Artikkelin Miten meillä menee nyt? kommentit

Kirjoittaja: Kohtalotoveri

Kohtalotoveri — Thu, 28 Jul 2016 10:24:22 +0000

Voi että kun pystyin samastumaan kirjoitukseesi! Itselläkin ”vanhat kaverit” (kaverit ennen raskaaksi tuloa/lapsien syntymää) on jäänyt ottamatta yhteyttä. Jos jossain törmätään niin kuulumisten vaihtaminen alkaa aina sillä, että ”mun on monesti pitäny laittaa sulle viestiä ja kysyä saako tulla kylään kattomaan teijän ihanuuksia”. Ja paskat on 😀 Eipä niitä enään kiinnosta, kun ei ole musta ryyppykaveriks tai mies-seuraa etsimään, kun rento ja rauhallinen / päihteetön viikonloppu houkuttelee enemmän tämmöstä tylsää kotiäitiä ja oma rakaskin löytyy jo kotisohvalta. Itselläni on siis kaksi lasta; 1v4kk ja 3kk. Nautin kotona olemisesta, arjesta kun ollaan vaan ja hassutellaan, käydään puistossa ja nähdään lähisukulaisia. Joskus harvoin yks kaveri tulee moikkaamaan, useimmiten ei-sukua olevat vieraat on miehen kavereita. Esikoisen synnyttyä olen kerran käynyt imetyksen loputtua PANKISSA yksin, ilman vauvaa. Ja pari kertaa lähikaupasta hakemassa paketteja. Ja kerran neuvolassa, kun kuopusta odotin. Miehen kanssa tuli käytyä parin tunnin treffeillä yhteensä 5 vai 6 kertaa, ennen kuin kuopus syntyi. Kuopuksen syntymän jälkeen oon käynyt kerran lähikaupassa yksin. Miehen kanssa treffeillä 0. Mutta kyllä tää tästä, nautin kyllä tästä meijän pienten lasten tuomasta arjesta 😀 Sitä paitsi kyllä välillä saa valittaa, eihän tämä vauva-/pienlapsi arki henkisesti helppoa ole kellekkään.

Kirjoittaja: inksu

inksu — Tue, 26 Jul 2016 03:02:50 +0000

Mä niin tiedän ton yksinäisyyden tunteen ku kukaan ei käy. Raskausaikana kaikki haluaa tulla kylään si ku vauva syntyy, ja kun näin kävi niin kukaan ei käynyt. Mulla oli kauhee määrä vierasvaraa pakkasessa ja olin oikein odottanu. Mut ei. Se tuntui hyvin pahalta.

Onko teilläpäin mitään kerhoja? MLL:n tai kunnan järjestämiä? Ne oli mulle henkireikä, sain paljon uusia ystäviä samanikäisten vauvojen äideistä. Etenkin kunnan järjestämä äiti-lapsi keskusteluryhmä oli tärkeä ja yli 2 v jälkeen ollaan edelleen tiiviisti tekemisissä.

Kirjoittaja: Ketsu

Ketsu — Mon, 25 Jul 2016 20:04:09 +0000

Hei! Tiedän yksinäisyyden tunteen, se on ikävä tunne. Välillä on kuin maailmassa ei olis ketään muutakun minä ja poika.

Mä oon pojan kanssa suurimman osan yksin, koska ei ole isää kuvioissa päivittäin, edes viikoittain. Ensimmäisen kerran lähdin viihteelle kun poika täytti 6kk ja nyt n. 2kk sitten toisen kerran. Ei mun juttu yhtään enään. Seuraavan vapaan käytän nukkumiseen ja olemiseen.

Muuten äitini ansiosta olen saanut käydä kaupoilla ymym yksin kun on ollut vuorottelu vapaalla. Syyskuussa hän palaa taas töihin ja sitten sekin apu jää vähemmälle.

Perhetyöntekijä käy meillä sillon tällön harvakseltaan kun soitan.

nyt poika ollut kolme kertaa isällään muutamasta tunnista viiteen tuntiin, n. Kerran kaks viikossa. Katotaan kuinka kauan tää jatkuu. Oma-aika tulee jossain vaiheessa tärkeemmäks ja niistä kannattaa opetella nauttiin. Kyllä en osaa ite vieläkään, pyörin hyrränä ympäri kämppää ja mietin et mitä hittoo ny tekisin.

Piirit on pienentyny huomattavasti!
Tsemppiä ajatuksiin, et ole yksin!