Synttäri hulinaa

Sunnuntaina mittariin täyttyi 21 vuotta. Nyt olen siis virallisesti yli 2kymppinen ja kuten siskoni kannusti ”lähempänä 40 kuin omaa syntymää”. Siitä huolimatta mitään kriisin poikastakaan ei ole näkynyt. Suuremmat biletykset ja yöhulinat jätin muille, mutta perinteiset kahvikutsut pidin. Samalla juhlistettiin Kiiran puolivuotista päivää hieman myöhässä! Toiveeni Villelle oli aamiainen vuoteeseen. Rauhalliset aamupalat sängyssä on ihan parasta, jopa tälläiselle ruokapöytäpoliisille! 

IMG_20150804_072619

Yleensä ennen juhlia on se paras hetki kun kaikki on tiptop, kahvinkeitin keitin ladattu, tarjoilut odottavat vain esille panoa ja ainoa kiireellinen homma on järjestellä servettejä. Tällä kertaa sitä hetkeä ei ollut ja olin vielä likaisessa paidassa ekojen vieraiden tullessa. Juhlat menivät kuitenkin tosi hyvin. Tuntui että vieraat viihtyivät, tarjoilu maistui, istumapaikkoja riitti ja melkein kaikki saivat syödä kakkua lusikalla! Vieraina meillä oli Kiiran isovanhemmat, isomamma ja muutamia ystäviä.

IMG_20150804_073014 Postaan ohjeita erikseen, mutta suolaisina syötävinä meillä oli kolmioleipiä ja ruissipseja. Kolmioleivistä tuli ihania muistoja vuosien takaa kun isä teki niitä synttärijuhliin.  Makeiksi herkuiksi tehtiin pari pavlovaa, cake popseja ja suklaamoussea. Pientä ongelmaa oli jääkaappi tilan ja valkuaisen vaahdottamisen kanssa, mutta muutamalla ärräpäällä siitäkin selvittiin. Kannatti ehdottomasti kokeilla jotain uutta! Pavlovan jälkeen taitaa jatkossakin perus täytekakut jäädä muiden juhliin. Määrätkin olivat just eikä melkein oikein arvioitu. Kaikin puolin onnistuneet juhlat. 

IMG_20150804_072856

IMG_20150804_072751

Ainoana lahjatoineena sanoin Kiiralle kirjoja ja itselleni puiset salaatin ottimet sekä tarjotin. Onnistuneet lahjavalinnat, koska kaikki näyttävät siltä kuin oisin itse valinnut. Kiiran kanssa pikkuhiljaa tutustutaan uusiin kirjoihin, pehmoleluihin ja pienoon! Kyllähän oikealla pianistilla täytyy olla omat soittimet olkkariin ja keittiöön.

IMG_20150804_072941 IMG_20150804_073105