Miten meillä menee nyt?

Vilho on viikon päästä neljän kuukauden ikäinen. Ajattelin aloittaa jo kiinteiden ruokien maistattelun. Ensin varmaan perunaa ja sitten porkkanaa.

Tuo pieni mies kasvaa hirmu nopeasti, vaatekoko on 68 ja ensimmäinen hammaskin on jo pian puhkeamassa. Hän kääntyy selältä masulleen ja toisinpäin. Vielä se ei mene ihan sujuvasti, joten hermothan siinä menee. Tulisen ja temperamenttisen luonteensa hän on kyllä perinyt äidiltään, minulta.

Yöt hän nukkuu omassa huoneessaan ilman yöheräilyjä ja aamullakin meillä noustaan vasta 9-10 aikoihin.

Mutta mitäs minulle kuuluu? Olen pyörittänyt meidän vauva-arkea juuri neljä kuukautta. Hommaa riittää ja Vilho pitää kiireisenä. Olen ottanut tavaksi olla valittamatta väsymyksestä tai muusta ärsytyksestä. Tätähän me haluttiin. Enkä ole kyllä hetkeäkään katunut sitä päätöstä, mikä melkein kolme vuotta sitten päätettiin..tehdäänkö vauva?

Vapaa-aikaa minulla ei ole. Ilkka on töissä ja useat illat myös harrastuksissa. En osannut edes kaivata sellaista, ennen kuin minulta kysyttiin asiasta. Onko muilla lapsivapaata, esim. jokin ilta viikossa? Pisin aika ilman vilhoa on tähän mennessä ollut 3:n tunnin kesäteatteri. Vilho on vielä niin pieni, että on aivan loogista kantaa häntä mukana joka paikkaan. Autoilut ja kauppareissut on pitänyt jättää tekemättä hänen kanssaan, sillä niistä Vilho ei tykkää.

Tiesin odotuksen aikana, että olen vauvan kanssa paljon yksin. Olinhan myös masuni kanssa pitkään sairauslomalla. Mutta miten voi ihminen olla niin yksinäinen kuin minä nyt? Rakastan niin paljon tuota pientä tuhisijaa, mutta silti ajatukseni menevät viime kesään. Silloin oli työt ja kaverit. Työilmapiiri aivan loistava ja yhdessä vietetyt illanistujaiset myös. Silloin olin lapseton äiti, joka ei koskaan kertonut lapsensa kuolemasta. Nyt olen äiti, joka haluaisi juttuseuraa, edes joskus.

Stressaan hirveästi ensikevään töihinpaluuta. Hyväksytäänkö minua enää samoihin piireihin? Kuinka paljon asiat ovat ehtineet muuttua?

Vilhon syntymän jälkeen meillä ei ole käynyt ketään vanhoja ystäviäni. Poislukien Vilhon sylikummi, joka hyvin usein käy, onneksi. Kukaan ei soita tai viestitä. Kaikki antavat minun olla siinä pienessä vauvakuplassa, joka on kooltaan meidän asunnon kokoinen. En ole itsekään ollut aktiivisin, sen myönnän.

Havahdun lähes päivittäin itkemästä Vilho sylissä. Ihmiset sanoisivat, että babyblues, mutta ei. Se on Jooan kuva kastekehyksessä. Katson sitä joka kerta, kun istun olohuoneen sohvalla. En osaa kuvitella häntä naureskelemassa olohuoneen lattialla, niinkuin Vilho tekee. En edes koskaan saanut tietää Jooan silmien väriä, saati tuntea hänen tulista temperamenttiaan. Minulla on ikävä sitä poikaa, jota en koskaan päässyt tuntemaan. En ajattele koskaan, että Vilhoa ei olisi tässä, jos Jooa olisi jäänyt eloon. Minä halusin kaksi lasta pienellä ikäerolla. Enää en tiedä mitä haluan. Vilho saattaa jäädä ainoaksi eläväksi lapseksemme.

Tälläisiä pohdintoja tälläkertaa. Tätä kuuluu minulle nyt.

– Katariina

 

Hei, minä olen..

Vilho Markus Kristian!

Olen pitänyt vanhempani todella kiireisinä, sillä en tällähetkellä viihdy yhtään yksin. Ja aina kun äiti alkaa syömään tai haluaa käydä vessassa, minä huudan. Ja huudan muuten lujaa!

Äiti ja isi osti viimeviikolla ensimmäisen oman asunnon ja nyt meidän kotona on hirmuinen kaaos, kun kaikki tavarat täytyy pakata. Meidän uuteen pihaan tulee mulle oma hiekkalaatikko, mutta en osaa ihan vielä siinä leikkiä. Vuoden päästä kyllä osaan ja teen äitin kanssa ulkohommia! Aika jännä. Äiti on sanonu, että mä saan muumikumpparit kunhan vähän kasvan, semmoset kun äitilläkin on.

Olin muuten viikko sitten neuvolassa jo tasan neljä kiloa painava ja pituutta oli 53cm. Oon kasvanut ihan hirveesti ja äiti on saanu pakata mun pieniä vaatteita jo pois.

Mutta nyt mä meen taas nukkuun ja parin tunnin päästä herään uudestaan syömään.

– Vilho

Ensimmäinen kuukausi

Kirjoittelu on ajanpuutteen takia vähän jäänyt. Tämä ensimmäinen 5 viikkoa on mennyt hirveän nopeasti.

Vietimme yhden viikon vanhemmillani, sillä minulle iski todella raju rintatulehdus. Tänään nappasin viimeisen antibiootin 14 vuorokauden kuurista..huh.

Vaapukka on kasvanut paljon ja 1kk neuvolassa mitat olivat jo 3040g ja 50cm. On se tissimaito vaan superfoodia! Ensimmäiset vaatteetkin on menneet jo pieneksi! Mun vauva kasvaa! Vaapukkaa kiinnostaa jo erilaiset rapisevat lelut. Niistä lempparina liberon perhonen, joka tulee ilmaiseksi aina kaikissa näytepakkauksissa. Ehkä siksi meiltä löytyy niitä 5 ja semmoinen kulkee aina mukana.

Viimeisiin viikkoihin on mahtunut myös paljon, todella paljon stressiä. Vauva ei öisin nuku kuin maksimissaan 2h pätkiä. Semmoisilla unilla ei hirveästi jaksa päivisin äiti touhuta. Olen muutenkin oppinut vasta nyt hieman nukkumaan, enkä vain vahdi vauvan hengitystä. Näen paljon unia Vaapukan kuolemasta ja myös Jooasta.

Vaikka katson Jooan kuvaa päivittäin, en silti muista miltä hän näytti. Näen kuvan, mutta minulla ei silti ole sitä tunnetta ja muistoa hänen ulkonäöstään. Vaapukka ei näytä yhtään Jooalta, sillä silloin todennäköisesti tunnistaisin myös niitä unholaan jääneitä piirteitä. Heillä on ehkä samanlaiset nenät, mutta muuta yhteistä en löydä. Vaapukka on aivan isänsä näköinen, kun taas Jooa oli täysin itsensä näköinen, ei kummankaan meistä. Niin ainakin sanoisin.

Ja se toinen stressin aiheuttaja..ristiäiset! En muistanutkaan kuinka iso työ on juhlien järjestämisellä. Täytyy olla paikka, pappi, tarjottavat, astiat, vauvan juhlavaatteet, saati omat joista imetys onnistuu, kastemalja -ja mekko, lahjapöytä ja vieraatkin täytyy kutsua. Sitten pitäisi olla juhlakunnossa, kun ristiäiset järjestetään. Onneksi nämä järjestetään vain kerran.

Kirjoitan seuraavan kerran ristiäisten jälkeen, jotka ovat jo tämän viikon sunnuntaina! :)

– Katariina

Synnytys

Vaapukan synnytys oli helpompi ja nopeampi mitä olin itse ajatellut. Siihen toki varmasti vaikutti se, että synnytys käynnistyi spontaanisti kauppareissulla.

Koko kuluneen viikon ravattiin synnytysvastaanotolla kipeiden supistusten takia, mutta tilanne kypsyi hitaasti. Tiistaina ensimmäisen käynnin kohdunsuun tilanne oli 2cm auki, keskiviikkona 3cm ja lauantaina 3,5cm. Kohdunkaulaa oli kokoajan jäljellä noin 2cm. Lauantaina tilanteen tarkistuksen jälkeen meitä pyydettiin tulemaan parin tunnin päästä uudestaan. Vaikka synnytys ei kuulemma ollutkaan vielä käynnissä.

Ehdimme olemaan noin tunnin pois sairaalasta kun kipeät supistukset sitten yhtäkkiä alkoivat ja samantien n. 1min välein. Sairaalaan kun päästiin, niin oli pakko liikkua ”seiniä pitkin” kamalien kipujen takia. Synnytys olikin yhtäkkiä käynnissä. Käyrien jälkeen päästiin heti saliin. Kohdunsuu oli auki 4cm ja kohdunkaula kadonnut. Siinä vaiheessa alkoi jonkinmoinen jännitys ja tärinä.

Salissa oltiin aikalailla klo. 00:00 ja meidän pieni Vaapukka syntyi klo. 05:08. Sinnittelin pelkällä ilokaasulla 8cm asti, jonka jälkeen sain spinaalipuudutuksen. Istukka ja sikiökalvot jouduttiin irroittamaan leikkaussalissa, sillä istukka oli päättänyt jäädä sitten ihan kunnolla kiinni kohtuun.

Yhden osastoyön jälkeen pääsimme hotelliin, jossa vietettiinkin tuskaisen pitkä viikko. Kotiuduimme vasta lauantaina 9.4. Vaapukan paino, verensokeri ja lämpö laskivat hieman liikaa, mutta onneksi kaikki arvot saatiin takaisin ruotuun lisämaidon ja ihokontaktin avulla. Nyt kunnon maidonnousun jälkeen lisämaitoa ei enää tarvita.

Nyt me opetellaan kotona olemista ja toimimista oikeasti elävän vauvan kanssa. Ei tässä vielä täysin ymmärrä, että meillä asustelee täällä pieni mies, joka vielä hetki sitten oli vasta haave tulevasta.

On tämä pikkumies vaan niin ihana!

Päivittelemme mahdollisimman paljon blogia, mutta vauva-arki vie toistaiseksi lähes kaiken ajan. Mutta olkaahan kuulolla :)

– Katariina

Hän on täällä

Otsikko todennäköisesti kertoo jo oleellisimman. Meidän pieni Vaapukka päätti syntyä sunnuntaina 3.4 klo. 05:08. Mittoja hänellä oli syntyessään 2640g ja 49cm. Synnytys käynnistyi spontaanisti kauppareissulla ja viikkoja oli kasassa 36+6.

Me molemmat voidaan hyvin ja vanhemmat on aivan rakkaudesta sekaisin <3

Kirjoittelen synnytyksestä paremmin kunhan tässä ehdin.

IMG_20160404_074851

Isyyspakkaus 2016

2014-vuoden malliin sain taas isyyspakkauksen, tämän vuoden isyyspakkauksen sisältö on seuraavanlainen:

  • Vaihtoehtoinen opas uusille isille Katariinan kokoama leikekirja, missä oli ohjeita ensimmäiselle vuodelle, jota voin sitten jatkaa itse täyttämään ensimmäisen vuoden jälkeen. Kirjan mukana tuli myös paketti lyijykyniä.
  • Keijo Leppäsen kirjoittama kirja MIEHUUSKOE Tämä oli varmasti vinkki siitä, että mun pitäis 22-vuotiaana opetella lukemaan. Ylä-asteen jälkeen olen vapaaehtoisesti lukenut vain kaksi kirjaa.
  • Vaippa + ohjeet vaipanvaihtoon Vaipanvaihto tulee olemaan mulle erittäin helppo tehtävä… NOT. Pelkästään roskien vienti saa aikaan reippaat yökkäykset, ehkä meidän vauva on hajuton, ainakin niin toivon.
  • Karkkipussi pahan päivän varalle Se on jo syöty, toivottavasti ei tule pahaa päivää.
  • Kaksi isompaa T-paitaa Paidat olivat kokoa teltta, jotta vauva ja minä varmasti mahdutaan yhtäaikaa paidan alle. Paidat olivat varustettu teksteillä ” Onko pakko jos ei tahdo ” ja ” Voi sitä onnellista joka minut saa”.
  • Matkakokoon taiteltu hoitoalusta Tämäkin varmasti vinkki siitä, että se mahtuu salibandy-kassiin mukaan treeneihin.
  • Norsu-body Olen monta kertaa kuulut sanat ” enempää ei tarvita vauvalle vaatteita.” -no tämän varjolla oli taas yksi hyvä syy ostaa uusia vaatteita.
  • Tuttinauha mallia pupu Tämä menee samaan kategoriaan äskeisen kanssa.
  • Ruoka/kuolalappu Olisi voinut olla kokoa isompi, että voisin käyttää sitä töissä. Lappu oli varustettu tekstillä I Love Daddy
  • Näin puet bodyn lapsen päälle-Body Bodyssa siis ohjeet mihin mikäkin ruuminosa työnnetään. Loistavaa nyt osaan pukea bodyn, eli aina, kun Katariina jättää minut pojan kanssa kahdestaan niin pojalla on luultavasti tämä body päällä.
  • Seepra-makuupussi Koitin nukkua tässä yhden yön, mutta tämäkin olisi saanut olla hieman isompi.

Mitä muuta olen touhunnut muutaman kuukauden aikana?

Olen päässyt kiinni taas hyvään työrytmiin, henkisesti olo siis paljon parempi. Töissä tulee jopa ohjailtua vauvauinteja, mitä en olisi ikinä uskonut pystyväni ohjaamaan ennen kun sylissä on oma elävä käärö.

Töiden lisäksi tulee paljon ravattua Tampereella salibandytreeneissä, kausi alkaa olemaan lopuillaan ja jäljellä on yksi peli, joka on kauden tärkein, eli nousukarsinta miesten 5.divisioonaan. Tämä kausi oli ensimmäinen meidän porukalle divarissa.

Muutama viikko takaperin Tyhjä syli-kirjan kirjoittaja kävi meillä vierailemassa. Tyhjälle sylille on tulossa siis jatkoa, tämä jatko-osa kertoo viiden isän näkökulman kohtukuolema-perheissä. Takana taas yksi etappi, missä pääsi purkamaan tuntoja, minusta oli erittäin helppo puhua Kaisulle, vaikkakin ihan kaikkea ei todellakaan muista sieltä alkutaipaleelta.

Raskaus on nyt lopuillaan ja mitä pidemmälle tämä menee niin sitä enemmän pelottaa, jos käykin samalla tavalla. Monesti puhutaan, että salama ei iske kahdesti samaan paikkaan, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Raskausviikkoja on nyt kasassa 35+5, kuitenkin fiilis on odottava ja turvallinen, koska meillä on tarkka seuranta. Eiköhän se sieltä pian tule elävänä ja terveenä, mitään muuta en toivo.

Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Terveisin, Ilkka, @faijannurkkavirallinen

Rv. 35

Tänään tuli käytyä synnytysvastaanotolla, mutta ei tälläkertaa paniikissa. Muutaman päivän ilkeät tuntemukset saivat soittamaan Tayssiin ja sieltä pyydettiinkin sitten käymään.

Käyrät olivat oikein erinomaiset ja muutama supistuskin piirtyi käyrälle. Lääkärin ultratessa vauva oli virkeä ja muutenkin hyvinvoiva. Painoarvioksi tuli 2240g, ei siis ole tulossa nelikiloista vauvaa, vaan aika siro.

Kerrankin tehtiin kunnon sisätutkimus ja kohdunkaula oli lyhentynyt kahteen senttiin melkein viidestä ja kohdunsuukin sormelle auki. Ne ikävät tuntemukset ja supistukset ovat siis vähän kypsyttäneet tilannetta.

Seuraava aika kontrolliin saatiin 1.4., ellei vauva ole itse siihen mennessä jo saapunut maailmaan.

Tänään kuitenkin ”vietetään” Jooan nimipäiviä ja nautitaan ihanasta ilmasta! Vielä ihanampaa olisi jos pääsisi edes lenkillä käymään, mutta vauva on tehnyt harvinaisen selväksi, että tämä mamma pysyy paikallaan ja neuloo sohvalla.

IMG_20160320_080025

 

 

 

Kontrolli

Viimeviikolla oli taas kontrolli TAYSsissa. Siellä meidän pikkuinen rääpäle kasvoi ja kaikki näytti olevan hyvin.

Painoarvioksi tuli 1400g (rv. 30+2) eli inasen pienempi mitä veljensä oli. Kuukaudessa painoa oli kuitenkin tullut 600 grammaa, joten hyvin on kasvanut. Saimme myös paperisen sydänkäyrän 20 minuutin ajalta. Kasvokuvaa ei taaskaan saatu, eikä lääkäri tälläkertaa edes yrittänyt semmoista ottaa..Ehkä sitten ensikerralla.

Seuraava käynti onkin jo naistenpäivänä 8.3.,  sillä halusin hieman tiheämmät ultrat. Kumpa silloin lyötäisiin lukkoon käynnistyspäivä, ettei lääkärit vaan mene perumaan koko juttua.

Meillä on joka kerta ollut eri lääkäri ja kaikki tuntuvat olevan eri mieltä loppuraskaudesta ja käynnistämisestä. Jos meitä hoitaisi vain yksi lääkäri, voitaisiin sopia asioista hieman paremmin eikä joku aina tyrmäisi toisen mielipidettä. Ihannetilanne olisi tietty se, että vauva ymmärtäisi syntyä ennen käynnistystä.

Kirjoittelen lisää taas paremmalla ajalla. Paljon olisi asiaa mistä kirjoittaa, mutta aloittaminen on aina hankalaa!

– Katariina

Paniikki

Eilen vierailtiin ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana Svo:lla.

Ensimmäinen paniikkikäynti liikkumattomuuden takia ja minä menin jo melkein selaamaan arkkukuvastoja. Kätilön mielestä paniikki on ihan turha, sillä viikkoja on mittarissa vielä hieman alle 30. Mutta miten viikkojen määrä vaikuttaa, jos vauva on kuollut? Mielestäni ei mitenkään.

Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin ja oikein hyvät käyrätkin tuli. Mutta jestas sentään miten voi niin aktiivisen vauvan liikkumattomuus säikäyttää. Lääkärin ultraamista jouduin odottamaan yli kolme tuntia, mutta mitäpä sitä ei mielenrauhan vuoksi tekisi. Vaapukka oli kerännyt 10 päivän aikana reilu 300g lisää painoa. Mitään huolestuttavaa lääkäri ei löytänyt, mutta vauva on nyt päättänyt alkaa potkimaan istukkaa ja tämän takia liikkeitä ei tunnu.

Tälläkertaa selvittiin säikähdyksellä. Toivottavasti näitä paniikkikäyntejä ei enää tule. Enää pari päivää päälle 9 viikkoa ja vauvan pitäisi viimeistään olla sylissäni, elävänä. Onneksi ei enää sen kauempaa. Kestääkö ihmisten päät tosiaan tätä pähkinäraskautta?

 

Kuulumiset Tayssista

Tänään oli ensimmäinen seurantakäynti Tayssissa. Käyntiin kuului keskustelutuokiot sekä ultraus.

Keskustelut koostuivat pääsääntöisesti Jooasta ja siitä, miten olen päässyt asiasta eteenpäin. Fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi oli tietysti myös puheena. Tästä eteenpäin saan ultrakäyntejä niin usein kun suinkin vaan haluan ja myös ”paniikkikäynnit” saadaan järjestymään. Nyt varasimme seuraavan ultran neljän viikon päähän.

Ultrassa näkyi taas hyvinvoiva pikkupoika. Lääkäri ultrasi tarkkaan vielä kaikki rakenteet, vaikka rakenneultrassa kaikki olikin mallillaan. Hieman sirompi kaveri on ennusteen mukaan tulossa (811g), mutta normaalilla käyrällä tämä tulokas kuitenkin kasvaa. Millään ei suostunut kyllä kasvojaan näyttämään, mutta sen sijaan jalkoja esitteli hyvin mielellään. Matkaan saimme siis pari kuvaa pienistä ja siroista jaloista. Toisin kuin isoveljensä, Vaapukka näytti viihtyvän istuskellen ja vähän minua kylkeen potkien.

Käynnistys luvattiin raskausviikolle 37+, mutta paremmin kyseistä päivää katsotaan hieman lähempänä. Kuitenkin kaikki synnytykseen liittyvä on sovittavissa ja kerrankin minua kuunnellaan.

Ja koska kaikki vaikutti olevan mallillaan, haluan hieman taas vauvahössöttää. Joten; tässä meidän tulokkaan (kahdet) vaunut! Niin mielelläni näitä jo ulkona työntelisin, mutta ehkä mieli vielä hetken malttaa.

collage-1453039047956

  • Katariina