Täällä taas

Hetki on taas vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta. Aikani on totaalisesti kulunut koulun ja töiden parissa. Teen edelleen ahkerasti töitä, mutta ne painottuvat lähinnä viikonloppuihin.

Ei ole kauaa, kun täällä pohdin kevään merkitystä ja sitä kuinka aika on kulunut aivan hirveän nopeasti. Eilen meidän pikkumies ”täytti” jo 8 kuukautta. Nyt voin haistella parvekkeelta syksyn tuoksua. Kohta tulee talvi. Kohta tulee kuluneeksi vuosi. Muutama kuukausi ja taas ollaan tammikuussa..siinä kuukaudessa, jonka nimesin kamalimmaksi kuukaudeksi ikinä. Kuukaudessa, jota en haluaisi kokea ollenkaan.

Tämä vuosi on ollut ehdottomasti kamalin ja raskain. Olen saanut kyllä myös nauraa ja olla iloinen, mutta olen joutunut niin monet itkutkin itkemään. Olen myös kasvanut tämän kahdeksan kuukauden aikana todella paljon. Minusta taisi tänävuonna kasvaa aikuinen, henkisesti.

Olen jutellut monien lapsensa menettäneiden kanssa näiden kuukausien aikana. Olen saanut paljon tukea ja olen vastaavasti myös itse tukenut mahdollisimman paljon muita. Haluni auttaa toisia on kasvanut huimasti. Lause, jota vihasin Jooan kuollessa oli; ”Nyt tuntuu pahalta, mutta kyllä te tästä selviätte”.  Kuka näin kehtaakaan sanoa! -Ajattelin silloin. Mutta nyt sanon samaa lausetta jokaiselle. Se lause on aivan totta. Minäkin selvisin siitä. Yli en päässyt enkä todennäköisesti edes koskaan pääse, mutta ei tarvitsekaan. Opin elämään asian kanssa, opin ymmärtämään, että esikoispoikani on kuollut. Nyt pidän asiaa jo lähes arkisena. Käyn viikottain haudalla juttelemassa Jooan ja Mikan kanssa. Juttelen heille myös siivotessani sekä silittäessäni vaatteita. Jooa on jokapäiväisessä elämässäni mukana vaikka ulkopuolisille se ei näkyisikään.

Juttelin eilen työkaverini kanssa. Hän ihmetteli, miten olen joutunut tämän vuoden aikana kokemaan niin monta menetystä ja vastoinkäymistä. Lopulta päädyimme siihen, että olen ollut entisessä elämässäni Hitler, Stalin tai joku heihin verrattavissa oleva henkilö. Aika hassua, että tälläisistäkin asioista voi heittää hieman huumoria.

11986942_909120715808624_1998661713218055997_n

Nyt taidan aloittaa sunnutaisen siivousurakkani. Viettäkää rauhallista sunnuntaita siis minunkin puolestani!

– Katariina –