IMG_20140927_105030

Adamantas 5 v!

Lauantaina pyörähdettiin ystäväni J:n kanssa kauneuskeskus Adamantaksen 5-vuotis synttäreillä. Vieraille oli tarjouksia tuotteista ja hoidoista, pikku naposteltavaa, tuotteiden esittelyä ja lahjakassit. Lahkakassi sisälsi muutamia tuotteita ihonhoitoon sekä esitteitä keskuksessa myytävien merkkien tuotteista. J:n ystävä työskentelee kosmetologina Adamantaksessa, jonka kutsusta me löysimme paikalle. Mutta olin yllättynyt kuinka vierailen määrästä ja monipuolisuudesta.

 

Kotiin päästyäni tutkailin lahjakassin sisältöä tyytyväisenä. Muutama hyvä lisä kylppäri sijaitsevaan kosmetiikkakoppaan, jota muodun vuoksi kutsun V:n ja minun yhteiseksi.Tosi asiassa kyseessä on enemmän laatikko (fiksumpi ostaa heti riittävän iso) ja V tunnistaa sieltä omikseen muutaman tuotteen, mutta loppujen käyttötarkoitus ja määrä on varmasti hieman epäselvä hänelle. Lahjakassi sisälsi Oriflamen vartalon kuorintageelin, Payotin rasvan, Tan Tone voiteen joka ruskettaa ja lisää elastisuutta ihoon ja muutamia näytepakkauksia.

Testasin näitä ”silmänympärys lappuja”, jotka piristävät ja hoitavat silmänympärys ihoa. 
Laput aseteltiin vaikuttamaan 10-15 min ajaksi, jonka jälkeen ne poistettiin ja iholle jääneen voiteen annettiin jäädä. Huomasin kuinka heitteille olen tämän osan kauneudenhoidossa jättänyt, mutta asiaan tulee muutos!

Uuden viikon aloitin pienellä vartalon huollolla ja testasin tuota ihonkuorinta geeliä. Tuote jätti ihon pehmeäksi, mutta ei silti voita kahvikuorintaa. Kahvikuorinnassa sekoitetaan kahvinpuruja suihkugeeliin tai vartalorasvaan ja käytetään suihkussa. Ehdottomasti parhain kokelemani tapa saada iho täysin pehmeäksi. Kuorinnan jälkeen kosteutin ihon vielä vauvaöljyllä, joka on uusi lempparini tehokosteuttajana. Käytän vauvaöljyä päivittäin vatsan seudulle ja toivon sen ennaltaehkäisen raskausarpia ja auttavan ihon palautumista synnytyksen jälkeen sekä käsiin, jotka kuivuvat heti ilmojen viilentyessä ja suorastaan rohtuvat pakkasella. Myös kasvot saavat noin joka toinen ilta osansa tästä ihme tuotteesta.Vauvaöljy on halpaa ja tehokasta, suosittelen kokeilemaan jos iho vaatii todellista tehokosteuttajaa! 

Maanantai vain parani kun A tuli kyläilemään ennen iltavuoroaan ja sain loppuviikoksi töitä!
Toivottavasti teilläkin on yhtä hyvä maanantai!

DSC00620

Vielä 4 pitkää kuukautta

Sen jälkeen kun sain plussan raskaustestiin on aika kulunut todella nopeasti. Kunnes viikkoina on alkanut vauhti hidastumaan enkä jaksaisi enään millään odottaa laskettua aikaa sinne tammikuun puoleen väliin. Vielä 4 pitkää kuukautta! 

Plussattuani olin innoissani, yllättynyt, jännittynyt ja todella onnellinen. Iloa lisäsi se että lapsen isä V oli tuloksesta myös onnellinen ja halusi meistä tulevan perhe. Vaikka olimme jo ennen näitä tapahtumia tunteneet aika pitkään ja viettäneet aikaa yhdessä oli parisuhde meille täysin uusi juttu. Toisen tapoihin ja mielipiteisiin tutustumisen lisäksi tälläinen ”pikku asia” tuo hieman lisä jännitetta, joten jokainen voi kuvitella ettei aina ole ollut ihan helppoa kun ei ole voinut edetä ihan tavalliseen tahtiin  Kaikesta huolimatta juuri nyt olen varmasti onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja tiedän että V:stä tulee paras isi meidän prinsessalle.
Myös muiden läheisten, perheen ja ystävien suhtautuminen asiaan vain lisäsi iloani. Jännitin vanhempien reaktiota vaikka tiesin että he olisivat iloisia puolestani kunhan vain saisivat asiaa hetken sulatella. Hetken sulattelu kesti tosiaan vain hetken jos sitäkään. Ja uutisia kertoessa puhelimessa äidille sain hänet itkemään onnesta työpaikkansa pihalla ja isä varmistelee että syön riittävästi. Jokainen varmasti on kuullut tai kokenut kauhu tarinoita siitä kuinka ystävyys suhteet viilentyvät kun yksi on raskaana ja saa lapsen. Vielä ainakaan en voi itse sanoa kokeeneeni tätä. Ystävät ovat olleet alusta saakka tukenani ja ilmaisseet kuinka innoissaan odottavat perheemme kasvua. Yhteinen ajan vietto ei ole enään baareilua, mutta tekemistä on keksitty selvinpäinkin. 
Sitten niihin raskauden aikaisiin vaivoihin ja oireisiin joita on pitkä pitkä liuta. Aamupahoinvointi on todella hämäävä nimitys järkyttävälle ololle, joka ei kelloa katso! Eikä oloa paljon auta kuulla sen yleensä kestävän viikolle 12 saakka, mutta voi kestää koko 9 kuukauttakin. Jatkuva vessanpöntön halailu ja pusikoihin yökkiminen kesti kesti, mutta onneksi loppui sitten vihdoin voin viikon 15-18 paikkeilla. Muita oireita/vaivoja minulla ei ainakaan haitaksi saakka ollut, paitsi nyt m,ahan kasvaessa selkä hieman temppuilee. Paras apu tähän on kuitenkin ollut päivittäinen liikunta, mieluiten lenkkeily kävelten tai hölkäten. 
Ensimmäinen neuvolakäynti jännitti ja päässä pyöri vaikka mitä ajatuksi. Jos ne siellä tuomisevat tai ei tulla ollenkaan oman neuvolatädin kanssa toimeen? Eka käynti meni kuitenkin hyvin ja vastoin yleisiä käytäntöjä sain sijais neuvolatädin suostuteltua kuuntelemaan sydänäänet. En varmasti ikinä unohda sitä hetkeä kun ensimmäisen kerran kuulin pienet, mutta vahvat ja tiheät sydämmen lyönnit. Nyt neuvolakäyntejä on takana neljä ja molemmat kaksi ultraa on käyty sekä lääkäri tavattu kerran. Toisella ultakäynnillä kuulimmi ”vahvan veikkauksen” että saamme tytön, pienen prinsessan. 
Näiden kuukausien aikana olen oppinut itsestäni paljon uutta ja jonkin verran varmasti muuttunutkin. Paljon on vielä opittavaa ja tehtävää, mutta aikaa on vielä. Neljä kuukautta ja sitten kaikki vasta alkaakin! Nyt vain nautin odotusajasta<3
E4551A006-F11-7

Nahkakäsineet

Viime vuosina olen huomannut tyylini muuttuvan klassisemmaksi ja naisellisemmaksi, mutta kuitenkin myös rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi kokeiluja varten. Shoppailen suunnitellusti ja vika ostoksia tulee tehtyä vähemmän. Syys vaatteita esille laittaessani sain kiittää itseäni ja viime syksyn hankintoja. Taidan siis todella vanheta? Syksyssä ja talvessa ihanaa on että kaunis takki, huivi, kengät ja laukku haluavat kaverikseen vain lämpöisen paidan ja perus farkut. Yksinkertainen perus pohja muutamalla helmellä riittää!Turvonneen olon voi piilottaa rennon paidan ja huivin alle, kun kesällä joutui väkisin tunkemaan itsensä tiukkoihin shortseihin ja hiertäviin korkoihin. 

On kuitenkin jotain mitä minulta vielä puuttuu ja tulevia vuosia jo miettien uskon tämän olevan kannattava hankinta. Nahkakäsineet. Äidilläni on varmasti tuoreessa muistissa vuodet kun viikossa katosi vähintään yksi pari lapasia, mutta näin 2kympin iässä voin varmasti antaa jo itselleni uuden mahdollisuuden. Jälleen kerran tarjonta aiheuttaa valinnan vaikeutta. Kiiltävä vai matta? Pelkistetty malli vai runsas niittiset? Panosta vai pihistä? Vuori vai ilman vuorta?
                         
           

4. neuvolakäynti

Tänään oli neljäs neuvolakäynti aamulla. Nyt se oma neuvolatäti alkaa jo tuntua tutulta ja oli rennompi olo ilman alun kankeutta. Alkuun kyseltiin meidän (mun ja murun) kuulumiset ja mä sain kysellä mieleen tulleita kysymyksiä. Tavallisten vauvan liikkeiden lisäksi olen tuntenut muutaman kerran pistävää hetkellistä kipua vatsan reunoilla , joka tietysti hieman mietityttänyt. Neuvolatäti selvensi että kyseessä on ihan normaali tuntemus kohdun venymisestä. Ja vatsan/kohdun muuttuminen kovaksi/kiinteäksi on ollut jo harjoitus supistuksia, joita en vain itse ole vielä osannut odottaa. Tällä kertaa käytiin hieman kela-ja sairaalapapereita läpi. 

Höpöttelyn jälkeen mitattiin verenpaine, joka edelleen hyvä ja verensokeri, joka mataluudellaan selitti satunnaista huimausta. Paino on hieman noussut kuten kuuluukin ja sain kannustusta siihen ettei painoa tarvitse niin paljon murehtia. Mutta myönnän silti että kyllä se oman keho tuntuu muuttuvan nopeammin mitä pääni kerkee sitä käsittelemään ja hyväksymään.
Sitten oli vuoro hypätä tutkimuspöydälle mittailua ja sydänäänien kuuntelua varten. Mittauksen masun päältä näyttivät ihan normaaleja arvoja ja sydänäänet olivat just eikä melkein hyvät. Taas jäi uuden ajan lisäksi hyvä fiilis käynnistä. 

Yksi paheista.

Yksi kynsien nakertaja ilmottautuu! Kynsien järsiminen on jo monen monta vuotta ollut paheeni, vaikka tiedän vertauksen ”kuin vessanpytyn istuinta nuolisi” en ole saanut sitä loppumaan. Ihastelen kuitenkin kauniita taidolla tehtyjä kynsiä kateudesta vihreänä.Ei kovin toimiva yhdistelmä. Olin kuitenkin tuominnut itseni menettyjen tapausten joukkoon ja ajattelin etteivät kynteni kuitenkaan kasvaisivat ja kynsinauhatkin ovat rumat.

Lähes pari viikkoa sitten kuitenkin päätin vielä yrittää ja annoin lähipiirille luvan huomauttaa aina kun minut näkee sormet suussa. Avuksi hain vielä biotiinia, jonka pitäisi vahvistaa ja nopeuttaa kynsien kasvua sekä kynsien kovetus lakan. Kynnet ovat alkaneet kasvamaan vauhdilla ja ovat jo melkein ”normaalin” pituiset sekä tuntuvat yllättävän vahvoilta. Myös kynsinauhat ovat kaunistuneet kun ne on huomioinut käsien rasvaamisen yhteydessä. Ehkä blogissa vielä nähdään kun todellinen aloittelija alkaa laittamaan ja koristelemaan kynsiään!

Kerro oma vinkkisi kynsien kasvattamiseen/hoitamiseen!

DSC00538

Syyskuun LivBox

Alkuviikosta sain ensimmäisen LivBoxini. Kyseessä on siis kosmetiikkapaketti, jonka tilaamalla pääsee tutustumaan ja kokeilemaan kuukausittain vaihtuviin tuotteisiin. Tuotteita paketissa on aina vaihteleva määrä ja tällä kertaa tuli yhteensä kuusi tuotetta. Oman LivBox kauneusprofiiliin huolellisesti täyttämällä parannat mahdollisuuksia saada sinua kiinnostavia tuotteita. Sain kolme normaali kokoista tuotetta, yhden matka kokoisen ja kaksi testeriä.

Itse olin muutaman kokeilu kerran perusteella tyytyväinen paketin sisältöön vaikka innolla odotan meikkituotteita. Paketti toimitetaan postin mukana ja on noudettavissa myös postista jollei kotona ole postipojan aikaan. Itse tilasin LivBoxin 3 kk ajaksi ja maksu suoritettiin nettipankin kautta tilauksen yhteydessä.  Määräaikainen/jatkuva tilaus vaatii luottokortin. Yhden paketin hinta on noin 15 euroa, joka mielestäni vastasi paketin sisältöä. LivBoxin avulla kun pääsee näppärästi kokeilemaan uutuus tuotteita, tutustumaan ja löytämään uusia mahdollisia lemppareita sekä yllätyspaketti kerran kuussa ei voi tehdä muuta kuin piristää!

L’occitane Shea Butter Hand Cream
 Kosteuttava ja ravitseva 20% sheavoita sisältävä käsivoide. Hyvän tuoksuinen käsivoide, joka jätti kädet heti kosteutetun ja pehmeän tuntuisiksi. Voide imeytyi nopeasti eikä jättänyt tahmaista tunnetta. Voide täytti lupauksensa täysin. Valitettavasti käsivoide oli yksi testereistä, joten moneen käyttö kertaan se ei riitä. Kuitenkin jo muutaman laiton jälkeen se tuntuu rauhoittavan punoittavaa väriä käsistäni ja käsien iho näyttää hyvin voivalta. 150 ml paketin ovh on 24 euroa, joten en näe ollenkaan mahdottomuutena että kyseisen tuote vielä tulisi valikoimaani ihan täysikokoisessa putelissa.


L’oreal Paris Elnett Satin Volume Excess
Kyseessä  on Lorealin uusi hiuskiinne, joka boxissa tuli matkakokoisena eli 75ml paketissa. Itse käytän vain hiuskiinteitä vain erikoistilaisuuksissa, mutta pyrin lähiaikoina kokeilemaan tuotetta. Itselläni hiustuotteissakin miellyttävä tuoksu on tärkeä osa heti sen toimivuuden jälkeen, joten osaan jo kertoa että tuoksu on miellyttävä ja raikas.  Tuotteen kerrotaan luovan hiuksiin tuuheutta ja runsautta, mutta on kuitenkin helposti pois harjattavissa. Kerron kokemuksia tuotteesta sitä käytettyäni. Ovh 2,85 e/75ml.

L’oreal Paris Skin Perfection Unifying Day Moisturiser
Kosteuttava päivävoide kauniissa pinkissa purkissa. Purkki ulkonäöllään jo varmisti että tulemme toisistamme pitämään. Päivävoiteen luvataan tasoittaa ihon sävyä ja antavan kasvoille luonnollista heleyttä. Voiteen on tarkoitus kosteuttaa koko päivän ajan ja pitää iho pehmeän tuntuisena. Ensimmäinen plussa tuotteesta on se että kuten monet muut päivävoiteet se tosiaan tasoitti ihoni sävyä eikä kuten monet muut tehneet siitä edes levitys vaiheessa kirjavaa ja kiiltävää. Voide oli riittoisaa ja imeytyi nopeasti, joten sopii mielestäni hyvin meikin alle. Muutaman käyttö kerran jälkeen kasvot ovat olleet pehmeät eivätkä ainakan huonomman näköiset. Lyhyen käyttö kokemuksen perusteella voin kertoa tuotteesta pitävän, mutta jatketaan kokeilua. Toinen paketin lemppareistani! Päivävoide on Lorealin uutuus ja ovh 12,90 e/50ml.

Nivea Lip Butter Blueberry Blush
Peltirasissa oleva huulivoide, joka tämäkin sisälsi sheavoita. Kosteuttaa huulia, muttei mielestäni kovinkaan pitkäaikaisesti ja vaatii useasti lisäystä jos haluaa pitää huulet jatkuvasti hyvin kosteutetun tuntuisina. Sheavoin lisäksi tämän syksyn uutuus sisältää mm. manteliöljyä ja mustikka aroami. Mustikan tuoksu on tuotteessa todella voimakas. Mitään huonoa huulivoiteesta en osaa sanoa, mutta kaiken kaikkiaan ei kovin mieleen jäävä tuote. Ovh 3,45 e/16,7 g.

Katy Perry  Royal Revolution
Katy Perryn uutustuoksu, joka lanseerattu Syyskuussa 2014. Tuoksu oli boxin toinen testeri koko, joten riittää muutamaan käyttöön. Olen nuuskutellut tuotetta testi pullosta ja kerran laittanut iholle. Katyn Perryn uutuus on mielestäni voimakas ja naisellinen kukkaistuoksu. Tuoksu on melko makea ja ”vahva”, mutta mielestäni ihana. Ihan arki käyttöön en itse tuoksua ostaisia, mutta juhliin mielestäni sopiva. Ei mielestäni ihan nuoren tytön hajuvesi. Hajuvesiä ja tuoksuja on todella hankala kuvailla niin että lukija saisi edes suurinpirtein oikean kuvan, mutta suosittelen käydä nuuskimassa kaupassa! Tuoksun lisäksi myös hinta miellytti.  Ovh 34 e/30 ml.

Lumene Clear it up!
Koko LivBoxin tuotteista lempparini, joka varmasti jää käyttööni. Clear it up on geelipesu kasvoille, joka poistaa tehokkaasti meikin kasvoilta ja silmistä. Geeli on miellyttävän tuntuinen ja jätti ihon mattapintaiseksi kuitenkaan sitä kuivattamatta. Tuote sisältää suomalaista Ratamoa ja B3-vitamiinia, jotka auttavat ehkäisemään uusia epäpuhtauksia. Sopii rasvoituvalle ja sekaiholle. Geelin kanssa suositellaan käyttämään sarjan kasvovettä, jota haluisin yhdistettynä tähän tuotteeseen kokeilla ihan lähi aikoina. Kerron pidempään jatkuneen käytön jälkeen tämänkin tuotteen kokemuksista lisää. Ovh 6.90  e/150 ml.

Saako silittää?

Jo lapsena pidin koirista paljon ja niitä vastaan tullessa oli aina kova hinku päästä niitä silittämään ja rapsuttamaan. Äiti opetti että aina pitää koiran omistajalta kysyä: saako silittää? Ja vasta luvan saatua sai koiraa mennä rapsuttelemaan, mitta silloinkin vain jos koira myös itse antoi koskea. Koiraa tai muuta karvakasaa silitellässä onkin luvallista kommentoida naureskellen jos se on hieman pullea/harmahtunut/kuolaava/hölmö.

Raskaana ollessa välillä tuntuu että myös itsellä on kaulapanta kaulassa, joka oikeuttaa ihmiset ylittämään sen henkilökohtaisen alueen niin fyysisesti kuin henkisesti. Kuulumisia kysytään mahalta eikä minulta ja naureskellen saadaan kertoa sun jo olevan ”aika ison kokoinen”. Mistä lähtien on ollut sopivaa mennä ilman lupaa tai edes lupaa kysyen koskemaan toista ihmistä? Kaupan kassalla puolitutut kyselevät onko vatsantoiminta ollut normaalia ja samalla kertoo koko jonolle millaiset peräpukamat juuri minulle tulee varmasti. Minusta ja muista se on varmasti todella mukava pieni infopaketti juuri siinä tilanteessa.  

Täysin oma lukunsa ovat ryhmä, jotka pohtivat miten juuri teille tulikaan lapsi jo. Eiköhän me kaikki tiedetä miten niitä lapsia tehdään,  joten annetaan sen osion olla vaan. Ihmisillä on oikeus pelotella miten muutut ulkonäöllisesti ihan järkyttäväksi ja mistään unelmien kropasta on turha enään haaveilla. Miksi punttisalin ovella ei ole sitten kylttiä lapsen saaneille jossa varotetaan turhasta yrityksestä?  Ja vauva-arkikin on ihan kamalaa, koska parisuhde ei kestä eikä sinulla tule olemaan enään ikinä sekuntiakaan omaa elämää. Jännää on se että kuitenkin tässäkin maassa moni hankkii kolmekin lasta, luulisi heidän elämän vasta kamalaa olevankin, jos jo yhdestä kaikki menee pieleen. Ei ihme että moni masentuu raskausaikana kun pelotellaan puoli kuoliaaksi.

Tottakai läheisteni ihmisten kanssa puhun tarkemmin voinnistani ja pohdin mieltä painavia asioita. Ja minulle onkin tärkeää että ympärillä on tärkeitä ihmisiä ja hyvä tukiverkko.  Mutta vieraiden ihmisen olisi mielestäni syytä miettiä toisten myös raskaana olevien henkilökohtaisia oikeuksia ja rajoja.

IMG_20140906_193801

Joyful

Pari postausta sitten intoilin Sokoksen Kutsu Kauneuteen-viikosta ja pohtisin uutta hajuvesi hankintaa. Viikon loppu metreillä tein päätöksen ja kävin ostamassa valitsemani hajuveden, Escadan Joyful-tuoksun. Tuoksu on juuri niin nuorekkaan naisellinen ja kukkainen, mutta raikas kuin vain voin toivoa. 

Kun ihana myyjä vielä avun tarjouksen lisäksi antoi 20% alennukseen oikeutetun kupongin ja tuoksun 7,4ml matkapakkauksen lahjaksi kävelin ihan riemuidioottina kassalle. Tiedättekö sellainen tyhmä virne naamalla, joka esiintyy useimmiten hyviä ostoksia tehden plussana tietysti hieman hullumainen kiilto silmissä?

Vaikka kuinka määrätietoisesti yritin kävellä kassalla muita tarjouksia huomioimatta pakollinen puolen minuutin jonotus altisti katselemaan ympärille. Silmiini osui Tigin Bed Head sarjan shmappoo ja hoitoaine, joiden pitäisi antaa hiuksille voimakasta kosteutusterapiaa. Kun suihkussa käydyissä terapia hetkistä on kokemusta kerron tuotteista. Näitä tuotteita käyttäessä suihkussa käyntiä voi tosiaan kutsua terapiaksi, joten se oikeuttaa siis luonnollisesti tunnin veden lotraamiseen!