5. neuvolakäynti
Viimeistä viikkoa monista onnellisista hetkistä huolimatta on varjostanut suru ja pelko. Tunne ettei kaikki ole hyvin. Pikku Muru on jo pidemmän aikaa ilahduttanut, herättänyt ja valvottanut kovilla potkuillaan, mutta sitten ne hiipuivat ja loppuivat. Tunsin liikkeitä ja myllerrystä, muttta en jo tutuksi tulleita napakoita potkuja. Olin jo varma että olen menettämässä jotain korvaamatonta. V:n rauhoittelusta huolimatta itkin aamupalapöydässä, suihkussa ja nukkumaan mennessä. Jos nukuin näin pahoja unia ja olin väsynyt. Vihdoin koitti tiistai ja 5. neuvolakäynti, itkin tutkimuspöydällä. Onnesta. Tutut vahvat sydänäänet kuuluivat selkeästi ja kuulin vauvan vain kääntyneen potkimaan ”sisälle” päin. Mittausten mukaan meidän vauva kasvaa täysin odotusten mukaisesti. Kaikki hyvin. Pahoittelut sille opiskelijalle, joka pääsi todistamaan parkumistani…
Perus mittausten, sydänäänien ja kuulumisten kyselyn jälkeen sain hieman selvyyttä mitä perhevalmennus tarkoittaa. Omassa päässä kun oli mielikuva amerikkalaisista leffoista joissa konttaillaan lattialla huutamassa ja kiljumassa synnytystä leikkien. Perhevalmennuksessa saisin vastauksia synnytyksestä ja erillaisista kivunlievityksistä ja neuvoja sairaalalaukun pakkaamiseen sekä vastasyntyneen hoitoon.
Olen varmasti jokaisen neuvolakäynti-postauksen loppuun kirjoittanut kuinka tyytyväinen olen neuvolatätiimme, mutta taas haluan sitä mainostaa. Niin paljon odottamista on helpottanut mieluisat käynnit neuvolassa ja joka kertainen ystävällinen vastaanottto ilman enakkoluuloja esim. nuoresta iästä.