Kurkku kipeänä aamuun…

Olen onnistunut välttelemään kaks vuotta flunssaa. Mutta eilen alkoi sitten kurkkukipu, joka ulottui nenään ja korviin asti. Tuntuu siltä, että olisin niellyt kaktuksen. Eikä mikään helpota! Tää alkoi kuivalla yskällä ja muuttui kipuiluksi. Niin, tuon kurkkukivun taisin saada tulevalta iskältä, joka on potenut köhää, nuhaa ja kurkkukipua jo viikon. Kumpikaan meistä ei kovin usein sairastele. Oomme napanneet voima-annoksen C-vitamiinia, hengittäneet karmolistippahöyryä ja juoneet teetä, vaikka vähän väkipakolla. Mainitsinkin jo aiemmin, että tee ei oikein uppoa, oli kyseessä sitten hedelmä- tai marjatee. Ja kaikista heikoimmin putoaa ihan perustiskivesitee tai kamomilla. Kamomilla aiheuttaa suorastaan pahoinvointia.

Nyt tässä vaan odotellaan, mitä tästä seuraa. Nuhaa, pitkittynyttä yskää vai räkätautia? Toivotaan, että pieni pysyy kunnossa. Liikunnastakin oli ainakin melkein lepopäivä. Kävelin ja puuhasin pihahommia ja autoin tulevaa iskää talvirenkaiden vaihdossa. Tulevan äipän auton renkaat vaihdetaan ensi viikonloppuna toista kertaa mummiksi ja papaksi tulevien vanhempieni luona Päijät-Hämeen suunnalla. Renkaiden vaihtaminen sai meidät pohtimaan miten hyvin nykyiset kulkupelit oikein meitä lapsen kanssa palvelisivat. Autokuumetta havaittavissa kurkkukivun lisäksi?