Hyvä Aviomies

Nyt tulee tämän blogin ensimmäinen kirja-arvostelu. Tykkään lukemisesta ja luen paljon. Joskus on hieman hiljaisempia hetkiä, mutta saadessani käsiin hyvän kirjan kannan sitä joka paikkaan. Makkarin, olkkarin ja keittiö välin lisäksi kirja kulkee myös laukussa siltä varalta että jossain joutuu odottelemaan. Tiedän että kirjoja voi lainata kirjastosta tai nykyään jopa ladata mm. tablettiin, mutta itse hankin kirjat kirjakaupasta ja kotiutan kotiin hyllylle. Hyvä kirja tulee luettua useampaan otteeseen, viihdyttää ja antaa omille ajatuksille tauon, joten on hintansa arvoinen. Plus pokkarit myydään usein kauniissa kansissa, joten tuo kivasti väriä muuten suosimaani neutraaliin sisustukseen.

Minulle ja siskolleni luettiin paljon ollessamme pienia ja iltasatu oli ehdoton rutiini. Halusin kuulla Tuhkimon niin monesti että osasin kirjan ulkoa ennen kuin oppisin sen itse lukemaan. Turun Mikaelin kirjaston heppakirjat olen lukenut varmasti kaikki ja Härkämäen kirjastosta kannettiiin pyöräillen niin isoja kirja lasteja kuin vain pyörän päälle sai pakattua. Ylä-asteellakin tunnit isin kanssa kirjastossa siskon harjoitusten ainaka olivat luksusta. Mutta palataan nyt siihen kirja-arvosteluun ennen kuin alan muistelemaan jokaista kirjakerhoa johon kuuluin mm. Sisters Clubi!

Liane Moriarty
Hyvä Aviomies

Cecilia on kolmen lapsen äiti,John-Paulin vaimo ja Tupperware-myyjä, joka elää onnellista ja hallittua elämää. Kun Cecilia löytää rakkaan aviomiehensä kirjoittaman kirjeen järkkyy hänen täydellinen mailmansa. Kielloista huolimatta Cecilia päättää lukea kirjeen, josta paljastuu kamala salaisuus.Kiltin  John Paulin salaisuus on niin suuri ja kauhea ettei Cecilia tiedä mitä tehdä.

Tess muuttaa Liam poikansa kanssa äitinsä luokse selvittämään tulevaisuuttaan. Mitä kuuluu tehdä kun aviomies ja paras ystävä rakastuvat ja haluavat olla yhdessä. Tess pohtii suhdettaan, miettii miten kertoa asiasta pojalleen ja tapailee kouluaikaista poikaystäväänsä Connoria.

Rachel on pian eläkkeelle jäävä koulun kanslisti, jonka tytär on murhattu vuosia sitten. Rachel uskoo koulun liikunnanopettajan Connorin olevan tyttärensä murhaaja.

Kolmen naisen elämä on muuttunut hetkessä tavallisesta ja mukavasta traagiseksi. Kirjassa käsitellään onnistuneesti ihmissuhteita jokaisen naisen näkökulmasta. Harvoin tykkään että kirjassa on useampi päähenkilö, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan, mutta tässä se toimii ja tuo mukavaa vaihtelevuutta ilman sekaista lopputulosta. Ceciliaan, Tessiin ja Racheliin on heidän tavallisuudessaan helppo samaistua ja juoni etenee nopeasti käsitellen samalla ihmissuhteita. Niin paljon vaihtoehtoja ja mahdollisia seurauksia. Tarina on samanaikaisesti jännittävä, surullinen ja hauska, joka koukutti ainakin minut. Hyvä Aviomies oli Liane Moriartyn kirjoissa ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen, jonka luin.