Puolivuotias Kiira♥

Puoli vuotta sitten heräsin ensimmäiseen aamuun äitinä. Pikku hiljaa pieni tuhiseva käärö vieressä alkoi tuntumaan tutulta ja todelliselta. Sairaalassa olo vähän pilasi mun alku tunnelmia ja koen että pääsin tutustumaan lapseeni kotona omassa rauhassa. Kotiutumis päivänä tultiin kotiin kaupan kautta ja tehtiin Villen kanssa meidän lemppareita eli tortilloja Kiiran nukkuessa vieressä. Se oli se hetki kun olin pakahtua onnesta. 

IMG_0191

Eilen oli Kiiran puolivuotis synttärit. Oltiin vietetty tytön kanssa aamu kotona puuhaillen ja puolilta päivin hänen pappa ja eno tulivat hakemaan  hoitoon. Kävellessäni töihin mietin miten nopeasti aika on mennyt. Uskomatonta että siitä on jo puoli vuotta kun tyttäremme syntyi tähän maailmaan, mutta toisaalta tuntuu että hän olisi ollut elämässämme aina. Useasti kuullut ”elä hetkessä” ja ”nauti vauva ajasta” pitävät paikkaansa. Aika kuluu nopeasti. 

vauva roosa niemi mv – kopio

Puolivuotias Kiira osaa kääntyä mahalleen ja selällleen, liikkua eteen ja taakse, tarttua haluamaansa leluun, päristellä ja kiljua. Kiira on todella kiinnostunut ihmisistä ja keskustelee mielellään kun saa vastauksia. Kiira nauraa ja leikkii, ehdottomat lempparihetket ovat isän kanssa hasssuttelut. Kylvyssä tyttö räiskyttää ammeen tyhjäksi ja saunassa rentoutuu. Sitteri on tosi vähällä käytöllä enään, koska liikkuminen ja hääräily on kova juttu. Ruokaa odottaessa hakkaa pöytää kuin suurempikin pomo. 

IMG_1815

Tällä hetkellä meillä asuu siis touhukas ja välillä äänekäskin tyttö, joka kuitenkin on rauhallinen ja tyytyväinen. Isältä perittyä sinnikkyyttä ei voi olla huomaamatta kun tyttö harjoittelee konttausasentoa, mutta äidiltä saatu hätäisyyskin näkyy kun hermot menee! 

IMG_1817