Rakas enkelipoikamme syntyi 5.1.2015
Menetimme poikamme kohdunsisäiselle kätkytkuolemalle n. 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. Blogi tulee pitämään sisällä tuntoja, kysymyksiä ja fiiliksiä elämän mittaisesta surusta.
Yhdeksän kuukauden odotus päättyi tyhjään syliin ja loputtomaan ikävään. Miten selviytyä arjesta, kun uutta raskautta varjostaa pelko toisenkin lapsen menettämisestä.
Tam 09, 2015 @ 20:55:01
<3Rakkaat.
Ootte mulle niin tärkeitä!
Tam 10, 2015 @ 22:53:54
Sydämellinen osanotto suureen suruun. Voimia ja jaksamista arkeen<3.
Tam 11, 2015 @ 21:10:54
Osannottoni ja hurjasti voimia teille! <3
Tam 12, 2015 @ 09:26:13
Voi, kuinka surullista. Kivinen on elämänpolku. Toivon paljon voimia polullenne.
Tam 12, 2015 @ 11:13:29
Lämpöiset osanotot suruista suurimpaan <3
Tam 12, 2015 @ 12:16:58
Osanottoni <3 Paljon voimia!
Tam 12, 2015 @ 16:25:02
Paljon voimia ja lämmin osanotto suureen suruunne <3 En voi edes kuvitella sitä surua ja tuskaa mikä teidät on kohdannut.. :,(
Tam 12, 2015 @ 16:27:46
Kuunnelkaa tämä, kertoo juuri teitä kohdanneesta surusta: https://www.youtube.com/watch?v=-W0lNGgtAMA
Tam 14, 2015 @ 17:38:30
Paljon voimia teille <3 Meillä myös kohtukuolema marraskuussa 2014, kuukausi ennen laskettua aikaa.
Meitä on liian monta
Tam 19, 2015 @ 00:21:26
Oon vaan itkeny, itkeny ja itkeny ku lukenu näitä. Voin vaan kuvitella sen tuskan.. Voimia <3
Tam 19, 2015 @ 21:29:44
Voimia teille ♡ meidän enkelityttömme syntyi 11.1.2015 muutamaa päivää ennen laskettua aikaa:(
Tam 19, 2015 @ 21:56:14
Voimia♡ meille syntyi myös enkelityttö 11.1.2015 muutamaa päivää ennen laskettua aikaa. Miksi asiasta vaietaan vaikka meitä saman kokeneita on niin paljon. Neuvoloissa ja ihmisten puheissa esiintyy kyllä keskenmeno ja kätkytkuolema mutta tästä ei puhuta?!
Maa 14, 2015 @ 18:38:43
Itken täällä näitä tekstejä lukiessa…paljon siunausta ja voimia teille! otan osaa suruun.
Maa 14, 2015 @ 21:34:44
Luin tätä blogia, tuli kylmät väreet ja jäin ihan sanattomaksi… Voimia teille.
Maa 14, 2015 @ 22:45:13
Osanottoni ja etähali! Täällä eräs äiti, jonka esikoinen koki samantapaisen kohtukuoleman jo parikymmentä vuotta sitten -päiväksikään se ei ole vielä mielestä unohtunut! Ei unohdu, ei yli pääse, mutta ajan kanssa elämä voittaa. Aluksi tuntui todella musertavalta ajatus, että ei tää suru mene ohi, eikä unohdu, kun mun lapsi on kuollut vielä huomennakin, ja seuraavana, seuraavana, seuraavana… päivänäkin. Mutta tuli aika, jolloin sain todeta myös, että on aika surra, ja aika lakata suremasta. Suremasta lakkaaminen ei toki tarkoita unohtamista, vaan sitä, että tajuaa, että tapahtunutta ei voi muuttaa, mutta silti elämän on jatkuttava eteenpäin. Onneksi sain kuitenkin lisää lapsia, vaikkain seuraavat raskaudet olivat henkisesti todella vaativia. En voinut nauttia odotusajasta ja haaveilla vauvasta, kun en voinut olla varma, saanko sitä vauvaa kuitenkaan pitää. Nyt lapset ovat jo isoja, lähes aikuisia, eli mulle kävi lopulta ihan hyvin. Olisin sen ensimmäisenikin kuitenkin halunnut pitää, ei sitä voi toinen lapsi korvata, vaikka kuinka monta olisin tehnyt. Voimia ja jaksamista kaikille saman kokeneille.
Maa 15, 2015 @ 11:28:24
Sinne tyttö jäi. Ei lyönyt sydän, ei.
Kohdussa raskas möykky.
Ei potkuja. Ei mitään.
Vain supistukset.
Sanoivat; Sydän lepää.
Eihän se niin ollut.
Ei se mitään levännyt.
Kuollut oli. Kuollut kuin kivi.
Kaksi pitkää päivää paijasin.
Kohdussa keinutin.
Koitin rakastaa eläväksi.
Ei auttanut rakkaus.
Napanuora voitti.
Kolme kertaa tiukasti, sanoivat.
Kuin varmistaakseen.
Meillä kulunut tapahtumasta jo 23 vuotta. Kirjoitin novellin sekä tämän runon Annikasta vasta vuosien jälkeen. Menetimme hänet 2 viikkoa ennen laskettua aikaa. Voimia jaksamiseen <3
Huh 02, 2015 @ 15:18:17
Osanottoni, itse menetin pienen poikani vuorokauden ikäisenä. En ehtinyt näkemään häntä kuin vasta pienen pienessä arkussa. Ikävä on kova ja aina mielessä
Huh 06, 2015 @ 11:32:58
Osanottoni suuressa surussanne ja voimia elämänmittaisen ikävän kanssa. <3 Bloginne tuo varmasti lohtua myös niille muille, joilla on oma pieni enkeli taivaassa.