Fysiikka muuttuu…

Ja en tarkoita tällä vaan ulkopuolelta huomattavaa hyljestumista vaikka mahan ympäryysmitta onkin nyt 27+4 jo 91 cm. Huikeeta. Mutta eniten tuntuu muutokset kuitenkin kropan toiminnassa ja voinnissa. Hengästyttää. Väsyttää. Kaiken pienemmätkin ponnistukset tuntuu. Hassua sinänsä että voimanostotreenit tuntuu vieläkin hyvältä mutta 100 metriä ylämäkeen on tappaavaa ja rollaattorimummut ehtii ohittaa monta kertaa. No pakko se on hyväksyä että keuhkot ja kaikki muutkin sisuskalut ovat mytyssä siellä kohdun ja kylkiluiden välissä ja se tuntuu just täsmälleen siltä.

Eilen pidettiin luultavasti viimeinen pitkä ravintoluento ennen joululomia ja oltiin kotona vasta 22.00… voi sanoa, että en muista milloin viimeksi olisin ollut niin kuolemanväsynyt että meinaa vessapöntölle nukahtaa… No mutta uni auttaa siihen asiaan ja tänään aamulla taas pirteänä aamulenkille /työmatkakävelylle :) ) koska kuka tietää milloin taas säät antaa myöten. Salilla oli vuorossa maastavetoja ja 10. ykkösen setti 20-30 sek tauoilla tuntui just sopivalta 107,5 kg painolla. Päälle romanialaista pitkiä sarjoja 70 kilolla ja selkäsoutuja eri muodossa (tangolla, yhdellä kädellä käsipainoilla ja taljassa).

Mieli on kuitenkin jo joululomalla Eestissä. Olen tosi onnekas että mieheni on niin sulavasti hyväksynyt kotimaani ja sukuni ja ystävät ja päinvastoin. Varsin hellyttävää on kuunnella äitiä kun se aina kun Mieheni poistuu huoneesta kuiskailee mulle kuinka ihana ym ym se onkaan 😛 Tästä joulusta tulee niin kuin aina lämmin ja rento, juhlitaan hiljaa niin perheen kesken kuin vähän isomman suvun kanssa myöskin. Mutta ennen lomia meikä pääsee konfirmaatioon eli en ookaan kohta enää pakana 😀 Rippikoulu on näin aikuisena ollut odottamattoman positiivinen ja filosofinen kokemus ja en kadu päätöstä käydä se vaikka häitähän olisi voinut juhlistaa kirkossa ilman sitäkin.

Poika on pitänyt viimeaikoina päivisin hiljaiseloa mutta öisin sitten pyörinyt senkin edestä. Torstaina neuvolassa toivottavastii nähdään! <3

Eli sellaisia kuulumisia

Kaunista Joulun odotusta!

 

– Eve

Ravintoluento

Nopeasti uutisia:

tässä vaiheessa kattavin luentoni tulossa 8.12 Helsingissä Forum Meetingpark Kukontori 1800. Käsittelyyn tulee ravintosuositukset: taustat ja sudenkuopat (makroravinteet/energialaskelmat/mikroravinteet) ja neuvoja siihen miten tehdä korjausliikkeitä. Mahtuu vielä mukaan (eeva.haapala@helsinki.fi).

Muuten tämä raskaus on ollut viimeaikoina tosi helppo. Melkein ei huomais olevani raskaana jos unohdettais vaan se sotanorsumainen ulkonäkö. Eli salilla kulkee, arki kulkee, olo on muuten rauhallinen ja tyytyväinen.

Kovasti odottelen jo 11.12 neuvolakäyntiä ja sitä onko pakko sinne sokerirasitukseen mennä tai ei.

Loppukevennykseksi salilla tapahtunutta:

Tänään salilla:
menossa supersetti takaolkapäät seisten + vinopena käsipainoilla. lopetan just takaolkapäät seisten penkin edessä ja olen just siirtämässä takamustani penkkiin kun kuulen vierestäni seuraavan lauseen
” hei voisitko sä siirtyä pois tän penkin edestä kun mä haluan käyttää sitä”
jähmettyneenä sellaiseen puolipyllistävään asentoon räpäyttelen pari kertaa silmiä ennen kun aivoihin menee perille… kun puhekyky palautuu suoristun ja katson kuka siellä puhuu
vieressäni seisoo tommonen 18-22 v 50 kg nuori gentlemani kädessä 5 kgn puntti. vastan sille sitten että
”mä kyllä käytän tätä penkkiä”
en ehdi aloittaa istahtamaan kun jäbä sanoo
”no sitten mä teen nyt tässä välissä” istuu penkille ja rupeaa tekemään keskitettyä hauiskääntöä, nostaa tpaitaa ja tunnustelee habaa toisella kädellä. no pitäähän sen varmistaa että lihas tekee työtä kun todellakin – silmällä sitä ei näkis.
onnekseni huomasin että välissä oli viereinen penkki vapautunut ennen kun olisin nostanut nuoren miehen penkiltäni lattialle, kehotin sen vaan ystävällisesti siirtymään sinne vapaalle penkille.

että sellaista. silloin meinas kyllä pokka pettä 😀

 

Kaunista adventtiaikaa!

 

– Eve

Kiitollisuus

Eli jenkkilässä tulossa kiitollisuuspäivä – ei liippaa meikäläistä lähää mutta kiitollinen kannattaa kuitenkin olla. Esimerkiksi seuraavista asioista:

1) miehestäni – nettiavaruudessa kun kuulee vaikka millaisia kauhutarinoita sitten osaa ja kannattaakin olla kiitollinen omasta että ei ottais häntä itsestäänselvyytenä :)

2) terveydestäni. MS oireeton jo vuosiin, treenit kulkee loistokkaasti tässäkin vaiheessa raskautta, mikään paikka ei särkee liikaa.

3) perheestäni – silläkin osastolla on ollut ihan mielettömästi onnea. viikonloppuna äidin 65v juhlissa taas tuli muistutusta siitä että ihan turha huolestua esim häiden järkkäilystä tai vauvanhoidosta kun on sellainen ihmeperhe mikä delegoi ja hoitaa kaiken. hyvä jos mun edes tarvitsee omin häihin ilmestyä paikan päälle :)

4) työstäni – ei se ole maailman jännittävintä ja parhaimmin maksettua, mutta se on oma ja kiinnostava ja se antaa aikaa elää omaa elämää ja harrastaa.

5) työkavereistani: taas kerran huippusakkia. jos en jaksa – kukaan ei kritisoi. Useammin sitä ihmettelen että miksi jaksan, ja voisin hölläillä enemmän.

6) tästä paikasta missä asun. Tällä tarkoitan niin Suomea kuinEestiä – luonnonlapsi kun oon, sitten puhdas ja vihreä elinympäristö on tärkeätä. Tiedän että lapsenikin pääsee leikkimään metsiin ja pelloille.

 

Siinä se. Miten teillä?

 

– Eve

Randomina mietteitä

Väsymys:

outo tila, mikä laittaa ihmettelemään omia rajoja. Kun sen tiedostaa tuntuu siltä että ei jaksais edes nukkua mutta kun löytyy mieleistä tekemistä, jännittävää tutkittavaa se häipyy kuin taikaiskusta. Eli täysin relativistista sekin. Ihan kuin aika tai todellisuus

Vauvaihminen?:

En ole oikeastaan ikinä ollut vauvaihminen ja sen takia kiitän luontoäitiä siitä että se keksii raskaushormonit. Vieraatki vauvat näköjään viihtyy seurassani enkä pelkää heitä ollenkaan 😀

Joulustressi:

Mikä se on? Kuulen siitä koko ajan ja sitä on kaikilla. Miksi? Ruoanlaitto on kiva, lahjojen antaminen on kiva ja saaminenkin, perhe on rakas ja heidän luo matkustaminenkin kiva. Enemmän se arki stressaa jos sen antaa 😛

Ystävät:

Heitä ei tarvi nähdä usein eikä edes väsyttää jokapäiväisillä puheluilla. Kun heidät tapaa tuntuu että viimetapaamisesta olisi päivä tai pari.

Urheilu:

Pikkurapakon takana (lue Tallinnassa) on elintärkeätä salata käyvänsä vieläkin treenaamassa. Koska se tarkoittaa automaattisesti että napanuora on vauvan kaulan ympärillä. Kaksinkerroin. Liika tai liian nopea kävelykin voi aikeuttaa hapenpuutetta ja istukan pois tippumista. Parempi olisi pysyä sisällä. Sängyssä. Ainakin ne viimeiset 3 kuukautta. Kauhistusta herätti sekin että Suomessa äitiysloma alkaa vaan 30 arkipäivää ennen tapahtumaa…koska odottava nainen on välttämättömästi siinä vaiheessa täysin liikuntakyvytön.

Tulevat isit:

Mistä niitä löytyy sellaisia ketkä ei osallistu ultriin, vaatii että vaan äiti maksaa synnytyslaskun, ryyppää joka viikonloppu, vaatii että raskaana oleva pesis kalsarit ja tienais rahan laittais ruoan ja kantais sen sänkyyn, huutaa pää punaisena jos vauva saa huomiota koska se on masussa eikä ollenkaan vielä elämän osa. Ihan oikeasti. Mistä hemmetin syystä niillä edes kotoa löytyy nainen ketä terrorosoida? eli mistä syystä joku ottaa tommosen otuksen huollettavakseen? En ymmärrä. Itse olen nykyään ehdoton. Mutta mun onkin helppo olla kun oma on täydellinen <3

Siinä ne päällimmäisemmät tajunnan virtaukset tänään

 

– Eve

 

Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet vol 2

I<3me messujen alla raapustin jotain tästä trendistä: rakastaa itseäsi sellaisena kuin olet. Kirjoitin vähän siitä, miksi se ei oikein mene minulle perille: mitä pahaa siinä on jos haluaiskin olla vähän parempi (laihempi/vahvempi/fiksumpi/rauhallisempi/jaksavampi) kuin just tällä hetkellä?

Tässä näin raskauden edetessä tuli sama teema taas vastaan. Missäköhän muualla kuin salilla :) Minulta kysyttiin ne perinteiset: pitkälläkö raskaus on ja paljonko on tullut painoa? Vastattuani siihen sitten sen 24+3 ja noin 5 kg sain kuulla siitä kuinka mun pitäisi ehkä keskittyä nyt ruokkimaan itseäni paremmin. Tässä vaiheessa kun vauva painaa ehkä sen 600gr + kilon lapsivesi ja puolen kilon istukka päälle on noin 3 kilon rasvamassan lisääntyminen liian vähän?????????????????? No kokeile itse – laita 3 kiloa läskiä lanteille ja kerro – tuntuuko olo kuinka hyvältä. Mitä siinä on niin väärin että en halua 20+ kiloa lisärasvaa vauvan lisäksi kroppaani vaikka se oliskin ihan ”normaalia” ja ”hyväksyttävää”. Minulla ei ole taipumusta turvotukseen eli kaikki se ”ylimääräinen” raskauspaino koostuu puhtaasti laardista. Mikä siinä on niin käsittämätöntä että kieltaudun joskus ylimääräisistä herkuista (paitsi iltajäätelöstä – se on must) tai en mee aina ottamaan lisää? Vielä joitain kymmeniä vuosia sitten se oli ihan normaalia, että odottava äiti sai kieltäytyä siitä täytekakusta linjojensa takia. Muualla maailmalla, esimerkiksi Ranskassa, ei vieläkään kehoteta tolkuttomaan läskinkeräilyyn raskauden aikana. Mutta kun ”rakasta itseäsi”!!!. Toki hyväksyn ja olen ihan sinut tän leviävän ruhoni kanssa mutta MIKSI mun pitäisi rakastaa liikaläskejäni? Miksi mun pitäisi väkisin lihottaa itseäni? Miksi mun pitäisi jäädä sohvanpohjalle jäätelölitran kanssa rakastamaan itseäni? Ei mene perille. Aion syödä nälkääni, liikkua niin mahdollisimman paljon kuin pystyn ja aion myöskin surra liikaläskejäni just niin paljon kuin haluan. Kiitos.

– Eve

Perusarkea ja perhevalmennusta

Kirjoitin tässä pitkän avautumisen ja kykenin hävittämään koko kirjoituksen niin että edes roskakorista ei löydy. No ei siinä muuta kuin uudestaan…

Eli teemaksi arki, se paras osa elämästä. Teema tuli mieleeni samaa rataa kuin useat muutki kirjoittamista inspiroivat aiheet: salakuuntelemalla keskustelua joukkoliikenteessa. Tällä kerralla kaksi ystävystä kertoivat toisilleen elämänsuunnitelmista noin vuoden verran eteenpäin mutta käyttäen siihen vaan lomaaikoja malliin: jouluna mennään sukuloimaan ruotsiin, sitten hiihtolomana tahkolle, sitten otetaan keväällä vielä kaupunkilomaviikonloppu ja sitten onkin jo kesälomaaika ja…. ym ym ym

Ei sanakaan siitä peruselämästä… Jos lomaaikaa kertyy ehkä max 7-8 viikkoa vuodesta mihin sitten ne 52-8 viikkoa kuluvat? Ainakin tämän kuulemani keskustelun perusteella ne kuuluvat siihen ei edes merkitsemisarvoisen ajan kategoriaan. Harmillista mielestäni.

Itse kuulun näihin outoihin ihmisiin kenelle se arki on parasta aikaa elämässä. Aamukävelyt, työpäivä, treenit, arkiaskareet ja illat rakkaani kanssa – siitä koostuu paras mahdollinen elämä. En voisi kuvitellakaan eläväni odotuksissa koko ajan… odottamalla lomaa, kevättä, kesää, jouluja, synttäreitä, viikonloppuja…. Aika surullista mielestäni ja elämän haaskausta, mutta luultavasti kovin normaani tapa elää…

Kerran olen ollut parisuhteessakin arkikammoisen ihmisen kanssa ja jos elämä ei ole koko ajan juhlasta loman kautta kesään sitten mikään ei enää toimi ja masennusta pukkaa – siihen auttaa sitten arjen pysyvä pirstaloiminen juhlilla/tapahtumilla/matkoilla/menoilla. TAI sopivan kumppanin löytäminen kuka osaa nauttia joko arjesta vierelläsi tai toiselta kannalta kuka jaksaa juhlia kanssasi ja keksiä uusia menosyitä/kohteita 😀

Ajattelin sitä myös tänään aamukävelyllä. Jos en ottaisi päivästäni tätä hetkeä itselleni ja haluaisin vaan päästä mahdollisimman nopeasti töihin että pääsisin sieltä myös mahdollisimman aikaisin pois (kellokorttihommia :) ) missaisin kauniita hetkiä ja oivalluksia puhumattakaan saamistani terveysvaikutuksista. Ajattelin jopa ottaa blogia varten kuvan mutta kun kirjassa mitä kuuntelen mobiiliaudiblen kautta oli just menossa jalan amputaatiokohtaus jenkkien itsenäisyyssodan temmellyksessä en raaskinutkaan mitenkään jakaa keskittymistäni :/ no blogin ulkoasu kärsii…. itse voitan.

Tänään arkeeni kuului myös ensimmäinen perhevalmennuskerta teemoina rentoutuminen ja imetys.

Rentoutumistekniikoiden kanssa oon tullut tutuksi aikoja sitten ja minulle on tosi helppoa sulkea silmät ja vaan poistua vähäksi ajaksi todellisuudesta omaan turvapaikkaan pääni sisällä. Sekin ehkä kumpuaa hetkessä elämisestä – ei ole sen kummemmin mieltä painaavia (tai liikaa painavia) asioita karkotettavana. Ja rentoutuminen auttaa myös hetkessä elämisen oppimiseen – siinä huomaa ajan kulun ja oman olemisen ihan toisenlaisena kun laittaa hetkeksi aivot ns pois päältä.

Imetyksestä syntyi keskustelua ja katsottiin myös ihan kiva video teemasta, mutta mitään uutta tietoa en siitä saanut koska olen pakonomaisen uteliaisuuden turvin lukenut kaikki netistä löytämäni viralliset ja epäviralliset sivustot/blogit tästä teemasta. Hyvä oli huomata että oma neuvolani on todella imetysmielinen ja sieltä saa asiaan tietoja ja tukea jos sellaista tarvii. Netissä on tullut vastaan sekin totuus että usein sellaista neuvoloista ei niin helpolla löydy – mennään enemmän korvike-on-parasta linjalla.

Luottamukseni siihen että kaikki tulee menemään kokonaisuudessaan ihan ok – hetkestä hetkeen siinä vastaan tulevia haasteita ratkoen – on vankka. Hetkessä elämisen bonuksia on nimittäin myös se tieto, että kyllä kaikki tulee sujumaan kun hetki tulee vastaan ja siitä etukäteen hermoilu ei hirveästi jeesaa parempaan lopputulokseen. Järkevä valmistautuminen, oppiminen ja varautuminen on sitten ihan oma asiansa 😀

Tässä sitä hetkestä nauttimisen teemaa koristamaan credititön kuva nettiavaruuksista:

syksy

Kaunista syksyä

 

t. Eve

Lisää rautaa!!!

Noin viikko Obsidian rautalisän aloittamisesta ja voin kyllä sanoa, että ero alkuviikon väsymyksen ja tämän päivän fiilisten välillä on merkittävä. Töissä ei ole pakko istahtaa 5 minuutin torkuille eikä onnekseni ole vielä flunssastakaan merkkiäkään. Kultakin tokeni tästä kahdessa päivässä. Salillakin nousi eilen 100 kilolla kyykyt tosi kevyesti. Syvälle, vakaasti ja räjähtävästi.

Eli salilla eilen:

kyykky: lämmittelevä pyramidi 4 x 3 (80, 85, 90, 95 kg) ja 5 x 3 x 100kg

hyvää huomenta liike 65 kg 3 x 10

jalkaprässi 4x 6 x 200kg

ja meni tunti + 10 minuuttia siihen settiin

Tänään oli olkapää/rinta/ojentaja jumpan vuoro – tuli pikkasen bodailtua :)

Dipit omalla kehonpainolla 3 x max (15/12/10)

Yhden käden pystypunnerrus käsipainoilla 4 x 6 x 18kg

vinopenkki 3 x 12 x 18kg käsipainot/supersettina takaolkapäitä nousujohteisesti

sitten vielä vipareita ja ojentajapumppailuja ja lisää takaolkapäitä koneessa: pakko vahvistaa sitä yläselkää vauvan kantamista/imetystä ajatelleen ihan urakalla.

Elämästä salin ulkopuolella: kasvavan vatsan myötä (luultavasti) olen huomioinut paljon enemmän ”törkeätä” käytöstä ympärilläni – suojeluvaisto vatsaa kohtaan varmaan sen verran kasvanut. Nimittäin päivittäin ja moneen kertaan päivässä ihmiset juoksee suoraan päin, törmäilee ovien välissä, työntää kapeammalle puolelle kierreportaissa ym ym ym…. Toki olen töissä yliopiston kampuksella ja ainakin tämän sukupolven vapaakasvatustuloksista on ihan turha muuta odottaa (näin yleistäen… kamala että olen vanha 😛 )… mutta tämä koskee myös täysikäisiä. Ja enimmäkseen miehiä. Mikä se on että ei-näkövammainen 40-50 v mieshenkilö tuntee tarvetta työntää selvästi raskaana oleva nainen melkein rappusia ala päästäkseen ohi???!!! Tai sitten toinen samanikäinen proffashenkilö kuka yritti törmätä ovella kun ei jaksanut päästä minua ekana ulos (niin kuin yleensä tapana on että ekaks ulos ja sitten sisälle -ainakin siihen aikaan kun mut kasvatettiin) sillä oli varmaan joku perustavanlainen tarve tyydyttämättä kun niin vahvasti haki sitä oviosumaa… . Onneksi refleksit magatreeneistä sen verran vielä päällä että poikittaista kyynärvartta olen saanut tosi tehokkaasti väliin suoraan päin tulevissa törmäysyrityksissä ja paria poikaa olen jopa joutunut työntämään kontaktin jälkeen etäämmäs kun hoksottimet toisella puolella ei selvästi ole toimineet kun en antanutkaan kävellä itteäni nurin…. Kai sellainen on täällä ollut ennenkin tapana, en vaan ole antanut sen häiritä itseäni… nyt vaan on joku suojeluvaisto selvästi enemmän hereillä 😀

Eli sellainen purkaus tänään :)

– Eve

 

 

 

Ei vaan enää huvittaisi.

Painoa 71,4

Salilla penkissa tanko nousi vielä kevyesti (vitosia 60 kilolla)

Töissäkin vielä jaksaa ihan hyvin. Vaikka seison koko päivän (mulla on selkäongelmien takia hankittu seisontatyöpiste) ei kolota vielä mistään

MUTTA….se työmotivaatio on kyllä vähän hukassa. Viikonloppuna päiväni koostuivat kävelystä, voimatreeneistä ja villasukkien kutoomisesta kera lukemisen. Mulla ei olisi mitään sitä vastaan jos voisin jäädä heti tästä hetkestä äippälomalle tekemään just sitä. Unelmapäiväni olisi sellainen: heräisin noin 10.00 ja joisin leppoisat aamukahvit. 1100 maissa kävely salille. 1200-1330 voimailutreenit. kaupan kautta kotiin n 1400. Ruoanlaittoa, käsitöitä ja lukemista noin 3 tuntia kunnes mieheni tulee kotiin. Sitten voikin siirtyä lepotuolistani kullan kainaloon sohvalle jatkamaan makoilua.

Sen sijaan herään 06.00 ja esimerkiksi tänään pääsen kotisohvalle aikaisintaan 20.00. Aijaa… ruokaaki pitäis laittaa. VÄSYTTÄÄ JO ETUKÄTEEN. Saisko sitä aikaistettua äitiyslomaa vaikka???

Aionko jatkaa treenaamista samalla lailla sitten kun lapsi tulee maailmaan?

Sellaisen kysymyksen kuulin tänään salilla – näköjään pyörin siellä koko ajan (noin tunti 4-5 x viikossa) ja melkein asun siellä että mitenköhän se vauvaarjen ja myöhemmin taaperoarjen kanssa sitten sopii yhteen… kysyjän mielestä ei sitten ollenkaan.  Ekan yllätyksen jälkeen kun sain suuni avattua kysyin että miksiköhän mun pitaisi lopettaa urheileminen ja muuttaa elämäntyylini 100% perheenlisäyksen takia? Tietääkseni en ole ainoa urheileva äiti maailmassa… No totta puhuen olen aijatellut asiaa itsekin siltä kannalta että miten aion palauttaa kuntoani synnytyksen jälkeen, miten edistyä urheilussani ja jatkaa kilpailemistä.

Selvähän se on että koko elämä tulee muuttumaan ja vauvaarjen alkutaipaleella on hyvä jos löytää sen 30 min jostain käydäkseen suihkussa ja syödäkseen banaani päivässä (näin kärjistettynä). Tosiaan on myös toisenlaisia kokemuksia – äitini esimerkiksi on kertonut että minä olin sellainen vauva kuka periaatteessa söi ja nukui ekan vuoden ja hän pääsi mua mukana raahaten tekemään ja harrastamaan kaikenlaista – olin joko tississa tai sitten sen jälkeen 2-3 h hiljaa unien maalla.

Itse olen sellainen ihminen että nautiskelen kaikenlaisesta suunnittelemisesta – ja myös siitä että olen itselleni se isoin koekaniini. Sen takia jopa ”odotan” sitä synnytyksenjälkeistä takaisiin kilpailukuntoon projektia koska se on yksi asia treenimaailmassa mistä mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Sairauksista ja loukkaantumisista on kuntouduttu. Miksi ei sitten tästäkään…

Aivoissani olen kehitellyt jonkinmoisen jatkumon kotipalautteluviikkojen (kera lantiopohjalihasharjoittelun), vaunulenkkien, kehopainoharjoittelukotijumppien, lisäpainoharjoittelukotijumppien kautta takaisin salille. Aikarajoja en tälle prosessille edes laita – ei minulla ole kiirettä mihinkään. Kisakuntoon vuonna 2016 on aika laaja konsepti 😀

Arsenalissani on sellainen ässä minkä takia luulen/tiedän että tämä ei ole mitään toiveajattelua vaan todellakin realistinen tavoite: elämäntapaurheilijasta tuleva aviomieheni. Meitä on tässä perheessä kaksi ihmistä ketkä eivät molemmat edes osaa taikka haluaa kuvitella elämää ilman urheilua. Joskus musta tuntuu että hyvinvointini minkä saan treenaamisesta ja menestyminen urheiluurallani on miehelleni melkein tärkeämpi kuin itselleni 😛 Se tarkoittaa sitä että mieheni on usein suunnitellut mukanani miten hoidetaan vauvaa vuorotelleen treeniaikojemme puitteessa niin että molemmat pääsee myös hoitamaan omaa terveyttä ja hyvinvointia koska se on elämäntyylimme. Onnekseni mieheni joustavat työajat antaa saumaa pelata vauvanhoitoajoilla siinä vaiheessa jatkumoa missä vaavillakin on ikää sen verran että äippä sinne salille taas uskaltautuu. Siihen asti on vauva itse, vaunulenkit, oma kehonpaino, kahvakuula ja säädettävät käsipainot, leuanvetotanko ja voimistelurenkaat ym riittäviä kehittämään voimanostotreenin pariin paluuta. Se 30 min löytyy kyllä milloin vaavi joko nukkuu tai saa hoivaa iskältä että äiti pystyy hoitaa jumppatuokion.

En todellakaan usko että tämä olisi mitenkään mahdoton yhtälö. Tähän asti niin raskaupahoinvoinnin, totaaliväsymyksen ym paras lääke on ollut just nimenomaan se liikuntahetki. Siinä salilla kummasti unohtui yökkäily ja siitä poistuen jaksaa taas painaa töitä. Niin myös tänään. Setti oli seuraavanlainen:

Ekaks totta kai se päivän paras aloitus eli noin tunnin aamukävely töihin kuunnelleen Outlander sarjan viimeistä kirjaa

ja myöhemmin päivällä salilla:

Takakyykky 5 x 3 x 95 kg

Takakyykky 1 1/4 (eli alas+ pysäytys/puoleenväliin ylös + pysäytys/alas+pysäytys ja ylös) 3 x 5 x 60kg

Hyvää huomenta 3 x 10 x 65kg

yhden jalan prässi 3 x 8+8 x 90kg

 

– Eve

Turvaverkko

Olen tosi onnekas että omistan niin mahtavan ja läheisen perheen. Sitä niin mun omalta kuin myös mieheni puolelta. Viikonloppuna tuli taas todettua, että rauhallisuuteni ja pelottomuuteni tätä koko prosessia ja tulevaisuutta kohti riippuu 100% niistä ihmisista ketkä mua ympyröi. Mieheeni luotan 200%sesti 😛 – hän työntää mua (kirjaimellisesti) mäkeä ylös kun en enää jaksa, hoitaa itsestäänselvyytenä kotihommia ja on vaan mun kallio. Kaikessa. Mutta muun perheen tuki ja läsnäolo on kans hyvin tärkeätä. Tieto siitä että mulla on ympärillä ihmiset ketkä AINA auttaa kun jotain tarvitsee, ketkä on aina olemassa, tekee elämästä nautittavan.

Viikonloppuuni kuului vanhempieni vierailun lisäksi myös se ravintoluento ja näköjään siitä tykättiin. Eli jatkoakin pitäisi olla tulossa, niin tässä Helsingissä kuin Tampereellakin.

Isoja uutisia ei tässä vaiheessa ole. Poika kasvaa ja potkutkin tuntuu jo aika usein. Maha kasvaa ja totta kai tuntuu siltä että koko kroppa leviää käsin kuin pullataikina. Mutta olen ymmärtänyt että tämä on ihan normaalia ja asiaankuuluvaa näin raskaudessa 😛  Rutiini aamukävely kulkee vielä tosi hyvin, samoin tankojumppakin. Tänään tuli salilla tehtyä seuraavaa:

Kyykky 5 x 5 pyramidi 80-90kg; 2 x 3 92,5 ja 95 kg

askelkyykky 3 x 6+6 60kg

good morning 3 x 12 x 60kg

selän ojennukset 3 x 12 +25kg

Tunti hujahti taas tosi nopeasti ja omissa maailmoissa.

Onhan se mahtavaa että pystyy vielä treenaa täysillä (no kohtuullisen täysillä tähän raskausvaiheeseen) mutta tottahan se on, että kun ajattele entisiä sarjapainoja voi välillä vähän kiukuttaa :)

– Eve