Naura, Claire, naura

Kuten olen aikaisemminkin kertonut lukeminen on mulle takuu varma tapa rentoutua ja kuluttaa aikaa (jota nykyään ei liikaa ole). Lauantaina  Ville ja Kiira olivat keskenään reissussa ja mä olin yksin kotona. En mitenkään malttanut nukkua yövuoroa varten vaan vietin laatuaikaa uuden sohvan kulmassa, josta on tullut mun ehdoton lemppari lukupaikka! Useampi hiljainen tunti täydellistä lukurauhaa hyvällä kirjalla on ehdottomasti Kiinteistö Kaisaa lainaten sitä arjen luksusta. Ennen raskautta luin pitkiä aikoja mahallani maaten, mutta kasvavan masun takia piti opetella lukemaan istuen (kyljellään tai selällään lukeminen on ehdoton nounou mulle). Ja vasta uuden sohvan tullessa oon löytänyt parhaan lukupaikan, sohvalle olisi siis ehdottomasti ollut käyttöä vuosi sitten jo! Tää lukuasento avautuminen ei nyt ollut se postauksen aihe vaan Se kirja. 

IMG_20150916_092422

Etsiessäni Suomalaisen kirjakaupan pokkarihyllyltä uutta luettavaa epäilin hieman Marian Keyesin kirjan ostoa, sillä aikaisemmin lukemani Rachelin loma ei iskenyt muhun yhtään. Siinä aihe ei napannut, henkilöt ärsytti enkä tykkää jos kirja on jaettu vuorotellen eri kertojille tai nykyisyys/entinen aika muutoksilla. Oman kirjahyllyn kirjat oli kuitenkin niin luettuja että uutta luetavaa oli löydettävä. Annoin kuitenkin tunnetulle chick lit-kirjailialle mahdollisuuden, enkä kadu. 

Naura, Claire, naura kertoo juuri esikoisen synnyttäneestä naisesta, jonka rakas aviomies jättää hänet toisen naisen vuoksi. Uusi nainen on alakerran naapuri Denise, siis Lihava Lehmä. Claire pakkaa ainoat päälle mahtuvat vaatteet,vaipat ja Kate-vauvan lentääkseen Lontoosta Dubliniin perheensä luokse. Perheen auttaessa vauvan hoidossa Claire saa rypeä itsesäälissä., kiehua raivosta juoda liikaa ja peseytyä liian vähän. Erikoinen perhe tuo oman säväyksen hyvässä ja pahassa jaloilleen pääsemiseen. Kun Claire alkaa nähdä tilanteessa jotain valoisaakin: ihanan lapsen ja vähemmän vesimelonia muistuttavan vartalonsa ilmestyy perhepäivälliselle Adam. Tosi seikka että Adam on pikkusiskon mahdollinen poikaystävä ehdokas, ikäero ja Clairen epäluuloisuus miehiä kohtaan ja rakkaus aviomies Jamesiin pitävät huolen ettei draama lopu. Jamesin ja Denisen (Lihavan Lehmän) suhde loppuu ja James olisi valmis kokoamaan taas perheensä saman katon alle. Aikaa on jo kulunut eikä asiat ole niin yksinkertaisia kuin tämä luulee. Claire on löytänyt jo kadonneen itseluottamuksensa Dublinissa. 

Tarina koostuu hyvin arkisista ja todellisista tapahtumista. Näin tilanteet mielessäni selkeästi ja monessa asiassa pystyin samastuimaan Clairen tunteisiin täysin. Joskus tekee mieli itkeä vauvan kanssa yhdessä. Kirja on hyvin realistinen ja hahmot tulevat tutuiksi. Jamesilla suutuin välillä ihan tosissani ja Kate-vauvan tulevaisuus huolestutti. Mielessäni kannustin Clairea pelkästä peseytymisestä! Adamin tullessa  mukaan kuvioihin muistin selkeästi miltä uusi ihastus tuntuu. Epäluulot Keysia kohtaan haihtuivat täysin. Teksti oli todella eläväistä ja Clairen päänsisäiset pohdinnat kerottu piristävällä tavalla. Voin suositella kirjaa kaikille chick lit:stä pitäville. Tosin juuri synnyttäneitä ja vainoharhaisia äitejä täytyy varoittaa, Jamesin teot eivät ole miehennä vika eivätkä todista kaikkien tuoreiden isien olevan piittaamattomia sikoja. Toinen varoitus julkisilla paikoilla lukeville, tulette nauramaan ääneen. Humoristisuudesta huolimatta kirja käsittelee hellävaraisesti masennusta ja epätoivoa sekä äitiyden tuomaa taakkaa. Seuraava kirjakauppa ostokseni saattaa hyvinkin olla jälleen Marian Keysin tuotosta.

 

Spesiaali sunnuntai

Jos olisin ehtinyt tekemään viime viikolta viikkokoosteen olisi sen kohokohta ollut sunnuntai. Silloin meille kokoontui muutama ystävä vaihtamaan kuulumisia kahvin ja teen äärelle. Uudella sohvalla oli kaikille tilaa ja vielä olisi mahtunut sekaan lisää väkeä. Joskus on ystävää mukava nähdän kahden kesken puhua henkeviä tai pinnallisia kaikessa rauhassa. Parhaassa seurassa ei tarvitse aina olla edes äänessä vaan pelkkä yhdessä olo riittää. Mutta vaihteluna tuollainen ”porukkahengaus” oli tosi jees! Täytyykin toteutta uudestaan ja tällä kertaa suunnitellusti.

Hyvän kahvin ja seuran lisäksi kolmaskin tekijä oli mukana tekemässä sunnuntaista spesiaalin. Siskoni ja Kiiran kummitäti Reetta testaili muutamia askarteluidiksiä töihin meidän typyn kanssa. Sisko lupasi että Kiira saa tehdä vauvanorsun ja mä äitinorsun. Myönnetään että epäilin, miten kädenkuvasta saadaan norsu ja miten Kiira saadaan ylipäätä painamaan kädenkuva? Lopputulos (muutaman harjoituksen) jälkeen oli oikein suloinen ja ihan norsun näköinen. Myös Ville pääsi painamaan käden kuvan ennen kuin ehti karata salille meidän sotkuisia askartelutalkoita!

Norsu askarteluun tarvitset:

  • paperin/painoalustan
  • sormiväriä (myös mustikkasose käy)
  • kynän
  • kärsivällisyyttä ja siivoustarvikkeita

Aloita käden rasvauksessa, silloin maali on helpompi pestä kädestä. Levitä maalia kämmeneen ja paina se paperiin. Maalin kuivuttua piirrä jalkoihin(etu-keski-nimetön-pikkurillisormeen) varpaat, kärsä peukaloon, silmä ja korja sek’ häntä. Lisä tehostetta saa leikkaamalla esim huovasta norsulle korvan, joka liimataan oikealle paikalle.

IMG_20150913_024138

Mielestäni lopputulos oli aika suloinen, kyllä se pikkusisko osaa! Mitä pienempi lapsi sen luovempi kuva, mutta lasten askarteluissa saa ja pitääkin näkyä se lapsen kädenjälki. Kirjaimellisesti. Meillä käden jälkiä näkyi myös pöydässä ja äidin paidassa…  

IMG_20150913_024101

Olisi hauska kuulla lukijoiden askartelu kokemuksia ja vinkkejä! Aloitteleva, mutta innostunut askartelija odottaa hyviä ideoita.

Kiire

Tiistaina keitin kahvit ja levitin lelut kun meille tuli kylään päivälleen Kiiran ikäinen poika äitinsä kanssa. Puhuimme äidin kanssa muunmuassa kiireestä ja jatkuvasta tehtävien listasta.

Mietin myöhemmin yksinäni enemmän kiirettä ja sen syitä. Listasin mielessäni omia tehtäväni ja listasta tuli pitkä.  Kiiran ja ìtsestäni huolehtimisen lisäksi muut tehtävät olivat aika toissijaisia. Pienet pölykoirat tuskin karkaavat, pari likaista lasia voi odottaa ja sohvatyynyt voivat olla joskus väärässä järjestyksessä koko päivän. Edellä mainittujen lisäksi listalle mahtui paljon muutakin. Paljon tärkeitä juttuja, muttei kuitenkaan riittävän tärkeitä kiireeseen sekä stressiin.

IMG_20150911_214434

Aamulla herätessäni halusin tehdä päivästä tehokkaan,  mutta ilman kiirettä. Tein kotitöistä kuten pyykkien viikkauksesta yhteisen leikin Kiiran kanssa enkä yrittänyt ehtiä kaikkea ennen tytön heräämistä. Aina huomatessani kiirehtiväni rauhoitin hetken esim lukemalla Kiiralle kirjaa. Olo oli koko päivän paljon rennompi enkä tartuttanut hätäisyyttäni tyttöön. Olin läsnä hetkessä ja kaikki aika tuli käytettyä hyödyllisesti vaikka muutama tehtävä jäikin suorittamatta.

IMG_20150911_222501

Pienillä muutoksilla ja järjestelmällisyydellä sain paljon aikaa, vietin enemmän mukavaa aikaa Kiiran kanssa enkä stressannut kiireestä. Joskus on tietysti oikeita kiireitä, mutta useimmiten niihin voi itse vaikuttaa.  Itse pyrin jatkossakin rauhoittamaan ja tasapainoittamaan arkea.

Marttojen vinkit

Reilu viikko sitten kävin Kiira mukana Marttojen sosekurssilla, jonka  Raision seurakunnan kerho järjesti. Vastassa oli vastoin odotuksiani nuori nainen, joka kertoi olevan kotitalouden ammattilainen. Kuvittelin marttojen olevan +60 harrastelijoita ainoastaan. Yllätykseksi sainkin kuulla miten erillaisia tapoja on toimia marttana, harrastuksena tai ammattina. Jes, taas yksi oma stereotypia rikottu!

Toivoin erityisesti saavani uusia ideoita ja vinkkejä maukkaampaan soseruokaan. Alun lyhyen teoriaosuuden jälkeen saatiin materiaalia ja aloitettiin soseiden valmistus ryhmissä. Neuvona oli tarjota lapselle sellaista ruokaa, joka maistuu hyvältä omastakin mielestä. Luumulla, purjolla ja sipulilla sekä yrteillä saatiin ruuista oikeasti maukasta. Lopun maistelu taisi yllättää kaikki ryhmän aikuiset ja muutama kalasta kieltäytyvä lapsi maiskutteli tyytyväiset kalakasvis-sosetta. Meidän Kiira söi kaikkea tarjolla olevaa hyvillä mielin. Saatua materiaa ei saa kuin sosekursseilta, mutta sain luvan jakaa teille muutaman ohjeen. 

IMG_20150905_194837Teinkin uusilla ohjeilla pakkaseen viikon ruuat valmiiksi Tein kahta eri sosetta tupla annokset ja pakastin päivä annoksiin pusseihin. Aamulla on helppo vain ottaa päivän ruoka sulamaan. Ohjeiden määrät eivät tarvitse olla niin tarkkoja ja niitä on helppo soveltaa. Liha-kasvikseen sopii mukaan tomaattia ja broileri-kasvissoseeseen käy peruna ja riisi. Myös yrttejä kannattaa maistella kun kaipaa vaihtelua. Vettä kannattaa laittaa reippaasti jottei pohjaan palamista tarvitse pelätä. Itse suosittelen tekemään isomman määrän soseita kerralla, jottei joka päivä tarvitse olla keittiössä hääräämässä!

Liha-kasvissose

  • 1 porkkana
  • 1 peruna
  • 50g kukkakaalia
  • pieni pala sipulia tai purjoa
  • 75g naudan jauhelihaa
  • 2dl vettä (suosittelen laittamaan tuplasti niin ei tarvitse pelätä pohjaan palamista)
  • äidinmaitoa tai korviketta tarpeen mukaan
  • halutessa yrttejä

Pese, kuori ja paloittele porkkana, peruna ja sipuli. Huuhtele ja paloittele kukkakaali. Lisää porkkanan palat kiehuvaan veteen ja anna kiehua 5 min. Lisää sen jälkeen peruna, sipuli ja kukkakaali ja anna kiehua 5 min. Lisää jauheliha ja anna kiehua vielä 3 min. Lisää halutessasi esim. persilijaa. Jätä keitinvettä kattilaan pari senttiä ja soseuta veteen. Tarjoillessa lisää äidinmaitoa tai korviketta tarvittaessa.

Broileri-kasvissose

  • 50g fileesuikaletta
  • 1 porkkana
  • 1/2 dl riisiä
  • 75g kukkakaalia
  • pieni pala kesäkurpitsaa
  • 2dl vettä (suosittelen tuplaamaan)
  • tarvittaessa äidinmaitoa tai korviketta

Pese,kuori ja paloittele porkkana ja kesäkurpitsa. Huuhtele ja paloittele kukkakaali. Kiehauta vesi lisää kana ja riisi. Anna kiehua 5 min. Lisää sen jälkeen muut ainekset ja keitä pehmeiksi. Soseuta ainekset muutamaan senttiin keitinvettä. Lisää maitoa tarvittaessa. 

IMG_20150905_194750

 

 

Viikkokooste

Maanantai : Herättiin Kiiran kanssa kaksin kun Ville oli vielä kalastus reissulla. Aamupäivä vierähti siivotessa. Oltiin Anninan kanssa sovittu treffit iltapäivälle ja tarkoitus oli vähän kierrellä Ikeaa ja muita sisustuskauppoja. Pian kävi kuitenkin ilmi että meidän uusi sohva tuotaisiin sovittua aikaisemmin, joten kiiruhdettiin mäkkärin sapuskojen kanssa meille.  Aika pian Villekin liittys meijän seuraa ja ooteltiiin sohvaa iltaan saakka. Ylläri ylläri, sitä oltiin koitettu tuoda kun oltiin vielä kotimatkalla… Muo otti päähän ja puhisin ja puhisin.  Iltaan mahtu vielä ruokaostoksia sekä perus kotipuuhia. Maanantaina Kiira oppi istumaan! Vielä se on vähän horjuvaa, mutta koko aika opitaan lisää uutta.

IMG_20150901_213634

Tiistai: Oli mun vapaapäivä ja reissasin Helsinkiin blogitapaamiseen. Pidettiin pientä palaveria ja kuultiin uusista suunnitelmista, joista tekin tuutte kuulemaan loppu vuoden aikana. Palaverin lisäksi shoppailin ja nautiskelin omasta ajasta. Illalla oli kuitenkin kiva päästä taas rakkaiden luokse kotiin ja uudelle sohvalle.

IMG_20150901_213511

Keskiviikko: Tänään loikoiltiin ja nukuttiin koko perhe päikkäreitä. Joskus tämmöset löhöpäivät on pakollisia. Koko päivää ei tänäänkään kotona vietetty vaan lähdettiin Reetan kanssa pyörähtämään Myllyssä ja höpöteltiin pitkät pätkät syvällisiä ja pinnallisia.

IMG_20150901_213352

Torstai: Jatkettiin sisustustouhuja shoppailemalla. Tavotteena oli löytöä sohvan kulmaan jalkalamppu, joka töisi valoa sekä tunnelmaa. Löydettiin just eikä melkein oikea! Lamppu on ihan täydellisesti molempien makuun. Lampun lisäksi mukaan lähti pari sohvatyynyä ja valkoiset lakanat. Illalla Kiiran kummitäti kaverinsa kanssa tuli vahtimaan pikku pimua ja meillä oli Villen kanssa kahden keskinen ilta!  Mentiin Turun Brinkkalan pihalle ulkoelokuvanäytökseen katsomaan 500 day Summer. Oli aika hieno kokemus katsoa leffaa ulkona ilta pimeässä, pieni vesi sadekkaan ei latistanut tunnelmaa.

Perjantai: Kiira oli osittain hieman levoton ja sylin kaipuu oli suuri. Mitään selkeää syytä ei ollut, mutta sylivauva vaihe jatkuu edelleen! Alkuillasta mentiin ystävä pariskunnan kanssa syömään ravintola Hiileen. Kiira naposteli kurkkua tyytyväisenä ja paikalla oli yllättäen useampikin pikkuinen. Maha kurnien tilasin alkupalan ja hampparin lisä pihvillä. Hyvää oli, mutta nooh… yksi pihvi taitaa kuitenkin riittää mulle. Perjantaina Kiiran puhe koki muutoksen. Alun ääntely muistuttaa enemmän nyt  jokeltelua ja bääbää sekä täätää ovat kovia juttuja.

IMG_20150831_220023 IMG_20150831_215941

Lauantain: Aamulla käytiin vauvauinnissa ja Kiira sukelsi ensimmäistä kertaa.  Ihana nähdä miten pikkuinen nauttii vesileikeista. Sen lisäksi se on koko perheelle kiva yhteinen harrastus. Vietettiin päivää molempien vanhempien luona ja herkuteltiin. Herkuttelua jatkettiin kotona vielä elokuvaa katsellen.

Sunnuntai: Aamu alkoi reippaasti parvekkeen tyhjentämisellä. Klo 11 haettiin Kiiran serkut puistoon leikkimään ja illalla mentiin vielä Naantaliin seikkailemaan. Katseltiin hienoja veneitä, ihasteltiin maisemia, käveltiin Rakkaudenpolkua ja kuljettiin Vanhassa kaupungissa. Päivä kului ihan huippu nopeasti!

IMG_20150831_220632 IMG_20150831_220943 IMG_20150831_220828

Hesa, täältä tullaan!

Illalla jännitti yllättävän vähän ottaen huomioon kuinka paljon yleensä jännitän vieraita asioita. Etenkin jos joudun selviytymään yksin,  musta ei näe että jännnitän itse tilanteessa, muttan pinnan alla kuohuaa! Heräsin aamulla herätyskelloon, enkä aamu neljältä kuten uuseimmitenkun tulossa ei ole peruspäivää. Laittauduin valmiiksi ja petasin sängyn, mutta kaiken muun jätin Villelle. Tänään on mun vapaa päivä ja olen junassa matkalla Helsinkiin. Kaupunkiin jossa olen käynyt vain Korkeasaaressa ja Eduskuntatalossa ala-asteella. 

Tänään aijon syödä kun nälkä iskee, kierrän kauppoja ja ehkä vähän kaupunkia rauhassa. Katson kelloa vain sen verran etten myöhästy ekasta blogi tapaamisesta. Jännä, mutta rentouttava päivä varmasti tulossa. Mä en stressaa, vahdi kelloa ja pohdi porkkanoiden keittoa tai päikkäri aikoja. En tiskaa tai pyykkää! Illalla menen kotiin, jossa mun murut ja toivottavasti uusi sohva odottaa. Tämän jälkeen arki maistuu taas. Ei sillä ettei maistuisi nytkin, mutta tämän päivän jälkeen vielä makeammalta!  Välillä pienet arjen irtiotot kannattaa. 

Aina irtiotto ja oma-aika ei vaadi pitkää etäisyyttä. Vartti kahvin ja lehden ääressäkin riittää. Hyvää arkista tiistaita ja mukavia omia hetkiä kaikille! :)

IMG_20150825_112617

Tuhkimon päiväkirjat

O7:00-10:15

Heräsin seiskan aikaan ja päätin herättää äipän  sekä isin. Joskus herään naureskellen ja joskus vaan oottelen et ne herää, mut nopeiten viekkuun pääsee vähän huutamalla. Taas se toimis ja hetken köllöteltiin sängyssä ennen ku noustiin äitin kanssa syömään. Kun puuro oli jäähtymässä äiti teki mulle aamupesut ja vaihto vaipan. Se naurattaa muo melkee aina. Aamupalan jälkeen pääsen lattialle leikkimään kun äiti siivoo jäljet. Tänään mut kylvetettiin huomisen vauvauinnin kanssa samaan aikaan, jotta tottuisin uuteen rytmiin. Kylvyn jälkeen sain maidon ja nukahdin päikkäreille. Päivä unien aikana äiti laittoi itsensä valmiiksi ja pakkasi oman käsilaukun sekä mun hoitolaukun. Iskä oli lähtènyt unien aikana salille, vaikka nukuin ni tiiän et se sano heipat mulle.

11:15-15

Kun heräsin lähdettiin äitin kanssa Myllyyn. Yleensä kävellään sinne, mutta tänää mentii bussilla ku äitillä on vähä nuhaa. Hassu mies hymyili ja jutteli mulle bussissa. Kun päästiin Myllyyn käytiin ekana ostamassa jotain askartelu kamoja ja sitten mentiin Subille syömään, mä söin mukaan otettua sosetta ja äiti puolikkaan patongin. Vaikka sose olikin hyvää koitini kyllä kurkotella äitin tarjottimelle. Syömisen jälkeen lähdettiin kiertelemään kauppoja, koska tarvittiin molemmat uikkarit. Äiti löysi omat Cubuksesta ja mä sain oman Name It:stä. Ne on tosi söpöt, vaikka äiti ois mielummin halunnu mullekki koko uikkarit biksujen sijaan. Uikkareitten osto on äitin mielestä niin ressaavaa että palkittiin ittemme Coffee Housessa kahvilla. Äiti joi Latte Caramellin ja mä nauratin vieressä istuvia työmiehiä kaikilla tempuilla sekä kiljumisella. Kahvin jälkeen lähettiin kotiin ja mä nukahdin rattaisiin. Nukkusin senkin ajan ku äiti kävi luovuttamassa verta.

IMG_2155

15:30-19:30

Kun heräsin päikkäreiltä sain heti välipalaa ja vähän siivottiin äitin kanssa, koska meille oli tulossa vieraita. Äitin kaveri Sanna ja mun kaveri Helmi, joka on muo vähän vanhempi sekä mun serkut. Kun vieraat tuli muo vähän ujostutti ja jännitti. Kaipasin äitin syliin. Pian kuitenkin reipastuin leikin tyttöjen kanssa. Kun kaikki vieraat oli lähteny mekin lähdettiin vielä liikenteeseen. Tällä kertaa mentiin Turkuun kävelylle ja mä nukuin vähän rattaissa taas. Bussilla kulkeminen on niiiiin väsyttävää. Ilma oli lämmin, joten sain syödä mun päivällisen jokirannassa. Kun oltiin lähdössä takasin äiti huomas mun jekun. Olin potkassa mun toisen kengän ja pallon kadulle. Pallon äiti löysi ku käveltiin sama lenkki uudestaan, mutta ei kenkää. Ehkä joskus kerron mihin jätin sen jollei ketään pikkuprinssi löytäny sitä. Äiti nauro et oon ihan ku se prinsessa Tuhkimo sadusta mitä ollaan luettu monta kertaa.

IMG_2104 IMG_2105

20:00-21:15

Tultiin kotiin ja syötiin iltapuuro. Ipalan jälkeen mentiin makkariin lukemaan ja lauleskelemaan. Tykkään kattoa telkkura, mutta äiti on päättänyt etten saa olla enää iltaisin telkkarin edessä leikkimässä. Se muka valvottaa muo. Kesken sadun iskä tuli kotiin ja halailtiin sekä hassuteltiin sen kanssa. Oli aika kivaa ollakkin illalla makkarissa eikä olkkarissa. Sain vielä iltamaidon ja menin nukkumaan omaan sänkyyn pusujen ja halien jälkeen. Nukahdin nopeasti vaikka vähän jännittikin lauantain ensimmäinen vauvauinti!

IMG_2146 IMG_2120

 

Semmoinen oli meidän perjantai ”Kiiran näkökulmasta”. Sunnuntain Viikkokooste-postaussarja alkaa vasdta viikon kuluttua. Alkuviikko meni sairastellessa ja yrittäen selviytyä yövuoroista sekä Kiiran hoidosta.  Ensi viikko vaikuttaa tapahtumarikkaammalta, joten kerrottavaakin sitten riittää.

 

Muutoksii

  • Olen alkanut muistuttamaan omaa äitiäni ja innostunut mm. muumimukeista ja marimekon kuoseista.
  • Pesänrakennus vietti ja siisteys intoilu. Aikaisempi epäjärjestyksen taitaja on kadonnut ja tilalle on tullut kodin puunaaja (ja sotkusta nalkuttava).
  • Muistelen omaa lapsuuttani ja mietin mitä omia kokemuksia haluan jakaa aikanaan omallekkin lapselle.
  • Synttärit tarkoittavat kahvia oikeista kahvikupeista boolin sijaa.
  • Olen aloittanut kahvin juonnin sekä testannut jopa makukahvia. Koukussa ollaan Latte Caramelliin!
  • Välttelen ylimääräistä draamaa.
  • Kaupassa katson enemmän vaatteita tytölle kuin itselleni.
  • Nautin kotona olemisesta. 
  • Olen innostunut askartelusta ja DIY-jutuista. Viime tuntien aikana olen googletellut mm. kynttilän teko ohjeita. 
  • En enää myöhästele tai jos myöhästyn niin ihan vähän vaan.
  • Olen oppinut suvaitsevaisuutta.  
  • Osaan järjestellä arjen aikatauluja ja viikon ruokia huomattavasti paremmin. 
  • Joka ikinen aamu herään onnellisena. 

Näin olen muuttunut äidiksi tulon mukana. Täytyy sanoa että tykkään muutoksista. Myöhemmin tulossa vielä samasta aiheesta hieman syvällisempi postaus.

IMG_20150318_231752

Syysvaatteet -15

Kesävaatteiden ilmestyessä kauppaan en juurikaan innostu, shoppaile tI suunnittele asuja. Joka vuosi lähinnä kauhistun, joko on taas se aika vuodesta kun omaa vartola väjäämättä peittää pinta-alaltaan puolet pienemmät vaatteet. Pukeutumisen ja no oikeastaan kaiken suhteen syksy on lemppari. Uuden alku, kirpeät aamut, värikkäät lehdet,  sateen jälkeinen raikkaus ja ihanat syysvaatteet. Takkeja, huiveja ja neuleita.

Vaateostoksia tehdessä heikkouteni on ehdottomasti houkutukset ja suunnittelemattomuus. Tänä vuonna mulla on suunnitelma! Olen miettinyt asukokonaisuuksia joiden uskon toimivan arjessa kotona ja kerhoissa,  mutta käy pienellä ehostuksella myös virallisempiin sekä siistimpiin tarpeisiin. Asuja miettiessä huomioin omaa vaatevarastoa ja supistin ja harkitsin ostoslistaa. Jonka voin ylpeänä kertoa olevan aika lyhyt. Uusien hankintojen täytyy olla käytännölllisiä, moniin asuihin sopivia, mukavia vauva-arjen konttausreeneihin, kohtuu hintaisia ja riittävän klassisia. Harkitsen josko uskaltautuisin hyppäämään facebook kirppisten pyöteisiin ostajan että myyjän roolissa. Jos nimittäin tiukka suunnitelmani toimii saan loppuviikosta karsittua turhat vaatteet pois ja järjesteltyä loput.

Jos sisustuksessa mieleni valtaa vaaleat värit, valkoine ja valoisuus niin pukeutuminen ainakin ilmojen kylmetessä on päinvastaista. Mustaa, tummaa ja lämmintä. Ostettuani Gina Tricotista poolokauluksisen topin ihastuin malliin täysin. Syksyksi haluan ehdottomasti mustan ja harmaan poolopaidan. Tänä vuonna aijon myös löytää sen täydellisen ruutupaidan, kaksi vaihtoehtoa on itseasissa jo osunut silmään! Suunnitelmissa olisi toteuttaa välillä myös asupostauksia, toivottavasti se onnistuu. Olen vain niin kriittinen omista kuvista.

4b2fdd05-0fe4-4992-ba81-9356f3e9f2be

Postauksen paitojen kuvat lainattu H&M nettisivuilta ja laukku Gina Tricotilta.

Sunnuntai sepustus

Täällä viikot kuluu tällä hetkellä tosi kovaa vauhtia.  Tuntuu että vasta äsken oli maanantai vaikka uusi viikko on jo alkamassa. Jossain vaiheessa arki ja päivät tuntuivat hitusen pitkäveteisiltä, mutta se vaihe on ohi. Välillä vuorokauden tunnit eivät edes riitä kaikkeen tekemiseen! Kotityöt,  Kiiran hoito ja yhdessä leikkiminen, parisuhde aika, harrastukset ja ystävät sekä rentoutuminen muistuttavat ristisanatehtävää jossa kaikki sujuu loksahdettuaan ensin omalle paikalle tiukassa järjestyksessä. Nautin tästä ajasta ja järjestyksesta vaikka välillä kompuroinkin.

IMG_20150816_152436

Suurin syy arjen vilkkauteen on tietysti Kiiran vauhdikas kehittyminen ja kova touhuaminen kolmia päikkäreita lukuunottamatta. Ulkoillaan paljon, käydään keinumassa, kävelyllä kavereiden kanssa, luetaan satuja ja leikitään lattialla. Kiira liikkuu jo hieman pyörimällä ja ryömimällå sekä huojuu konttaus asennossa. Vielä ei kontata, mutta en yyllättyisi vaikka senkin aika olisi ihan lähi aikoina.  Kiiran kanssa touhuilun lisäksi olen kunnostaunut liikunnan saralla ja löytänyt uutta intoa siivoukseen ja järjestyksen ylläpitämiseen. Myös sisustusinto on palannut ja kovaa. Paljon  on suunnitelmia ja jotain on jo toteutunutkin. Olkkariin on tilattu Askosta uusi sohva ja makkarista sai ihanan valoisan verhojen ja päiväpeiton vaihdolla. Tällä hetkellä erityisesti valkoinen ja harmaa miellyttää sisustussilmää.

IMG_20150816_152534

Ensi viikosta on tulossa aika hurja. Maanantaina alkaa ensimmäinen yövuoro putki, 9 päivän aloevera dieetti ja vauvauinti. Sen lisäksi on perus arkitouhut sekä muutamia extra juttuja.  Vauhti on kova ja voi olla että viikon päästä sunnuntaina kiroan itseäni, mutta yritetään!  Haluan kuitenkin että Kiiran rytmi ei koe muutoksia, joten tämän postauksen jälkeen alan suunnittelemaan ja valmistelemaan tulevaa viikkoa valmiiksi. Pidän teitä ajantasalla ja ensi sunnuntaina alkaa uusi postaussarja nimellä Viikkokooste, jossa pähkinänkuoressa meidän viikko kuvin ja tekstein.