5 kk:n merkkipaalu

Hei pieni!

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisen postauksen jälkeen. Kesä on ollut intensiivinen ja kiireinen. On vierailtu isovanhempien luona, etsitty perheautoa, marjastettu ja matkailtu. Tuttavia on tavattu ja nähty kaikenlaista. Äiti on saanut pakastimeen mukavasti mustikoita talven varalle. Pian olisi tarkoitus myös kerätä viinimarjojakin.

Ensimmäinen ulkomaan matka suuntautui Tukholmaan, jossa on ihmisystävällinen liikennekulttuuri ja jotenkin siistimpi ympäristö kuin Suomessa. Meitä ihastutti se, miten hyvin pärjäsimme ruotsin kielellä. Viihdyit hyvin laivalla ja Tukholmassa. Ainoastaan aamupalalla niin laivalla kuin hotellissakin harmistuit äidin ja isän ”vetkuttelusta” aamupalapöydässä. Aasialaiset ihastelivat sinua laivalla. Puolin ja toisin haluttiin löytää yhteinen kieli, joka sitten löytyi käsipelillä ja vaatimattomana.

 

Kätevä sinun kuljettamisväline oli Manduca-rintareppu, johon totuit reilun 6-kiloisena.Vaikka Manduca-repun ohjeissa lukee, että sitä voisi käyttää 3-kiloisesta lähtien, ei se kyllä käytännössä toimi. Vauva on aivan liian pieni reppuun vaikka siinä olisikin ns. vauvalipare, joka pienentää repun kuljetusosaa. Oli meillä Emmaljunga-vaunutkin mukana. Nukuit matkan aikana niissä hyvin. Paluumatkalla laivalla oli oikein retkisänky  tarvikkeineen vauvaa varten. Menomatkalla nukuit perhepediksi tehdyssä kahden normivuoteen yhdistelmässä. Ariadne-hotellissa vuodesohva oli tarkoitettu lisävuoteeksi, mutta nukuit meidän keskellä, koska pelkäsimme, että pyörähdät itseksesi vuodesohvalta alas.

 

Passisi hankkiminen jäi vähän viime tippaan. Passikuvat otettiin juhannuksen jälkeen Gallerian kuvassa. Pitelin sinua sylissäni ja täti räpsytti kuvia. Upeaa on, miten valokuvaaja voi lähettää suoraan kuvat poliisille. Ja passin voi tilata vaivatta netistä. Molempien vanhempien pitää hyväksyä passihakemus ja olla mukana hyväksymässä poliisilla passihakemus. Kilon poliisille aikoja olisi ollut vasta heinäkuun lopussa. Siksipä suuntasimme Järvenpäähän. Kumma juttu on, että kun menemme Kehä III:n ulkopuolelle, alamme saada parempaa asiakaspalvelua. Tämä todettiin myös autokaupoilla käydessämme.

 

Tänään saatiin autokatospaikka, johon voidaan auto talvella laittaa tuiskuilta, kylmältä ja sateilta suojaan.

Viiden kuukauden merkkipaalu tuntuu olevan tärkeä lapsen kehityksessä. Ensimmänen hammas putkahti esiin 31.7.15 alas vasemmalle. Ja toinen tuli 5.8.15 Tukholmassa.  Näitä tapahtumia edelsi hurja kuolaaminen. Kuolalappu toisensa jälkeen kastui ja mikä tahansa tavara ohjautui suuhun. Yhtenä yönä (30.7.) valvoit hieman normaalia enemmän, mutta melko kivuttomasti pieni hammas tuli. Olet kääntyillyt jo heti neljä kuukautta täytettyäsi. Siinähän kävi niin, että neuvolalääkäri kehotti harjoittamaan meitä enemmän kääntymisen taitoja, ja hups, viikossa aloit kääntyä vatsalta selällesi tai selältä vatsallesi.

Juttua sinulta tulee ja elät hyvin säännöllsesti. Nukut yöt hyvin (klo 21 – 06 tai 07) ja päivisin 30 – 120 min. päiväunia. Tykkäät selvästi kukkahelistimestä, joka on myös purulelu. Muita mukavia ovat Legon vetokärry ja kaksi pöllöhelistintä leikkikaaressa.

 

 

Vauvan hampaiden hoitoon löytyy opastava video Alle 2-vuotiaan hampaiden hoito

Vauvan ravitsemuksesta on hyvää asiaa täällä: Lapsi, perhe ja ravitsemus