Artikkelin Surun pahin aika kommentit

Kirjoittaja: Anita

Anita — Mon, 18 Apr 2016 08:00:59 +0000

Kyyneleet nousivat silmiini lukiessa elämästä, joka kesti vain hetken. Voiko olla suurempaa surua, kuin oman lapsen menetys. Silloin kun on surun aika, ei lohduta, vaikka joku sanoisi;” kyllä te vielä saatte toisen lapsen”. Surussa auttaa vain aika. Vaalikaa lapsenne muistoa ja eläkää aikoja jolloin olitte onnellisia, näin kunnioitatte rakastanne. Luonto herää eloon ja alkaa uuden kasvun aika. Rakkaista luopumisen jälkeen meissä ihmisissäkin tapahtuu henkistä kasvua, joka valmistaa uuteen jaksoon elämässämme. Kaikki taimet eivät jaksa kasvaa täyteen mittaan, mutta heidänkin pienellä elämällään oli tarkoitus Jumalan suunnitelmassa. Siunausta ja enkeleiden voimaannuttavaa läsnäoloa.

Kirjoittaja: miccc

miccc — Sat, 16 Apr 2016 21:40:54 +0000

Meillä kaik piti olla ok, raskausviikolla 28. Sydänäänet ja keuhkot ultrattiin ok. Viikko ja lapsivesi meni. Vaimo ambulanssilla sairaalaan ja itse perässä. Laps syntyi ja eli vain 20 min ensiavussa. Saimme syliin kuoleen lapsen joka sai hätäkasteen…ilon kevät muuttui, tuskaksi. Yli kaksi kuukautta eikä tahdo uskoa tapahtunutta todeksi. Siunaukset ja tuhkaukset ja hautausjärjestelyt ei ole sitä, mitä tästä keväästä piti tulla. Olin niin valmiina pesuihin ja vaipanvaihtoihin. Haleihin ja leikittelyihin, vauvajumppaa. Isiltä vietiin vauva pois…ei ole häntä enää…hirvittävä tuska ja ikävä, lopun ikää…..

Kirjoittaja: enkelipoika

enkelipoika — Tue, 10 Nov 2015 20:27:40 +0000

Kiitos <3

Kirjoittaja: Mumma

Mumma — Tue, 10 Nov 2015 14:09:34 +0000

Menetin tyttövauvan, esikoisemme, 45 vuotta sitten. Hän oli sairas ja eli 54 tuntia. Hoitohenkilökunnalta ei juuri riittänyt empatiaa, omat ja puolison vanhemmat ja sisarukset asuivat toisella puolen Suomea. Ei ollut kännyköitä, ei edes lankapuhelinta, ei nettiä eikä whatsappia! Kun mies lähti töihin, istuin pöydän ääreen ja itkin, itkin ja huusin tuskaa. Itkin päivät yksinäni. Kevät meni siinä pöydän ääressä. Sukulais- ja tuttavapiirissä odotettiin ja synnytettiin vauvoja, mutta en kestänyt nähdä niitä. En kestänyt nähdä yhtäkään raskaana olevaa naista, en onnellisia perheitä. Lohtua ei tuonut neuvot: tehkää uusi! Ei menetetty lapsi ole esine, jonka uusi korvaa. 1,4 vuoden kuluttua synnytin terveen pojan, ihmeeni. En lakannut katsomasta häntä, silittämästä pientä mustatukkaista päätä. Siitä 2,4 vuoden päästä synnytin kaksoset ja sitten vielä myöhemmin ”iltatähden”. Kukaan ei ole vienyt enkelityttöni paikkaa, vaan jokaisella on tasan tarkkaan oma paikka äidin sydämessä. Toivon sydämestäni onnea ja voimia odotukseenne. Ehkä näillä menetyksillä on merkityksensä kasvamisessamme ihmisinä, vaikka suuren menetyksen hetkellä ei jaksa nähdä muuta kuin mustaa.

Kirjoittaja: Sumppu

Sumppu — Tue, 13 Oct 2015 11:25:00 +0000

Oon tätä blogia sivusilmällä lukenu ja menee niin tunteisiin ja jotenki niin liikuttavaa näitä lukea, koska meidän kaksospojat syntyivät tänä vuonna juuri 5. tammikuuta. Eli en voi tuskaasi sanoa ymmärtäväni, mutta voin vaan kuvitella mitä tunnet. Jaksamisia!

Kirjoittaja: Ideh

Ideh — Wed, 07 Oct 2015 18:29:14 +0000

Ideh(at)hotmail.fi

Kirjoittaja: Ideh

Ideh — Wed, 07 Oct 2015 18:28:00 +0000

Voimia hurjasti! Et ole itsekäs. Tunteesi kuulosti niin tutuille. Ei lapsen kuoleman kohdannut tarvitse hyppiä ilosta muiden raskaus/vauva uutisista, ei todellakaan. Sinä tunnet juuri niin kuin tunnet ja se on oikein. Toivon kovasti, että saat sen onnen tunteen joku päivä. Tiedä tarkalleen mitä on elää kun elämä tuntuu olevan yhtä tuskaa ja onnea ei ole. Jos sinusta tuntuu, että haluat vaikka vaihtaa ajatuksia voi mulle laittaa sähköpostia koska vain!

Kirjoittaja: Sari Kykkänen

Sari Kykkänen — Fri, 02 Oct 2015 19:41:42 +0000

Et ole itsekäs tai sitten olen minäkin. En myöskään kestä toisten onnea ja iloa vauvoistaan. Olet hienosti käsitellyt suruasi, Jatka samalla tavalla tunteet tulevat aaltoina välillä on iloa ja välillä surua.

Kirjoittaja: veera

veera — Fri, 02 Oct 2015 15:55:11 +0000

Et todellakaan ole itsekäs. Olet äiti, joka on menettänyt lapsensa ja sitä tuskaa eivät nämä äidit ymmärrä. Voimia <3