Hei vierailija! Jos haluat osallistua keskusteluun, kirjaudu sähköiselle äitiyskortillesi ja klikkaa Keskustelu-linkkiä!
Rekisteröidy

Harjoitussupistukset

Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja äippä86 » 21.07.2016 14:59

Hei! Täällä mennään rv 23+1 ja harjoitussupistuksia on ollut jo rv18 alkaen (taisi olla jo aiemmin, mutta silloin vasta tajusin mitä ovat). Supistukset eivät ole kipeäitä, mutta tuntuvat epämiellyttäville. Rasitus lisää niitä, lepo auttaa, mutta supistuksia tulee myös levossa. Joitakin kertoja olen herännyt yöllä supistuksiin. Loma auttanut ja supistelut vähentyneen vain pariin per päivä, töissä ollessa (teen fyysistä työtä) tulee n.10kpl/pv tai jos olen rasittanut itseäni enemmän, supistukset lisääntyvät (tähän riittää parin tunnin ostosreissu ja pieni kävelylenkki). Muutamaan otteeseen tullut myös kipeitä ja kertaalleen myös pitkin päivää huomattavasti useammin mitä aiemmin (>20kpl päivän aikana) ja tällöin tulivat töissä ollessa sarjoissa ja kotona vielä 30min välein levossa. Rauhoittuivat kuitenkin lepäämällä, lämpimällä suihkulla ja Panadol 1g ottamalla (ohjeistettiin ottamaan). Ajoittain menkkamaista tuntemusta alavatsalla ja selässä. Kohdunsuu tarkistettu viimeksi rv17, jolloin kaikki ok. Ohjeena olen vain saanut, että kuuluvat normaaliin raskauteen, joillain vain supistusherkkä kohtu. Mietityttää kuitenkin milloin olisi hyvä tarkistaa kohdunsuu uuudelleen, sillä kun supisteltuja tulee enemmän, myös alapäässä tuntuu jännää painetta. Nyt lomalla ollessa tämäkin paineen tunne on hävinnyt samalla kun supistelut vähentyneet. Neuvolasta eivät osanneet ohjata asiassa minua.
äippä86
 
Viestit: 2
Liittynyt: 21.07.2016 14:45

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja JääskeMa » 21.07.2016 19:24

Moikka. En osaa kyllä kummosta vastata, mutta ajattelin jotain laittaa omista kokemuksista. Minulla on nyt kolmas raskaus 38+ jo menossa. Kaikissa raskauksissa on ollut päivittäistä supistelua jo hyvin aikaisilta viikoilta lähtien. Mulla ne on ollut täysin kivuttomia kovetteluja, eikä ne ole edistäny synnytystä mitenkään. Ensimmäinen käynnistettiin 41+5 kun ei näyttäny itsestään lähtevän käynnistymään. Toisilla naisilla taas, mitä olen jutellut muiden kanssa, niin ne supistukset edistää kohdunsuun tilannetta ja silloin on syytä ottaa rauhallisesti, ettei pieni synny liian aikaisin! Kohtapuolin sinulla on varmaan jo lääkärin tarkastus tulossa, missä tarkistavat tilannetta. Ehkä mielummin ottasin rauhallisesti siihen saakka tai pyytäisin neuvolasta jos pääsis aikaisemmin lääkäriin tarkistuttaa jos yhtään mietityttää.
JääskeMa
 
Viestit: 1
Liittynyt: 21.07.2016 19:14

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja äippä86 » 22.07.2016 08:35

Seuraava lääkärintarkastus on vasta viikoilla 35-36, joten siksi vähän mietin, että eikö kohdunsuuta olisi kuitenkin hyvä tarkastaa aiemmin. Vaikka näin olenkin ymmärtänyt, etteivät harkkasupistukset normaalisti tee mitään. Noh, jos olo tästä muuttuu niin vaadin päästä lääkärille aiemmin tai käyn yksityisesti jossain.
äippä86
 
Viestit: 2
Liittynyt: 21.07.2016 14:45

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja Terveydenhoitaja Nina » 22.07.2016 10:17

Tämän vastauksen on kirjoittanut terveydenhoitaja tai lääkäri. Terveydenhuollon ammattilaisten vastaukset näytetään vain iPana Äitiys-palveluun rekisteröityneille käyttäjille.

Rekisteröidy iPana Äitiys-palveluun ja ota sähköinen äitiyskortti käyttöösi ilmaiseksi osoitteessa www.ipana.fi!
Avatar
Terveydenhoitaja Nina
 
Viestit: 752
Liittynyt: 22.05.2014 14:55

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja suvita » 09.09.2017 04:42

Moi! Minulla alkoi supistelut viikolla 26, ajoittain kipeinä kun kävelin nopeammin ja jäinkin silloin töistä pois. Nyt viikolla 39+ alkaa olla säännöllisiä kiristelyjä myös kivun kanssa, niinkuin kuukautiskivut mutta voimakkaampia ja aaltomaisia..eli valmiustilassa ollaan :) mielenkiinnolla odottelen milloin voi kunnolla alkaa kellottamaan supistuksia ja huomaa selkeästi että synnytys etenee..
suvita
 
Viestit: 11
Liittynyt: 04.09.2017 05:47

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja Nana » 24.01.2018 18:09

On vaikea ekassa raskaudessa tietää, miltä harjoitussupistukset tuntuvat. Minulla on ollut jo noin viikolta 20 asti kiristävän kivun tunnetta oikealla ylävatsassa. Viikolla 26 alkoivat selkäkivut, samassa kohtaa selässä eli oikealla. Vatsa tuntuu tosi aralta mutta kovettumista en ole huomannut. Tuntemus on ylävatsa-kylki-ristiselkä-painotteista. Neuvolasta ei ole osattu sanoa muuta kuin että ehkä lihasten venymisestä johtuvaa. Lepo yleensä auttaa mutta nyt pientä kipua on alkanut tulla yölläkin. Voisikohan kyseessä olla harjoitussupistukset ja pitääkö tällaisista lähes päivittäisistä kiputuntemuksista olla huolissaan?
Nana
 
Viestit: 4
Liittynyt: 15.09.2017 12:29

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja Terveydenhoitaja Hanna » 25.01.2018 18:05

Tämän vastauksen on kirjoittanut terveydenhoitaja tai lääkäri. Terveydenhuollon ammattilaisten vastaukset näytetään vain iPana Äitiys-palveluun rekisteröityneille käyttäjille.

Rekisteröidy iPana Äitiys-palveluun ja ota sähköinen äitiyskortti käyttöösi ilmaiseksi osoitteessa www.ipana.fi!
Avatar
Terveydenhoitaja Hanna
 
Viestit: 478
Liittynyt: 27.05.2014 14:51

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja SannaEmilia » 08.02.2018 16:12

Olen vasta alkutekijöissä (4+5) ja nyt on jo ollu voimakkaista kipukohtaisia, jotka voisivat olla harjoitussupistuksia, vaikkakin näin varhaisessa vaiheessa? Muistuttaa menkkakipuja.. Hyvä tietää, kun on vähän puulla päähän lyöty; vartin verran selinmakuulla ja pinnistelyä kivusta, ja sen jlk olotila kuin mitään ei olis tapahtunut.
SannaEmilia
 
Viestit: 6
Liittynyt: 06.02.2018 11:45

Re: Harjoitussupistukset

ViestiKirjoittaja Terveydenhoitaja Hanna » 08.02.2018 20:18

Tämän vastauksen on kirjoittanut terveydenhoitaja tai lääkäri. Terveydenhuollon ammattilaisten vastaukset näytetään vain iPana Äitiys-palveluun rekisteröityneille käyttäjille.

Rekisteröidy iPana Äitiys-palveluun ja ota sähköinen äitiyskortti käyttöösi ilmaiseksi osoitteessa www.ipana.fi!
Avatar
Terveydenhoitaja Hanna
 
Viestit: 478
Liittynyt: 27.05.2014 14:51


Paluu Raskausaika