Emma BMX Urban

Meidän eteistä on tullut täydentämään uudet rattaat. Ja todellakin täydentämään,  täytyisi vähän järjestellä ettei se tosiaan näytä ihan vauvantarvike kaupalta. Tai sitten se näyttää juurikin oikean lapsiperheen eteiseltä. Mutta Emman BMX Urban rattaat ovat jo parin päivän sisällä osoittaneet hyödyllisyytensä vaikka nimestä tuleekin mieleen crossimopo. 

IMG_1329

Rattaat ovat sirommat ja koottuna vievät vähemmän tilaa kuin meidän yhdistelmävaunut sekä kantokahva auttaa nostelussa mm. auton takakonttiin.  Näin ollen rattaiden mukaan ottaminen on helpompaa. Kääntyvät etupyörät helpottavat liiikkumista kaupoissa/kaupungilla/ahtaammissa paikoissa. Oon ihan rakastunut noihin kääntyviin etupyöriin, joka on ollut ainoa asia jota olen meidän vaunuilta kaivannut. Selkänojan saa täysin makuu asentoon ja ylös  nostettuna Kiiran on siinä helpompi istua kuin vanhoissa vaunuissa. Pyörät ovat selkeästi pienemmät, joten vauhdikkaampaan ja maastolta haasteellisempaan lenkkeilyyn meidän isopyöräiset yhdistelmät ovat ihan nappivalinta.  Täydentävät toisiaan täydellisesti ja molemmille tulee olemaan käyttöä.

IMG_1327

Lisä plussia rattaat saavat isosta säilytyskopasta, juomatelineestä, lukittavista eturenkaista ja kuomusta, joka saa suojaavamman lisäpalan vetoketjun avaamalla. Kiira kiittää mummiaan hieman etukäteen saadusta puolivuotis lahjastaan! 

IMG_1329

IMG_1325