Paniikki

Eilen vierailtiin ensimmäistä kertaa tämän raskauden aikana Svo:lla.

Ensimmäinen paniikkikäynti liikkumattomuuden takia ja minä menin jo melkein selaamaan arkkukuvastoja. Kätilön mielestä paniikki on ihan turha, sillä viikkoja on mittarissa vielä hieman alle 30. Mutta miten viikkojen määrä vaikuttaa, jos vauva on kuollut? Mielestäni ei mitenkään.

Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin ja oikein hyvät käyrätkin tuli. Mutta jestas sentään miten voi niin aktiivisen vauvan liikkumattomuus säikäyttää. Lääkärin ultraamista jouduin odottamaan yli kolme tuntia, mutta mitäpä sitä ei mielenrauhan vuoksi tekisi. Vaapukka oli kerännyt 10 päivän aikana reilu 300g lisää painoa. Mitään huolestuttavaa lääkäri ei löytänyt, mutta vauva on nyt päättänyt alkaa potkimaan istukkaa ja tämän takia liikkeitä ei tunnu.

Tälläkertaa selvittiin säikähdyksellä. Toivottavasti näitä paniikkikäyntejä ei enää tule. Enää pari päivää päälle 9 viikkoa ja vauvan pitäisi viimeistään olla sylissäni, elävänä. Onneksi ei enää sen kauempaa. Kestääkö ihmisten päät tosiaan tätä pähkinäraskautta?

 

Kuulumiset Tayssista

Tänään oli ensimmäinen seurantakäynti Tayssissa. Käyntiin kuului keskustelutuokiot sekä ultraus.

Keskustelut koostuivat pääsääntöisesti Jooasta ja siitä, miten olen päässyt asiasta eteenpäin. Fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi oli tietysti myös puheena. Tästä eteenpäin saan ultrakäyntejä niin usein kun suinkin vaan haluan ja myös ”paniikkikäynnit” saadaan järjestymään. Nyt varasimme seuraavan ultran neljän viikon päähän.

Ultrassa näkyi taas hyvinvoiva pikkupoika. Lääkäri ultrasi tarkkaan vielä kaikki rakenteet, vaikka rakenneultrassa kaikki olikin mallillaan. Hieman sirompi kaveri on ennusteen mukaan tulossa (811g), mutta normaalilla käyrällä tämä tulokas kuitenkin kasvaa. Millään ei suostunut kyllä kasvojaan näyttämään, mutta sen sijaan jalkoja esitteli hyvin mielellään. Matkaan saimme siis pari kuvaa pienistä ja siroista jaloista. Toisin kuin isoveljensä, Vaapukka näytti viihtyvän istuskellen ja vähän minua kylkeen potkien.

Käynnistys luvattiin raskausviikolle 37+, mutta paremmin kyseistä päivää katsotaan hieman lähempänä. Kuitenkin kaikki synnytykseen liittyvä on sovittavissa ja kerrankin minua kuunnellaan.

Ja koska kaikki vaikutti olevan mallillaan, haluan hieman taas vauvahössöttää. Joten; tässä meidän tulokkaan (kahdet) vaunut! Niin mielelläni näitä jo ulkona työntelisin, mutta ehkä mieli vielä hetken malttaa.

collage-1453039047956

  • Katariina

Ensimmäinen vuosi

Tasan vuosi sitten minusta tuli äiti, äiti pienelle reilu kolme kiloiselle ja vaaleatukkaiselle pojalle, Jooalle. Olimme päättäneet hänen nimensä jo raskausaikana, joten nimen antaminen ei ollut ollenkaan vaikeaa. Tänä päivänä vuosi sitten sain pidellä täydellistä poikaani ensimmäisen ja viimeisen kerran. Hänen täydelliset poskensa saivat paljon pusuja ja hän pääsi myös isänsä ja isovanhempiensa syleilyyn ja pusuteltavaksi. Hän oli niin täydellinen paketti, siinä suoraan edessäni ja käsin kosketeltavissa, etten halunnut päästää häntä sylistäni pois. Halusin viedä hänet kotiin, pukea ihania vaatteita ja käydä ulkoilemassa uusilla vaunuilla. Sitä päivää ei kuitenkaan koskaan tullut. En koskaan saanut viedä Jooaa kotiin. Hänelle hankitut tavarat olivat jo pakattuina varastossa, kun pääsin sairaalasta pois.

Vuodessa on tapahtunut paljon, todella paljon. Viimeiseen vuoteen on kuulunut paljon surua, vihaa, katkeruutta ja epätoivoa. Mutta myös pieniä valonpilkahduksia ja onnea. Tämänhetkinen elämämme valopilkku kasvaa vatsassani, Jooan pikkuveli. Tällä tulokkaalla on oma suojelusenkeli, joka suojelee häntä aina. 😘

Hyvää 1.v syntymäpäivää äidin ikuiselle pikkupojalle! 💙💞👣