Koska olet sen arvoinen.
Kerroin jo aikaisemmin kuinka jännitin synnytystä enemmän sairaalaan jäämistä. Vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ympäröimänä ei vain ole mun juttu. Kyllä, olen 20 vuotta ja rehellisesti sanottuna koti-ikävä iskee edelleen samalla tavalla kuin alakoulussakin kavereilla yökyläillessä. Toivoin siis todella kovasti että kaksi vuorokautta lapsivuodeosastolla riittää, valitettavasti näin ei kuitenkaan ollut. Meidän tytön veren bilirubiini taso oli liian korkea ja ihon keltaisuutta piti hoitaa sinivalohoidolla sekä seurata verikokeilla. Yksi valohoito kerta riitti ja keltaisuus alkoi nopeasti häviämään. Seuraavaksi alettiin seuraamaan painoa, joka nopealla laskullaan paljasti vauvan liian vähäisestä ravinnon saannista. Maitoa riitti, mutta se oli nii tiukassa ettei pikkuinen saanut sitä kuitenkaan syödäkseen riittävästi. Imetykseen nopean avun toi rintakumi ja paino alkoi nousemaan heti. Nämä meidän molemmat ”ongelmat” ovat aika tavallisia ja hoidettaessa haitattomia, mutta väsyneelle tuoreelle äidille (joka ollut pienessä sairaalassa huoneessa jo 5 päivää) aika pelottavia.
Omaa oloa helpotti todella että V aloitti isyysloman heti lapsen synnyttyä vaikka me vauvan kanssa oltiinkin vielä sairaalassa ja pystyi pitämään päivittäin seuraa usean tunnin ajan. Se lohtu ja tuki oli korvaamatonta<3 V:n lisäksi oma äitini ansaitsee ehdottomasti kiitosta kannustamisesta ja vaivasta, jonka näki joka päivä tullakseen vain tunnin kestävälle vierailuajalle. Hankala arvioida kumpi mahtoi noiden päivien aikana joutua enemmän kuuntelemaan itkuani!
Sairaalaan henkilökunta oli synnytysosastolla ja lapsivuodeosastolla mukavaa ja ammattimaista. Joka paikassa oltiin ystävällisiä ja tarjottiin apua sekä opetettiin vauvan hoitoa. Myös opiskelijat olivat kohteliaita ja kysyivat aina reilusti lupaa osallistua. Ainoana miinuksena oli se että avun tarjoamisesta huolimatta en tiennyt millaista kaikkea apua oli mahdollista saada. Niin paljon asioita joita en osannut pyytää ennen kuin näin tai kuulin jonkun muun pyytävän. Neuvoni etenkin ensisynnyttäjille on kysyä kaikkea mitä mieleen tulee, pyytää henkilökuntaa vahtimaan lasta sinä aikana kun itse käy rauhassa suihkussa tai happihypyllä (näin saa tehdä, harmi että itse selvisi vasta viimisenä päivänä) ja ottamaan omaa evästä, koska laitosruoka on aina laitosruokaa. Vaikka sairaalassa olo oli mielestäni kamalaa ja kotiin oli ihanaam päästä oli se kaikki nyt sylissä nukkuvan murun arvoista! Vaikka koti-ikävä siis iskikin ja kovaa selvittiin tuostakin melkein naarmuitta.
