Aionko jatkaa treenaamista samalla lailla sitten kun lapsi tulee maailmaan?
Sellaisen kysymyksen kuulin tänään salilla – näköjään pyörin siellä koko ajan (noin tunti 4-5 x viikossa) ja melkein asun siellä että mitenköhän se vauvaarjen ja myöhemmin taaperoarjen kanssa sitten sopii yhteen… kysyjän mielestä ei sitten ollenkaan. Ekan yllätyksen jälkeen kun sain suuni avattua kysyin että miksiköhän mun pitaisi lopettaa urheileminen ja muuttaa elämäntyylini 100% perheenlisäyksen takia? Tietääkseni en ole ainoa urheileva äiti maailmassa… No totta puhuen olen aijatellut asiaa itsekin siltä kannalta että miten aion palauttaa kuntoani synnytyksen jälkeen, miten edistyä urheilussani ja jatkaa kilpailemistä.
Selvähän se on että koko elämä tulee muuttumaan ja vauvaarjen alkutaipaleella on hyvä jos löytää sen 30 min jostain käydäkseen suihkussa ja syödäkseen banaani päivässä (näin kärjistettynä). Tosiaan on myös toisenlaisia kokemuksia – äitini esimerkiksi on kertonut että minä olin sellainen vauva kuka periaatteessa söi ja nukui ekan vuoden ja hän pääsi mua mukana raahaten tekemään ja harrastamaan kaikenlaista – olin joko tississa tai sitten sen jälkeen 2-3 h hiljaa unien maalla.
Itse olen sellainen ihminen että nautiskelen kaikenlaisesta suunnittelemisesta – ja myös siitä että olen itselleni se isoin koekaniini. Sen takia jopa ”odotan” sitä synnytyksenjälkeistä takaisiin kilpailukuntoon projektia koska se on yksi asia treenimaailmassa mistä mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Sairauksista ja loukkaantumisista on kuntouduttu. Miksi ei sitten tästäkään…
Aivoissani olen kehitellyt jonkinmoisen jatkumon kotipalautteluviikkojen (kera lantiopohjalihasharjoittelun), vaunulenkkien, kehopainoharjoittelukotijumppien, lisäpainoharjoittelukotijumppien kautta takaisin salille. Aikarajoja en tälle prosessille edes laita – ei minulla ole kiirettä mihinkään. Kisakuntoon vuonna 2016 on aika laaja konsepti 😀
Arsenalissani on sellainen ässä minkä takia luulen/tiedän että tämä ei ole mitään toiveajattelua vaan todellakin realistinen tavoite: elämäntapaurheilijasta tuleva aviomieheni. Meitä on tässä perheessä kaksi ihmistä ketkä eivät molemmat edes osaa taikka haluaa kuvitella elämää ilman urheilua. Joskus musta tuntuu että hyvinvointini minkä saan treenaamisesta ja menestyminen urheiluurallani on miehelleni melkein tärkeämpi kuin itselleni 😛 Se tarkoittaa sitä että mieheni on usein suunnitellut mukanani miten hoidetaan vauvaa vuorotelleen treeniaikojemme puitteessa niin että molemmat pääsee myös hoitamaan omaa terveyttä ja hyvinvointia koska se on elämäntyylimme. Onnekseni mieheni joustavat työajat antaa saumaa pelata vauvanhoitoajoilla siinä vaiheessa jatkumoa missä vaavillakin on ikää sen verran että äippä sinne salille taas uskaltautuu. Siihen asti on vauva itse, vaunulenkit, oma kehonpaino, kahvakuula ja säädettävät käsipainot, leuanvetotanko ja voimistelurenkaat ym riittäviä kehittämään voimanostotreenin pariin paluuta. Se 30 min löytyy kyllä milloin vaavi joko nukkuu tai saa hoivaa iskältä että äiti pystyy hoitaa jumppatuokion.
En todellakaan usko että tämä olisi mitenkään mahdoton yhtälö. Tähän asti niin raskaupahoinvoinnin, totaaliväsymyksen ym paras lääke on ollut just nimenomaan se liikuntahetki. Siinä salilla kummasti unohtui yökkäily ja siitä poistuen jaksaa taas painaa töitä. Niin myös tänään. Setti oli seuraavanlainen:
Ekaks totta kai se päivän paras aloitus eli noin tunnin aamukävely töihin kuunnelleen Outlander sarjan viimeistä kirjaa
ja myöhemmin päivällä salilla:
Takakyykky 5 x 3 x 95 kg
Takakyykky 1 1/4 (eli alas+ pysäytys/puoleenväliin ylös + pysäytys/alas+pysäytys ja ylös) 3 x 5 x 60kg
Hyvää huomenta 3 x 10 x 65kg
yhden jalan prässi 3 x 8+8 x 90kg
– Eve