Onnea on ruudulla näkyvä syke, itsekseen pomppiva terve pikkuinen. Onnea on ilon kyyneleet, toivo paremmasta huomisesta. Onnea on ajatus Jooasta isoveljenä, suojelusenkelinä.
En koskaan ollut tiennyt,
että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt,
että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
Meidän pienen ”Vaapukan” pitäisi syntyä tähän maailmaan huhtikuussa <3
Kävelen itse keräämäni kukkakimppu kädessäni kohti poikien hautaa. Kävelen aivan eri suunnasta, mistä yleensä. Vettä sataa (niin kuin aina juhannuksena) ja kuumeinen oloni vain pahenee. Yhtäkkiä pysähdyn katsomaan kohti hautaa. Olen vielä niin kaukana haudasta, että Ile ei edes tajua miksi yhtäkkiä pysähdyn ja tirautan muutaman kyyneleen. Hauta näyttää erilaiselta, kuin muutama päivä takaperin. Haudan erottaa jo hyvin kaukaa.
Kädet alkavat täristä, kun askellan lähemmäs sitä vaaleaa merkkiä, jota säikähdin jo sata metriä aiemmin. Toki tärinä voi johtua myös kuumeesta, mutta yleensä minun kohdallani se johtuu paniikin omaisesta jännityksestä. Aivan tasan tarkkaan tiedän mistä on kyse, mutta en ole ehkä vielä valmis näkemään sitä. Tässä vaiheessa ei voi enää kääntyä takaisin auton luo. ”Kyllä sitä on aivan pakko mennä katsomaan, herranjestas!” – Ajattelen itsekseni.
Kun olen haudalla, jään vain tuijottamaan kiveä. Se on niin täydellinen, aivan loistava. Loistava myös siinä suhteessa, että sen näkee kauas. Soitan heti äidilleni sopertaen, että kivi on paikallaan eikä kukaan ole ilmoittanut mitään. Kyllä siinä meinaa molemmille mammoille tulla isompikin itku. Puhelun päättyessä lähetän äidilleni vielä kuvan.
Oli todella helpottavaa loppujenlopuksi, että pojat saivat uuden kiven jo Juhannukseksi
Täydellisempää hautakiveä saa etsiä, tämä on juuri sellainen kuin pitikin. Minä valitsin kiven sekä enkelit ja äitini kanssa yhdessä päätimme miten nimet tulee kaivertaa. Pientä miettimistä se vaatikin, onhan pojilla kuitenkin eri sukunimet. Tämän paremmin ei olisi voinut valita meidän enkelipojille. Nyt pääsen vihdosta viimein istuttamaan haudalle kukkia. Niinkuin näkyy, kukat ovat ruukuissa & kimppuina.
Jos jollakulla teistä on halukkuutta käydä katsomassa poikien hautaa, voin antaa tarkempia ohjeita tarvittaessa. Mutta nyt hautakiven ainakin näkee kauas, jopa hieman huononäköisemmät ihmiset. Paikkaa ei siis ole vaikeaa nähdä.
– Katariina
Tervehdys ipana.fi lukijoille, sekä vanhoille lukijoille!
Blogin siirryttyä tälle sivustolle vanha osoite jää historiaan ja päivitetään vain tätä blogia. Rullaamalla sivua alaspäin löydät vanhat blogimerkinnät blogspot-ajalta. Blogimerkinnät kertovat arjesta selviytymisestä sekä toivosta parempaan seuraavaan päivään.
Olen 21-vuotias nuori mies ja avovaimoni on Katariina Tampereelta. Olen myös isä meidän enkelipoika Jooalle, joka syntyi 5.1.2015. Jooa on meidän ainoa lapsi, emme siis ole päässeet kokemaan vauva-arkea.
Blogilla koitamme tuoda esille asiaa, mistä vaietaan liian usein – kohtukuolema. Monet perheet ovat kohdanneet tämän surun, mutta asiaa pidetään silti tabuna. Blogin tarkoitus ei ole pelotella tulevia perheitä, vaan tuoda asiaa esille ja antaa sille kasvot. Kirjoitamme tätä ehkä myös siksi, ettei jokaiselle puolitutulle tarvitsisi kertoa tapahtumia aina vain uudestaan ja uudestaan.
Halusimme siirtää blogin tänne, jotta tavoittaisimme paremmin perheet. Blogista ja kohtukuolemista olikin juttua Iltalehdessä, linkki Iltalehden juttuun http://m.iltalehti.fi/perhe/2015031219346865_pr.shtml . Tämän jälkeen blogi on ollut nosteessa ja tavoittanut lähes 350 000 lukijaa sekä herättänyt median kiinnostuksen.
Meille voit laittaa sähköpostia poikaenkeli@gmail.com. Pyrimme vastailemaan kaikkiin viesteihin. Laita meidät myös seurantaan facebookissa: Perheeseen syntyi enkelipoika. Instagram:@Faijannurkka ja @Kartsqw
Uusille ja vanhoille lukijoille aurinkoista kevättä ja odottajille tsemppiä loppuun asti. Meistä kuullaan vielä!
