Emotion Tracker part. 2

Saatuani Emotion Tracker-sovelluksen käyttöön olin iloinen saadessani uuden apin käyttöön.Olenhan tekemässä listojakin asiasta kuin asiasta. Tabletin muistio on paljon täydempi erillaisista listoista kuin kuvagalleria! Nyt kun olen tunteitani avioinut ja kirjannut useamman viikon ajan osaan paremmin kertoa sen todellisista hyödyistä. Käytössä on useita kategorioita ja elämän osa-alueita joiden alle voi kirjauksia tehdä. Itsellä kovassa käytössä on ollut perhe, parisuhde, raha ja ulkonäkö. Tunteita kirjatessa sain kuitenkin huomata miten mallillaan elämäni on. Hyvähän se on, mutta koen että Emotion Tracker on vahvimmillaan negatiivisten tunteiden käsittelyssä.

Valehtelisin jos väittäisin ettei sovellukseen ole tullut kirjttua mitään negatiivista. Erityisen paljon paineita tällä hetkellä tuo oma tyytymättömyys vartalooni. Vaikkei se tällä hetkellä tietenkään ole tärkeysjärjestyksen kärjessä, mutta vaikuttaa mielialaani paljon. Ja noh, mieliala vaikuttaa kaikkeen. Emotion Trackerin avulla on käyttänyt enemmän aikaa tunteiden käsittelyyn enkä antanut niiden kasaantua liian painavaksi lastiksi. Oppinut hyväksymään tunteet, mutta myös alkanut tavoittelemaan parempaa oloa.

Suuret ilon ja onnistumisen hetket pysyvät mielessä paljon paremmin kuin ne pienemmät ja arkisemmat, mutta silti tärkeät onnistumisen askeleet. Tämän vuoksi olen keskittynyt kirjaaman myös niitä arkisempia onnen hekiä.  Ja tämä on opettanut avostamaan pienempiäkin asioita enemmän ja muuttanut ajattelua tapaa huomattavasti positiivisemmaksi.

Meillä vauva-arki pyörii helposti, välillä pelottavankin sujuvasti. Mutta jos nyt jossitellaan oikein urakalla ja kuvitellaan että vauva valvottaisi enkä itse saisi nukuttua. Jos näin olisi, olisin varmasti väsynyt ja allapäin sekä kokisin asiat hyvin eri tavalla. Tällöin Emotion Trackerisa oli varmasti vielä enemän hyötyä. Uskon että meilläkin tulee vaikeita hetkiä, aikoja kun epäilen itseäni ja lapsen kanssa arki takkuaa. Se aika voi olla kun hampaita alkaa tulemaan, kun harjoitellaan syömistä tai uhmaikäinen lapsi tottelee vain isäänsä. En voi tietä, mutta silloin sovellus tulee varmasti vielä enemmän tarpeen.

IMG_0869