Miniloma Vantaalla

Taas blogissa ollut hiljaisempi kausi, mutta täällä ollaan taas! Syy hiljaisuuteen oli pieni viikonloppu loma Vantaalla Cumulus hotellissa ja Flamingo kylpylässä V:n kanssa. Rentouduttiin kuumissa altaissa ja erillaisissa saunoissa sekä nautittiin toistemme seurasta, hyvästä ruuasta ja suklaasta ja skumpasta. V oli kaiken järjestänyt erinomaisesti ja huomioinut skumpassakin alkoholittomuuden. Irtiotto arjesta tuli juuri oikeaan aikaan ja nyt on kerätty voimia loppu odotusta varten.

Yövyttiin hotelli Cumuluksessa, joka on noin kilsan päässä  Flamingo viihdekeskuksesta jossa siis kylpylä oli. Hotelli oli siisti ja rauhallinen,  jonka aulan ravintolassa aamupala tarjoiltiin. Aamupala oli täydellinen etenkin kun pekonin puuttuminen ei minua hautannut. Cumuluksesta pääsee bussilla 20 min välein Flamingoon, mutta me kuljettiin matka jalkaisin ja pienet happi hyppelyt teki rentoutumisen välissä vain hyvää. Flamingon kylpylä oli todella maineensa arvoinen. Kylpylä oli jaettu kahteen osaan: koko perheen huvittelu puoli liukumäkineen ja villivirtauksineen ja k 20 puoli jossa oli erillaisia saunoja ja kuumavesialtaita hiljaisessa ympäristössä.

Hyvä lomahan vaatii onnistuakseen aina muutaman viime hetken kriisin. Pieni väärinymmärrys parisuhteessa ja bikinikriisi selätettiin onneksi hyvissä ajoin ja koko viikonloppu oli aivan täydellinen. Jos mahdollista suosittelen kaikkia välttämään bikiniostoksia raskaana ollessa viimeiseen saakka….!  Kun luulin että äitiysfarkkujen shoppailu ja sovitus oli epämukavaa en tiennyt vielä mitään tulevasta, mutta jälleen on motivaatiota kasvatettu kroppaprojektia varten kevääksi!

Alkuviikko lähti käyntiin tuttuun tapaan maanantaina tekemällä viikon ruokaostokset, päivällä valmistettiin lasagnea ja illalla kyläiltiin vielä vanhempieni luona iltapalan merkeissä.  Tiistaina vierailtiin V:n vanhempien kahvipöydässä. Ei voi kui  ihailla V:n äitiä, aina on tarjottavaa vaikka ilmoittamatta tullaan ja usein vielä tuoreita leipomuksia. Vaikka itse olisin  noin taitava leipuri ei mulla silti mitään tarjottavaa olisi jäljellä kun vieraita tulisi! Ja samalla reissulla haettii  lainaan kotidopleri, jolla voi siis vauvan sydänääniä kuulostella, arvatkaan vaan teenko enään muuta kun vauhkona etsin sydänääniä?