kertaa kuitenkin siivous siirtyi tiistaille maanantain kiireiden vuoksi.

11:30 Ville herää ja höpötellää sekä halaillaan sängyllä koko perheen voimin. Tyttö syö aamun kolmannen kerran ja maidon joukkoon on sekoitettu 5 tippaa D-vitamiinia.

12:30 Syön lounaan ja Ville aamupalan, jonka jälkeen lähdetään ulos vaunulenkille. Lämpöiset ilmat ja aurinko piristää ihan älyttömästi!

IMG_0370

 

IMG_0439

15:05 Ystäväni tulee kylään ja kahvitellaan koko porukalla eilen tehdyn Pinaatti-fetapiirakan äärellä. Piiras pala toimii hyvin välipalana. Ystäväni kyläilyn aikana tyttö on Villen sylissä, joka syöttää tytön.

IMG_0455

17:40 Ville lähtee töihin ja on tällä kertaa reissussa reilu vuorokauden ajan. Tiedän jo oven käydessä että viimeistään nukkumaan mennessä mulla iskee ikävä, nukun aina Villen poissa ollessa huonommin.  Alan siivoamaan tyttö sylissä ja välillä leikkimatolla mun touhuja ihmetellen. Mietin miltä tytöstä vanhempana tuntuu isän yövuorot ja huolehdin jo etukäteen omiakin mahdollisia yövuoroja tulevaisuudessa. Ajatus meidän pikkutytöstä vieraiden ihmisten hoidossa pelottaa.

18:30 Syön ruuan. Meidän ruuat on tosi yksinkertaisia,  paistetaan kanaa/kalaa/jauhelihaa useammaksi päiväksi, jota syödään salaatin/kasvisten ja raejuuston kanssa. Tästä Villen on helppo tehdä eväät töihin ja mä saan sapuskan lautaselle nopeasti vaikka nälkä iskisi kiireenkin keskellä.

19:00 Höpöttelen ja laulelen tytölle, joka maikoilee leikkimatolla välillä hymyillen ja vastaillen kiljahdellen mun jutuille. Hassua miten luontevasti juttelen ”yksinäni” päivän  ojjelmasta, tapahtumista,  sisustusideoista, haaveilen tulevaisuudesta yms…

IMG_0345

19:45 Tyttö syö jälleen ja siirryn sohvalle vauva sylissä katselemaan telkkua. Sovin Facebookissa huomiselle ohjelmaa: käynti vanhalla työpaikalla ja kauppareissu äidin kanssa.

21:20 Pikkuinen syö ja nukahtaa syliin.

22:00 Siirrän tytön sohvalla viereeni sitteriin ja menen tekemään iltapalaksi smoothien. Tyttö nukkuu niin rauhallisesti että menen suihkuun ja ehdin tehdä rauhassa ihanan kasvohoidon. Nämä omat hiljaiset hetket ovat välillä ihan luksusta!

IMG_0483

23:00 Tyttö nukkuu vielä, mutta herää kun alan vaihtamaan vaippaa ja yövaatteita. Tyttö syö tänään viimeisen kerran ja makoillaan sängyssä yhdessä. Pikku muru pitää murina ääntä ja huiskii käsillään 10 minuuttia kunnes nukahtaa ja siirrän hänet omaan sänkyyn jatkamaan yöunia. Menen itse vielä olohuoneeseen aloittelemaan muutamaa blogi postausta ja selailen lemppari blogini läpi.

IMG_0468

01:15 Lähetän Villelle hyvän yön toivotukset ja rauhoitun nukkumaan.

 

Höpöttelyä kuluneista päivistä

Viime päivät ovat olleet aikamoista menoa. Villellä alkoi perjantaina pitkä viikonloppu ennen tänään alkavia yövuoroja.  Ollaan nautittu yhdessä olosta ja oltu jatkuvasti menossa. Päivät ovat kuluneet kaupoissa pyörien ja etsien meille jokaiselle kolmelle vaatteita ristiäisiin. Ville tarvitsi puvun, minä mekon ja tyttö mekon kasteen jälkeiseen kahvitilaisuuteen. Tytölle haluttiin mukava mekko, jota voisi käyttää arkenakin. Nyt kasvetaan niin vauhdilla että harmittaisi jos jokin vaate saisi vain yhden käyttökerran. Villen puvun metsästykseen haastetta toi pukujen koko ja malli. Ahkeralle salitreenausta harrastavalle miehelle on yllättävän haastavaa löytää hyvin istuvaa pukua. Haloselta taitavan myyjän opastuksella kuitenkin löydettiin puku, joka pienillä muutoksilla saadaan istuvaksi.

Myös minulle löydettiin ihana mekko usean vaatekauppa kierroksen jälkeen. Varsinainen kevätvaate ja mekko sesonki on vasta alkamassa, joten se toi hieman haasteta tehtävään. Mekko on todella tyttömäisen mallinen ja värinen, mutta antaa anteeksi raskauden jälkeiset merkit keskivartalolta. Halusin mekon, joka sopii päälle vaikka paino tippuisikin ja kävisi arkisempiinkin tilaisuuksiin. Oma mekkoni on varmasti yllätys minut tunteville, joten sen paljastan blogissakin vasta ristiäisten jälkeeen. Ristiäisiin onkin enää vajaa kaksi viikkoa aikaa ja pientä jännitystä ilmassa, mutta eiköhän saada mukavat juhlat aikaan.

IMG_0397

Kauppojen kiertelyn lisäksi ollaan tehty pieniä sisustussuunnitelmia, unelmoitu tulevaisuutemme terassista ja oltu viherpeukaloita. Vihdoinkin asun asunnossa, jonka parvekke soveltuu parvekekasvatukseen. Toivottavasti saadaan kesällä edes maistiaisen verran omaa satoa avomaankurkusta, chilistä, basilikasta, lehtisalaatista ja ruoka- sekä ruohosipulista! Pitäkää peukut pystyssä meidän puolesta!

IMG_0401

Tytön neuvola ja äidin jälkitarkastus

Tänään meidän kuusi viikkoisella tytöllä oli kolmas neuvola-aika sekä aika lääkärin tarkastukseen. Tavattiin myös ensimmäistä kertaa meidän oikea neuvolatäti (terveydenhoitaja). Olin todella tyytyväinen omaan raskausajan terveydenhoitajaan kuten täällä blogissakin useaan kertaan hehkutin, mutta mukavalta vaikutti tytönkin neuvolatäti. Hieman jännitin käyntiä imetyksen loppumisen vuoksi, koska olen kuullut että moni saanut siitä ”moitteita”. Taas oli jännitys turhaa ja sain ainoastaan hyvää kohtelua. On tuo meidän neuvola kyllä ihan huippu!

Terveydenhoitajalta ja lääkäriltä tyttö sai molemmilta ns. terveen paperit. Terveydenhoitaja punnitsi ja mittasi tytön sekä kyseli kuulumisia, jonka jälkeen lääkäri tarkasti vielä ihon, motoriikan, suun ja silmät. Kaikki olivat kunnossa. Lääkäri kehui ihon hyvää kuntoa, tarkkaa katsekontaktia ja seurustelutaitoja.  Painoa ja pituutta oli taas tullut. Pituus on 56cm, päänympärys 37,7 cm ja paino 4946 g.

IMG_20150305_135050

Tytön aikojen jälkeen oli vielä minun jälkitarkastus. Jälkitarkastukseen kuului kuulumisten kyselyt, punnitus, verenpaine, verensokeri ja gynekologinen tarkastus. Terveen paperit annettin minullekkin ja lupa aloittaa liikkuminen/urheilu. Lupa tuli tosin hieman myöhässä, sillä olen jo ehtinyt aloittaa lenkkeilyn ja lihaskunnon tekemisen kotona.