Kisuja – rakkaat karvakasat

Yleinen Ei kommentteja

Tänään ajattelin kertoa vähän meidän ihanista karvakasoista :) Kissat ovat mielestäni todella kauniita ja ihania lemmikkejä. En varmaan osaisi elää ilman kissoja ja tällä hetkellä niitä onkin kolme kappaletta. Kissat ovat meille juuri sopivia lemmikkejä – itsenäisiä, mutta kun haluavat niin tulevat syliin silitettäväksi. Kissan voi myös huoletta jättää päiväksi kotiin, kunhan joku käy tarkistamassa veden ja ruuan, mahdollisesti tyhjentää vielä vessan. Meillä on pakko joka päivä tyhjentää hiekka-astiat, koska kissoja on niin monta. Rakastan sitä kun kissat tulevat illalla viereen kehräämään ja nukkumaan <3

Ensimmäisenä meidän vanhus -01 syntynyt leikattu narttu nimeltään Paksu. Ikä on vaan arvio, koska tuli minulle -11 kun edellisen perheen lapset tulivat allergiseksi. Paksun häntä on amputoitu ihan pienenä, pahan häntämutkan vuoksi. Se on pieni persoonallinen yksityiskohta tuossa pienessä sydäntenmurskaajassa. Siniset silmät ja suklaanaamio – kauneinta mitä tiedän <3 Luonteeltaan Paksu on hyvin arka uusia ihmisiä kohtaan, myös kova meteli saa sen vetäytymään omaan koloonsa. Meidän kesken Paksu on todella ihmisrakas, kiltti ja rauhallinen tyttö. Rakastaa olla sylissä rapsutettavana ja heti alkaakin kuulumaan kova hurina, kun tytsyn ottaa syliin.

Toisena on meidän oranssi leikattu narttu Luna, joka on syntynyt vuonna 2011. Luna on, myös ihan maatiainen ja tuli minulle jo ihan pentuna. Aluksi Luna ja Paksu eivät tulleet yhtään toimeen, jonka vuoksi Luna muutti vanhempieni luona. Siellä se sai asua 2 vuotta kunnes tuli takaisin minulle. Nyt Paksu ja Luna ovat vähän jo parempia kavereita, mutta Paksu kyllä pitää jöötä täällä talossa. Luna on aika pullea, joka rakastaa ruokaa. Heti kun menee itse syömään, luulee sekin saavan jotain. Se on välillä kyllä todella ärsyttävää, mutta onneks hyvin pian menee omalle kupilleen, niin ei ole kokoajan kerjäämässä. Luna on todella leikkisä ja tykkää nukkumisesta (niinkun kaikki kissat :D)

Kolmantena meidän ihanaakin ihanampi Nipsu-poika! Vuonna 2013 syntynyt Thai-kissa, jolla on kyllä sydän myös paikallaan. Nipsun kasvattaja asuu myös Vantaalla n. 7km päässä, joten oli onni että kerkesimme sen varaamaan, ennenkun kaikki pennut menivät. Nipsun isä on todella komea uros ja toisaalta harmittaa, kun leikkautimme Nipsun. Olisi ollut kiva parit näyttelyt käydä ja ehkä pennutkin teettää. Lokakuussa 2013 oli pakko viedä poitsu leikkautettavaksi. Joka yö klo 2 alkoi järkyttävä maukuminen, joka jatkui melkein klo 5 asti.. Siinä oli kiva yrittää jaksaa nousta töihin aamulla. Onneksi yöt rauhottuivat samantien ja yöunet oli taattu. Nipsu on todella utelias ja rohkea – tunkee nokkansa ihan joka paikkaan :D heti kun meille tulee vieraita, käy Nipsu nuolemassa varpaat ja muutenkin kiehnää jaloissa. Sylissä viihtyy vain, jos itse tulee. Hyvin harvoin jää syliin rapsutettavaksi, jos ei ole ite syliin tullut :) Mutta siinä siis meidän karvakasat.

– Ninni

Vitamiinit varastoon & vanhemmuudesta

Yleinen Ei kommentteja

Pyydän ensimmäiseksi anteeksi, etten ole nyt kirjoitellut niin aktiivisesti. Ensimmäisenä päälle painaa väsymys ja saamattomuus. En todellakaan kohta enää keksi, mistä saisin virtaa päiviin. Tuntuu, että kokoajan tulee nukuttua vain huonommin ja huonommin. Kotihommat on ihan levällään, ei jaksa imuroida, saatika pahemmin pestä pyykkiä. Pyykkien viikkaus ja paikoilleen laitto onkin viikon verran takkuillut. Onneksi Samuli sentään on meistä se pirteämpi ja työpäivien jälkeen jaksaa kotona jotain tehdä. Tulee vaan niin huono mieli siitä, kun tuntuu ettei minusta ole mitään apua/hyötyä kotona. Olenhan VAIN kotona ja silloin kaikki olettaa, että kaikki on äidin vastuulla. Itse vihaan tätä asetelmaa, ettei miehen tarvitsisi käydä kuin töissä. Mitäs sitten kun äitikin menee töihin? Kuuluuko silloinkin kaikki kotihommat hänelle? Minusta ei, asumme tässä asunnossa kahdestaan + tietysti Adelina ja silloin molempien on kannettava kortensa kekoon… Onneksi itselläni on niin ihana mies, joka tekee pyytämättäkin (välillä) asioita.

Monesti mietin mikä kaikki tähän väsymykseen voisi vaikuttaa. Huonot yöunet tulee heti mieleen, mutta silti tuntuu että tätä väsymystä on kestänyt jo todella pitkään, enhän minä nyt joka yö 1kk:n aikana ole voinut nukkua huonosti? En tiedä.. Vitamiinin puutos, myös käynyt mielessä. Ostettiin vahvaa D-vitamiinia ja monivitamiini porenappeja. Syön päivän aikana todella huonosti ja en todellakaan mitään kunnon vitamiiniruokaa :/ Tulee vaan napattua nopeasti joku venhäsämpylä – voilla ja juustolla.. Oikein hiilarisyöpön unelma.. Plaah, tuntuu muutenkin että nykyään jokaisen pitää syödä terveellisesti ja tähdätä fitness-kisoihin? Joka tuutista tungetaan kaikenmaailman asioita siitä ja minua asia ei voisi vähempää kiinnostaa. Olisi tietysti kiva olla vähän kiinteämpi, mutta mä haluisin ensin tän väsymyksen pois. Tietysti, jos alkaisin syömään hyvin ja terveellisesti väsymys katoaisi? Voihan sitä ainakin kokeilla. Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki ruuat mistä pidän niin ei olisi terveellistä. Pitäisi syödä vain raejuustoa, rahkaa, kaurapuuroa, marjoja, kalaa. Itse rakastan perussuomalaisia kotiruokia mm. nakkikastike, makaronilaatikko, perunamuusi ja lihapullat. Jotenkin en vain jaksa katsoa mitä syön, tuntuu niin haastavalta.

Tähän kun yrittää vielä yhdistää vanhemmuden, jota arvostellaan kokoajan jossakin mediassa tai selän takana. Jotenkin kun Adelina oli pienempi, asiat tuntuivat helpommilta. Nyt kun pitäisi syödä 5x päivässä, lihaa ymyms ilman lisättyä sokeria, suolaa, sitä tätä ja tota. Ymmärrän kyllä miksi, mutta kun tuntuu että kaikki on nykyään pahasta ja lapselle voi antaa vain maitoa. Kaikki pitäisi kasvattaa omalla takapihalla ilman torjunta-aineita yms.. Kyllä välillä on puuduttavaa olla vanhempi, kun kokoajan suositukset muuttuu ja jokaisella on oma mielipiteensä asioista. Olenkin päättänyt jättää lukematta kaikki epämääräiset tukimukset, artikkelit ja arvostelut vanhemmuudesta. Minulla ainakin niin laaja tukiverkko mistä saan apua, jos sitä tarvitsee niin ei tarvitse vahingossakaan eksyä netin syövereihin. Jokaisella on omat mielipiteensä ja näkemyksenä asioista ja niitä pitäisi kunnioittaa. Liian hepposesti lähdetään tuomitsemaan ihmisiä tyyliin vain siksi, että hänen lapsi saa 2x viikossa karkkia, kun oma lapsi saa 1x viikossa. Onneksi meillä ei nyt vielä tämä ole ajankohtaista, mutta sitä odotellessa…. Adelinalle en esimerkiksi halua heti 1- vuotis syntymäpäivän jälkeen ruveta antamaan karkkia kerran viikossa. Sitten vasta kun itse pyytää, ymmärtää jo vähän mitä se on ja karkkipäivät ovat erikseen. Sokeria saa muutenkin niin paljon kaikesta. Toivon, että myös perheemme tulevat tätä kunnioittamaan, eikä lahjo heti tyttöä, kun hän tulee kylään. Tämä on sellainen ihana ikuisuus kysymys riidanaiheuttaja äitipiireissä varsinkin :D mutta itse kunnioitan muita, enkä ole velvollinen opastamaan muita vanhemmuudessa..

– Ninni

Juhlapelin tappio

Yleinen Ei kommentteja

Keskiviikona IFK vietti 117 vuotis syntymäpäiväänsä ja sen kunniaksi hallilla nimmereita jakoivat Mika Partanen ja Toni Söderholm. Peli HPK:ta vastaan oli todella tiukka, 4-5 tappio IFK:lle. Kyllä jäi harmittamaan, koska 3 HPK:n maalia oli torjuttavissa tai jos puolustajat olisivat olleet hereillä, he olisivat saaneet estettyä kiekon menemistä maaliin. No ei auta itkeä, tästä kohti vieraspelejä ja varmasti oppivat keskiviikon pelistä taas paljon. Koko joukkue oli aika nukuksissa, paitsi Lamberg ja Ramsted. Onneksi heillä oli hyvä vire päällä.

Ostin itselleni ihanan pinkin IFK:n pipon, johon tietysti hain aiemmin mainitsemieni herrojen nimmarit. Sen kanssa on hyvä kannustaa pelejä hallilla ja miksei kotisohvallakin. Tänään tosiaan jännitetään kotisohvalla, kun joukkue pelaa Jyväskylässä. Toivottavasti sieltä tulisi voitto ja Goldobin pääsisi taas hyville paikoille laukomaan. Hän muutamia virheitä teki keskiviikkona, mutta onhan se ihan ymmärrettävää. Goldobin ollut nyt viikon Suomessa ja alkaa vasta sisäistämään liigan peliä, sekä aikaerokin alkaa helpottamaan pikkuhiljaa. Hän pääsee nyt tutustumaan kunnolla joukkuetovereihinsa tämän vierasreissun aikana. Pidetään tänään peukkuja ja lippu korkealla! Me ei luovuteta :)

Pakko hehkuttaa teille uudesta työpaikastani! Sain eilen mukavan puhelun tulevalta ravintolapäälliköltä ja pääsen uusiin haasteisiin äitiysloman loputtua. Jännittää kamalasti ja tosiaan 2kk teen iltaa ja viikonloppuvuoroja, ettei Adelinaa vielä tarvitse hoitoon laittaa. Äitiyslomani kun loppuu on Adelina vasta 8,5kk ja mihinkään ei noin pieniä lapsia oteta hoitoon :/ olisi kyllä todella ihanaa kun saisi kotiin yksityisenhoitajan, mutta tiedä sitten onko siihen varaa? Kela kyllä maksaisi jotain yksityisenhoidon tukea, mutta olen tullut siihen tulokseen, että mitä vähemmän joutuu kelan kanssa olla tekemisissä, sen parempi. Niiden lakipykälät yms. ovat niin hankalia ymmärtää, kun eivät he välillä tiedä itsekkään miten asiat menee.. Pitäisi kyllä saada joku fiksumpi ratkaisu tähänkin.

Eiköhän se siitä, uskon että saadaan Samulin kanssa asiat järjestettyä 2kk ajaksi, että pääsen aloittamaan työt heti kun uusi yksikkö avataan! Olisi mukava, jos omat vanhempani asuisivat lähempänä, niin hekin voisivat auttaa tytön hoidossa :/ Täällä, kun on niin vähän minun tuttujani, lähinnä vain Samulin perhe.. Elämä on valintoja täys, enkä kyllä ole katunut lähtöäni :)

– Ninni

Punainen stadilainen

Yleinen Ei kommentteja

IFK! – mikäs muukaan? Meidän perhe viettää aikaansa jäähallilla hyvinkin usein. Mies käy joka pelissä, koska hän on kuvannut jo monen monta kautta siellä :) Me tytön kanssa ollaan usein myös mukana, mutta viime perjantaina saatiin Adelina hoitoon niin päästiin miehen kanssa kahdestaan. Perjantai peleissä aina luonnollisesti on enemmän humalaisia ja odotettiin, että hallikin olisi suht täys uuden hankinnan GOLDOBININ vuoksi. Muutenkin alkaa tuota neitiä paikallaan oleminen kyllästyttämään, vaikka yleensä nukkuu puolet tokasta ja kolmannesta erästä sylissä.

Oli kyllä aivan järjettömän hyvä peli, vaikka niukasti TPS voitettiinkin. Tuo uusi pelaaja on kyllä todella taitava! Ei voi olla kuin iloinen noin taitavasta kaverista – ihan jäätäviä syöttöjä ja tekihän hän yhden hienon maalin. Hallissa tunnelma oli katossa ja itsekkin pääsin kunnolla fiilistelemään, kun ei ollut Adelinaa sylissä. Kivaa pientä omaa aikaa.

Innolla odotan huomista HPK peliä ja Goldobinin toista esitystä :) varmaan saa vielä lisää itsestään irti, kun vapaa viikonloppu ja alkaa palautumaan tähän Suomen aikaan. Olihan hänellä pitkä lento San Josesta takana ja silti pelasi niin hyvin. Pakko kyllä mainita kaiken taidon lisäksi, että ei ole ulkonäölläkään pilattu tätä nuorta kaveria! Samuli on varmaan jo ihan täynnä minun Goldobin – hehkutusta. Heh, ei ainakaan vielä ole riitoja tullut, ehkä Samuli on tyytyväinen kun nyt minuakin kiinnostaa tuo jääkiekko enemmän ;) Tuntuu kun eläisin jotain teinivuosia uudestaan, silloinkin tuli hehkutettua yhtä sun toista laulajaa, näyttelijää, urheilijaa ja vaikka ketä. En olisi kyllä uskonut vielä viime vuonnakaan, että näin tulee hurahdettua jääkiekkoon! Aina kyllä MM-kisoja seurannut, missä on Suomen maajoukkue, mutta tämä SM-liiga jäänyt katsomatta. Ei jotenkin vaan kiinnostanut ja silloin en oikein säännöistäkään mitään tiennyt. Onneksi on ihana mies, joka opettaa ja neuvoo, jos en jotain tajua. Eiköhän jatketa huomenna pelin jälkeen millainen peli oli :)

– Ninni

Pikakelaus

Yleinen Ei kommentteja

Ajattelin nyt kirjoittaa tälläisen pikakelauksen meidän alkutaipaleesta. Ehkä vähän kivempi teillekkin lukea, kun osaa yhdistää asiat ja nimet oikein.

Tosiaan kesäkuussa 2013 muutimme Samulin kanssa yhteen, kivaan kerrostalo kaksioon ihan Tikkurilan keskustan tuntumaan. Itse muutin jo huhtikuussa siihen asuntoon Riihimäeltä. Sain työpaikan keskustasta, joten kaikki oli paremmin kuin hyvin. Lyhyt työmatka, ihana uusi asunto ja oma rakas vierellä. Samulikin pääsi kesätöihin onneksi sinä kesänä varastohommiin. Heinäkuun viimeisellä viikolla sitten kaunis plussa tuli testiin. Tästä sitten keskusteltiin, itkettiin ja riideltiin pari päivää. Varasin ajan perhesuunniteluneuvolaan, missä saisi lähetteen keskeytykseen. Silloin viikkoja oli kasassa 6+ joten aikaa vielä päätöksen tekemiseen olisi. Pari päivää siinä sitten taas mietittiin ja päästiin yhteisymmärykseen, että lapsi pidetään. En tiedä olisiko minusta edes ollut ikinä tekemään aborttia.. Tuntui jotenkin niin hurjalta ajatukselta, että ”tappaisi” oman lapsensa. Sillä oli kuitenkin jo sykkivä sydän siinä vaiheessa. Itkusta aiheutuneet kyyneleet vaihtuivat onnenkyyneliksi ja soitinkin samantien neuvolaan ensimmäistä aikaa.

Kamalan ihana raskauspahoinvointi sitten iski ja jouduin jäämään sairaslomalle pariksi viikoksi. Toisaalta meillä töissä oli ihana tilanne silloin, kun ravintolapäällikkö vaihtumassa ja itse jäin yhdeksi kuukaudeksi sijaistamaan häntä niin ei ollut pakottavaa tarvetta näin aikaisessa vaiheessa kertoa esimiehelle. Olin vielä koeajalla tuolloin :D Se loppui onneks aikalailla samantien kun rv 12 lähti käyntiin ja saatiin uusi ravintolapäällikkökin meille töihin, mikä helpotti omaa jaksamista kamalasti. Hänkin oli todella ymmärtäväinen ja sanoi, että heti kun tuntuu ettei jaksa niin sanoo vaan, eikä teetätä itsellään liikoja. Kaikki meni hyvin ja alkoi elämä hymyilemään, kunnes iski kamala väsymys. Yhtenä viikkona soitin varmaan 3 kertaa työkaverilleni, voisiko tehdä vuoroni – minä vain nukuin. Ei edes 12h yöunet auttanut siihen, 2h jaksoin olla hereillä ja sit oli pakko päästä nukkumaan!

Tästä kaikki alkoi rv 15+ <3

Äitiysloma läheni ja läheni päiväpäivältä ja pieni stressi alkoi naputtaa niskassa. Samulilla ei ollut töitä, vain koulu ja opintotuki ei mikään kovin suuri ole. Juuri sai oman osuutensa vuokrasta maksettua. Ajattelin silti, että kyllä me pärjätään, niin muutkin perheelliset pärjää, vaikkei töissä olisikaan. Viikkoa ennen äitiyslomani alkua jäin tosiaan sairaslomalle, supistusten ja yleisen voinnin vuoksi. Joka paikkaa särki työpäivän jälkeen ja töissä välillä supisteli, jos oli oikein kiirettä. Viikko saatiin nauttia Samulin kanssa kaksin kotona, nukuttiin pitkään, katottiin leffoja, syötiin ja käytiin shoppailemassa. Sitten kuului iloisia uutisia mahdollisesta työpaikasta! Samuli täytti hakemuksen, kävi haastattelussa ja naps työ oli hänen. Ei vaan voi uskoa, miten voi käydä näin hyvä tuuri. Oon vieläkin niin kiitollinen siitä, että hän sai sen paikan. Stressi oli kadonnut ja seuraavat 1,5kk nautin loppuraskaudesta!

rv 38+2

– Ninni