Perusarkea ja perhevalmennusta
Kirjoitin tässä pitkän avautumisen ja kykenin hävittämään koko kirjoituksen niin että edes roskakorista ei löydy. No ei siinä muuta kuin uudestaan…
Eli teemaksi arki, se paras osa elämästä. Teema tuli mieleeni samaa rataa kuin useat muutki kirjoittamista inspiroivat aiheet: salakuuntelemalla keskustelua joukkoliikenteessa. Tällä kerralla kaksi ystävystä kertoivat toisilleen elämänsuunnitelmista noin vuoden verran eteenpäin mutta käyttäen siihen vaan lomaaikoja malliin: jouluna mennään sukuloimaan ruotsiin, sitten hiihtolomana tahkolle, sitten otetaan keväällä vielä kaupunkilomaviikonloppu ja sitten onkin jo kesälomaaika ja…. ym ym ym
Ei sanakaan siitä peruselämästä… Jos lomaaikaa kertyy ehkä max 7-8 viikkoa vuodesta mihin sitten ne 52-8 viikkoa kuluvat? Ainakin tämän kuulemani keskustelun perusteella ne kuuluvat siihen ei edes merkitsemisarvoisen ajan kategoriaan. Harmillista mielestäni.
Itse kuulun näihin outoihin ihmisiin kenelle se arki on parasta aikaa elämässä. Aamukävelyt, työpäivä, treenit, arkiaskareet ja illat rakkaani kanssa – siitä koostuu paras mahdollinen elämä. En voisi kuvitellakaan eläväni odotuksissa koko ajan… odottamalla lomaa, kevättä, kesää, jouluja, synttäreitä, viikonloppuja…. Aika surullista mielestäni ja elämän haaskausta, mutta luultavasti kovin normaani tapa elää…
Kerran olen ollut parisuhteessakin arkikammoisen ihmisen kanssa ja jos elämä ei ole koko ajan juhlasta loman kautta kesään sitten mikään ei enää toimi ja masennusta pukkaa – siihen auttaa sitten arjen pysyvä pirstaloiminen juhlilla/tapahtumilla/matkoilla/menoilla. TAI sopivan kumppanin löytäminen kuka osaa nauttia joko arjesta vierelläsi tai toiselta kannalta kuka jaksaa juhlia kanssasi ja keksiä uusia menosyitä/kohteita 😀
Ajattelin sitä myös tänään aamukävelyllä. Jos en ottaisi päivästäni tätä hetkeä itselleni ja haluaisin vaan päästä mahdollisimman nopeasti töihin että pääsisin sieltä myös mahdollisimman aikaisin pois (kellokorttihommia 
) missaisin kauniita hetkiä ja oivalluksia puhumattakaan saamistani terveysvaikutuksista. Ajattelin jopa ottaa blogia varten kuvan mutta kun kirjassa mitä kuuntelen mobiiliaudiblen kautta oli just menossa jalan amputaatiokohtaus jenkkien itsenäisyyssodan temmellyksessä en raaskinutkaan mitenkään jakaa keskittymistäni :/ no blogin ulkoasu kärsii…. itse voitan.
Tänään arkeeni kuului myös ensimmäinen perhevalmennuskerta teemoina rentoutuminen ja imetys.
Rentoutumistekniikoiden kanssa oon tullut tutuksi aikoja sitten ja minulle on tosi helppoa sulkea silmät ja vaan poistua vähäksi ajaksi todellisuudesta omaan turvapaikkaan pääni sisällä. Sekin ehkä kumpuaa hetkessä elämisestä – ei ole sen kummemmin mieltä painaavia (tai liikaa painavia) asioita karkotettavana. Ja rentoutuminen auttaa myös hetkessä elämisen oppimiseen – siinä huomaa ajan kulun ja oman olemisen ihan toisenlaisena kun laittaa hetkeksi aivot ns pois päältä.
Imetyksestä syntyi keskustelua ja katsottiin myös ihan kiva video teemasta, mutta mitään uutta tietoa en siitä saanut koska olen pakonomaisen uteliaisuuden turvin lukenut kaikki netistä löytämäni viralliset ja epäviralliset sivustot/blogit tästä teemasta. Hyvä oli huomata että oma neuvolani on todella imetysmielinen ja sieltä saa asiaan tietoja ja tukea jos sellaista tarvii. Netissä on tullut vastaan sekin totuus että usein sellaista neuvoloista ei niin helpolla löydy – mennään enemmän korvike-on-parasta linjalla.
Luottamukseni siihen että kaikki tulee menemään kokonaisuudessaan ihan ok – hetkestä hetkeen siinä vastaan tulevia haasteita ratkoen – on vankka. Hetkessä elämisen bonuksia on nimittäin myös se tieto, että kyllä kaikki tulee sujumaan kun hetki tulee vastaan ja siitä etukäteen hermoilu ei hirveästi jeesaa parempaan lopputulokseen. Järkevä valmistautuminen, oppiminen ja varautuminen on sitten ihan oma asiansa 😀
Tässä sitä hetkestä nauttimisen teemaa koristamaan credititön kuva nettiavaruuksista:
Kaunista syksyä
t. Eve