MINIMUOTI-lemppari kaupat ja merkit

Tarkoitukseni oli tulla postaamaan jo viikonloppuna, mutta koko ajan oli meno päällä. Nyt MINIMUOTI-sarja saa jatkoa lemppari kaupoista ja merkeistä. Viimeksi esittelin meidän kesähankintoja ja siinä yhteydessä ylistin Lindexin lastenosastoa. En ole itselleni Lindexiltä taitanut löytää mitään, mutta vauvanvaate osasto on ihana. Sopiva sekoitus kirkkaita ja hempeitä värejä. Lindexiltä löytyy juhlavampia vaatteita ja käytännöllisiä perusvaatteita. Olen alusta saakka ostanut aina hieman isompia vaatteita, jolloin käyttäaika on pidentynyt nopeasti kasvavalle vauvalle. Tähän Lindexin tähdellä merkatut collarihousut ovat sopineet kuin nenä nassuun. Vyötärössä ja lahkeissä oleva resori on käytännöllinen ja kangas on pysynyt pehmoisena useista pesuista huolimatta. Tänne suuntaan aina ensimmäisenä katsastamaan tarjonnan kun olen etsinyt Kiiralle jotain uutta vaatetta. 

IMG_1257

Stockmannilta löytyä Bogi on seuraava suosikkini. Värit on super tyttömäisiä, materiaalit hyviä ja useissa vaatteissa on jotain mitä muualla en ole nähnyt. Bogilta meiltä löytyy jumpsuitti ja pörröhuppari. Molemmat ovat osoittautuneet käytännöllisiksi vaikka eivät perusvaatteisiin kuulukkaan. Molemille on ollut käyttöä sisällä ja ulkona. Harmi että meidän tytön kesävaate kiintiö on täynnä, sillä Stockmannin aleista löytyi mm. -40% alennuksella Boginkin kesävaatteita.

IMG_1266

H&M:ltä olen löytänyt suloisia pipoja ja tossuja, mutta ehdoton lemppari on valmiit setit. Seteissä on body, housut ja ohut pipo, jotka ovat sopivasti eläinaiheisia. Näitä valmiita settejä meiltä löytyy mm. kaksi erillaista Minni Hiirtä ja vaaleanpunainen pupu. Tekisi mieli kotiuttaa ainakin tiikerisetti vielä, mutta ehkä odotetaan siihen että on aika taas shoppailla isompia vaatteita. Mielestäni tämä on ihana ristiäis- , syntymä- tai synttärilahja!

IMG_1262