Artikkelin Taasko meille kävi näin? kommentit

Kirjoittaja: enkeli pojan täti

enkeli pojan täti — Sun, 25 Oct 2015 18:37:05 +0000

Voimia teille…mun veli sai sen aikasen vaimonsa kanssa pienen terveen pojan 13 vuotta sitten 17.12.2007 kolme kuukautta myöhemmin tämä pieni poika menehtyi ja haudattiin päivää ennen äitienpäivää se oli surullinen päivä meille kaikille varsinkin veljelleni….voimia teille molemmille ❤

Kirjoittaja: Ulpukka

Ulpukka — Sun, 25 Oct 2015 14:28:10 +0000

Tämän uutisen edessä olo on lohduton, elämä tuntuu kamalan epäreilulta. Voimia teille jaksaa vielä tämäkin ja valoa tulevaan kaikesta huolimatta! <3

Kirjoittaja: Ninni

Ninni — Sun, 25 Oct 2015 13:51:23 +0000

Otan osaa! Tämä on niin epäreilua!

Ymmärrän täysin ajatuksen ettet jaksa enää ajatella uutta raskautta tai mahdollista lasta.

Itse olen kärsinyt oman osuuteni lapsettomuudesta ja ajattelin myös etten lasta tule koskaan syliini saamaan. Taustalla kummitteli myös oman äitini rankka tie äidiksi. Äitini tuli käsittääkseni helposti raskaaksi (minä en edes tätä) mutta jostain syystä raskaudet ei jatkuneet loppuun asti. Kaksi raskautta meni kesken puoli välissä, yksi pian ”varmoille” viikoille päästessä, yksi kuoli 3päivän ikäisenä. Minä ja veljeni olemme ainoat hengissä olevat ja kumpikin on syntynyt ennen aikaisesti. Minusta lääkärit olivat vielä sanoneet ettei mitään mahdollisuutta olla terve ja abortti ainut vaihtoehto. En saata kuvitellakaan äitini tuskaa ja pelkoja mutta silti hän jaksoi uskoa.

Toivon myös sinulle/teille uskoa ja rohkeutta murheenne keskelle!

Kirjoittaja: Eveliina

Eveliina — Sun, 25 Oct 2015 10:16:22 +0000

Osanottoni <3

Kirjoittaja: enkeli tytön äiti

enkeli tytön äiti — Sun, 25 Oct 2015 10:10:21 +0000

Voimia teille. On raskastie kuljettavana tyhjän sylin kanssa.
Menetimme tyttäremme 5kk:n iässä ja maailma pysähtyi. Meillä oli ennestään 2v poika. Tästä tyttären menetyksestä kasvoi pelko pojankin menetyksestä…
Meille lapsien saaminen oli hankalaa. Ei tärpännyt ja oli keskenmenoja. Pettymyksiä ja suruja.
Tyttären kuoltua olin varma etten koskaan halua enää lasta, sitä luopumisen pelkoa en kestäisi.
Siskollani kuoli ensimmäinen lapsi täysiaikaisena kohtuun, joten sekin loi oman pelkonsa.
Sitten kävi niin että tulin raskaaksi. Ja minulla ei ollut ilontunnetta vain menetyksen pelko! Ja niinhän siinä kävi että ultrassa raskausviikolla 12+6 vatsassa oli kuollut aikaa vastaava sikiö. Olin ihan tsompi. Ei tunteita…. Eihän näin voi käydä, eihän? Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Asiat jotka olivat mielessäni.
Aikaa kului ja tulin taas raskaaksi. Tätä raskautta varjosti sama pelko, mutta salaa myös nautin siitä. Kun poika synty.. hän vaikutti terveeltä, mutta joutui kuitenkin liian alhaisten sykkyiden vuoksi vitteämään aikaa keskolassa. Asian kertominen oli hoitajallekkin vaikeaa, kun tiesi menetykseni. Saati sen asian vastaanottaminen. Mitään rakenteellista vikaa ei löydetty vaikka hengityskatkot oli todella pitkiä.. Siitä alkoi kaikkiaan kahden vuoden -äiti ei nuku kunnolla- jakso. Heräsin pieninpäänkin yskähdykseen…

Halusin kertoa tarinani teille jotka olette juuri kokeneet menetyksen. En halua ylpeillä sillä että olen eläväien lasten äiti, (olen myös enkeli tytön äiti!!) vaan haluan teidän uskovan että se aurinko todella paistaa sinne risukasaan. Sitä ei voi kukaan luvata tai tietää miten se onni löytyy, mutta luottakaa tulevaan kyllä se elämä kantaa.
Minä tein virheen ja jätin tyttäteni kuoleman käsittelemättä silloin 2008. Minä käsittelen sitä nyt, kun elämä on ns. rauhoittunut. Pienemmän sairauden hoito on tasapainossa.
Käsitelkää surunne. Mikä ikinä on teidän tapanne.
Hakekaa vertaistukea meitä auttoi käpy yhdistyksen leiri. Ja kun siskollani on lähes samanlainen kokemu, oli minulla tuki ihan lähellä.
Jos vain voisin tuoda edes pienen lohdunsiemenen teille lapsen menettäneille.

Eräs lääkäri sanoi että ensimmäisenä vuotena menetyksestä käydään läpi se mitä oisi voinut olla. Vasta toisena vuotena voi alkaa korjaantumaan.
Minulla oli jotenkin kiire ”parantua” surusta .
Lääkäri halusi minun rauhoittavan ja ymmärtävän että suru ottaa aikansa, eikä sitä voi hoputtaa. Ymmärrän sen vasta nyt.

Kirjoittaja: Johanna

Johanna — Sun, 25 Oct 2015 09:50:44 +0000

Voimia❤️

Kirjoittaja: Kahden lapsen äiti

Kahden lapsen äiti — Sun, 25 Oct 2015 08:35:58 +0000

Ymmärrän kyllä tunteesi siitä, että lapsettomuuspolin asiakkuus ei lohduta. Me miehen kanssa yritettiin luvattoman pitkään esikoista tuloksetta. Kuukausia mietin lähteäkö selvittämään lapsettomuuden syytä vai ei. Kun vihdoin tein päätöksen, etten sinne lähde, ja ihan vaan siitä syystä, että en kestäisi ottaa tuomiota lapsettomuudesta kannettavakseni, sai kuin ihmeen kaupalla esikoinen luomusti alkunsa. En todellakaan halua leijua äidin statuksellani, vaan luoda toivoa. Niin tylsältä ja kliseiseltä kun se kuulostaakin, olen oikeasti alkanut uskoa siihen, että positiivisia asioita tapahtuu kun niitä vähiten odottaa. Naisena epäonnistumisen tunne oli tuolloin valtava, ja koin, ettei minua kukaan muu silloin ymmärtänyt kuin lapsettomuudesta kärsivä läheinen työkaveri.

Kirjoittaja: haaveissa vainko oot mun

haaveissa vainko oot mun — Sun, 25 Oct 2015 08:34:11 +0000

Voimia! <3
Jos ajatuksena seuraava antaisi voimaa…
Vierestä katsoin veljeni vaimon kamppailua raskauksien suhteen, kolme kertaa raskaus eteni jo ns riskirajan toiselle puolelle ja aina heillä meni kesken, kaikki kolme… Rankkaa siitä teki heille myös se että eivät pystyneet (eivätkä vielläkään) puhumaan asiasta kenellekkään muulle sukulaiselle kuin mulle ja itse olin silloin 15-vuotias. Sitten he kertoivat mulle ettei enää yritä ja parin vuoden jälkeen heille tuli taas pelolle paikka. Ehkäisy petti ja raskaustesti näytti positiivista, nyt veljentyttöni on neljävuotias ja eloisa, pirtsakka prinsessa.
Joskus voi viellä käydä toisin, kaikella on tarkoituksensa vaikka se pahalta nyt tuntuukin <3

Kirjoittaja: T

Sun, 25 Oct 2015 08:24:10 +0000

Täällä ollaan samoissa vesissä tavallaan, kun on tieto että en voi koskaan lapsia saada ja olen 22vuotias…

Tää on niin sanoinkuvaamattoman väärin, ehdin olemaan niin onnellinen teidän puolestanne. Niiin onnellinen. Nyt itkukurkussa myötätunnosta että ei sanoja löydy.
Voimia teille.

Kirjoittaja: Tiina

Tiina — Sun, 25 Oct 2015 07:31:40 +0000

Osanottoni <3 ♡