Kotimaisia lastenvaatteita

Hei pieni! Suomessa on nyt kovat ajat. Suomalaisen työn liitto pyrkii edistämään suomalaista hyvinvointia ja suomalaisten halua kuluttaa kotimaista. Yrityksiä on valunut vähitellen halpojen tuotantokustannusten maihin. Jotkut niistä, kuten Helkaman Jopo-pyörät ja Turun sinappi ovat tehneet paluun takaisin kotimaahan. Haluaisimme isäsi kanssa uskoa siihen, että kotimaassa kannattaa valmistaa vaatteita ja kenkiä. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Hilla Clothing ja Melli. Aiomme siis hankkia sinulle kotimaisia vaatteita.

Olen osallistunut aktiivisesti Suomalaisen työn liiton kehittämisideointiin ja menestynytkin. Vuoden 2015 alkuvuoden idea palkittiin ja siitä kirjoitettiin juttu nettisivuille. Yllättäen postilaatikosta tupsahti myös purkkapussi palkintona pienemmistä ideoista ja aktiivisuudesta. Haaveilen tällaisesta Spede Pasanen -tyyppisestä innovatiivisuudesta. Tietysti olis hyvä, että omista ideoista tienaisikin jotain.