PAKOTIE
Pari viikkoa sitten Nelli muutti isovanhemmilleen. Olin luovuttanut riitelyssä ja annoin tytön mennä, hoin itselleni että tämä on paras ratkaisu mulle sekä Nellille ja ehkä vanhempani on oikeessa jaksamiseni suhteen. Olin todella haavoittuvainen ihan kaikesta, en siis pelkän Nellin suhteen, mun sydän oli rikottu sirpaleiksi enkä saanut sitä kasattua uudelleen. Uudessa asunnossani istuin mun lempisohvalla katsoen ulos leikkiviä lapsia, kyyneleet vierähti pitkin poskea. Ei kavereita, vain ja ainoastaan mun paraskaveri, hän on aina ollut mun tukena jo kuuden vuoden ajan. Nyt tarvitsin parastakaveriani ja kaljalaatikon, kilautin hälle ja hän toi mukanaan laatikon.
Musat täysille, tölkit auki sekä nostomalja vahvoille ja yksinäisille naisille. Tuntui hyvältä kaataa huolet ja paska olo kurkusta alas, laatikon pohja alkoi aika nopeesti näkymään ja tarvittiin lisää juotavaa, parastahan se olisi jos kirkasta löytyis niin ja kun sinkkuja oltiin niin jätkät kruunaisi illamme. Yhtäkkiä muistin mun 4-5 vuoden takaisen kesäheilän, siniset silmät ja ruskea tukka jäänyt mun mieleeni. Etsin hänet facebookista ja niinpä raapustin viestiä kyseiselle jätkälle, ei mennyt kuin tunti niin oli oveni takana kaverinsa kanssa sekä viinaa.
Siinä vaiheessa mä ja paraskaverini oltiin sen verran hyvässä humalassa ettei välttämättä herätyskellot soinut ehkä just silloin kun olisi pitänyt. Tiesin mun kesäheilan taustat ja hän myös tiesi mitä mieltä oon sen taustoista, oon ehdottomasti sitä vastaan. Kuitenkin hetken juteltuamme ja juotuamme hän kaivoi taskustaan pienen minicrip pussin, jossa oli seitsemän vaaleanpunaista nappia josta hän tarjosi mulle ja parhaalle kaverilleni. Mietiskelin samaan aikaan kun tää kesäheila ylisti millaista oloa tää nappi tuo ja samalla unohdat murheet. Yks pieni nappi laitettiin puoliksi. Me neljä istutaan rivissä lempparisohvallani, vaaleanpunaiset napit koristaa kämmentämme, katsotaan toisiamme ja laitetaan samaan aikaan suuhun. Kuuden tunnin päästä otettiin toiset puolikkaat, myös polteltiin jointtia. Selvään elämään ei ollut puoleen vuoteen paluuta, jäin kerralla ekstaasiin koukkuun.
Seuraavana päivänä olin todella väsynyt, epätodellinen sekä entistä paskempi olo. Kaikenlisäksi omatunto kolkutti mitä on tullut otettua. Halusin unohtaa virheeni, halusin taas nostattaa itselleni hyvä olon eikä siihen auttanut mikään muu kuin pinkit napit ja jälleen kilautin kesäheilalle. Se muuttui miltei jokapäiväseks ja ympärilläni istui päihtyneitä ihmisiä jossa bongi kiersi rinkiä, musiikki pauhas ja kaikilla oli superhauskaa.
Sunnuntait. Ne oli edelleen sellaisia päiviä jolloin olin selvinpäin, ne olivat ainoita päiviä kun tunsin että oon vahvalla ilman mitään kemikaalista apukeinoja. Sillä, mun rakas tyttäreni tuli yöksi. Kelatkaa, miten niin pieni ihminen saa sut kertaheitolla voimaan paljon paremmin kun on ollut monta päivää todella paska olo? Miten niin pieni ihminen saa sun himot häviämään päihteistä? Tyttäreni on mulle parasta huumetta, aina odotin sunnuntaita koska tiesin että saan hänet sulkea taas syliini. Maanantaisin vein Nellin pph, sen jälkeen ahdistus valtasi ja silloin tiesin että se on hyvästi selväpäivä.
Ennen vappua vanhempani saivat kuulla mun päihdeongelmasta, he eivät uskoneet että olin selvinpäin sunnuntaisin vaikka kuinka yritin vakuuttaa ja selittää. Eihän kukaan voi uskoa narkkarin selityksiä, he halusivat pelata varmuudella ja sanoivat ettei Nelli tule mulle enkä myöskään nää häntä ellen todista olevani selvinpäin. En suostunut käymään seuloissa todistaakseni, mä romahdin ja siinä vaiheessa mulle oli yks ja sama. Huumeet turruttivat tunteeni, loppujen lopuks en tuntenut enää itseäni. Olin jokin muu ihminen.
Pimeä mutta lämmin asunto, ikkunasta valaisi tähdet. Menin keittiöön, katsoin itseäni peilistä ja pikkuhiljaa kyykistyin lattialle, lopuksi tömähdin lattialle. Menin sikiöasentoon. Kunnes nostin katseeni kohti peiliä ja kysyin itseltäni kuka oikein olen, mitä mä olen mennyt tekemään ja miks oon tässä tilanteessa? Hoin itselleni etten kuulu tähän julmaan ja paskaan maailmaan, haluan pois tästä. En tiedä miten sillä olin kuin sokea pimeässä ja sokkeloisessa tunnelissa. Mä en löytänyt tunnelin päästä valoa, eikä voimani riittänyt löytämään sitä yksin. Kaiken hyvän menettänyt ja kaiken paskan saanut tilalle.
Veera