kassi

PÄIVÄKODIN LAPSET OVAT PIHALLA TAAS, NE TULIVAT LEIKKIMÄÄN

Täällä maalla ei oo suoraan sanoen Nellille leikkikavereita, naapurin lapset on jo niin isoja. Lohjallekkin on matkaa yli 30km eikä edes omisteta autoa, paitsi silloin tällöin saadaan kyllä auto lainaksi. Syksyllä käytiin Nellin kanssa muskarissa tässä meidän kylällä, harmi vaan että se loppui kokonaan.

Äitini joka on päiväkodissa töissä Lohjalla, saisi järkättyä Nellin samaan päiväkotiin missä äitikin on töissä mutta vaan pienten puolelle. Sovittiin, että Nelli olisi kaks kertaa viikossa siellä hoidossa jotta se saisi oman ikäistä leikki seuraa ja lisäks mä saan levättyä. Idea kuulosti hyvältä, mutta yön aikana mietin sitä uudelleen ja tulin toisiin ajatuksiin.

Mun päähän tuli tsiljoona kyssäriä. Entä jos Nelli ei jaksa valvoa aamu kuudesta siihen kahteentoist asti? Antaako ne lämmintä maitoa ennen päikkäreitä? Saako Nelli nukkuu rattaissa ulkona? Entä miten muut lapset ottavat Nellin vastaan? Mitä jos Nelli vetää samanlaiset show’t ruokailusta kuten kotonakin?

Pelottaa, jännittää ja kova stressi. Kai nämä tunnetilat on ihan normaaleita kun esikoinen onkin muualla kuin vaan kotona. Nellihän on vasta vuoden ikäinen joka konttaa ja jokeltelee, ei syö täysin itsenäisesti itse. Miten noin pieni pärjää päiväkodissa? Muiden taaperoiden joukossa! Ei kai Nelli jää jalkoihin kun muut kävelee mut hän ei?

Olin peruuttamassa tätä koko päiväkoti juttua, äiti ehti jo järkätä Nellin pienten puolelle. Mun oli pakko vaan sulatella asiaa ja hyväksyä se tosi asia että mun tytär menee päiväkotiin. Sulattelun jälkeen täyttelin lomakkeita, ostin tossut ja nimikoin vaatteet. Mitä kaikkea sinne sitten tarvii? Ei mitään käryä.

Onneksi äiti kertoi mitä kaikkea laukkuun tulee, vaipatkin käytiin ostamaan sinne. Illan aikana ehdin monesti tarkistaa Nellin laukun että on varmasti kaikki mukana ja kaikki on niinkuin pitääkin. Seuraavaksi pitikin miettiä mitä laittaisi tytölle päälle ja miten laittaisi hiukset, isikin pesi Nellin hiukset edellis iltana.

Päiväkoti aamu koitti, sain onneksi tulla mukaan koko päiväksi. Hoitajat vaikutti todella mukavilta, ottivat meidät hyvin vastaan kuin myös lapsetkin. Nellin ympärille kertyi heti muutama tyttö, siinä ne tuijottelivat toisiaan ja nauroivat. Aika suloista! Olin helpottunut kun päiväkoti päivä lähti käyntiin paremmin kuin osasin kuvitellakkaan, tuntuu että nyt olisi iso taakka pudonnut harteilta.

Hoitajat antoivat Nellille unimaidon ja nukuttivat ulos. Vaikka Nelli heräs jo aamu kuudelta, niin jaksoi yllättävän hyvin valvoa kahteentoista asti, ruokailutkin meni tosi hyvin, mitä nyt pari kertaa muki lens lattialle. Sillä aikaa ku Nelli ja muut lapset nukkuivat päikkäreitä nii otin auton alle ja lähdin keskustaan syömään ja kiertelemään kauppoja.

Perjantaina ku Nelli meni uudestaan päiväkotiin, niin tällä kertaa vaan vein ja hain. Ei ollut moksiskaan kun olin tekemässä lähtöä, jäi innoissaan leikkimään kavereiden kanssa joten voin rauhallisin mielin jättää nyt pienokaisen sinne hoitajien hoiviin. Hain sitten tytön myöhemmin hoidosta, ihmeissään kyllä oli ku ilmestyin paikalle ja sitten ku kerroin että mennään kotiin nii Nelli heittäytyi lattialle ja hoki ei sanaa ja lähti karkuun.. Ei olisi halunut vielä lähteä, taisi olla niin kiva päivä onneks kuitenkin suostui lopulta lähtemään kotiin.

– Veera

HUOMIO!!

Olen laittanut valituille sähköpostia, joten tarkistakaa sähköpostinne! Katsokaa myös roskapostit sillä sinne on saattanut mennä mun maili. Odottelen vastausta!

 Ja kiitos etukäteen kaikille jotka on jakanut tarinansa, hakemuksia tuli paljon! Vieraskynäilijä postaukset starttaa 1.4. Ja joka keskiviikko vaihtuu uusi vieraskynäilijä ja uudet tarinat. Paitsi äitejä on sittenkin kuusi, sillä en osannut valita vaan viittä äitiä mukaan joten tästä syystä tulee yhtenä viikkona 2 kertaa vieraskynäilijä postaukset!

Olkaa kuulolla, ja tosiaan tsekatkaa s-postinne!

– Veera

YHTEISTYÖHÖN KANSSANI?

Mulla on tällä hetkellä aika vaikea elämäntilanne, on isoja asioita joita tuun käsittelemään lähiaikoina, Mammaliigaa ehdin päivittelemään kerran viikossa mutta tämä jää nyt hetkeksi sivulle. Tämän lisäksi olisi kiva saada tänne blogiin vaihtelua, päähäni pälkähti mainio idea!  Joka viikko olisi vieraskynäilijä ja aiheena olisi matka äitiyteen.

Eli, etsin 5 äitiä jokaiselle viikolle kirjoittamaan omaa matkaa äitiyteen. Ne jotka on saanneet lapsen 15-43 vuotiaana, ei tarvitse olla aikaisempia kokemuksia bloggaamisesta. Hakemuksissa huomioidaan erityisesti ne, joilla on ollut vaikea raskaus/synnytys ja ne jotka on joutuneet menettää läheisensä vauvan saannin takia. Mutta tottakai muut äidit saa laittaa hakemuksensa, joilla on sujunut raskaus/synnytys hyvin. Eli, monipuolisia tarinoita jokaiselle viikolle!

Laita hakemukseen nimesi, ikäsi ja lyhyesti millainen raskausaikasi ja h-hetki oli, sekä halutessasi voit kertoa onko kokemusta bloggaamisesta! 28.3.15 otan yhteyttä valittuihin äiteihin!

S-posti: Elohopeaaiholla@luukku.com
Laita otsikko kenttään: hakemus
Niin en vahingossa rullaa ohi!

– Veera

DSC0045

LAUANTAI ON TEHTY YLLÄTYKSISTÄ

Heips! Viikko sitten lähdettiin miehen kanssa sukuloimaan ja viettämään ristiäisiä. Itseasiassa mies jäi äidillensä Helsinkiin ja mä lähdin juhlimaan Järvenpäähän, Nelli oli sit tottakai mummilassa. En laskenut sitä niin sanotusti vapaa illaksi, koska oli pakollinen meno mutta kuitenkin kiva että pääsi ihmisten ilmoille. Musta tuli siis sylikummi maailman ihanalle pojalle, harmittaa tietysti ku on välimatkaa mutta onneks on puhelimet keksitty!

Eilen lähetettiin jälleen kerran Nelli mummilaan, sillä olin kehitellyt miehelle yllätystä koko Lauantai päivälle. Makke tiesi vaan se, että typy menee yökylään ja me mennään Lohjalle. Pyörittiin Lohjalla melkeinpä pari tuntia tekemättä mitään järkevää, oltiin vaan kaupoissa. Kotiin päästyämme oli katettu pöytä koreaksi ja ruoka tuoksui nenään.

Makkella loksahti suu auki ja oli ihan ihmeissään kun tuoksui ruoka ja pöytä oli kauniisti katettu. Tätini joka on kokki nii tuli kokkaamaan meille, saatiin perinteisesti häneltä joululahjaksi 3 ruokalajin illallinen. Käy katsomassa minkälainen illallinen saatiin viime vuonna!

Alkuruokana oli kasvissosekeittoa jonka pääaineena oli bataatti, keittoa koristi timjami.
Pääruokana oli 200g marmoripihviä jonka rinnalla oli valkosipulikermaperunoita, annosta koristi salaatinlehdet, timjami ja maustevoi.
Jälkiruokana oli mokka vaniljia, jota koristaa perus keksi. Itseasiassa, jälkiruoka maistui ihan Naminamille, tuli ihan lapsuus mieleen!
Ruokajuomana oli pommacia.

Me oltiin todella täynnä ja läsähdettiin sohvalle, melkein silmätkin menivät kiinni. Ei silti voitu ottaa pieniä nokosia sillä jouduttiin aika pian taas lähtemään autoilemaan. Miehelle annoin vihjeitä mikä seuraava yllätys olisi, arvauksia oli leffateatteri, keilaus tai kävely. Ihan hyvin arvattu, mut ei kuitenkaan ihan tullut napakymppi. Paljastin ensimmäisen kirjaimen, ja niinpä tuli heti oikea arvaus. Teatteriin ollaan menossa, siellä pyöri tällä hetkellä draama nimeltään Hiiriä ja ihmisiä.

Makke on ollut viimeksi pikku poikana teatterissa, eikä muista siitä mitään muuta kuin sen että näyttelijät huusi ja musiikki pauhasi kovaa. Oli kiva viedä häntä katsomaan näytelmää, selvästi tykkäsi hirveesti vaikka yks kohtaus oli vähän ikävä. Sillä siinä oli kymmenen miestä jotka fyysisesti tappeli ja huusivat nii kovaa ku vaan pystyivät, vieressä oli koira joka selvästi pelkäsi ja alistui. Mutta, muuten oli hauska ja aika draama täyttävä esitys! Vaikka onhan noi musikaalit enemmän mun juttu.

Eipä ne mun yllätykset vielä loppuneet.. Kotona odotti viimeinen ylläripylläri Makkelle. Toinen luuli, ettei päästä ollenkaa saunaa ku saunavuoromme loppui sillä aikaa ku oltiin teatterissa ja oli itseasiassa vähän harmeissaan ku ei pääsyt saunaa. Mut, mä olin sovinnut isännöitsijän kanssa että saadaan luvalla laittaa sauna päälle sitten ku halutaan eikä ollut kiire lähteä saunastakaan pois. Voi sitä miehen ilonmäärää ku pääsi sittenkin saunomaan! Laitettiin saunassa kasvonaamiot ja juotiin kokista lauteilla. Ihanan rentouttavaa! Löylyjen jälkeen oltiin iha rättiväsyneitä, nii siirrettiin leffa ja mässyt aamuun.

– Veera

yksi

HAIKEAT FIILIKSET

Nyt vasta tajuan että se vuosi on mennyt, en tajunnut silloin kun vietettiin Nellin 1 vuotis synttäreitä. Vasta jälkikäteen alan pikku hiljaa ymmärtämään, että mun pienestä tytön tylleröstä tulee iso ja reipas tyttö. Ei enää pienokainen ryömi lattioilla, ei nuku kellon ympäri, ei kakkaa vaippaan eikä myöskään nukahda enää syliin tai viereen.

Pysähdyin ajattelemaan tätä koko vuotta, kaikkea sitä mitä ollaan ehditty kokemaan Nellin kanssa ja näkemään sitä mitä hän on oppinut. Hurjan paljon uusia asioita, niin kovassa vauhdissa ettei edes omat vanhemmatkaan sitä ymmärrä tai ylipäätään pysy perässä. Ja tyttö se vaan venyy ja paukkuu ja oppii vielä vähän lisää asioita.

Välillä kadullakin kattelen pieniä koululaisia jotka kantavat reippaana reppua selässä ja kävelevät yksin tai porukassa kotiin. Kohtahan munkin ipana kantaa sitä reppua selässään ja istuu koulunpenkillä, herramunjee. En saisi vielä ajatella tälläistä, muuten tulee kylmät väreet sillä onhan haikeeta ku oma tytär vaan kasvaa ja saa joka vuos ikää lisää.

Nytkin selvisi mistä johtui ne Nellin raivarit syömisestä. Siitä, että neiti halusi istua tavallisella keittiönpenkillä ja syödä itse! Joo, ja ei saanut auttaa, ei sitten tippaakaan. Mä tottakai haikeena katsoin vierestä tyttöä, vedet melkein silmissä. Hän näytti jotenkin niin isolta tytöltä, ihan kuin olisi kolme vuotias vaikka todellisuudessa on vuoden ikäinen.

Nelli jo melkein käveleekin, yks päivä otti pari askelta kunnes tajusi etten pidä kiinni nii heti piti mennä istumaan. Monet kerrat päivässä kävellään tuen kanssa, jopa halutaan juosta ku on niin hauskaa. Myös seiniä pitkin kävellään, ja joskus keittiön tuoliki saa kyytiä nimittäin Nelli saattaa kuljettaa niitä olohuoneeseen asti. Tiskikoneen stop nappia painetaan juuri silloin ku se pyörii, mikroa säädellään ja myös hellan nappeja. Miten noin pieni ihminen oppii kaikenmaailman temput? Ihmeellistä.

Kyllähän sitä toivois ja haluisi, ettei oma pikku muru kasvaisi isoksi. Kyllä mulle kelpaisi, että Nelli pysyis aina pienenä vauvana joka vaan loikoilee sylissä ja kattelee maailman menoa silmät kierossa. Hamuilee ruokaa ja jokeltelee, saisi tuoksutella sitä vauvan hajua sekä pukea pienet vaatteet päälle. Kunpa vois pysähtää ajan tiettyyn kohtaan tai kelata taaksepäin, tekisin sen aivan varmasti.

Mutta onhan tässä taapero elämässä myös hyvät puolet. Näkee miten lapsi kasvaa ja kehittyy, pääsee opettamaan leipomista ja kotitöitä sekä unohtamatta niitä kampauksia mitä saa sitten tehdä! Lyön vetoa, että mummi on enemmän Nellin hiuksissa kiinni ku minä. Sillä itse en pienenä sietänyt yhtään rusetteja tai pantoja, en tykännyt minkäänlaisista kampauksista. Toisin kun Nelli rakastaa sitä, että joku laittaa hänen hiuksensa. Jopa pelkkä harjaus saa Nellin hymyilemään leveästi, ja itsekkin harjaa välillä hiuksensa.

Ainakin mulla on pieni siivousapulainen, sillä neitokainen tykkää siivota. Tuo kaikenmaailman roskat meille ja me kiikutetaan roskiin, myös auttaa mua pyykeissä. Nelli antaa mulle pyykkikorista vaatteen ja mä laitan pesukoneeseen, myös välillä kerää omat lelut laatikkoihin ja hetken päästä tietenkin kaataa ne. Että vaikka osaa siivota, nii osaa myös sotkea. Sitten jos imuroidaan nii tullaan innoissaan perässä ja pidetään johdosta kiinni, ettei vaan karkaa minnekkään. Silloin ku tehdään kotiöitä, nii ei kiinnosta yhtään lelut.

Onko teillä pieniä siivousapulaisia? Tai ikävä vauva aikaa? 

– Veera

mammaliiga

SEITSEMÄN BLOGGAAJAA JA VAIN YKSI BLOGI

Jeejee! Vihdoin ja viimein pääsen paljastamaan teille, mitä ihanaa olen väsänyt muiden bloggaajien kanssa, otsikko hieman paljastaa jo sitä juttua. Mutta, Hanski pyysi 6 muuta bloggaajaa mukaan kirjoittamaan yhteistyö blogia. Kaikki me seitsemän bloggaajaa ollaan äitejä, joten meidän yhteinen blogi pitää sisällään mielinmäärin äitiyttä ja siihen liittyviä pohdintoja!

Joka viikko keksitään uusi aihe josta kirjoitamme, ja joka päivä pääsette lukemaan siitä yhdestä tietystä aiheesta erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Blogimme löytyy myös Facebookissa joten sieltä meitä voi myös seurata! Niin, ja blogin nimi on Mammaliiga, pääset blogiimme painamalla tästä.

Toivottavasti viihdytte ja jäätte seuraamaan myös sitäkin blogia! :)

– Veera

DSC0023

AURINKOINEN KARJALOHJA

Morjens!

Kahtena päivänä Karjalohjaa on valloittanut ihana aurinko! Päätettiin neidin kanssa lähtemään vaunuilemaan ja ottamaan kuvia. Samalla kuunneltiin linnun lauluja ja nautittiin aurinkolasit päässä kevät fiiliksestä!

Lähdettiin kirkolle päin kävelemään, samalla oltais menty keinumaankin mutta ei ollut vielä keunuja paikoillaan, sinänsä harmi juttu. Räpsittiin samallla kuvia, maisemista ja tottakai Nelli Pellisestä ja tehtiin uukkari Kirkon kohdalla. Kylä on niin pieni, ettei hirveen isoja kävelylenkkejä voi tehdä mutta ainakin tulee pieni happihyppely.

Me ei olla tehty oikeastaan mitään järkevää. Huonoilla säällä pysytään mielusti sisällä leikkien ja kuunnellen musiikkia. Nelli on muuten tosi musikaalinen, aina kun kuulee jonkinlaista musaa nii alkaa typykkä tanssahdella ja hyräillä musan tahdissa. Aika söpöä! Ens viikonloppuna reissataan miehen kanssa stadiin, hän lähtee sukuloimaan ja mä hyppään Järvenpään junaa katsomaan kummipoikaani ja tuleviin ristiäisiin! Niin ja meidän tyttö lähtee yökyläilemään mummin ja ukin luokse, hän pääsee syöttelemään taas koiralle mandariineja.

Tällä hetkellä ollaan hakemassa kolmiota tai neliötä, kerrostaloon en muuta joten rivariin haku. Neliö olisi bueno, sillä saisin ylimääräiseen huoneeseen rakentaa itselleni niin sanotusti työhuoneen. Voisin siellä bloggailla rauhassa, ilman että mun keskittyminen herpaantuu eikä miehenkään tarvitse olla varpaisillaan. Mutta, pääasia että saadaan ylipäätään isompi asunto!

Ja hei, hyvää ystävänpäivää! Porukat nappasi Nellin tapetti ostoksille ja me saatiin karvainenkaveri tänne muutamaksi tunniksi hoitoon. Nyt lähdetään metsälenkille ja ehkä sen jälkeen on vielä aikaa levätä ennen kuin Nelli tulee kotiin!

– Veera

METSÄSTYS PIENEN LAPSEN KANSSA?

Hiiohoi!

Iltalehdessä törmäsin aiheeseen, että Saamelais muistinko oikein? päiväkodissa nyljetään poroja, otetaan lapset mukaan nahan repimiseen ja sillälailla. Kirjaimellisesti mun suu loksahti auki, mietin hetken että voiko tälläinen olla edes totta? Pienet lapsukaiset poron ympärillä, henkilökunta nyljemässä eläintä ja valkoista luntaa koristaa veri. Hyi, hyi ja hyi!

Mä en ole itse metsästäjä perheestä, en ole eläessäni nähnyt kun eläimiä tapetaan ja riisutaan nahat pois enkä myöskään ole vieraillut teurastomolla. Olenkohan mä sitten kermaperse kun en ole moista kokenut, vaan tyytyväisenä kävellyt kaupan liha osastolle ja ”muka” tietämättä mistä se lihaklöntti on peräisin. Ilman näkemistä kyllä tiedän, mitä niille eläimille tehdään ja miten ovat päättyneet lautaselleni.

Mutta, jos oletetaan nyt että oon metsästäjä ja lähden kuolleen hirveen kanssa hymy suin kotipihalleni nylkemään. Vaikka mulla olisi sillä hetkellä aivan mahtava fiilis siitä, että sain metsästettyä perheelleni kunnon lihaa niin silti varmistaisin ettei Nelli joutuisi näkemään koko juttua. Selittäisin toki, mistä se liha tulla tupsahtaa lautaselle mutta kuitenkin sanoisin kauniimmin ja antaisin neidin odottaa ainakin 12v ikään jotta pääsee mun kanssa metälle jos vaan niin haluaa. Onneks, en ole kuitenkaan metsästäjä!

Sillä mielestäni se metsästys ja nylkeminen on ennemmin aikuisten puuhia, ei pienten muksujen tarvitse sellaista nähdä. Onhan se hienoa, jos haluaa opettaa lapselle jo hyvin nuorena tollaset jutut mutta mikä kiire siinä sitten on? Eikö voisi odottaa, että lapsi on edes 10 vuotias. Mutta juu, jokainen taplaa tyylillään.

Haluan ja aion kyllä kertoa Nellille metsästyksistä ynnä muuta, mutta mielestäni on tärkeämpää opettaa se lapsi eläinten rakastamiseen, niin koti ja metsän eläimiin. En tiedä olenko ainoa joka nyt ajattelee näin, mutta mielestäni metsästäjä ei oo eläintenystävä koska jos olisi niin ei pystyisi kylmästi vaan tappamaan viatonta eläintä. Ja jos lapsikin nähnyt ja kokenut sen jollain tapaa, niin ehkä ei opi rakastamaan… öö kunnioittamaan eläimiä. Äsh, toivottavasti oikeesti ymmärrätte tän mun pointin! Niin vaikeeta löytää, juuri niitä oikeita sanoja mitä mietin tällä hetkellä.

Vaikka nyt mulla onkin se vihasuhde metsästäjiin ja ajattelen niistä tolla tavalla, niin kyllä mä silti arvostan, että kykenee sellaseen. Että jos siellä ruudun takana on metsästäjä, niin arvostan kuitenkin sitä teidän hommaa! Mutta hei, tämä oli nyt se mun rehellinen mielipide ja ehkä karkasin aiheestakin mutta eiköhän tullut raapusteltua koko mielipiteeni asiasta.

Nyt kuulkaas, kiinnostaisi kuulla teidän mielipiteenne siitä, että kuuluuko metsästys/nylkeminen ja lapsi yhteen tilaan? Ja jos siellä tosiaan on jonkinlaisia perheellisiä metsästäjiä, niin tulkaa tekin kuulolle ja kertokaa otatteko lapsukaisenne messiin ja sillälailla! 

Nyt hyviä öitä!

– Veera

DSC0001

LAKRITSI-MOKKAPALAKAKKU

VAROITUS: Tämä postaus sisältää ällönmakeaa kakku ohjetta, jos et pidä överimakeista kakuista niin älä jatka lukemista!




Heipparallaa!

Moni tietänee, etten ole pullantuoksuinen äiti ja kun pitäis jotain leipoa nii oon kuin peukalo keskellä kämmentä. Kerran korvapuustit epäonnistui sekä pizzataikina, unohtamatta mokkapaloja. Moni myös tietänee, etten anna periks helposti joten olin sen verran ”hullu” ja jatkoin leipomista kaikesta huolimatta. Tämä kakku onnistui, mutta mun makuun ihan liian makeeta, syytän noudattamaani ohjetta! No jokatapauksessa, tässä se ällönmakean kakun ohje olisi..

(14-16 annosta)


1ps Hopeeta toffeeta
200g margariinia
4 kananmunaa
2dl sokeria
2tl vaniljiasokeria
2tl leivinjauhetta
4dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta
1dl maitoa



Kuorrutus (jos ei halua kuorrutukseen toffeeta, nii mielestäni käy tosi hyvin suklaakin)
2dl kuohukermaa
3dl tomusokeria
Hopee toffee


Poista toffeista kääreet, sulata margariini kattilassa ja lisää 10 hopee tofteeta, sekoita kunnes toffee on sulanut. Vaahdota munat ja sokerit.Sekoita kuiva aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon vuorotellen lakritsi-rasvaseoksen ja maidon kanssa. Sekoita tasaisesti. Vuoraa leivinpaperilla irtopohjavuokaan, kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa n. 50 minuuttia tai kunnes pistettäessä tikkuun ei tartu taikinaa. Nosta kakku jäähtymään. Kaada kerma ja loput toffeet kattilaan. Keitä hiljalleen sekoittaen, kunnes toffeet on sulanneet, anna jäähtyä hetki. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus hiemam jäähtyneen kakkupohjan päälle ja anna vetäytyä hyvin. (itse laitoin kakun viileään jääkaapiin n. puoleksi tunniksi)

– Veera

DSC0070

LAPSUUSLAATIKKO

Aloin yks ilta väsämään Nellille lapsuuslaatikkoa, pieni kenkälaatikko oli juuri sopiva ja päällystin sen meidän olkkarin tapetilla kun oli jäänyt ylimääräistä. Halusin nimittäin kerätä sinne kaikki Nellin lapsuusmuistot, niitä on kiva katsella jälkeenpäin ja varmasti on kiva sitten Nellistäkin katsoa laatikon sisältöä kun on vähän isompi.

Halusin säästää kaikki Nellin ensimmäiset jutut, vaipasta ensiaskeleen kenkiin. Lisäksi, oon laittanut tottakai säästöön kastekynttilän, kastetyynyn paitsi kastemekkoa ei voi sillä tavalla laittaa säästöön kun se kiertää suvussa mutta ristiäisten juhlamekko laitan säästöön sitten kun on mennyt pieneksi. Jätetääs puheet nyt sikseen, ja kurkataan Nellin lapsuuslaatikkoon!

Pieni laatikko on niin täynnä sitä tavaraa, ettei kansi enää mene kiinni joten aion jonain kauniina päivänä ostaa yyber hienon laatikon johon mahtuisi lisää Nellin pari vaatekappaletta ja sen sisälle tämä pieni laatikko. Niin ja unohtamatta kastekynttilää sekä kastetyynyä, myös aion lisätä laatikkoon ainakin hiuskiehkuran, maitohamput ja tälläiset pääsyliput yms missä ollaan oltu Nellin kanssa. Vauvakirjaa oon täytellyt jo raskaudesta asti, sitäkin on sitten kiva isompana lukea! Hupsista, pakko vielä kertoa, että täytyyhän laittaa Nellin rakkaan uni nallen laatikkoon säilöön ja pari muuta lelua. 😉

Äitiyslaatikko toimii tällä hetkellä Neltsun lakanoiden laatikkona, alunperin mun piti siihen kerätä kaikki muistotavarat, mutta ä-laatikko on meidän sängyn alla ja on vähän jo kärsinyt niin en viitsi sellaista säilöä. Ehkäpä sitten seuraavan mukeron kohdalla vois pitää ä-laatikosta parempaa huolta..

Onko teillä itsellä tälläistä lapsuuslaatikkoa, tai kenties omalla lapsellanne? :)


– Veera