Synnytystarina

Blogini hiljaiselon takana on tosiaan ollut reilusti yliaikaiseksi venynyt raskaus ja sen takia henkisesti vähän väsähtänyt mamma. Mutta nyt on taas keräilty vähän energiaa ja jaksaa kertoa tästä kokemuksesta.

Synnytys käynnistyikin ihan yliaikaisuuden loppuhetkillä luonnollisesti vesien menolla 16.03 noin 0600 aamulla. Ohjeiden mukaisesti käytiin kontrollissa 1800 minkä tuloksena lähdettiin takaisiin kotiin nukkumaan ja odottamaan suppareita. Niitä ei kuitenkaan tullut (menkkajomotuksia lukuunottamatta) ja siten oltiin aamulla 0730 taas takaisin osatolla tilanteella 2 sormelle auki ja kanavaa 2 cm jäljellä. Lounasaikaan aloitettiin käynnistys oksitosiinimurulla kohdunsuulle. Siitä parin tunnin kuluttua alkoivat epäsäännölliset supistukset mitkä ei olleet vielä erityisen kivuliaita. Siinä vaiheessa kyllä nekin sattuivat mutta näin jälkikäteen, kunnon kivuliaat supistukset kyllä oli ihan jotain muusta maailmasta. 4 tuntia murun laitosta päätettiin että mulle voisi laittaa synnytyssalissa oksitosiinitippa, kohdunkaula oli hävinyt ja vieläkin vaan 2 cm auki. Tipan laitosta kello 15.20 aika nopealla tahdilla alkoivat kivuliat supistukset. Ekan parin tunnin aikana ne oli vielä ihan kestettävissä lämpöpussien avulla keinutuolissa vaikka kipu koko ajan kasvoikin. Supistukset tulivat aina tiuhempaan tahtiin ja koveempina kunnes sain ilokaasun käyttöön 18.20. Sen teho oli kyllä aika läheellä nollaa sen takia että en pystynyt ennakoimaan supistuksia kun niiden väli oli 10-15 sek ja olisi pitänyt vaan hengittää kaasua ihan putkeen mikä taas teki huonovointiseksi. Kätilö tarjosi Oxanestia reiteen kun supistukset meni jo runsaasti montevideoiden yläpuolella, mutta lääke ei vaikuta minuun. Sen takia tipan pitoisuutta tiputetaan pari kertaa alemaas mutta se ei vaikuta mitenkään. Kello 21.10 todetaan vihdoin että olen 4 c auki ja tarjotaan spinaali kipufentanyylia. Mikä sekään ei tehoa mitenkään. 22.00 saan ensimmäisen epiduraalin. Niiden laiton aikana huudan supistuksia katkarapuasennossa mitkä tulee 10 sek välein ja kätilön avulla saan pysyttyä liikkumattomana. Epi ei vaikuta. 22.43 laitetaan epikatetri uudestaan ja nyt tuntuu että helpottaa noin 50% niin että pärjään hengittämällä ilokaasua ja hymisemällä siihen maskiin.noin 23.00 jälkeen vaikutus rupeaa laimeentumaan ja kiputunne nousee pikkuhiljaa siihen noin 7-n missä vaiheessa on pakko ottaa taas ääntä enemmän käyttöön 23.47 saan tiedon että olen täysin auki ja vaikka vauva ei vielä ihan alhaalla voin alkaa ponnistamaan. Mieheni pitää yhtä jakani olkapäätä vasten ja samalla nostaa hartioista ja kätilö toiselta puolelta samaa. Saan myös molemmilta hyvää selostetta siitä missä vaiheessa vauvan syntyminen menee. Tunnen paineen hyvin ja ponnistan aina 3 x per supistus valsalva metodilla. Vauva pullahtaakin ulos 00.17 pikkasen sinertävänä mutta täydellisenä ja hyväkuntoisena. Mieheni katkaisee napanuoran ja saan poitsun syliin kunnes odotetaan istukkaa syntyväksi. istukkakin tulee perässä helposti ja siinähän onkin lisäistukka – ei ihmettä että vauva viihtyi hyvin ravittuna kohdussa pidempään. Vauva alkaa heti imemään hyvällä otteella ja kohta se pääseekin isin kainalossa pesulle ja mittauksiin. 3200 gr 50 cm ja kaikki kunnossa on tuomio. 02. 34 päästään perhehuoneeseen skumpalle <3

Kokemus oli samaan aikaan hurja, raju ja upea. Pisteet 9 koska tomiva kipvunlievitys olisi ollut kivaa loppuvaiheessa, mutta voimaannuttava fiilis – hei minä pärjäsin – on päällimmäinen. Tosiaan isoin kiitos siitä menee miehelleni ja upealle ammattitaitoiselle kätilölle kuka ei turhaan löpissyt vaan ohjeisti, tsemppas ja kertoi asioista niin että todella tuntui siltä, että meistä huolehditaan. Hän myös otti mieheni mukaan prosessiin niin että hän pystyi auttamaan minua paremmin.

 

Eli tälläinen tarina 😀

 

Lopuksi vertailukuvaa päivä ennen vesien menoa ja 5 päivää synnytyksestä: äiti palautumassa mukavasti.

päivä ennen synnytystä 1505620_10152783388578733_835708594710462148_n

 

Poika on meillä hyvin kiltti: hän ei paljoa pyydä: rakkautta, ruokaa, unta ja siisteyttä. Siisteydestä erittäin vaativa tapaus: maito ei tipu jos vaippaan tulee jotain. Olen kesken yhden syötön vaihtanut 4 kakkavaippaa 😛 Eli putkisto toimii hyvin. Tässä meidän pieni ihme:

poiss

 

Tähän on hyvä lopettaa tämä raportti

 

– Eve