Kun ei tiedä mitä ajatella..
Ulkona sataa vettä ja ajatukset pyörivät Jooassa. Tänään on kulunut 3 kuukautta Jooan kuolemasta, mihin se aika on oikein mennyt? Olenko elänyt pimeässä luolassa tämän ajan vai miksi en muista siitä mitään? Välillä tuntuu, että aikaa on kulunut paljon enemmän, mutta tapahtumat muistaa kuitenkin kuin eilisen. Sylissäni pitäisi nyt olla pieni tuhisija, muutaman kuukauden ikäinen rakkauspakkaus. Löydän sylistäni kuitenkin vain kyyneliä ja kaipuuta.
Näiden viikkojen aikana olemme tehneet oikeastaan kaikenlaista. Kävimme esimerkiksi risteilyllä, jotta ajatukset saisi hetkeksi pois. En kadu kyseistä reissua, mutta ei siitä niin paljoa apuakaan ollut. Ei mistään tunnu olevan apua.
Minä olen ollut nämä viimeiset 5 viikkoa töissä, mutta Ile on jäänyt sairaslomalle. En voisi edes kuvitella jääväni kotiin katselemaan valkoisia seiniä, mutta jokainen tyylillään. Mekin kaksi suremme asiaa niin eritavalla, että surulliseksi tekee jo se, etten osaa lukea toisen ajatuksia ja lohduttaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Ystäviä joita olen alkanut nyt hieman näkemään, ehkä jopa arastelevat minua. Kuulen sanottavan lauseita ” Mua vähän jännitti nähdä sua, kun aattelin että sä vaan itket ja itket. Mutta ethän sä edes itke.” – Jep, olen huomannut, että itse Jooan kuolema ei minua itketä. Pystyn kohtaamaan uusia ihmisiä ja kertomaan heille tarinamme. Minua itkettää se, etten näe Jooan kasvavan ja oppivan uutta. En pääse työntelemään häntä vaunuissa, enkä ottamaan hänestä kuvia. Surenko oikeasti vain itseäni? Sitä kaikkea, mistä jäin paitsi? Enkö osaakaan ajatella, että Jooalla on kaikki hyvin?
Ajatukset pyörivät uudessa vauvassa..ai missä uudessa vauvassa? Olen tehnyt itselleni jo diagnoosin lapsettomuudesta. Takana kun on yksi keskenmeno ja kohtukuolema, miten voin muka edes haaveilla elävästä lapsesta? Tiedän, että ihmeitä tapahtuu, mutta ei meille. Meillä on vain huono arpaonni. Kuulen myös paljon sanottavan; ” Te olette vielä niin nuoria, että ehditte kyllä saamaan vauvan”. – No mutta, mitä jos ei? Jos me jäämmekin lapsettomiksi? En väitä, ettenkö ajattelisi myös positiivisesti ja luottavaisin mielin asiaa. Mutta myös pelkään sitä lapsettomuutta, pelkään sitä todella paljon. Pidän yllä itse diagnosoitua lapsettomuutta siihen asti, kunnes saan oman tuhisijan syliini. Ja sitä ei muuta mikään.
– Katariina –
Maa 29, 2015 @ 13:58:34
Olen seurannut teidän blogia alusta lähtien ja haluan näin alkuun sanoa osannottoni!
Minulla on pieni aavistus siitä mitä käytte läpi omien kokemuksien kautta, meneteimme vauvan 06/2012 minun pahan infektion takia. Onneksi olen vielä täällä ja olemassa.
Surin pitkään aika lailla samoja asioita kuin sinä; asioita joista jään paitsi koska syli on tyhjä, ja en hirveesti sitä että en ollut raskaana tai että vauva kuoli. Itse en kyennyt tapaamaan ihmisiä heti tapahtuman jälkeen vaan suljin itseni kotiin, noin pari viikkoa siinä meni että pystyin menemään kauppaan.
Ymmärrän pelkosi seuraavasta raskudesta; pelkäsin sitä myös ja tulin nopeammin raskaaksi kuin mitä olin ajatellut, ja vauva syntyi 06/2013, kaksi viikkoa 1v päivän jälkeen. Pelkäsin kuollakseni että menetämme myös tämän vauvan, ja ajattelin että kyllä siitäkin selvitään jos niin kävisi.
Päivä kerrallaan eteenpäin auttoi minua, en suunnitellut pitkälle, elin hetkessä ja pikku hiljaa elämä sai uusia kuvioita ja huomasin että aurinko paistaa. Elämä voitti.
Edelleen vauva käy mielessä ja mietin minkälainen hän olisi; sytytän kynttilän ja annan itselleni hetken omien ajatusten kanssa.
Paljon jaksamista teille molemmille, haleja ja voimaa!
Maa 29, 2015 @ 17:22:01
Kiitos ❤ kyllä huomaa, että kevään tuleminen hieman helpottaa oloa. Kun aurinko paistaa, on olokin paljon parempi. Toivon itsekin, että tulisin mahdollisimman pian uudestaan raskaaksi, mutta saa nähdä kuinka käy. – Katariina –
Maa 30, 2015 @ 23:03:32
Olen seurannut alusta asti tätä blogia. Monesti on tehnyt mieli kirjoittaa jotain, mutta olen mennyt sanattomaksi. Samaa en ole kokenut, joten en voi tietää mitä käytte läpi. Ainoastaan voin kuvitella ja se raastaa sydäntäni. Otan osaa suruun ja toivon, että saatte mahdollisimman pian oman tuhisijanne. Kaikkea hyvää elämäänne!
Maa 31, 2015 @ 07:23:18
Kiitos ❤