Plussattuani olin innoissani, yllättynyt, jännittynyt ja todella onnellinen. Iloa lisäsi se että lapsen isä V oli tuloksesta myös onnellinen ja halusi meistä tulevan perhe. Vaikka olimme jo ennen näitä tapahtumia tunteneet aika pitkään ja viettäneet aikaa yhdessä oli parisuhde meille täysin uusi juttu. Toisen tapoihin ja mielipiteisiin tutustumisen lisäksi tälläinen ”pikku asia” tuo hieman lisä jännitetta, joten jokainen voi kuvitella ettei aina ole ollut ihan helppoa kun ei ole voinut edetä ihan tavalliseen tahtiin  Kaikesta huolimatta juuri nyt olen varmasti onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja tiedän että V:stä tulee paras isi meidän prinsessalle.

Myös muiden läheisten, perheen ja ystävien suhtautuminen asiaan vain lisäsi iloani. Jännitin vanhempien reaktiota vaikka tiesin että he olisivat iloisia puolestani kunhan vain saisivat asiaa hetken sulatella. Hetken sulattelu kesti tosiaan vain hetken jos sitäkään. Ja uutisia kertoessa puhelimessa äidille sain hänet itkemään onnesta työpaikkansa pihalla ja isä varmistelee että syön riittävästi. Jokainen varmasti on kuullut tai kokenut kauhu tarinoita siitä kuinka ystävyys suhteet viilentyvät kun yksi on raskaana ja saa lapsen. Vielä ainakaan en voi itse sanoa kokeeneeni tätä. Ystävät ovat olleet alusta saakka tukenani ja ilmaisseet kuinka innoissaan odottavat perheemme kasvua. Yhteinen ajan vietto ei ole enään baareilua, mutta tekemistä on keksitty selvinpäinkin. 

Sitten niihin raskauden aikaisiin vaivoihin ja oireisiin joita on pitkä pitkä liuta. Aamupahoinvointi on todella hämäävä nimitys järkyttävälle ololle, joka ei kelloa katso! Eikä oloa paljon auta kuulla sen yleensä kestävän viikolle 12 saakka, mutta voi kestää koko 9 kuukauttakin. Jatkuva vessanpöntön halailu ja pusikoihin yökkiminen kesti kesti, mutta onneksi loppui sitten vihdoin voin viikon 15-18 paikkeilla. Muita oireita/vaivoja minulla ei ainakaan haitaksi saakka ollut, paitsi nyt m,ahan kasvaessa selkä hieman temppuilee. Paras apu tähän on kuitenkin ollut päivittäinen liikunta, mieluiten lenkkeily kävelten tai hölkäten. 

Ensimmäinen neuvolakäynti jännitti ja päässä pyöri vaikka mitä ajatuksi. Jos ne siellä tuomisevat tai ei tulla ollenkaan oman neuvolatädin kanssa toimeen? Eka käynti meni kuitenkin hyvin ja vastoin yleisiä käytäntöjä sain sijais neuvolatädin suostuteltua kuuntelemaan sydänäänet. En varmasti ikinä unohda sitä hetkeä kun ensimmäisen kerran kuulin pienet, mutta vahvat ja tiheät sydämmen lyönnit. Nyt neuvolakäyntejä on takana neljä ja molemmat kaksi ultraa on käyty sekä lääkäri tavattu kerran. Toisella ultakäynnillä kuulimmi ”vahvan veikkauksen” että saamme tytön, pienen prinsessan. 

Näiden kuukausien aikana olen oppinut itsestäni paljon uutta ja jonkin verran varmasti muuttunutkin. Paljon on vielä opittavaa ja tehtävää, mutta aikaa on vielä. Neljä kuukautta ja sitten kaikki vasta alkaakin! Nyt vain nautin odotusajasta<3