vaunut-ja-tarjotin-015

EMMALJUNGA VS RODEO

Mulle esitettiin toivepostaus Nellin tavaroista. Mietin pitkään, että millaisen postauksen tekisin kunnes pälkähti ajatus että Nellihän omistaa kahdet vaunut joten teen niistä postauksen. Rodeo vaunut asustaa mun porukoiden luona ja Emmaljungat asustaa meidän luona. Voisin listata plussat ja miinukset näistä vaunuista, vaikka tämä ehkä onkin vähän haastavaa sillä Rodeo vaunut ei ole hirveästi käytössä kun taas Emmaljungat.

Rodeo vaunujen hintaa en tiedä, yritin etsiä googlesta hintaa mutta nopealla katselulla en löytänyt. Nämä vaunut saatiin, mikä oli minusta hieno lahja ja ele! Oon itseasiassa aika ylpeä, ettei tämä ihminen pyytänyt mitään vaunuista sillä huomattiin että nämä on aika rimpulat. Vaikka ovatkin  kivan siro ja pienet vaunut, niin näitä on vaikea ohjata. Etupyörä menee välillä lukkoon ja lähtevät helposti valumaan. Myös tavaratila puuttuu, mikä oisi ollut kyllä aika tarpeellinen!
Musta on myös ärsyttävää, että joutuu ottaa aina ton kopan pois jos haluaa sen istuinosan. Toi kupu on myös jotenkin ärsyttävä, koska joutuu napeista painamalla samalla työntää eteenpäin sitä kupua että saisi pystyyn. Ja tietenkin, ne napit on jäykät mikä tekee siitä hommasta vaikeaa. Istuinosa on taas siitä kiva, että siinä pystyy puolmakaa jos lapsi haluaa nukkua tai sitten saa istumaan. Mutta, nämä on ihan hyvät varavaunut!
Kuten varmaan kaikki tietää, että Emmaljungat ovat laadukkaimmat vaunut ja maksaa tänäpäivänä ihan kiitettävästi. Nämäkään vaunut ei ole uudet, vaan ovat 13 vuotta vanhat vaunut. Nämä on kulkenut suvussamme, monet serkut on näissä istunut ja nyt ovat Nellin käytössä jokapäivä. Vaikka ovatkin todella vanhat, niin nää on yllättävän hyvässä kunnossa. Tietenkin vinkuu ja nitisee, mutta mielestäni se on plussaa koska nitinä ääni auttaa Nelliä nukahtamaan helpoiten! Tietenkin nitinä ääni loppuisi jos rasvailis, mutta sanoin Makkellekkin etten halua että hän rasvaa näitä.
Jos haluaa ”tehdä” näistä rattaat niin sitten vaan nostetaan selkänoja ylös, ja jos aurinko paistaa silmiin eikä kupu riitä peittämiseen niin voi kahdella napin painalluksella kääntää kopan toistepäin! Kätevää eikös? Näihin kuuluu myös se toinen koppa, joka sitten otetaan käyttöön kun tulee talvi (jos muistan oikein). Emmaljungissa on leveät renkaat, joten näiden kanssa on helppo kulkea maastossa niinkuin myös asfaltillakin, eikä nämä lähde helposti valumaan. 
Nyt alkaa tuntuu siltä, että kehun enemmän Emmaljungia kuin taas Rodeo vaunut sai enemmän miinusta! Hah 😀 No ehkä Emmaljungissa on ainakin se huono puoli, että maksavat pirusti. Mutta, eikö sanonta niin mene, että ” laatu maksaa”? Jos haluaa kunnon vaunut moneksi vuodeksi suosittelen Emmaljungia, jos taas haluaa päästä halvalla ja uusia vaunut n. 2-3 vuoden päästä niin suosittelen Rodeota. 
Minkälaisia mielipidettä herätti näistä vaunuista? :) 

heioletkaunis

#HEIOLETKAUNIS

Hellurei!

Päätettiin laittaa muiden bloggaajien kanssa pystyyn tällainen #heioletkaunis– haaste. Bloggaajien kesken kehutaan toisiamme, ja juju on se että kukaan ei tiedä kuka kirjoittaa kenestäkin. Meille siis arvottiin blogit joita kehutaan, ja jospa tekin saisitte yhden blogin lisää lukulistaanne!

Minulle valittiin Little Miracles- blogi ja minulle samantien pisti silmää että meillä on samoja harrastuksia ja tietenkin harrastuksien lisäksi yhdistää äitiys. Arvostan Sarassa sitä, että vaikka on vasta 16v niin on silti päättänyt pitää lapsen nuoresta iästä huolimatta. Moni sen ikäinen saattaisi tehdä abortin. Äitiys muuttaa paljon omaa elämää, vaikka ei sitä heti uskoisikaan mutta niin se vain on. Kaverit ei välttämättä kutsu sua enään mihinkään mukaan, sillä olettavat että lapsi on este ja sitten tietenkin kun on äiti niin alkaa kaipaa kohtalokavereitakin.

Kuva lainattu Saran blogista

Jos käy vielä kouluakin, niin se joutuu keskeyttämään ja joutuu opiskella myöhemmin jotta saa ammatin. Jos raskauden aikana muuttaa omaan ekaa asuntoon (kuten minä) niin siinäkin on oma opettelunsa, eli itsenäiseen elämään. Raskaus ja lapsen saaminen muuttaa paljon, todella paljon mutta se on sen arvoista. Tässä asiassa nostan Saralle hattua, että on päättänyt tulla äidiksi kaikesta huolimatta.

Kuva lainattu Saran blogista

Äitiyden lisäksi meitä yhdistää harrastukset niinkuin taisin mainita alussa. Sara on aloittanut tanssin pienestä tytöstä asti, niinkuin minäkin. Olemme molemmat tanssineet melkeen yhtä kauan, ja melkein ollaan lopetettu/jätetty tanssimisen samana vuonna. Aika hauska sattuma! Sara jatkoi raskauden jälkeen urheilua, tosin nyt vain kuntosalilla ainakin. Itse myös yritin raskauden jälkeen jatkaa urheilua, mutta minusta on tullut selkeesti sohvaperuna kun minun urheilu yrittämiset on kestänyt hyvällä tuurilla kuukauden. Eli, tässäkin asiassa nostan Saralle hattua että jaksaa käydä perheen ja kodin pyörittämisen lisäksi salilla ja pitää itsestään huolta.

Kuva lainattu Saran blogista

Huomasin myös Saran blogissa, että meillä on melkeen saman ikäiset tytöt! Tytöillä on vaan n. kuukaus ikäeroa. Aivan suloinen tyttö on Saralla, ja on selvästi perinnyt kauneutensa äidiltään. 😉 Niin, ja kolmas asia mikä meitä yhdistää on tottakai bloggaaminen!

Kuva lainattu Saran blogista
Kuva lainattu Saran blogista
Saralla on aivan ihana blogi, on selvästi panostanut blogin ulkoasuun ja postauksia on ihana lukea! Postauksista huokuu lämpöä ja kiltteyttä. Hän selvästi panostaa ulkonäköön ja haluaa näyttää hyvältä! Tykkää selkeästi laitella hiuksiaan ja sun muuta, niinkuin hän kertoo blogissaan että haluaa kampaajaksi ja kosmetologiksi. 
Kuva lainattu Saran blogista
Kuva lainattu Saran blogista

Minulle myös ulkonäkö merkitsee paljon, tahdon näyttää hyvältä kun astun ovesta ulos. Tosin, en aina jaksa välittää miltä näytän jos esimerkiks meen kauppaan tai porukoilleni. Kotona hillun vaan isolla t-paidalla ja alkkareilla, hiukset sekaisin ja meikittömänä. Mutta silloin ei ole väliä miltä kotona näyttää, kun vaan perheenjäsenet näkevät sinut.

Mutta ennen raskautta, panostin enemmän kroppaani ja naamani sekä tietenkin hiuksiin. Nyt kun oon lopettanut tanssimiset niin ei kroppakaan tietenkään näytä enään kovin hyvältä. Vielä kun raskaus on jättänyt arvet ja nahkarepun, mutta tarkoitus olisi päästä joku kaunis päivä hyvään kuntoon. :) Kampaajallekkaan en pääse enään niin usein kun ennen, ei yksinkertaisesti ole rahaa. Minulla on kuitenkin palanut aina rahaa kampaajaan sellaset 80e. Myös oon alkanut hyödyntää enemmän kirppiskamoja, säästyy kivasti kun ei osta kaikkea uutena!

Kertokaa, mitä teille ulkonäkö merkitsee? Miten panostatte ulkonäköönne ja kuinka usein? 



nelli-lenkil

10KK NEUVOLA

Oon yleensä kertonut neuvola käynnit facebookin puolella, mutta nyt päätin tänne kirjoitella neuvolan kuulumsia. :) Nelli sai paljon kehumisia ja neuvolatäti nauroi paljon ku Nelli keikisteli ja jokelteli. Nyt huomasin, et neiti on alkanut vähän vierastelemaan kun piti ottaa pituus niin tää alkoi itkemään ja itki niin kauan että pääsi minun syliin.

Heijasteet on kadonneet niinkuin kuuluukin ja paino sekä mitat on kohdillaan. Hienosti istuu, liikkuu, ottaa katsekontaktin ja leikkii leluilla molemmilla käsillä. Neuvolatäti myös ihasteli Nellin tukkaa kun se on kasvanut todella paljon viime kerralta ja paksuuntunut. Paino 9640, pituus 76 ja pää 46.9


Puhuttiin myös, että voitaisiin pikku hiljaa alkaa siirtymään ihan kunnon kotiruokaan (ei siis mitään purkkiruokaa enään) ja voidaan alkaa antaa Nellille myös vaikka välipalaksi viiliä tai jogurttia jotta neiti alkaisi tottumaan maitoon. Käytiinkin itseasiassa heti neuvolan jälkeen ostaa Nellille jogurttia, saa nähä mitä neiti sanoo ku saa uusia makuja. :) Purkkiruokaa Nelli saa syödä siihen asti, että toi meijän makaroonilaatikko loppuu.

Mutta nyt asiasta kukkaruukkuun. Minä innostuin shoppailla H&M verkkokaupassa, minun oli tarkoitus ostaa itselleni vaatteita mutta mitäs kävikään.. Tilasin itselleni vain yhden paidan ja siirryin sitten katselemaan vauvojen vaatteita ja siellä oli niin paljon kaikkea ihanaa että innostuin painaa sitä ”siirrä ostoskoriin” – nappia. Tilasin Nellille toppatakin, kolmet farkut, college housut, baseball-huppari, bodyja/paitoja. Hinta oli aika muhkea, mutta onneksi sain H&M 5€ alennuksen siitä kun olivat möhlineet. En malta odottaa, että paketti saapuu!

DSC0003

FISKARI

Moikka!

Hypättiin autoon tossa muutama päivä sitten ja suunnattiin Fiskariin nyt ku saatiin pitää auto koko viikonlopun! :) Fiskari on Raaseporin lähistöllä, sellainen pieni kylä keskellä maaseutua. Tää on niin kaunis kesällä ja syksyllä, on ihanaa käydä siellä vaan kävelemässä ja kierrellä pikku putiikeissa. Saa myös upeita valokuvia!

Mä oisin viihtynyt kauemminkin, mut aika alkoi loppumaan kesken sillä piti ehtii vielä valmistautua kaverin kihlajaisiin. :) Vois kyl viel mennä tässä syksyn aikana uudestaan Fiskariin ja varata kunnolla aikaa jotta olisi enemmän aikaa valokuvailla esimerkiks Nellistä ja kahvitella. :) 

Löydettiin sellainen paja, jossa tää pajan omistaja tekee itse lasista kaikenlaisii juttuja ja hän myös pitää kursseja nuorille. :) Omistaja on tehnyt tätä työkseen 35 vuotta, ja sen kyllä huomaa! Sattumoisin omistaja piti kurssia kahdelle nuorelle kun mentiin paikalle, ja samalla nähtiin miten näitä hienoja taideteoksia tehtiin! 

Pienen kiertelyn päätteeksi mentiin vielä puistoon keinumaan, Nellikin sai vähän vaihtelua tohon meijän kylän puistoon. Eihän se aina oo kiva mennä samaan ”tylsään” puistoon keinumaan!

asukuva-010

NELLIN ASUKUVAT

MAANANTAI

TIISTAI



KESKIVIIKKO
Me oltiin asioilla Lohjalla, ja samalla pyörittiin kaupoilla joten me tultiin vastaan myöhään illlalla kotiin, ja Nelli meni suoraan yöunille joten tän päivän asukuva jäi väliin. :/

TORSTAI




PERJANTAI




Blogin synttäriviikko päättyy nyt tähän postaukseen. Eli, nyt tänä viikonloppuna en postaile ollenkaa koska on kaikenlaista puuhaa tiedossa ja niistä varmaankin sitten postailen ensi viikolla. ”Vieraileva tähden” piti tulla tänne blogiin, mutta en saanut häntä suostumaan vaikka kuinka yritin! Vierailulle piti tulla mun mies, ja pyysin häntä postaamaan teille isyydestä. Harmi sinänsä, ettei suostunut koska se olisi ollut varmasti mielenkiintoista kuulla niitä isyyden ”tunnelmia”. :) 
Mutta, mitäs pidätte Nellin asukuvista? :) Ja miten te ylipäätään tykkäsitte tän viikon postauksista? 
222459_1827414336650_1579066486_1769286_1666045_n

10 FAKTAA JOTA ET TIENNYT MINUSTA

Lämmin kokis, mikä sen parempaa ku nauttia huoneenlämpöisestä kokiksesta! En oo koskaan välittänyt hirveesti jääkaappi kylmästä limusta, se ei oo nii hyvää ku huoneenlämpöinen limu.

Maitofriikki, jos maito on loppu nii en pysty syömään. Mielummin kärsin nälkääni, ku sitä et joudun syömään ilman maitoa!

Ketsuppifriikki, tää on vähä sama juttu ku tossa mun maitofriikeydessä. Tungen ketsuppia melkein jokaiseen ruokalajiin. Eihän ruoka miltään maistu, jos ei ole ketsuppia. Myös perheeni on vitsaillut mun ketsupin määrästä, laitan hirveen ison läjän ketsuppia ja sit se menee vähä niinku hukkaan.

Innokas postiluukun kävijä, tää on varmaan joku mun pakkomiele. Heti ku muutin ensimmäiseen asuntooni, nii kävin aina postiluukulla ku kävelin sen ohi. Kun vien roskat tai menen kauppaan tms niin aina pitää kurkistaa postiluukkuun vaikka tiedän, että päivän postit on jo haettu. Ja edelleen teen tätä.

Pyyhkeen lutkuttaja, mä tein tätä tosin paljon pienempänä. Aina kun kävin vessanpöntöllä nii kastoin pyyhkeen reunan kylmällä vedellä ja lutkutin sitä, ja sitten ku se ei tuntunut enää kylmältä nii kastoin uudelleen. Onneks oon pääsyt tavastani eroon.

 Kynsien pureskelija, tätä olen myös tehnyt pienestä asti. Pureskelin kynsiä, en tykkää leikkaa kynsisaksilla (sormi)kynsiäni joten pureskelin ne. Onneks tästä tavasta oon myös pääsyt eroon.

Naksuttelija, monia ällöttää ku naksuttelen sormiani ja varpaitani. Tää tapa tuli mulle ku olin ylä asteella, ja tuntuu etten pääse tavasta mitenkään eroon. Kaverini on kertonut, että naksuttelen myös silloin ku nukun.

Rupsaaja, tämäkin tapa on ollu mulla pienenä. Pyörittelin hiuksiani sormieni ympärillä ja pidin sellaista rupsaus ääntä, kukaan muu ei osaa tehdä sitä ääntä. Lastenlinnassa ne halus tutkia mua sen äänen takia, koska se oli niin erikoista. Tätä en kyl enään tee.

 Tarkkasilmäinen vessapaperirullasta, jos rulla ei ole oikein päin niin en pysty pyyhkimään. Vessapaperin arki pitää olla aina ylöspäin, jos se ei ollu nii laitan sen oikein päin jotta pystyn pyyhkimään.

Kaikkiruokainen, monet tietää että olen aika nirso ruoan suhteen. Mut äitini opetti mulle, että kaikkea täytyy maistaa. Niinpä otin neuvosta vaarin ja maistoin koiran raksuja, voin sanoa että ei ollut kovin hyvää!

nimmari3

6 VINKKIÄ BLOGGAAMISEEN

Blogin synttäri päivät jatkuu, ja hemmottelen teitä lukijoita ”erikoisilla” postauksillani. :) Päätin avata teille salaisen arkkuni bloggaamiseen, jospa saisitte näistä hyviä vinkkejä!

Banneri, tämä on se mihin kannattaa enemmän panostaa. Kun blogiin tullaan, niin se banneri näkyy ensimmäisenä lukijoille. Mitä näyttävämpi ja erikoisempi banneri on, niin sen parempi!

Kuvat,  kuviin kannattaa myöskin panostaa, useimmiten lukijat selaa ekana kuvia ja jos kuvat on hyviä ja mieleisiä niin sitten jäädään myös lukemaan sitä itse kirjoitusta. Kuvat kannattaa olla suuria sekä tarkkoja. Myös joka postauksessa olisi hyvä käyttää paljon kuvia, ja tietenkin itse ottamia.

Ulkoasu, kannattaa olla selkeä ja yksinkertainen. Taustalle ei kannata laittaa mitään värikästä kuvaaa tai (kirkaista)väriä, sillä se häiritsee selvästi lukemista. Monet bloggaajat turvautuu perus valkoiseen, ja leikittelee fonttien kanssa ja laittaa niihin sit väriä jotta ei tuu ihan perus mustavalkoista.

Kirjoitus, jos kirjoitustyyli tai itse aihe on tylsä niin ei kukaan silloin jää lukemaan blogiasi. Myös jos teksti on yhtä pötköä niin ajaa lukijat pois. Eli, panosta kirjoittamiseen. Käytä kappalejakoa, lue teksti kertaalleen läpi ja tarkista mahdolliset virheet ennen kuin julkaiset.

Esittely, jokainen lukija haluaa tietää millainen ihminen siellä ruudun toisella puolella kirjoittelee. Tee itsestäsi pieni esittely ja kuvan kera, plussaa on myös kertoa mitä blogi pitää sisällään!

Salaiset aseet, Picmonkey tämä on kuvamuokkaus sivusto jossa on paljon erilaisimpia fontteja kuin bloggerissa, saat helposti tehtyy seurantapainikkeet, bannerin tai vaikkapa kuvakollaaseja. Pink Bubble on blogi, jossa kerrotaan kaikkea mitä liittyy bloggaamiseen. Siellä on apua koodaukseen, bannerin tekemiseen myös vinkkejä miten kehittyä bloggaajana yms.

Mitäs piditte tällaisesta postauksesta? Tuliko uusia ja hyviä vinkkejä? :)

nimmari4

NELLIN VIDEO

Moi!

Oon tehnyt Nellille lapsuuslaatikon johon kerän kaikenlaisia muistoja/esineitä Nellin lapsuudesta. Mietiskelin tossa yks päivä, että alan tekemään Nellin lapsuusvideota. Väsäilin sitä videota muutaman päivän, ja se on tottakai vielä kesken koska siitä puuttuu vielä Nellin taapero aika. Mutta, vaikka se on keskeneräinen nii haluun teille sen videon jo julkaista! :)

Kertokaa ihmeessä, mitä mieltä olitte videosta ja oletteko te tehneet tällaista lapsuus videota lapsellenne? :) Mä kaipaan Nellin vauva aikaa, kunpa olisi vielä niin pikkuinen nyytti <3 Miten nää lapset kasvaa niin kovaa vauhtii!

happybirthday

BLOGIN SYNTTÄRIVIIKKO

Oon blogannut vuoden, tai itseasiassa 25 päivä tulee virallisesti vuosi täyteen mutta oon nii innokas että päätin jo nyt aloittaa tämän juhlimisen! Pohdiskelin, että jos postaisin joka päivä Perjantaihin asti mutta se tarkoittaa sitä että mun pitää tehdä enemmän duunia ja mulla on vaan 2 postausta luonnoksena valmiina. Postausideoita kyllä on, mutta se johtuu siitä miten mulla on aikaa ja miten jaksan. Pyrin kuitenkin nyt julkaisemaan teille postauksia Perjantaihin asti, ja yllätysvieras on EHKÄ tulossa! :)

Ensimmäinen blogini oli maailmanympäri, postailin sinne kaikkea matkustamiseen liittyviä asioita ja listasin mun lempparikohteita. Sitä ehdin pitää muutaman kuukauden kunnes tulin raskaaks, blogista tulikin äitiysblogi ja nimekseen tuli Pikku neidin matkassa.Tätä nimeä en pitänyt kyllä kovin kauaa, koska jotenkin kyllästyin nimeen ja sitten törmäsinkin kaima blogiin. Sitten päätin, että nimi pitää vaihtaa!

Haluan erottua massasta jotenkin, en halua blogilleni kaimoja joten googlettelin blogin nimejä että onko jollain sellaista nimeä jo käytössä mitä itse pyörittelen päässäni. Muutaman tunnin pohdiskelin uutta nimeä, kunnes pälkähti mieleen Elohopeaa iholla. Eikun taas googlettelemaan, ja jes! Kellään muulla bloggaajalla ei oo tällaista nimeä käytössä.

Oon vuodessa oppinut paljon bloggaamisesta, mutta aina on tietenkin parannettavaa ja opittavaa. En olisi alussa uskonut, että tulen pääsemään jo vuodessa näin pitkälle ja että vuoden varrella mulle on tarttunut lukijoita mukaan. Oon asettanut itselleni isot tavoitteet, mutta mun pitää tehdä paljon töitä sen eteen ja te lukijat tuotte mulle tähän bloggaamiseen jaksamista. Toivottavasti, te pysytte mukana jatkossakin!

Mielessäni olisi tehdä kysymyspostaus mutta tarviin siihen kysymykset. Eli, laittakaa ihmeessä kysymyksiä tulemaan! Vastaan teidän kysymyksiinne mielelläni, ja kysymykset voi myös liittyä Nelliinkin tai bloggaamisen yms! Julkaisen kysymyspostauksen heti ku on riittävästi kysymyksiä. :)

Huomisiin!

meikkihaastre-004

MEIKKIHAASTE

Mut haastettiin tähän meikkihaasteeseen, eli piti meikata puolet naamasta ja sitten näkee miten paljon se meikki muuttaa ulkonäköä. Vaikka tällaiset kauneus jutut ei hirveesti ole mun blogia varten, mutta päätin silti tarttua haasteeseen koska tää kuullosti niin kivalta!

Mä nykyään käytän meikkiä harvoin, koska oon tosi paljon kotona ja vaikka tulis joku sukulainen tai kaveri käymään kotona nii saatan olla vaan meikittömänä. Oon nykyään laiska meikkaamaan, mutta joskus on kiva laittaa itseään hienoksi! 
Jos meen viettää baari iltaa, nii silloinkin teen ihan perus meikin ja meikkaamiseen käytän 15-20 minuuttia. Eli ei todellakaan mee paljon aikaa siihen. Ennen piirsin kulmat, ja silloin meni tietenkin enemmän aikaa mutta nyt oon jättänyt kokonaan kulmien piirtämisen ku mielestäni se on ”teinien” juttu. 
Kuvia ei ole muokattu, jotta näkee paremmin sen eron. Otin kuvat veskissä ja sen takia kuvat on vähän keltaisia ku siel on nii huono valaistus… 

Meikkivoide,
Puuteri,
Aurinkopuuteri,
Luomiväri,
Ripsiväri,
Eyeliner,
Kajaali,
Huulirasva (mulla on aina kuivat huulet)
Huulipuna.
Noita meikkejä käytän aina, ja teen sellasen ihan perusmeikin. :) 
Laitetaas tämä hauska haaste kiertämään!
Eli haastan kaikki :)